Huumemiehen liikkumisvapaus eli seikkailu reaalitodellisuudessa

Risto Mikkonen

Osa II

Viime numerossa kerrottiin, että kirjoittaja päätti hakea 1992 keväällä 10 vuoden passia, mutta passi evättiin maksamattomien korvausten takia, jotka oli tuomittu huumetuomion yhteydessä. Kirjoittaja joutui ulosottomiehen tylyyn puhutteluun. Ulosottomies esitelmöi lyhyesti viranomaisasenteista ja Suomen yhdentymisestä: "Mä oon osittain samaa mieltä, että tää lainsäädäntö, joka nykyisin ehkä on joittenkin kansainvälisten normien vastainen, kun Suomesta voidaan evätä passi tällä perusteella, mutta näin täällä vaan voidaan. Eli jos ei osoita minkäänlaista maksuhalukkuutta valtion vanhoissa saatavissa, niin valtio lähtee siitä, ettei tarvii myöskään saada passia."

Työttömyyspäivärahoista on vaikea maksaa 1500 mk kuukaudessa, mutta jos konkurssiin hakeutunut tai haettu yrittäjä jää velkaa eri tahoille vaikka kuinka suuria summia, niin itse yrittäjältä passia ei kuitenkaan voida evätä. Kirjoittaja riitautti asian, ko ska ajatteli kansalaisten perusoikeuksien olevan muutakin kuin pelkkää sanahelinää uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa. Kirjoittaja teki valituksen lääninoikeudelle ja parin kuukauden kuluttua päätös oli valmis. Aivan Suomen ratifioimien sopimusten mukaise sti oikeus totesi hänellä olevan oikeus passiin ja ulosottoasiat pitäisi pystyä hoitamaan nykyaikaan soveliaammalla tavalla.

Kuinkas kävikään. Passitoimistossa kävi ilmi, että valtio valittaa tapauksesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Seikkailu reaalitodellisuudessa jatkuu:


Asian vietettyä kuukausia byrokraattien pöytälaatikoissa sain keskellä kesää lunastaa postista valtion valituksen korkeimmalle hallinto-oikeudelle johon minulle jäi vastaamisaikaa vajaa viikko! Olin siis voittanut Hamppu-lehden viime numerossa kerrotun kanteluni valtiota vastaan passini eväämisestä. Tämän uuden valituksen laatijaksi putkahtaneen lääninasiamiehen rooli ihmetytti: jos oikeusasiamiehen rooli on kansalaisen puolustaminen viranomaisien väärinkäytöksiä vastaan, niin onko lääninasiamies valtion puolustaja kansalaisiaan vastaan? Lääninasiamiehen valituksessa esitettiin uusia pykäliä koskien passin myöntämistä mutta jos ne ovat ristiriidassa kansainvälisten sopimusten kanssa niin sitä huonompi valtiolle! Lisäksi jos olisin sattunut viettämään pientä kesälomaa niin olisinko menettänyt mahdollisuuteni? Tätä iloa en suonut viranomaisille, vaan kokosin yhteen siihen saakka asiasta esittämäni faktat ja vaatimukseni sekä pyysin kohteliaasti korvauksia evätystä liikkumisvapaudesta ja muusta vaivasta.

Passilain 9§:n 1 momentin 3 kohdan ja passiasetuksen 7§:n mukaan passi voidaan evätä henkilöltä, joka on merkitty saamisrekisteriin maksamattoman saamisen vuoksi, joita ovat esim. oikeudessa määrätyt korvaukset. Passilain 10§:n 1 momentin mukaan passin antamista harkittaessa olisi otettava huomioon myös muut olosuhteet ja 2 momentin 2 kohdan mukaan vielä harkittava, onko henkilö pakenemassa ulkomaille välttääkseen saamisten maksamista.

Ratifioidessaan kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KP-sopimus 12 artikla 2 ja 3 kohta) ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen (IO-sopimus neljäs lisäpöytäkirja 2 artikla 2 ja 3 kohdat) on Suomi kuitenkin sitout unut kunnioittamaan ihmisten vapautta lähteä mistä tahansa maasta, myös omastaan, ja palata maahansa. Lisäksi ETYK-asiakirjat ottavat vahvasti kantaa liikkumisvapauden puolesta vaikka ne eivät olekaan kansainvälisoikeudellisesti velvoittavia.

Sopimukset viittaavat myös tämän oikeuden rajoittamiseen silloin kun valtion yleinen järjestys ja muut tällaiset seikat sitä vaativat. Tällöinkin rajoitusten tulisi täyttää laillisuusperiaatteen asettamat täsmällisyysvaatimukset.

Kuluu kolme kuukautta ja jutun ratkeaminen on antikliimaksi: valtio upottaa suuria summia prosessiin, josta on seurauksena itsestäänselvyyksiä. Pysyttäessään lääninoikeuden ratkaisun lainvoimaisena korkein hallinto-oikeus vahvistaa samalla kansainvälisten sopimusten statuksen - tulipahan testattua. Rivien välistä viranomaisten kaikkivoipaisesti harhaanlyövä asenteellisuus tuomitaan mutta korkeimman hallinto-oikeuden päätös ei ota kantaa kansainvälisten sopimusten ja suomalaisen lainsäädännön ristiriitaan tai viranomaisien omavaltaisiin tulkintoihin tässä tilanteessa. Muuta pohdintaa paperista ei löydy kuin lääninasiamiehen statuksen selvitys.

Myös vahingonkorvauspyyntöni jätetään väliin: minun pitäisi itse hakea oikeutta siinä asiassa eli turha yrittää. Jätän harmaan kiven puskemisen toisten huviksi. Käsittelyineen prosessi kesti 10 kk ja korvauksia olisi pitänyt vaatia vain oikeudenkäyntikulu ista. Liikkumisvapauden rajoittamisen korvaamisesta tulisi aloittaa kokonaan uusi prosessi raastuvanoikeudessa ja kokemuksesta voin kertoa, ettei elämässä ole turhauttavampaa leikkiä kuin pykälien viilaaminen. Kansalaisten perintätoimisto olisi aiheellinen aloite!

Kun lopullinen päätös loppuu juhlallisiin sanoihin: "Tätä kaikki asianosaiset noudattakoot", niin viikon kuluttua päätöksestä saan poliisilaitokselta ilmoituksen, jossa minulle päätöksen johdosta myönnetään yhden vuoden passi. Kerran tuomittu ei koskaan tule saamaan normaaleja kansalaisoikeuksia tässä maassa. Yhden vuoden passi itsessään voi leimata kantajansa ulkomailla matkusteltaessa, koska länsimaisissa sivistysvaltioissa passia ei käytetä kiristysvälineenä.

Onko enää aihetta pohdintaan?

Laki voidaan nähdä kahtalaisena: se on riippuva muuttuja, yhteiskunnan rakenteen kausaalisesti määräämä, mutta myös aktiivisempi väline tulevan käyttäytymisen ja sosiaalisten normien muovaajana. Normihierarkiassa kansainvälinen sopimus sitoo viranomaistoi mintaa aivan yhtälailla kuin meidän oma rikoslakimme. Nyt ETA-sopimuksen täytäntöönpanon lähestyessä tätäkin aihetta on alettu pohtimaan uudestaan. Parempi myöhään kuin ...!

Muun muassa Antero Jyränki on tuonut esille sitä, kuinka perustuslakien asemaan on alkanut tulla muutoksia vasta 1980-luvulla, kun korkeimmissa tuomioistuimissa on vähin erin omaksuttu lainoppineiden kehittelemää oppia perustuslainsäännösten käyttämisestä tutkintaperusteina lakia yksittäistapauksissa sovellettaessa. Tämän lisäksi kansainväliset elimet ovat yhdentymisprosessien myötä saaneet mahdollisuuden tutkia lakien yhdenmukaisuutta kansainvälisten normien kanssa. Tämä merkitsee, että US-amerikkalainen oikeusajattelun hegemonia on lopulta käynyt riittävän vahvaksi tavoittaakseen myös suomalaisen oikeuskulttuurin.

Amerikkalaisessa käytännössä perustuslaissa määritellyt oikeudet yksityisyyteen, asianmukaiseen oikeuskäsittelyyn, suoja perusteettomia etsintöjä vastaan, julmien ja poikkeuksellisten rangaistusten kielto ja suoja itsensä syyllistämistä vastaan vaikuttavat määräävästi huumelakien toteuttamiseen vaikka tämä ei sitten käytännössä olisikaan aukotonta. Lisäksi lakien täytäntöönpanoa voidaan tutkia syytetyn oikeusturvan näkökulmasta, mikä on puuttunut suomalaisesta keskustelusta. Tästä suunnasta meillä Suomessa kin on odotettavissa muutos nykyiseen käytäntöön ilman laajempia lakiremontteja.

Lainsäädännön ja oikeuskäytännön tasolla olemme väistämättä sitoutuneet kansainvälisiin virtauksiin. Tämäkään ei ole ristiriidatonta: julkisen vallan propagoimat uhkakuvat tämän päivän Suomessa voivat tuskin ilmentää muuta kuin pyrkimystä seurata kansainv älisiä muotivirtauksia, halua samastua länsi-eurooppalaisiin ajatusmalleihin. Mutta viranomaisten tuodessa meille uhkakuvia olisi naiivia olettaa, etteivät alamaiset ottaisi selvää ulkomaitten muista olosuhteista.

On kummallista, että sopimusten status pitää todentaa kansalaisen kustannuksella. Tämän takia olisi huono ratkaisu jättää näitä perusasioita vain virkamiesten ratkaistavaksi. Tuomiovallan ja täytäntöönpanovallan tulisi olla toisistaan erotettuja, mutta ju ttuni on esimerkki siitä, kuinka viranomaistoiminnassa halutaan pitää molemmista kiinni. Vaikka luottamus poliitikkojen tekemiin ratkaisuihin on yhtä huono voisi poliittisen päätöksenteon olettaa kuitenkin olevan julkisempaa. Mutta aina kun politiikko san oo puhuvansa kansan - meidän - puolesta, vaihda kanavaa!

Näin tämä "kuka vartioisi vartijoitamme"-ongelma vain laajenee, Vain itse kansalaiset voivat vartioida omien perusoikeuksiensa toteutumista omalta kohdaltaan. Tämä on ainut tae sille, että perusoikeuksia noudatetaan! Jos taas tällainen niskurointi ei inno sta, niin oma tapaukseni toi esille sen, kuinka maksamalla jotain kuka tahansa, siis oikea rikollinenkin, pääsee ulkomaille eikä täältä siis tarvitse paeta.

Miksi pysyä kansalaisena? Mikään valtio ei voi kieltää ns. kaksoiskansalaisuutta eli on mahdollista pitää kahden valtion passia. Täten voi ohittaa nykyisten liittoutumien aiheuttamia hankaluuksia matkustettaessa maasta toiseen. Vaihtoehtona on myös maailm ankansalaisen passi: jos tunnet, ettei isänmaasi tarvitse sinua, ryhdy koko maailman kansalaiseksi!

Nyt kun ihminen on toteuttanut monia 1800-luvun teknisiä unelmiaan - liikkuu tekoälyunelman lumoissa tavarataivaan liukuportailla - on vallitsevaa politiikkaa unelmoinnin lopettaminen. Jos tämä on viranomaisten ja poliitikkojen haluamaa todellisuutta, niin taatusti haluan ulos siitä!

PS. Kun juttu oli valmis, sain postista eduskunnan oikeusasiamiehen selvityksen. Olin informoinut häntäkin asiasta, sillä niin vakavasta jutusta oli mielestäni kysymys. Koska oikeusistuimet olivat tehneet minulle myönteisen päätöksen ei hän näe aihetta omiin toimenpiteisiin. Mutta sitten seuraa mielenkiintoista tietoa: aikaisemmin mainittujen kansainvälisten sopimusten lisäksi vuonna 1990 pidetyssä ETYK:in inhimillistä ulottuvuutta koskevassa konferenssissa osanottajavaltiot sitoutuivat - jälleen kerran - kunniottamaan jokaisen oikeutta poistua jokaisesta maasta, mukaan lukien oman maansa, ja palata maahansa. Samana vuonnahan Suomen passilakien säännöksiä arvosteltiin YK:n ihmisoikeuskomitassa, ja viranomaisemme lupasivat korjata ne.

Oikeusasiamiehen arvion mukaan juttuni yhteydessä tuomion saaneen passilain pykälät eivät täytä ihmisoikeussopimuksissa asetettuja vaatimuksia vaikka valtiolle on annettu mahdollisuus rajoittaa liikkumisvapautta esimerkiksi yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi. Niinpä tämä tapaus menee esimerkkinä lakimuutosta suunnitteleville virkamiehille. On jo vuosi 1993 ja sisäasiainministeriössä edelleen viilataan välimerkkejä! Onkin mielenkiintoista seurata kuinka paljon nopeammin valmistellaan kansalaisten valvontaa lisääviä kuin tasa-arvoa lisääviä tai oikeuksia laajentavia lakeja!