Huumevalvonta vapaassa yhteiskunnassa

Risto Mikkonen

Osa II: Huumeongelman ratkaisu tai purkaminen.

Bakalar, James B ja Grinspoon, Lester: Drug Control in a Free Society, 1988:

Psykiatrian professori Lester Grinspoon ja lakitieteen sekä psykiatrian luennoija James B. Bakalar Harvard Medical Schoolista ovat pitkän linjan osallistujia Yhdysvaltain huumedebattiin. Kirjaansa Drug Control in a Free Society (Cambridge 1988) he ovat koonneet ajatuksia herättävän analyysin niistä perusteista, joille nykyaikaisen teollisen yhteiskunnan huumeiden käytön valvonta perustuu. Ensimmäinen osa Huumevalvonnan vaihtelu julkaistiin Hampun numerossa 1/93.

Oletetaan, että huumeongelma on väärinkäsitystä, harhaanjohtava tapa jaotella todellisuutta selitystarkoituksiin. Alkoholin tai huumeiden käytön hyötyjen julkituominen ei ole suosittua; aihe on tabu ja joka tapauksessa hyötyjä on vaikea esittää. Mutta aineiden vaikutukset ovat niin suuresti vaihtelevia, niin paljon tilanteesta ja sosiaalisesta kytkennästä riippuvia, että silloin kun käytön hyötyjä arvioidaan vakavasti, niin se tapahtuu motiivien ja syiden tutkimisen harhaan johtavassa muodossa aivan kuin huumeiden käyttöä voitaisiin selittää vain käyttäjien onnettomalla menneisyydellä tai persoonallisilla vioilla eikä koskaan sillä, miten se vaikuttaa heihin tavanomaisesti.

Silloinkin kun haitta on selvää, niin huumeita tai alkoholia ei voida syyttää siitä yhtä selvästi. Sekä alkoholin kulutus että väkivaltarikokset lisääntyivät Suomessa 1956-74, mutta alkoholin käyttöön liittyvän väkivaltarikollisuuden osuus ei lisääntynyt. Jokin muu aiheutti sekä alkoholin väärinkäyttöä että väkivaltaa. Epidemiologisesti laittoman huumeiden käytön ja sosiaalisten onnettomuuksien yhteyttä on vielä vaikeampi osoittaa. Siinä määrin kuin huumeiden väärinkäyttö on sosiaalinen ongelma ennemminkin kuin fysiologinen, olemme voineet kadottaa pääasian keskittymällä huumeisiin itseensä.

Myöskään sosiaalisen ongelman idea ei ole niin selvä kuin miltä näyttää. Jopa näennäisen selvät faktat eivät ole olemassa ennen kuin ne on muokattu julkisesti esitettäviksi; sosiaalinen fakta on symbolinen fakta, ihmisen luomusta. Siitä tulee todellisuutta, kun se on määritelty kollektiivisesti ja legitimoitu niiden ryhmien toimesta, jotka omaksuvat sen ja ottavat käyttöönsä. Ongelman määrittelyn tapa riippuu siitä, mitä yhteiskunta haluaa tunnustaa ja ottaa vakavasti.

Ongelman valinta riippuu usein eduista ja tuntemuksista, jotka ovat peitettyjä valinnan tekijöiltä. Esimerkiksi rattijuoppouden kohdalla on pyrkimystä unohtaa, että ongelman omistussuhde ja tämän hetkinen tapa rakentaa se eivät ole ainoita mahdollisia eivätkä ehkä parhaita.

Väärä kohdistus

Kansallinen marihuanan ja huumeiden väärinkäytön komitea ehdotti, että huumeiden käyttö jaettaisiin viiteen luokkaan. Viimeiset kaksi luokkaa, jatkuva ja pakonomainen käyttö, aiheuttavat eniten ongelmia. Mutta näissä epätavalliset luonteenpiirteet ja yhteiskunnalliset olosuhteet merkitsevät useasti enemmän kuin itse huumeet. Sen sijaan, että keskittyisimme huumeeseen, voimme ajatella henkilöä, tilannetta, yhteiskuntaa tai jopa inhimillisiä olosuhteita. Suora hyökkäys huumeongelmiin on täten tarkasteltuna kohdistettu väärään kohteeseen. Vaikka se onnistuisikin, niin muut oireet korvaisivat huumeiden väärinkäytön. Tämän takia nykyaikaiset yhteiskunnat etsivät epäsuoria ratkaisumalleja.

Epäsuoria keinoja

1800-luvulla Englannissa raittiusliike yritti innostaa "vastahoukutuksiin", jotka pitäisivät ihmiset pois kapakoista. Samansuuntainen idea on tullut suosituksi USA:ssa viime aikoina "luonnollisina aineina". Käsite itsessään kuvaa sitä, kuinka huumekulttuuria on sulautunut kieleemme, mutta periaate on sama: vaihdetaan huumeiden vaarallisuuden painotus niihin tapoihin, joilla huumeiden anti saadaan paremmin esille. Integraatiomallin *) muunnelmana siihen voidaan kohdistaa sama arvostelu: hyvä idea mutta melkein mahdoton muokata tehokkaiksi menettelytavoiksi.

Toinen epäsuora lähestymistapa huumeongelmiin tulee sosiaalipsykologiasta. On esitetty, että vakavat juomisongelmat ovat todennäköisimpiä kulttuurissa, joka hillitsee virikkeitä raskaasti mutta epätäydellisesti tai jossa riippuvuuden tarpeita ehkäistään ja jossa syntyy ahdistusta saavutuksista ja vallasta. Mutta me ymmärrämme vähän, mitkä kulttuurin piirteet aiheuttavat huumeiden väärinkäyttöä eikä meillä ole ideaa, mitä niille tehtäisiin. Lähestymistapaa vastaan voidaan esittää integraatiomallin kritiikki.

Integraatiomalli on yritys säädellä ympäristöä eikä aiheuttajaa tai isäntää. Se on epäonnistunut julkisten laitosten ylhäältä päin suuntautuvana menettelytapana ja suuntautuessaan suoraan huumeongelmaan. Mutta molemminpuolista mukautumista syntyy, usein n opeastikin. Hallusinogeenien tullessa laittomille markkinoille ihmiset oppivat muutamassa vuodessa käyttämään niitä ilman haitallisia seurauksia. Tätä tietoa välitettiin epävirallisesti ilman julkisia laitoksia.

Väärinkäyttö suuresti liioiteltu

Meidän on opittava elämään useampien kompromissien ja suuremman moniselitteisyyden kanssa huumekysymyksissä. Huumeista vapaa yhteiskunta pysyy kangastuksena. Mutta jopa niissä yhteiskunnissa, joissa arvellaan huumeiden ja alkoholin väärinkäytön olevan maanvaiva, kuva huumeiden väärinkäytöstä mahdollisena kontrolloimattomana epidemiana on suuresti liioiteltu. Huumeongelma on osittain itseään ehkäisevä. Suurin osa ihmisistä käyttää vähemmän alkoholia ja tuskin lainkaan laittomia huumeita 25-30 ikävuoden jälkeen. Sitäpaitsi turvallisuuden liika korostaminen asettaa tarpeettomia rajoituksia inhimillisille mahdollisuuksille ja voimavaroille. Jokin määrä riskiä on oleellista toiminnan mielekkyydelle. Tietäen, ettei huumeiden käyttöä voida koskaan tehdä täydellisen turvalliseksi, meillä on silti varaa luottaa enemmän keskivertoihmisen arviointikykyyn ja yhteiskunnan parantaviin voimavaroihin kuin mitä olemme olleet taipuvaisia huumeiden ollessa kyseessä.

Huumeiden käytön vaara on siinä, että se voi ratkaisevasti vähentää inhimillisen kokemuksen vaihtelevuutta ja uutuutta. Silloinkaan kun väärinkäyttöä tavallisessa mielessä, terveydellistä vaaraa tai yksilöllistä patologisuutta ei esiinny, voi huumeteollisuus olla tuhoisaa inhimillisyydelle. Tätä kuvaa Huxleyn kirja Uusi uljas maailma. Huumeet ovat ihmisen sisintä koskettavaa teknologiaa, jolla on näkyvä voima vääristää meidän humaanisuutta siten, että objektiivisiksi ja symbolisiksi kutsutut vaarat, tai huumelakien ja huumeiden vastaisten liikkeitten instrumentaaliset ja ekspressiiviset tarkoitusperät, eivät aina ole erotettavissa syvimmällä tasolla.

Objektiiviset ja subjektiiviset vaarat

Huumeiden käyttö urheilussa kuvaa vaikeutta erottaa ns. objektiiviset vaarat symbolisista. Ytimenä on se, että jotkin tekniikat ja välineet näyttävät muuttavan urheilun luonnetta ja jotkin taas eivät. Rajanvedossa on kyse muodosta ja hyvistä tavoista, pelin esteettisestä muodosta. Nykyään huumeita pidetään erikoislaatuisena välineenä, joka tuhoaa minkä tahansa pelin esteeettisen muodon tai hahmon muuttamalla kilpailijoiden itsensä luonnetta. Sanattomasti sovellettu alkuperäisyyden ja sopivuuden standardi on sekava. Sitä ei voida pelkistää yksinkertaiseen moralistiseen kaavioon eikä se ole aina ollut sama. Tällä tasolla sovinnaisuus koskettaa jotain syvempää, jotakin esteettisen ja moraalisen rajamailla, symbolisen ja instrumentaalisen välillä. Analogia kielen kanssa voisi auttaa. Useat ihmiset pitävät huumeiden käyttöä urheilussa siansaksaa vastaavana: sillä kadotetaan tekemisen mielekkyys.

Nykyisillä huumeilla ei todellisuudessa ole voimaa tehdä urheilijoista robotteja tai supermiehiä eikä luoda tarkasti määriteltyjä illuusioita, joita hallitukset voisivat määrätä. Aivorakenne on liian monimutkainen tällaiseen. Jollei huume ole samalla tavoin kokonaisuuteen kuuluva osa perinteistä inhimillistä elämää kuten alkoholi, niin me pelkäämme sen luovan oudon ja jollakin tavalla vieraan ja vääristyneen ympäristön ihmiselle.

Tällä esteettisen ja moraalisen rajamailla pornografia tarjoaa vertailukohteen. Viimeisen sadan vuoden aikana säädökset sitä vastaan ovat lieventyneet ja me havaitsemme yhä vähemmän sovinnaisuuden rikkomuksia seksuaalisuuden julkituoduissa muodoissa. Mutta säädöksiä huumeita vastaan on tiukennettu pääasiassa siksi, että ne näyttävät teknologialta, jolla on voimaa vääristää ratkaisevasti inhimillisen elämän muotoa. Epäonneksemme tämän standardit ovat niin epämääräisiä, että on usein vaikea sanoa, milloin niitä on rikottu.

Uhka sitä käsitystä kohtaan, mitä tarkoittaa olla ihminen, on symbolinen tai enintään potentiaalinen eikä todellinen. Epäautenttisuuden tai sopimattomuuden tunteilla on monia muotoja. Ja kuinka paljon tahansa poikkeavuuden sosiologit pilkkaavatkin uhkaa reaktioksi symboleihin ennemmin kuin todellisuuteen, niin me emme pääse siitä eroon.

Jos laki ja julkinen kielenkäyttö yksinkertaistavat ja kaavamaistavat kokemuksia liikaa, ne hylkäävät omat tarkoitusperänsä. Tämän takia julkinen ja yksityinen diskurssi huumeista ovat alkaneet lähetä toisiaan. Toisaalta julkiset säännöt ja julkinen diskurssi ovat väistämättä vähemmän moniselitteisiä ja ristiriitaisia - ankarampaa - kuin yksityiset tuntemukset, sillä ne selviytyvät huonosti ratkaisemattomista konflikteista. Nykyaikaiset yhteiskunnat väistämättä sisältävät ristiriitaisia arvoja, ja me menettäisimme jotakin lieventämällä konfliktia liikaa.

Tekopyhyyttä

Emme voi odottaa täydellistä sopusointua ja hitunen tekopyhyyttä voi olla väistämätöntä; raja arvosekaannuksen tai arvoristiriidan ja selvän tekopyhyyden välillä voi olla vaikea vetää. Jonkinasteiselle tekopyhyydelle voidaan jopa esittää moraalisia perusteita.

Asenteellinen hämmennys päihdyttäviä aineita kohtaan ei ole vain nykyaikaista vaikka tämän hetken olosuhteet edistävätkin sitä; se on kiinni inhimillisyyden luonnosta ja huumeista itsestään. Esimerkiksi Charles Baudelairen Keinotekoisissa paratiiseissaan kokema ero viinin ja hasiksen vaikutuksissa ei tunnu järkevältä. Ei voi olla oikein hyväksyä ristiriitaisuuksia yhdessä tapauksessa ja hylätä ne toisessa. On sanottu, että sekä juomari että raittiusmies tekevät virheen kohdellessaan viiniä huumeena eivätkä juomana. Alkoholi on muiden seikkojen ohella huume ja kaikki huumeet tuottavat juomarinsa, raittiusmiehensä ja kaikkea tältä väliltä. Jos viini on ihmisen kaltainen, kykenevä ylhäisiin ja hirviömäisiin tekoihin, niin ovat muutkin huumeet. Jos meidän tulee suhtautua niihin sydämettömästi niin tämä ei tarkoita, että meidän tulisi olla sen sydämettömämpiä kuin mitä olemme itseämme kohtaan.


*) kts. Hamppu 1/93