KAKSI KIRJAA

J.K.Ihalainen: Hamppu Suomessa, Palladium Kirjat 1993

Kapteeni Happo: Hullu puutarhuri, 1993


Hamppu Suomessa

Suomessa herättää kasvinimen hamppu ääneen mainitseminen hymähtelyä ja epävireistä naureskelua ei vain kaupunkilaisväestössä vaan myös maaseudulla, maanviljelijöiden keskuudessa. Kuitenkin puhumme maailman tärkeimmästä ja arvokkaimmasta kuitukasvista, josta kuitujen lisäksi saadaan ruoka- ja polttoöljyä, sellua, rakennustarvikkeita ja lääkkeitä.

Hampunviljelijän ABC

J.K.lhalaisen toimittama ja Palladium Kirjojen kustantama 80-sivuinen "Hamppu Suomessa" keskittyy suomalaiseen hamppuperinteeseen jälleenjulkaisemalla Gösta Grotenfeltin vuonna 1915 ilmestyneen vihkosen "Hampun viljelys ja valmistus", mikä onkin varsin perusteellinen selvitys alheesta maanviljelijön kannalta. Kielen vanhahtavuuden johdosta lukeminen on nautittavaa. vaikka termistön omaksuminen onkin työlästä. On nimittäin koirimista, rohkaamista, loukuttamista, vitomista ja puimista, mikä sanasto pätee myös pellavankäsittelyyn.

Toinen uudessa kirjassa osittain kierrätetty vanha kirja on vuonna 1946 ilmestynyt Toini-Inkeri Kaukosen kansantieteellinen tutkimus "Pellavan ja hampun viljely ja muokkaus Suomessa. Tämän kirjan muistan nähneeni kerran SKS:n kirjastossa. Kirjassa oli työvälineiden levinneisyydestä mielenkiintoisia kantoja, joita ei Ihalaisen kirjaan ole otettu yhtäkään -minkähän takia.

Erinomaisen mielenkiintoista on lukea suomalaisen hamppuperinteen ulottuvan kielitieteellisten tutkimusten mukaan puolentoista tuhannen vuoden taakse, eli paljon kauemmaksi kuin Euroopasta maihinnousseen pellavan historian. Vanhat nimitykset hampulle, "liina" ja "kästeet", "käsityöt", ovat peräisin itäisestä Suomesta. Varsinoista hamppukulttuureja ovat mordvalaisten ja tseremissien alueet Venäjällä.

Suomalaiset tekivät hampusta eniten kangasta työvaatteisiin sekä lankaa ja narua kalastamiseen ja metsästämiseen. Mutta käyttivät he myös hampunsiemeniä puuroonsa ja piirakoihinsa, eläinten rehukakkuihin, ja puristivat siitä öljyä naurislomppuihin, saapasrasvaksi ja ruoanlaittoon.

Hamppukirjan puutteita

Olisi suonut toimittajan tuoneen esiin muutakin suomalaista materiaalia hampusta. Esimerkiksi Sakari Topelius puhuu hampusta lämpimästi vuonna 1899 "Ala-alkeiskoulun tarpeeksi": "Mutta isällä on hamppuakin, joka on nokkosen näköistä. Hyvin lujia kuituja saadaan, kun hamput liotetaan ja loukutetaan. Köydenpunoja tekee niistä mitä lujinta köyttä, ja niistö kudotaan säkkikangasta ja purjevaatetta."

Maamiehen käsikirja vuodelta 1943 omistaa kaksi sivua hampun viljelylle mainiten esim. että "hoitoa ei hamppu juuri tarvitse, sillä se kehittyy nopeasti ja peittää maan jo n. 4 viikon kuluttua tukahduttaen rikkaruohot varjostuksellaan."

Mainitessaan suomalaisia pellavaöljyn tuottajia Ihalainen mainitsee vain salolaisen ja somerolaisen tuottajan; onhan toki tuottajia muuallakin Suomessa. Muuten öljystä kertova luku onkin kirjan painavinta luettavaa - taidanpa siirtyä hamppuöljyyn minäkin.

Kirjan toimittaja kirjoittaa että hampun biomassasta voidaan valmistaa polttoainetta. Miksi hän ei selvyyden vuoksi käytä vakiintunutta termiä "bio-diesel", joka kuvaa poittoaineen luonnetta osuvasti?

Selventävä kaavakuva kasvin osista olisi ollut hyvä, ja niin ikään selvitys siitö missä määrin erilaisia ovat uros- ja naaraskasvit.

Kirjan silmiinpistävin puute on, ettö lääkehamppu on kuitattu muutamalla rivillä, eikä sanallakaan mainita niitä lääkkeitä ja lääkeaineita joita Suomessa on ollut tarjolla. Tämä liittyy

epäilemättä tekijän pyrkimykseen vaieta täysin hampun euforisoivista ominaisuuksista.

Salaliitto hamppua vastaan

Ensimmäinen suomenkielinen hampun viljelysopas ilmestyi vuonna 1737 almanakkakirjoituksena, mutta varsinaiset hamppukirjat alkoivat ilmestyä vasta 1900-luvulla. "Hamppu Suomessa" rikkoo 47 vuoden hiljaisuuden. Ihalainen sanoo hiljaisuuden johtuvan hampun kysynnän laskusta. Hamppupaperi korvattiin puupitoisella paperilla, hamppukankaat korvattiin puuvillalla ja tekokuiduilla, hamppuöljy korvattiin kuumapuristetuilla ruokaöljyillä ja toisaalla petrolilla, ja hamppulääkkeet korvattiin sveitsiläisillä tehdasvalmisteilla. "Alle sadassa vuodessa suomalaisen maaseudun tärkeimmät hyötykasvit. hamppu ja pellava. lakaistiin unohduksiin".

Ihalainen antaa ymmänää että hiljaisuuteen on jokin muukin syy kuin nykyaikaisen ylikansallisen teollisuuden maihinnousu maahamme. Hän mainitsee ikään kuin ohimennen Harry J. Anslingerin ja hampun kieltämisen vuanna 1937, mutta hän ei lauseellakaan paneudu hampun käyttöön huumausaineena eikä niihin erityisiin syihin mistä se johtuu. On kuin Ihalainen puhuisi kasvin juurista, lehdistä ja sen varresta kieltäen latvan olemassaalon. Toisaalta hampun kieltämisen todelliset svyt lienevät niin monimutkaisten ja epäloogisten yhtälöiden takana, ettei historiasta toista samanlaista salaliittoa tunneta. Öljyn- ja energiantuottajat hamppua vastaan, paperintuottajat ja metsäteollisuus hamppua vastaan, tekstiili- ja kemianteollisuus hamppua vastaan, lääketeollisuus hamppua vastaan, lainsäätäjät ja poliisit hamppua vastaan, ja aivan viimeksi, massamedia ja koululaitos hamppua vastaan. Tarvitaanko tässä enää mitään salaliittoteoriaa??

Hamppu Suomessa kirjan painoasu ja toteutus on vanhanaikaisen näköinen, maalaismainen, eikä siitä tule heti mieleen että kirja on painettu 90-luvulla. Kirja on erittäin suositeltava kaikille hampusta kiinnostuneille, mutta toki toivomme että vielä jonain päivänä saamme suomeksi kirjan jossa hamppu käsitellään kaikilta osin tasapuolisesti.


Toisenlainen hampunkasvatusopas

Hullu puutarhuri

Varsin hauskaa on se, että samaan alkaan ilmestyv kaksi hampunkasvatusopasta Suomessa. Nimimerkki Kapteeni Happo on julkaissut oppaansa "Hullu puutarhuri - Hampunkasvottajan opas" pienenä painoksena, joten sitä ei löytyne kirjakaupoista. Kirjasessa on 16 sivua ja se käsittelee erityisesti marijuanan kasvattamista sisätiloissa.

Kirjasessa on ohjattu varsin tarkkaan ja asiantuntevasti hampun kasvattamisen maailmaan siementen hankkimisesta aina kloonaukseen ja latvomiseen saakka. Kasvattamisessahan on yhtä monta asiantuntijaa kuin on kasvattajaa, joten kapteeni Hapon nöyrä ja tutkiva lähestymistapa sopii tähän mainiosti. Tällaisen julkaisun pitäisi ehdottomasti perustua yleisön palautteeseen, jotta seuraavaan painokseen saataisiin kerättyä eri kasvattajien kokemuksia - kuten Grotenfeldtin kirjasessa vuanna 1915.

Suuremman painoksen ottaminen olisi erittäin suositeltavaa. Seuraavaan painokseen voisi hyvin hankkia paremman kuvituksen ja toimivamman painoasun, sillä näillä julkaisuilla on tapana kulkea kädestä käteen, ja ellei niitä ole painettu hamppupaperille, ne kuluvat puhki!

Hamppu-lehdelle

Ahto Rahtola