Reefer Madness
Johnny B. Goode

Kieltolain loputtua 30-luvulla Yhdysvalloissa siirrettiin "viinapoliiseja" huumeviraston (Narcotics Bureau) palvelukseen. Tuon ajan lakien mukaisesti huumeiksi luokiteltavien aineiden käyttö oli vähäistä ja työ näin ollen vähemmän loistokasta verrattuna kieltolain aikaisiln "Eliot Nesseihin". Viraston johtaja Harry Anslinger organisoi kampanjan missä ns. reefer madness elokuvien ja sarjakuvien avulla kerrottiin marihuanan "tuhoavan Amerikan nuorisoa hälyttävässä määrin". Vuoteen -37 mennessä oli kannabis kielletty koko maassa ja Anslingerin toimisto selvinnyt lamakauden budjettileikkauksista. Toinen syy marihuanan mustamaalaamiseen oli mustan kulttuurin ensimmäinen laajamittainen leviäminen valkoisen nuorison keskuuteen. Jazzia syytettiin moraalin turmeltumisesta ja marihuanan levittämisestä. Ihmisten mielipiteiden muokkaaminen sopivasti laadituilla tilastoilla ja politikointi työpaikkojen sekä määrärahojen vuoksi kuulostaa tutulta tässäkin maassa. Varokaa hipit, lama-aikana poliisin määrärahat ovat tiukalla.



Hamppu on ollut läntisellä pallonpuoliskolla tunnettu viljelykasvi kauan. Amerikan ensimmäiset marihuanalait säädettiin 1619 Jamestownin siirtokunnassa Virginiassa. Ne määräsivät kaikki farmarit viljelemään intialaisen hampun siemeniä. Uudella mantereella marihuanaa tiedetään poltetun 1870-luvulla länsi-Intian saaristossa (Jamaica, Barbados jne). Saarille tuotiin tuhansia Intialaisia hinduja halvaksi työvoimaksi ja he toivat mukanaan kannabiksen käytön nautintoaineena. Intiasta on myös peräisin ruoholle nimi ganja mitä etenkin Jamaicalla rastafarit käyttävät. Meksikolaiset ja mustat merimiehet jotka kävivät kauppaa saarilla omaksuivat ja levittivät tavan ympäri länsi-Intian saaristoa ja Meksikoa vuoteen 1886 mennessä. Yhdysvalloissa ensimmäiset kirjatut havainnot marihuanan poltosta ovat vuosisadan alusta New Orleansista, missä valkoiset olivat huolestuneita uusista villityksistä. Huhujen mukaan mustat muusikot polttivat marihuanaa ja levittivät hyvin suosittua uutta voodoo musiikkia joka kiihdytti jopa säädyllisiä valkoisia naisia naputtamaan jaikojaan musiikin tahdissa. Nykyään tuota uutta musjikkia kutsutaan nimellä jazz.

Jazzin syntysijoilla


Mustat todennäköisesti herättivät pelkoa valkoisten New Orleanssin rasistien keskuudessa voodoolla, jonka avulla oletettiin heidän alkovan saada valkoiset hengiltä. Jazzin synnyinpaikkana yleensä pidetään vuosisadan alun Storyvilleä New Orleansissa. Se oli jazzin alkuperäisten kehittäjien kotiseutu: Buddy Bohler, Buck Johnsson ja muut. Storyville oli myös Louis Armstrongin synnyinpaikka (1900). Vuosi sen jälkeen kun Louis Armstrong oli levyttänyt 1929 kappaleen Muggles (=marihuana) hänet pidätettiin marihuanasätkästä Los Angelesissa Californiassa ja pistettiin selliin kymmeneksi päiväksi kunnes hän sopi lähtevänsä Californiasta eikä palaisi kahteen vuoteen. USA:n lehdistöllä, politikoilla tai poliisilla ei ollut vielä tuolloin mitään käsitystä sjitä, että marihuana jota mustat ja meksikolaiset poittivat sätkissäja piipuissa oli itseasiassa vain heikompi versio monille tutusta kannabislääkkeestä jota he olivat ottaneet lapsuudesta asti. Tai että se oli samaa huumetta jota poltettiin "valkoisten miesten" ylellisissä hashish-salongeissa.

Meksikolaisia vastaan

Viidentoista vuoden ajan ennen liittovaltion 1937 marihuanan laittomaksi julistamista, osavaltioiden viranomaiset eteläisissä ja läntisissä osavaltioissa olivat painostaneet Washingtonia tekemään jotakin tälle huumeelle. Pääasiassa nämä olivat alueita joihin Meksikolaisia maahanmuuttajia oli asettunut, ja kampanja marihuanaa vastaan oli osittain heijastusta siitä mitä syntyperäinen väestö ajatteli maahanmuuttajista. Meksikon vallankumouksen puhkeamisen jälkeen 1910 taistelut levisivät yli Rio Granden. Pancho Villan hyökkäys pientä sotilastukikohtaa vastaan New Meksikossa kasvatti entisestään pakolaistulvasta lisääntynyttä antipatiaa meksikolaisia kohtaan.

Niin läheisesti meksikolaiset yhdistettiin ruohoon, että kaikista sen nimistä valitsivat lehdistö ja viranomaiset meksikolaisen marihuanan. Lehdistö etenkin lounais-valtioissa julkaisi jatkuvasfi tarinoita meksikolaisista, jotka tulivat hulluiksi locoweedistä ja suorittivat samantapaisia julmuuksia kuin alkaisemmin julkaistuissa kauhutarinoissa cocaini-hulluista neekereistä. Suuri osa näistä tarinoista perustui kaunaan maahanmuuttajia kohtaan. Kaksikymmenluvulla tuhannet meksikolaiset muuttivat pohjoiseen työn hakuun, mutta kun suuri lamakausi alkoi, kävi heille kuten kiinalaisille ennen heitä (1800-luvulla). He joutuivat kilpailemaan valkoisen työväestön kanssa samoista töistä.

Ristiretkelle marihuanaa vastaan

Meksikolaisten vastustus ei ollut ainoa syy siihen, että marihuanasta tuli laiton huume. Heitä syytettiin sen esittelystä amerikkalaisille, mutta muusikot mainittiin vitsauksen levittäjinä. Vuosisadan alkupuolella oli voimassa entyisiä apartheid-tyyppisiä Jim Crow- lakeja tarkoituksena mm. estää mustien viihdyttäjien esiintymiset. TuoIloin oli yleinen käyntäntö, että mustia esittivänt käsineillä ja mustalla naamarilla varustetut valkoiset. Jazzmusiikin ja marihuanan levittäminen siisteille ja nuhnteetntomille valkoisille skideille koettiin jonkinlaisena mustien kultntuurin soluttauntumisena valkoisten pariin. Mustat muusikot veivät vähintellen musiikkinsa ja marihuanan ylös Misissisippi-jokea, Memphisiin, St Louisiin ja alna Chicagoon saakka. Myös näissä paikoissa säädettiin paikallisia marihuanalakeja samoista rasistisista syisntä: lopettamaan paholaisen musiikki ja pitämään valkoiset naiset kaukana kiusauksista. Kieltolain epäonnistuminen anntoi lisäyllykkeen ristiretkeen marihuanaa vastaan. Ensimmäinen heinäkuuta 1928 otsikoi Chicago Tribune "Uusi kikatus huume aiheuttaa epäsopua kaupungin orkestereissa", ja raportoi, että marihuanariippuvuus on yleistä paikallisten muusikoiden joukossa. Lehti totesi, etta marihuana on vanha huume, mutta on yleisesti tullut tunnetuksi maassa vasta muutama vuosi sitten Meksikolaisten toimesta. Se on kuin kokaiini. Pintkään käytettynä se vammauttaa uhrinsa, seuraa ikäänkuin hiipivä lamaantuminen." Useat osavaltiot kielsivät marihuanan käytön vuoteen 1937 mennessä.


Anslinger remmiin

Syyskuun 25. päivänä vuonna 1930 Harry Jacob Anslinger ruotsalainen enkeli nimitettiin erityisesti suunniteltuun uuteen virkaan huumeasiamiehenä. Jo ennen Anslingeriä oli lakeja koskien narkoottisia alneita, antimarihuana lakeja ja paikallisia antimarihuana kampanjoita, mutta vasta Anslinger organisoi maanlaajuisen kampanjan marihuanaa vastaan ja määräsi huumeesta luodun mielikuvan kansalaisten mielissä seuraavan kolmenkymmenen vuoden ajan. Vaikka hänet tunnettiin idealistina, oli hän myös käyntännöllinen byrokraatti. joka kykeni muunttamaan kantaansa tilanteen mukaan. Anslinger johti moraalista ristiretkeä marihuanaa vastaan ja manipuloi määrätietoisesti politikkoja sekä kotimaassa että ulkomailla koko hänen kolmekymmentä vuotta kestäneen uransa aikana huumevirastossa (Narcotics Bureau) ja myöhemmin USA:n edustajana YK:n huumekomissiossa (UN Narcotics Comission). Kun huumevirasto perustettiin, oli agentteja vain kolmisensataa koko maassa. Huumeiden käytön valvonta oli tehotonta ja sen seurauksena yleinen mielipide suhtautui lakeihin välinpitämättömästi eikä asialla ollut varsinaista julkisuusarvoa. Vielä kolmekymmentäluvulla vain harvat ihmiset olivat edes kuulleet marihuanasta eika sitä mielletty kovinkaan vaaralliseksi; kasvoihan se villinä ympäri maata.

Anslinger halusi kaikkien osavaltioiden ottavan käyttöön yhtenäisen lain (State Narcotics Law) missä marihuana määriteltiin huumausaineeksi. Tarkoituksena painostaa osavaltioita toimenpiteisiin lain voimaan saattamiseksi Anslinger alkoi järjestellä koko maan kattavaa anti-huume kampanjaa. Niinsanotuissa reefer madness elokuvissa ja sarjakuvissa kerrottiin huimia "tosi tapahtumiin perustuvia" tarinoita siitä, kuinka marihuana suisti ihmiset rikollisiin toimiin. Hän kiihdytti kampanjan hurmahenkisyyttä puhumalla ympäri maata uskonnollisille ryhmille, raittiusjärjestöille, itseasiassa mille tahansa järjestölle joka kutsui hänet puhumaan. Marihuanan määritteleminen laittomaksi huumeeksi esitti sen ikäänkuin vaarallisena, liittäen sen todellisiin huumeisiin kuten opiumi, morfiini ja heroiini.

Anslinger kokosi rikostietoja joiden tarkoitus oli osoittaa taustalla olevan marihuanan käytön. Nämä tapaukset hän antoi aikakauslehdille julkaistaviksi sanasta sanaan. Lähestulkoon kaiken informaation marihuanasta lehdistölle kolmekymmentäluvun puolivälissä oli toimittanut Anslingerin toimisto. Tietoja verisistä rikoksista annettiin aina kun oli tilaisuus ja lopulta mudostettiin "tietellinen" perusta marihuanan laittomuudesta 1937.

Ansligerin suosikkeja oli: "Lokakuun 17. vuonna 1933 kaksikymmentäyksivuotias Victor Licata tappoi vanhempansa, kaksi veljeään ja siskonsa kirveellä marihuanan vaikutuksen alaisena. Licata kertoi, että kuusi kaukautta marihuanan poittamista oli sekoittanut hänen mielensä." Kun tapausta selvitettiin Lincantan diagnosi oli kriminaali mielisairaus, melkoisella todennäköisyydellä perinnöllinen. Hänen vanhempansa olivat serkuksia ja viisi muuta lähisukulaista, mukaan lukien hänen veljensä, olivat mielisairaita.

Lama iskee - marihuana laittomaksi

Anslingerin toimisto (the Narcotic Bureau) kohtasi ongelmia kun suuri lamakausi iski ja vei 200,000 dollaria vuoden 1935 budjetista. Tämä oli lisäsyy Ansligerille esinttää jokaisessa mahdollisessa tilaisuudessa kuinka hyvin toimisto oli toiminut. Anslinger painosti kongressia julistamaan ruohon laittomaksi. Liittovaltion kattava laki marihuanaa vastaan saisi ihmeitä aikaan pidäntystilastoissa ja osoittaisi huumetoimiston tarpeellisuuden. Itseasiassa Anslingerin kampanja oli tuottanunt tuloksia. Hitaan alun jälkeen vuonna 1936 kolmekymmenntakahdeksan osavaltiota oli ottanut käyttöön the Uniform State Narcotics Law:n ja monet olivat lisänneet marihuanan narkoottisten aineiden listaan. Lisaksi kaikki neljäkymmentäkahdeksan osavaltiota olivat säätäneet lain koskemaan marihuanan myyntiä ja hallussapitoa. Vuonna 1937 säädettiin koko maan kattava laki jossa marihuana määriteltiin laittomaksi.

Anslingerin taktikkaan kulni, että osavaltioiden viranomaisten tehtäväksi tuli paikallinen valvonta kun taas toimisto keskittyi suurempiin juttuihin. Tosiasiassa Anslinger ei saavuttanut paljonkaan menestystä hoidellessaan suuria pidätyksiä. Eräässä mielessä hänen ongelmansa oli se, etta hän uskoi omaan propagandaansa. Marihuana ei ollut laajalti levinnyt ympäri maan kuten hän väitti, vaan se oli keskittynyt sekä maantieteellisesti että sosio-ekonomisesti tiettyihin kaupunkeihin kuten New York, Chicago, Kansas City ja New Orleans. Anslinger oli myös toivonut, että paikalliset poliisivoimat olisivat napanneet pikkudiilereitä ja käyttäjiä sillä aikaa kun huumetoimisto olisi komeillut otsikoissa pidättämällä isot pojat. Ongelma oli siinä, että ei ollut mitään isoja poikia; suurin osa marihuanakauppiaista myi ystävilleen kuten Mezz Mezzrow (jazz-muusikko joka tuli kuuluisaksi diilaamalla ruohoa muille muusikoille) ja vain harvoja gangstereita oli sekaantunut asiaan.

Filmitähdet ja muusikot silmätikuiksi

Joten Anslinger otti politiikkansa käyttöön taas kerran. Jättäen marihuanalakien noudattamisen valvonnan osavaltioille, toimisto keskittyi voimakkaammin opiaatteihin, erityisesti sodan jälkeen. Niiden kauppa oli järjestäytyneen rikollisuuden käsissä ja rahaa liikkui paljon. Siitä huolimatta Anslinger janosi julkisuutta kamppailussa ruohoa vastaan. Hän otti silmätikukseen kuuluisia henkilöitä kuten filmitähtiä ja muusikoita saadakseen julkisuutta tiedotusvälineissä vähällä vaivalla. Tätä alettiin kutsua tähtien ratsaus syndroomaksi. Anslinger oli alkanut pitää erityisiä tiedostoja swing- ja jazz-muusikoista kolmekymmentäluvun alusta. Ne pitivät sisällään tietoja muusikoiden mahdollisista yhteyksistä marihuanaan. Tarkoituksena oli esittää muusikot yhteiskunnan vihollisina ja pidättää heidät yhdellä koko maan kattavalla iskulla. Tämä olisi täyttänyt etusivut kaikissa amerikkalaisissa sanomalehdissä ja olisi tehnyt Anslingeristä tunnetumman kuin kilpailevasta päälliköstään, FBI:n kuuluisasta johtajasta J. Edgar Hooverista. Jazz- ja swing-muusikot näytettäisiin Amerikan nuorisolle sellaisina kuin lie todella ovat: "huumeiden orjina". Anslinger määräsi agenttejaan pitämään tiedostoa ja jatkuvalle silmälläpidolle seuraavat low life-amerikkalaiset ja heidän bandinsä, laulajat ja koomikot: Thelonius Monk, Louis Armstrong, Les Brown, Count Basie, Cab Calloway Jimmy Dorsey, Duke Ellington, Dizzy Gillespie, Lionel Hamptoon, Andre Kostelannetz ja Fats Waller. Silmällä pidettiin myös NBC-orkesteria, Milton Berleshowta, Coca-cola -ohjelmaa, Jackie Gleason-ohjelmaa ja jopa Kate Smith- ohjelmaa. Ihmisiä joita tänään pidetään perusamerikkalaisina ja afroamerikkalaisen musiikin kehittäjinä.

Kaikesta huolimatta ruoho voi hyvin

Vuoteen 1943 mennessä oli selvää, että Anslingerin tähtien ratsaus politiikka oli epäonnistunut lohduttomasti. Hänen ainoa suuri nimensä oli ollut rumpali Gene Krupa. Heinäkuussa 1943 Krupa pidätettiin San Franciscossa marihuanan hallussapidosta ja seitsemäntoistavuotiaan hotellipalvelijan lähettamisestä hotelliin hakemaan lisää jointteja. Krupa tuomittiin hallussapidosta ja hän sai 90 paivän tuomion ja 500 dollarin sakot.

Vuonna 1937 Anslinger kertoi kongressille, että maassa oli käyttäjiä 50000-100000 joista suurin osa oli "neekereitä, meksikolaisia ja viihdyttäjiä" ja että "heidän musiikkinsa jazz ja swing olivat kehittyneet marihuanan käytön seurauksena." Hän painotti, että "saatanallinen musiikki ja marihuanan kayttö sai valkoiset naiset hakeutumaan seksuaaliseen kanssakäymiseen neekereiden kanssa."

Anslinger flippaisi jos saisi tietää että USA:ssa on nykyisin 26 miljoonaa käyttäjää ja että rock'n roll ja jazz ovat lisäksi kymmerien miljoonien ei-käyttäjien musiikkia. Muusikoiden vainoaminen oli Anslingerin mielipuuhaa. Hän yritti saada heitä ilmiantajiksi, potkittua ulos muusikkojen liitosta ja mustamaalattua heitä lehdistössä. Huumeiden ja jazzin välistä yhteyttä todisteltiin myös alna tilaisuuden tultua. Ehkä raskaimman nöyryytyksen hän koki kun Fats Walleria pyydettiin levyttämään sotamoraalia kohottava laulu rintamalla oleville joukoille. Levyä lähetettiin suuret määrät valtameren taakse Armed Forces Radion käyttöön. Biisin nimi oli Reefer song ja sen sanat olivat seuraavanlaiset:

I dreamed about a reefer five foot long

The mightly mezz but not too strong

you'll be high

but not for long

if you're a viper


Helsingin Sanomat 8.10.1992 poliisin tulosvastuusta: Huumetoimiston johtaja Torsti Koskisen mukaan uudistus on ajanut noidankehään: on pakko keskittyä pienehköihin juttuihin, joilla saa vakuuttavia tilastoja. "Näyttäviä tilastoja tarvitaan. ettei budjetti ainakaan pienentyisi."