Suomen kannabisyhdistyksen lausunto Huumausainestrategia 1997 mietinnöstä

 

Sosiaali- ja terveysministeriö

Huumausainestrategia 1997

Huumausainepoliittisen toimikunnan mietintö

Komiteamietintö 1997:10


Suomen kannabisyhdistys esitti toimikunnan kuulemistilaisuudessaan yhtenä tärkeimpänä epäkohtana sen, että vuonna 1994 voimaantulleen huumerikoslain (rikoslain 50 luku) 7 § ei noudateta. Yhdistys esitti, että poliisin, syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten tulisi toimia lain mukaan.

Luvussa 4.4. (Kontrollipoliittiset toimenpiteet) ja erityisesti sen alakohdassa 4.4.4 (Oikeuslaitoksen toiminta) asiantila on ilahduttavasti huomioitu. Tekstissä suoraan sanotaan, että "vertaamalla vuoden 1972 huumausainelain ja vuoden 1994 rikoslain huumausainesäännösten esitöitä oikeuskäytäntöön paljastuu, ettei lainsäädännön alkuperäinen tarkoitus ole toteutunut. Molempien säädösten esitöiden mukaan tarkoituksena on ollut jättää pelkkään huumausaineiden käyttöön ja siihen läheisesti liittyneisiin rikoksiin syyllistyneet pääsääntöisesti tuomitsematta." Tällaisia rikoksia esitöiden mukaan ovat omaan käyttöön liittyvä huumausaineen hallussapito, maahantuonti ja valmistus. Vain sellaisissa tapauksissa olisi tuomittava, kun yleisen lainkunnioituksen ylläpitäminen sitä edellyttää, kuten julkinen käyttö musiikkifestivaaleilla ja televisiolähetyksessä.

Yhteenvetona mietinnössä päätellään, että oikeuskäytäntö on muodostunut tiukemmaksi kuin eduskunta on edellyttänyt. Mietinnössä epäillään, että "rikoslain 50 luvun 7 §:n säännösten sisältöä, siten kun se ilmenee lain esitöissä, ei ilmeisesti tunneta riittävän hyvin."

Mietinnön ilmestymisen jälkeen on Suomen kannabisyhdistyksen tietoon jatkuvasti tullut tapauksia, jotka viestivät oikeuskäytännön kiristyneen eikä kulkevan siihen suuntaan kuin eduskunta on tahtonut ja huumepoliittinen toimikunta esittänyt. Pelkästä kannabiksen käytöstä, jopa niin, että kertoo kuulustelussa joskun käyttäneensä kannabista, tuomitaan sakkorangaistukseen. Nimettömien ilmiantojen perusteella poliisi jatkuvasti hävittää jopa muutaman hamppukasvin kotiviljelmiä ja viljelijä tuomitaan huumausainerikoksesta. Lain virheellisestä tulkinnasta viestii mm. Turun käräjäoikeuden (17.4.1997, pöytäkirja 361, R 97/145) 20 päiväsakon tuomion perustelu: "Käräjäoikeus katsoo, että pitkään jatkunut kannabiskasvin kasvattaminen ja huumausaineen käyttö on omiaan heikentämään yleistä lainkuuliaisuutta". Rikos (syyte, Dnro 96/1023, 14.2.1997), josta tuomittiin oli joulukuun 1995 ja 10.10.1996 välisenä aikana Piikkiössä hampun viljelyyn hankitun katulampun avulla tapahtunut hampun viljely, josta valmistettua marihuanaa oli piipussa ja sätkinä käytetty noin 90 kertaa, yhteensä noin 70 grammaa.

Oikeuskäytännön kiristymisestä kielii myös se, että TV1:n A-studiossa esiintynyt ohjelmistosuunnittelija Tero Nieminen on joutunut kaksi kertaa kuulusteluun, hänen kotiinsa on tehty kotietsintä, jossa on takavarikoitu 16 hampun siementä ja kaksi piippua. Juttu on lähetetty syyteharkintaan. Asiaa tutkitaan huumausainerikoksena. Tero Nieminen arvosteli TV:ssä kannabiskieltolakia ja kertoi yhdeksän vuoden ajan pari kertaa kuukaudessa käyttäneensä ostamaansa tai itse kasvattamaansa kannabista. Julkisen esiintymisensä takia Nieminen myös irtisanottiin työpaikastaan. Tapauksella on pitkälle ulottuvia vaikutuksia kansalaisten sananvapauden toteutumiseen. Toimikunnan mietinnössä korostetaan useassa kohdassa sitä, että vaikka Suomen perusvalinta on rajoittava ja kontrolliin perustuva huumausainepolitiikka, niin on pidettävä huoli siitä, että käytössä olevat kontrollikeinot ovat oikeusvaltion toimintaperiaatteiden sekä perus- ja ihmisoikeuksien kannalta puolusteltavia. Toimikunnan mietinnöstä käy toisaalta ilmi se, että näin ei ole. Ns. huumejutuissa ei toteudu yhdenvertaisuus lain edessä, ja näyttö- ja puuttumiskynnys on matalampi kuin muissa rikoksisssa.

Toimikunta kiinnittää huomiota huumausainerikosten tutkinnan ja oikeuskäsittelyn vaikeuteen, mikä aiheuttaa huomattavia oikeusturvaongelmia, kun kieltolakeja yritetään valvoa: "Huumausainerikoksissa ei tyypillisesti ole yksityistä uhria, joka ilmoittaisi teon poliisille." Itse oikeuskäsittelystä todetaan: "Rikostutkinnan takapainotteisuus saattaa osaltaan vaikuttaa siihen, ettei pitäviä todisteita aina ole saatavilla asianosaiskertomusten tueksi. Näyttökynnyksen onkin sanottu olevan huumausainerikoksissa jonkin verran alhaisempi kuin muissa rikoslajeissa."

On valitettavaa, että mietinnön toimenpideohjelmassa vuosille 1997-2001 ei ole omaa kohtaa tuomareille ja lautamiehille järjestettävästä koulutuksesta. Sen sijaan toimikunta ehdottaa poliisin katutason valvonnan lisäämistä, joka väistämättä johtaa mm. kannabiksen käyttäjien jahtaamiseen. Toimenpideohjelmassa ehdotetaan, että käynnistetään tutkimushankkeita, joista yhtenä lukuisten joukossa on huumekontrollin eri ulottuvuudet kuten rikosten paljastaminen, esitukinta, syyteharkinta, tuomioistuinkäsittely ja seuraamukset. Näitä tutkimushankkeita tulee myös käynnistää pikaisesti.

On toivottavaa, että toimikunnan periaatekannanotto, että eduskunnan tahto ei toteudu sovellettaessa rikoslain 50 lukua, saatettaisiin tehokkaasti eduskunnan tietoon. On myös toivottavaa, että lain sisällöstä järjestetään koulutusta niille, jotka joutuvat huumeiden ja niiden kontrollitoimien kanssa tekemisiin ja heille tehokkaasti välitettäisiin tietoa tutkimuksista saatavista tuloksista.

Toimikunta ehdottaa kokeilua, jossa poliisin toimenpiteiden kohteeksi joutuneille tarjotaan puuttumistilanteessa asiantuntija-apua huumeiden käyttötilan arvioimiseen ja hoitoonohjausta. Olisi toivottavaa, että tätä laajennettaisiin koskemaan asiantuntija-apua toipumiseen järkytyksestä, jonka aiheuttaa se, että aikuista ihmistä kohdellaan rikollisena, jos hänen ainoa "rikoksensa" on hampun käyttäminen tai sen kasvattaminen omaan käyttöön. Erityisesti nuorelle ihmiselle voi syntyä pitkälle ulottuvia kielteisiä psykologisia ja yhteiskuntapoliittisia vaikutuksia.

On valitettavaa, että toimikunta ei halunnut tehdä eroa pehmeiden ja kovien huumeiden välillä. Mietinnössä esitellään ansiokkaasti haittojen vähentämiseen perustuvaa politiikkaa, jota edustaa mm. Hollanti. Sen yksi periaate on erottaa kannabiksen käyttö ja pienimuotoinen säännelty kaupustelu muista laittomista huumausainemarkkinoista. Mietinnössä todetaan, että vertailtaessa eri maiden huumepolitiikkoja ja huumetilannetta mitään selvää syy-seuraussuhdetta näiden välille ei ole toistaiseksi tehdyissä tieteellisissä tutkimuksissa voitu osoittaa. Toimikunta myös toteaa, että rajoittavaa huumausainepolitiikkaa ja haittojen vähentämiseen tähtäävää politiikkaa ei missään noudateta toisiaan poissulkevina, vaan käytäntö on niiden yhdistelmä. Olisi ollut humaani ja järkevä valinta ottaa peruslinjaan eksplisiittisesti mukaan elementtejä haittojen vähentämisen politiikasta. Puhdas valinta täyskieltoon perustuvasta politiikasta, jossa kielletään käyttö ja kokeilukin, johtaa käyttäjien juridiseen ja sosiaaliseen tuomitsemiseen ja syyllistämiseen.

Se on ristiriidassa myös muistion ensimmäisen periaatekannanoton kanssa. Vaikka mietinnössä sanotaankin humausainepolitiikan tavoitteena olevan käytön ja levittämisen ehkäiseminen siten, että niiden käytöstä ja torjunnasta aiheutuvat taloudelliset, sosiaaliset ja yksilölliset haitat ja kustannukset jäävät mahdollisimman pieniksi, on pelättävissä että käy päinvastoin. Aikuisten ihmisten tuomitseminen kannabiksen käytöstä, omaan käyttöön tapahtuvasta viljelystä, poliisin toimet heitä vastaan, ilmiantopuhelimien perustaminen kannabiskasvien paljastamiseksi yms., aiheuttavat taloudellisia, sosiaalisia ja yksilöllisä haittoja sekä aivan turhia kustannuksia.

Toimikunnan perustelut sille, että huumausaineiden käytön tulisi pysyä kiellettynä vaikuttavat hyvin kyseenalaisilta yleisen oikeusturvan kannalta: "...kieltonormin tavoitteet kuitenkin täyttyvät, vaikka sovellettaisiin rikoslain säännöstä toimenpiteistä luopumisesta siinä laajuudessa kuin lainsäätäjä on tarkoittanut. Monasti riittäväksi seuraukseksi on voitu katsoa kiinni jääminen ja esitutkintaan joutuminen (vrt. keskusrikospoliisi 1996). Poliisikuulustelu, huumausaineiden takavarikoiminen, syyteharkinta ja mahdollinen oikeuskäsittely riittävät tällöin usein vahvistamaan vallitsevaa ja toivottua huumekielteistä asenneilmapiiriä." (kohta 4.5) Vaikuttaa siltä, että toimikunta suorastaan yllyttäisi poliisia käyttämään tuomioistuimmille kuuluvaa tuomio- ja rankaisuvaltaa.

Mietinnössä takerrutaan dogmiin, jonka mukaan huumausaineiden käytön rangaistavuus on tärkeää huumevastaisen ilmapiirin säilyttämiseksi yhteiskunnassa, ja myös korostetaan käyttöön liittyvän kiinnijäämisriskin ylläpitämistä kysynnän vähentämiseen tähtäävänä toimena. Toisaalta pyritään estämään huumausaineiden käyttäjien syrjäytyminen. Olisi ollut toivottavaa, että toimikunta olisi uskaltanut enemmän pohtia näiden kahden asian keskinäistä yhteyttä: monien kohdalla syrjäytyminen ei johdu kannabiksen tai muun huumausaineen vaikutuksista, vaan siitä, että vallitseva narkofobinen ilmapiiri, johon Suomen Virallinen Huumepolitiikka pyrkii, syrjäyttää heidät normaalista elämänmenosta. Mietinnön toteamus laittomuuden houkuttelevuudesta on kuin suoraan Kannabisyhdistyksen kannanotosta, mutta se kuitenkin jää melko irralliseksi osaksi kokonaisuutta: "Huumeiden muodikkuus ja kuva niiden käyttäjistä persoonallisena oman tiensä kulkijana tuo lisäarvoa niiden käyttämiselle. Tällöin myös huumausaineiden laittomuus tulee osaksi niiden viehätysvoimaa."

Mietinnössä jäi kaipaamaan edes jonkinlaista vakavaa pohdiskelua kieltolain - ja varsinkin kannabiksen laittomuuden tuomista lisähaitoista: tarpeeton narkkariksi leimautuminen, yhteydet rikolliseen alamaailmaan, ikäraja- ja laatuvalvonnan puute laittomilla markkinoilla, sekä edellämainittu kokeilijoiden ja käyttäjien syrjäyttäminen. Huumevastaisen fundamentalismin vaikutus näkyy myös siinä, että mietinnössä ei pohdita keinoja erottaa kannabiskäyttökulttuuri muiden laittomien päihteiden käytöstä, esim. soveltamalla 7 § hampun kotikasvattajiin.

Kun K.J. Långin johtama huumausainepoliittinen toimikunta asetettiin laatimaan ehdotus kansalliseksi huumausaineohjelmaksi, tuskin kovin moni aiheeseen perehtynyt vakavasti odotti suuria mullistuksia maassamme vallitsevaan laittomiin päiheisiin liittyvään kielenkäyttöön. Vaikka kaikkien huumausaineiksi katsottujen aineiden kanssa tekemisiin joutuvien ihmisten henkiseen ja juridiseen syyllistämiseen perustuva politiikka onkin saanut osakseen lisääntyvää kritiikkiä, on jo poliittisen realismin kannalta ymmärrettävää, ettei kovin radikaalia muutosta nykykäytäntöön uskallettu ehdottaa.

Suomen kannabisyhdistyksen kutsuminen Huumausainepoliittisen toimikunnan kuultavaksi oli jo sinänsä uraaurtava tapahtuma Suomen ahtaassa päihdepoliittisessa ilmapiirissä. Vaikka yhdistys ei odottanutkaan, että se johtaisi välittömiin uudistuksiin, mahdollisuus keskustella kannabiskieltolain ja repressioon perustuvan politiikan haitoista toimikunnan jäsenten, sekä muiden kuultavien järjestöjen edustajien kanssa oli jo sinänsä myönteinen saavutus.

Huumekysymys on Suomessa niin arka puheenaihe, ettei ole ihme, ettei toimikunta päätynyt suosittelemaan kovin radikaaleja uudistuksia. Jotkut ilmeisesti pelkäsivät, että toimikunta päätyisi ehdottamaan käännettä liberaalimpaan suuntaan. Vähän ennen toimikunnan mietinnön julkaisemista ilmestyikin suuri määrä lehtijuttuja Långin siviiliammatissaan harjoittaman liian liberaaliksi koetun vankeinhoitopolitiikan huonoiksi väitetystä tuloksista. Lienee syytä epäillä, että kirjoittelulla muokattiin henkistä maaperää sopivaksi Huumausainepoliittisen toimikunnan mietinnön teilaamiseksi siltä varalta, että sen sisältö poikkeaisi piirunkaan vertaa Suomen Virallisen Huumepolitiikan ja "Koskisen-Grönroosin linjasta". Vaikka Suomen kannabisyhdistys oli hyvin tyytyväinen siitä, että tuli kuulluksi, odotukset toimikunnan työn tuloksiin eivät olleet kovin suuria. Tämän takia, ja ainoastaan tämän takia itse mietintö ei ollut kovin suuri pettymys. Tarkalla silmällä katsottuna siitä myös löytyy jotain myönteistäkin. Toimikunnalle ei ilmeisesti ollut helppoa saada aikaan yksimielistä mietintöä. Tähän viittaa sekä asetetun määräajan ylittyminen lähes neljällä kuukaudella että mietinnön tasapainoilu kahden peruslinjan - rajoittavan, ja haittojen vähentämiseen tähtäävän huumausainepolitiikan välillä. Eikä suoranaisilta ristiriitaisuuksiltakaan ole vältytty.

Toimikunta arvioi kriittisesti Suomessa harjoitettua huumevalistusta ja -tiedotusta, ja korostaa niiden uskottavuuden tärkeyttä. Toimikunta kiinnittää huomiota alkoholikulttuurin levittämiseen kulttuuri-, viihde-, ja urheilutilaisuuksiin. Suomen kannabisyhdistys on aiemmin omassa kannanotossaan kiinnittänyt huomiota niihin vääriin signaaleihin, jotka syntyvät, kun MM-voittonsa yhteydessä Suomen jääkiekkomaajoukkue esiintyi huumeiden vastustajana samaan aikaan, kun se suostui olutmerkin sponsoroitavaksi.

Myönteistä on myös se, että toimikunta suhtautuu varovaisen myönteisesti ruiskujen ja neulojen vaihto-ohjelmiin, joita jotkut narkofobifundamentalistit pitävät pikkusormen tarjoamisena pirulle. Mietinnössä todetaan: "...ei ole olemassa mitään näyttöä siitä, että neulojen jakelu johtaisi huumeiden käytön aloittamiseen tai käytön lisääntymiseen. Huumeurat eivät juuri koskaan ala suonensisäisellä käytöllä."

Toimikunnan mietintö on kaikesta huolimatta hyödyllinen ja tiivis paketti joka sisältää paljon hyödyllistä asiatietoa päihdepolitiikasta ja sen historiasta kiinnostuneille. Vaikka Suomen kannabisyhdistys ei voi olla lähestulkoonkaan tyytyväinen sen sisältämiin kannanottoihin, paljon pahempaakin on nähty, ja yhä näkee. Esim. sanomalehti Kaleva kertoi 28.8.1997 Oulun lääninhallituksen järjestämästä huumekoulutustilaisuudesta, missä eräs ruotsalaispoliisi väitti, että hasis on "kaikkein vaarallisin huume", ja kehotti vanhempia kieltäytymään päästämästä lapsiaan sisälle, jos tulevat kotiin humalassa tai huumattuna: "On vain laitettava ovi lukkoon, vaikka se tuntuu pahalta". Tässä mielessä Huumausainepoliittisen toimikunnan ehdotuksia voi kaikesta huolimatta pitää suhteellisen humaaneina - vähän samalla tavalla, kun pohjoismaissa tapahtuneita pakkosterilisaatioita voi pitää natsi-Saksan kaasukammioita inhimillisempänä rodunjalostuskeinona.

Suomen kannabisyhdistys