Lakiehdotuksen kiemurat

Timo Larmela

Tutustuminen rikoslakiprojektin asettaman huumausainerikostyöryhmän ehdotukseen on hämmentävä kokemus - ainakin maallikolle. Itse lakiteksti on lyhyttä ja nasevaa, mutta perustelut niin monimutkaisia, että lukemisen jälkeen kysyy itseltään, "miten tämä olikaan, merkitseekö muutos lievennystä nykyiseen, olemmeko menossa oikeaan suuntaan vai muuttuuko laki ja käytäntö ankarammaksi, takapakkiako tässä otetaan?"

Työryhmä jätti ehdotuksensa oikeusministeriölle 18.12.1991 tilaisuudessa, jossa oikeusministeri Hannele Pokka välittömästi tyrmäsi ehdotuksen eräiltä osin. Ehdotus on laadittu hallituksen esityksen muotoon. Työryhmän puheenjohtajana toimi professori Per Ole Träskman ja jäseninä apulaispäällikkö Kari Rantama keskusrikospoliisista, ylitarkastaja Tapani Sarvanti sosiaali- ja terveysministeriöstä, pääsihteeri Hannu Takala rikoksentorjunnan neuvottelukunnasta, oikeusneuvosmies Raija Toivianen Helsingin raastuvanoikeudesta ja lainsäädäntöneuvos Harri Palmén oikeusministeriöstä.

Lyhyesti muutos merkitsisi mm. seuraavaa: Perusrikoksena olisi huumausainerikos, joka tarkoittaisi laitonta valmistamista, maahantuontia, maastavientiä, kuljettamista, levittämistä ja hallussapitoa. Törkeän huumausainerikoksen ankaroittamisperusteet lueteltaisiin tyhjentävästi. Vähäisiin huumausainerikoksiin sovellettaisiin huumausainerikkomusta kuten käyttöönkin. Uusina tai uusitussa asussa mukaan tulisi myös huumausainerikoksen valmistelu ja edistäminen ja rahanpesun kriminalisointi. Rangaistusasteikot pysyisivät kutakuinkin samoina kuin nyt, paitsi että huumausainerikkomuksesta kuten käytöstäkin tuomittaisiin vain sakkoihin. Törkeän huumausainerikoksen vähimmäisrangaistus nousisi vuoteen vankeutta ja enimmäisrangaistus säilyisi 10 vuotena. Pakkokeinolakiin ehdotetaan myös muutosta, jolla mahdollistetaan henkilötarkastus epäiltäessä huumausainerikkomuksesta. Lait on tarkoitus saada voimaan 1.1.1993.

Perustelut jakaantuvat yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisiin perusteluihin. Niiden kokonaispituus on 39 sivua, kun itse lakitekstien yhteispituus on 4 sivua.

Huumausainekontrollin perusteet

Yleisperusteluissa on harvinaisen selkeä katsaus huumausainekontrollin perusteisiin, jotka jokaisen huumeisiin kantaa ottavan kannattaisi pitää mielessä. Perusteluissa lähdetään liikkeelle tosiasiasta, että eri kulttuureissa on vaihtelevasti hyväksytty joitakin tajuntaan vaikuttavia aineita, toisia taas vastustettu. Aineiden käyttöä on myös kontrolloitu, joista perinteisin on käyttötilanteisiin kohdistuva epävirallinen sosiaalinen kontrolli, mutta tunnetaan jo hyvin varhaisilta ajoilta valtiollisia kontrollin muotoja sekä pyrkimyksiä rajoittaa käyttöä ja erityisesti käyttää niitä elinkeinopoliittisen tuotannon sääntelynä.

"Eri kulttuureille on ollut tyypillistä jonkin tietyn hyväksytyn päihteen käyttö. Kontrollitoimenpiteet ovat kohdistuneet muihin päihteisiin. Huumausaineongelma ja -kontrolli onkin aina ollut mitä suurimmassa määrin kansainvälinen kysymys ja liittynyt vieraiden päihteiden kulkeutumiseen maasta toiseen".

Kansainvälinen kontrolli alkoi Haagin kansainvälisestä oopiumiyleissopimuksesta v. 1912. "Siinä oli oopiumin vastustamisen ohella kysymys suurvaltojen kilpailusta Kiinan-kaupan herruudesta". Nykyisen kontrollin perustana on 1961 tehty huumausaineyleissopimus. "Sen kohteena ovat erityisesti teollistuneiden maiden alkoholikulttuureille vieraat päihteet oopiumi, kannabistuotteet ja kokaiini, joilla jalostamattomina on muissa kulttuureissa perinnekäyttöä, sekä näiden johdannaiset".

Käsite vierrat päihteet on aika epämääräinen ilmaisu, sillä mainittuja aineita on lännessäkin käytetty pitkiä aikoja, joskin suhteellisen pienessä mittakaavassa verrattuna alkoholiin. Kannabiksen käyttö on 60-luvulta lähtien ollut suhteellisen yleistä USA:ssa ja Euroopassa, myös Suomessa se on ollut käytetyin ns. "laiton huume". Esimerkiksi Hollantiin on muodostunut elinvoimainen kannabiskahvilakulttuuri. Myös perinnekäyttö on aika suhteellinen käsite, jopa Suomessa. Täällä on joukko ihmisiä, joille kannabis oli 60-luvulla ensimmäisiä nautintoaineita ja jotka ovat sitä käyttäneet koko aikuisen ikänsä 25-30 vuotta. Joillekin heistä alkoholi on "vieras" aine. Tällöin voidaan perustellusti puhua perinnekäytöstä myös Suomessa.

Vuonna 1972 hyväksyttiin psykotrooppisia aineita koskeva yleissopimus, jolla ikäänkuin tasoitettiin epäsuhteista tilannetta, jonka ns. tuottajamaat kokivat itseään syrjiväksi. Sen kohteena ovat psyykelääkkeet ja mm. amfetamiini.

Kummankin sopimuksen liitteet, joita on aika ajoin täydennetty, ovat se perusta, joka määrittelee käsitteen "laiton huume". "Täydennykset samoin kuin alunperinkin luetteloihin sisällytettyjä aineita koskevat päätökset ovat perustuneet kompromisseihin, joita eri valtioiden erisuuntaiset intressit ovat aiheuttaneet. Nykyisinkään läntisen maailman merkittävimmät keskushermostoon vaikuttavat nautintoaineet (ei voida sanoa huumeet, kirjoittajan huomautus), kuten alkoholi, kahvi ja tupakka, eivät sisälly yleissopimuksiin, vaikka ne ominaisuuksiensa vuoksi kuuluisivat kontrolloitaviin aineisiin".

Hmmmn, niin miksiköhän eivät! Olisiko taloudellisella vallalla ja maailman jaolla köyhään enemmistöön ja rikkaaseen vähemmistöön osuutta asiaan.

On hyvä tietää, että "psykotrooppiyleissopimus ei velvoita kieltämään aineiden hallussapitoa, mihin sitä vastoin huumausaineyleissopimus velvoittaa. Kumpikaan sopimus ei velvoita säätämään käyttöä rangaistavaksi. Huumausaineyleissopimusta on yleisesti tulkittu niin, että se ei sinänsä velvoita säätämään rangaistavaksi sopimuksen alaisten aineiden hallussapitoa omaan käyttöön".

Joulukuun 19 päivänä 1988 tehtiin Wienissä uusi yleissopimus laitonta huumaus- ja psykotrooppisten aineiden kauppaa vastaan. Wienin yleissopimus ei syrjäytä näitä vanhempia sopimuksia, vaan täydentää niitä. Sopimuksen uutuus on tehostettu kansainvälinen yhteistyö laitonta kauppaa vastaan. Suomen tarve uudistaa huumausainelainsäädäntöään juontuukin siitä, että Suomen pitäisi pikaisesti ratifioida Wienin sopimus ja kriminalisoida rahan pesu ennen ETA-sopimuksen voimaantuloa.

Wienin yleissopimukseen kirjattiin tuottajamaiden velvollisuuksia aikaisemmasta lieventävä määräys, joka nyt sallii mm. kokalehden, oopiumin ja kannabiksen perinteisen käytön edellyttämän viljelyn.

Em. kansainvälisten sopimusten sääntely määrittää sen perustan, "jolle kansallisen lainsäädännön on rakennuttava, olkoonkin, että se useissa suhteissa jättää huomattavaa kansallista liikkumavaraa". Perusteluissa mainitaan Suomea velvoittavan myös pohjoismaisen yhteistyön, "jonka vuoksi on pyrittävä mahdollisimman samankaltaiseen lainsäädäntöön muiden pohjoismaiden kanssa".

Kumpikin osa perusteluista on ongelmallinen. Ensiksikin ehdotus itsekin myöntää, että "Toimet eivät ole osoittautuneet ainakaan riittävän tehokkaiksi, koska sopimusten voimassa ollessa laiton kauppa on muuttunut yhä järjestäytyneemmäksi ja ammattimaisemmaksi". Mielestäni kansainvälinen ja siihen perustuva kansallinen massiivinen lähes kaikkien ns. huumeiden kieltolaki vain kasvattaa ja voimistaa järjestäytynyttä rikollisuutta, pimeää rahataloutta ja kaiken kattavaa korruptiota. Toiseksi yhteiseen pohjoismaiseen käytäntöön vetoaminen ontuu pahasti, koska sitä ei ole olemassa. Esimerkiksi Tanska ja Norja poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä.

Huumausainerikkomus

Eräissä maissa on tehty lainsäädännössä ero kovien ja mietojen huumeiden välillä. "Englannin, Espanjan ja Hollannin lainsäädännössä kovat ja miedot huumeet on erotettu eri tunnusmerkistöjen tai rangaistusasteikkojen alle. Mietona huumeena pidetään etenkin kannabista". Tosin niissäkin maissa, joissa huumeita käsitellään lain tasolla samalla tavalla, niin laatu yleensä vaikuttaa rangaistuksen mittaamiseen. Lakiehdotuksessa ei tehdä em. eroa, mikä sinänsä on valitettavaa, koska se selkiyttäisi asioita ja olisi omiaan ohjaamaan käyttöä pois kovista aineista. Lakiehdotuksessa aineiden erottelu tulee implisiittisesti esille mm. 3 §:ssä Huumausainerikkomus ja sen perusteluissa. Pykälän 3 teksti on kokonaisuudessaan on seuraava:

"Jos huumausainerikos, huomioon ottaen huumausaineen vähäinen määrä tai sen laatu taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava huumausainerikkomuksesta sakkoon.
Huumausainerikkomuksesta tuomitaan myös se, joka laittomasti käyttää huumausainetta".

Yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan 1. momenttiin: "Yleisperusteluissa mainituista syistä on tarpeen, että lieville huumausainerikoksille on olemassa oma lievempi tunnusmerkistö. Tätä säännöstä sovellettaisiin aina kun huumausainerikos on kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Esimerkkeinä arvosteluun vaikuttavista seikoista mainitaan huumausaineen määrän vähäisyys tai huumausaineen laatu, jolla tarkoitetaan lähinnä sen mietoutta. Jälkimmäisestä voidaan esimerkkinä mainita marihuanasavukkeissa oleva kannabis, joka varsinkin eräissä kasvuoloissa tuotettuna sisältää hyvin vähän tetrahydrokannabinolia (tämän huumausaineen vaikuttavaa ainesosaa) verrattuna mietona huumausaineena pidettyyn, mutta sitä monin verroin voimakkaampaan hasikseen. Teko voitaisiin katsoa huumausainerikkomukseksi myös muiden kuin esimerkkeinä mainittujen rikokseen liittyvien seikkojen perusteella.

Huumausainerikkomuksen rangaistuksena olisi vain sakko, mikä mahdollistaisi sen käsittelemisen rangaistusmääräysmenetettelyssä".

Pienestä määrästä kannabista tai ainakin huonosta kotimaisesta ruohosta rapsahtaisi siis sakkolappu käteen. Tosin lakiehdotus toteutuessaan mahdollistaisi periaatteessa myös sen, että syyte voidaan jättää ajamatta. Tähän ongelmatiikkaan palataan myöhemmin.

Pykälän 3 toinen momentti on julkisuudessa eniten herättänyt keskustelua. Yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan: "Yleisperusteluissa selostetuista syistä on päädytty ratkaisuun, jonka mukaan huumausaineen käyttökin on rangaistava teko. Pelkkä käyttö on moitittavuudeltaan niin lievää, että sen rankaisemisessa tulee kyseeseen ainoastaan lievin tunnusmerkistö eli huumausainerikkomus. Käyttö ei lähinnä teoreettisia poikkeustapauksia lukuunottamatta ole mahdollista ilman huumausaineen hallussapitoa. Kuten 1 §:n perusteluissa selostettiin, käyttäjää ei tuomittaisi rangaistukseen käyttämänsä huume-erän hallussapidosta, vaan 1-2 kerta-annoksen hallussapito sisältyisi käyttöön".

Em. perusteluiden viittaus yleisperusteluissa esitettyihin syihin viittaa pitkään ja monipuoliseen pohdintaan pitäisikö käytöstä rangaista lainkaan ja valitettavaan lopputulokseen (ilmeinen kompromissi kovan ja liberaalimman linjan välillä): "Tärkein kriminaalipoliittinen perustelu käytön rangaistavuuden puolesta on se, että näin yhteiskunta selvästi osoittaa, ettei se hyväksy huumausaineiden käyttöä".

Perustelu ontuu pahasti, koska yhteiskunta ei kuitenkaan rankaise alkoholin käytöstä. Perustelua voi verrata siihen, että jokin yhteiskunta rankaisee määrättyjen kirjojen lukemisesta, koska se ei hyväksy niiden esittämiä ajatuksia. Tällaisen yhteiskunnan sanotaan harjoittavan mielipidevainoa. Jos lakiehdotus hyväksytään, niin Suomi harjoittaa mielentilan vainoa, so. yksi mielentila hyväksytään, mutta toinen ei. Ihmisyksilön autonomiaan kuuluu päättää ajatuksistaan ja mielentiloistaan. Käytön rankaisu, vaikka sakollakin, loukkaa perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia.

Raja 1-2 kerta-annosta on kovin tulkinnallinen, sillä se voi yksilöillä vaihdella hyvinkin 5-10 kertaisesti. Lisäksi, jos joku haluaisi parin kerta-annoksen hankinnoilla välttyä ankarammalta tuomiolta, niin hän esimerkiksi viikonloppuna saisi vähän väliä käydä ostamassa lisää ainetta, mikä ei liene tarkoituksenmukaista kenenkään kannalta. Eikö ole parempi, että ihminen voisi ostaa esimerkiksi viikon tai kuukauden kannabiksensa kerralla ja nauttia ne rauhassa neljän seinän sisällä kuin altistua jatkuvasti hankinnan lieveilmiöille.

Toimenpiteistä luopuminen

Lakiehdotuksen pykälä 8 toimenpiteistä luopuminen antaa takaportin, että käytöstä ei tarvitsisi rangaista edes sakolla. Pykälä on kokonaisuudessaan seuraava:

"Huumausaineen käytöstä ja huumausaineen käyttöön liittyvästä muusta tässä luvussa tarkoitetusta rikoksesta voidaan sen lisäksi, mitä rikoslain voimaanpanemisesta annetussa asetuksessa tai tässä laissa on säädetty, jättää syyte ajamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos tekijä osoittaa hakeutuneensa sosiaali- ja terveysviranomaisten hyväksymään hoitoon".

Pykälän hyvä ja inhimillinen tarkoitus on ilmeinen. Yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetään mm. seuraavanlaisia seikkoja: "Huumausaineista riippuvaisen rikoksentekijän saaminen asianmukaiseen hoitoon on sekä hänen itsensä että yhteiskunnan kannalta tärkeää, Jos tällainen henkilö on hakeutunut hoitoon, ei syytteen nostamiseen ja sakkorangaistuksen tuomitsemiseen käytöstä ole enää tarvetta. ... Säännös on tarkoitettu edistämään hoitoon hakeutumista. Kyse ei olisi pakkohoidosta, vaan lähinnä pienestä palkkiosta siitä, että rikoksentekijä hakeutuu vapaaehtoiseen hoitoon".

Huh, huh! Ensiksikin esim. kohtuullinen kannabiksenkäyttäjä tuskin sulattaa sitä, että häntä kutsutaan rikolliseksi, koska sana jo sinänsä on leimaava. Toiseksi hänellä ei todellakaan ole mitään huumeriippuvuutta eikä tarvetta mihinkään hoitoon. Siis kohtuukäyttäjät, joilla ei ole mitään ongelmia, pitäisi tuomita sakkoihin? Jos joku menee hoitoon välttääkseen rangaistuksen, vaikka mitään hoitotarvetta ei ole, niin se on yksilön itsensä kannalta demoralisoivaa ja yhteiskunnannan kannalta verovarojen väärinkäyttöä.

No hyvällä tahdolla tähänkin löytyy takaportti. Viittaus rikoslain voimaanpanemisesta tarkoittaa yksityiskohtaisten perustelujen mukaan seuraavaa: "Ehdotettu pykälä on tarkoitettu erityiseksi säännökseksi, joka koskee hoitoon hakeutumista. Siksi siinä on selvyyden vuoksi todettu , että sen lisäksi voidaan soveltaa yleisiä toimenpiteistä luopumista koskevia säännöksiä, jotka on uudistettu vuoden 1991 alussa voimaan tulleilla laeilla. Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 15 ja 15a §:n (301/91) nojalla syyttäjä saa jättää syytteen ajamatta muun muassa teon vähäisyyden, rikoksentekijän alaikäisyyden ja oikeudenkäynnin kohtuuttomuuden tai tarkoituksettomuuden perusteella, ja tuomioistuin saa rikoslain 3 luvun 5 §:n (302/90) nojalla jättää rangaistuksen tuomitsematta samantapaisilla perusteilla. Kokeilukäyttö tai vähäisen määrän maahantuonti voidaan jättää syyttämättä tai tuomitsematta teon vähäisyyden perusteella"...

On todella hyvä, jos Suomessakin alettaisiin vihdoin ottamaan järki käteen. Vaikka yleisperusteluissa todetaan, että esityksen tarkoituksena on, "että mainitunlaisissa tapauksissa toimenpiteistä luopumista, nimen omaan syyttämättä jättämistä, sovellettaisiin, ellei sitä vastaan ole painavia syitä. Pelkän käytön (ja siihen välttämättä liittyvän hallussapidon) perusteella ei syytteitä siis tulisi yleensä ajaa eikä rangaistuksia tuomita.", niin käytännön kokemus nykyisen lain soveltamisesta ei lupaa hyvää. Samoissa perusteluissa todetaan myös suoraan nykyisestä lainkäytöstä: "Huumausainelaki säätää huumausaineen käytön rangaistavaksi. Tätä ei ehdotettu hallituksen esityksessä (hall es. 128/70), vaan käytön rangaistavuus sisällytettiin lakiin eduskuntakäsittelyn aikana. Tarkoitus oli ottaa se periaatekielloksi, jolla edistettäisiin huumausaineiden vastaisia asenteita. Huumausaineista riippuvat käyttäjät oli tarkoitus jättää käytännössä syyttämättä tai rangaistukseen tuomitsematta. ... Alussa olikin hyvin tavallista, että pelkästä käytöstä ei syytetty tai jos syytettiin, tuomioistuin jätti rangaistuksen tuomitsematta. Vähitellen tuli kuitenkin yhä yleisemmäksi tuomita rangaistus pelkästä käytöstä. Viime vuosina valtaosa huumausainerikoksista tuomituista rangaistuksista on tuomittu käytön tai hallussapidon perusteella".

Samoja virheitä ei pitäisi tehdä uudelleen ja jättää käytöstä syyttäminen suhdanteiden ja mielivallan armoille. Yksinkertaisempaa olisi todeta, että käyttö ja omaan käyttöön tulevan pienehkön erän hallussapito ei ole tuomittavaa. Tulkintaongelmien takia määräkin olisi syytä mainita, esim. 10-30 g kannabista.

Huumausainerikos

Uutta lakiesityksessä varrattuna nykyiseen on huumausainerikoksen määrittely, 1 § huumausainerikos:

Joka laittomasti

  1. valmistaa tai yrittää valmistaa huumausainetta,
  2. tuottaa huumausainetta tai viljelee oopiumiunikkoa, kokapensasta tai hamppua käytettäväksi huumausaineena tai sen raaka-aineena,
  3. tuo tai yrittää tuoda maahan tai vie tai yrittää viedä maasta taikka kuljettaa tai kuljetuttaa huumausainetta,
  4. myy, välittää, toiselle luovuttaa tai muulla tavoin levittää tai yrittää levittää huumausainetta tai
  5. pitää hallussaan tai yrittää saada haltuunsa huumausainetta, on tuomittava huumausainerikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi".

Verrattuna vanhaan lakiin, niin huumausainerikos määritellään selkeämmin ja laajemmin. Toisessa kohdassa määritellään rangaistavaksi huumausaineen tuotanto ja huumausainekasvin viljely. Yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan tuotannnon (production) tarkoittavan "huumausaineyleissopimuksen terminologian mukaan oopiumin, kokalehden, kannabiksen ja kannabishartsin erottamista kasveista, joista sitä voi saada". Täysin uutta on viljelyn rangaistavuus, joka perustelujen mukaan on ollut tulkintaongelma. Perusteluissa jatketaan: "Koska mainittuja kasveja voidaan viljellä muussakin tarkoituksessa kuin huumausaineen tuottamiseksi, mainitaan nimenomaan, että rangaistavaa on vain näiden kasvien viljely käytettäväksi huumausaineena tai sen raaka-aineena".

Saako hamppua viljellä

Ilmeisen ongelmallista on eron tekeminen, milloin viljelyn tarkoituksena on huumausaineen tuottaminen. Jos henkilö kasvattaa pihallaan hamppupensasta ja hän sanoo kasvattavansa sitä silmän iloksi, niin voiko tuomioistuin kuitenkin tuomita hänet huumausainerikoksesta. Yleinen oikeustaju sanoo, että ei voi.

Perusteluissa kuitenkin jatketaan: "Yritystä ei ole tässä kohdassa aiheellista säätää rangaistavaksi. Jo siinä vaiheessa, kun tekijä on kylvänyt tai istuttanut kasvin, hänen on katsottava viljelevän tätä kasvia, joten yritykselle ei juuri jää tilaa. Jos teko jää yritykseksi, olisi usein kysymyksessä kuitenkin ns. kelvoton yritys. Valmistelua koskevan 4 §:n perusteella voitaisiin rangaista jo henkilöä, joka tehdäkseen huumausainerikoksen hankkii huumausaineen valmistamiseen, tuottamiseen tai viljelyyn tarvittavia aineita tai välineitä".

Edellä olevaa voisi tulkita siten, että pelkkä hampun siemenen kylväminen, olisi rikollista. Samoin puutarhalapion ostosta voisi pamahtaa linnaa, jos ostohetkellä on ajatuksena käyttää sitä hampun viljelyssä.

Em pykäkä 4 huumausainerikoksen valmistelu on kokonaisuudessaan seuraava:

"Joka tehdäkseen huumausainerikoksen valmistaa, tuo maahan, hankkii tai vastaanottaa tällaisen rikoksen tekemiseen soveltuvan välineen, tarvikkeen tai aineen, on tuomittava huumausainerikoksen valmistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi".

Yksityiskohtaisissa perusteluissa sanotaan: "Aineella tarkoitetaan sekä raaka-aineita (aineita, joista huumausainetta valmistetaan) että aineita, joita voidaan käyttää valmistusprosessissa. Raaka-aineita ovat huumausainekasvien siemenet ja taimet".

Nyt voisi ajatella, että hampun siemenet tai taimet ovat kuumaa tavaraa. Maustekauppiaidenkin tukka noussee pystyyn, sillä unikon siemeniä myydään pusseissa ja purkeissa mitä erilaisimpiin tarkoituksiin, mm. leivontaan. Tiukka tulkinta lienee kuitenkin väärä, koska perusteluissa jatketaan:

"Huomattakoon kuitenkin, että luetteloissa mainituilla aineilla on laillisiakin käyttötarkoituksia. Siksi aineidenkin hankinnassa voidaan joutua pohtimaan, onko kysymys huumausainerikoksen valmistelusta".

On tuotantoa ja "tuotantoa"

Kun huumausaineyleissopimus puhuu tuotannosta ja viljelystä, niin sillä on varmasti tarkoitettu suurimittaista toimintaa. Lakiteksti ja perustelut ovat kuitenkin sen verran tulkinnavaraisia, että Suomessa niitä voidaan lukea kuin piru raamattua. Siitä on tarpeeksi kokemuksia. Tämä mahdollistaa mielivallan, jossa tulkinta riippuu henkilöstä, suhdanteista tms. Siksi ero suurisuuntaisen tuotannon ja viljelyn ja omaan käyttöön tulevan pienimuotoisen toiminnan välillä olisi tehtävä selkeämmin. Kaikkein selvintä olisi, että hampun kasvatus omaan käyttöön olisi selvästi sallittu. Se ei vahingoita ketään ja suuntautuisi järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Näin se olisi lain hengen mukaista eikä rikkoisi em. sopimuksiakaan. Siitä ei myöskään voisi muodostua mitään suurta ongelmaa, koska vain asianharrastajat tekisivät sitä kuten kotiviinin valmistajatkin.

Järki käteen!

Ensimmäisen pykälän viidennen kohdan mukaan hallussapito tai hankinnan yritys olisi huumausainerikos. Kuten edellä jo on todettu, niin rajaksi tälle laittomalle hallussapidolle ehdotetaan 1-2 kerta-annosta, koska käyttö useimmiten edellyttää hallussapitoa. Siitä rangaistaisiin siis huumausainerikkomuksena. Käytöstä ei tietenkään pidä rangaista edes sakolla eikä sen edellyttämästä hallussapidostakaan. Puhuminen 1-2 kerta-annoksesta kuten jo edellä todettiin on hyvin tulkinnanvaraista. Samalla se osoittaa terveen järjen loppumista. Tarkan määrän mainitseminen on yksikäsitteistä ja poistaa henkilöön liittyvän tulkintaongelman. Määrän nostaminen esimerkiksi 10-30 grammaan kannabista tuottaisi vähemmän kosketuksia käyttäjän ja myyjän välille ja vähentäisi näin huumerikollisuuden lieveilmiöitä, mikä lienee lain hengenkin mukaista.

Haltuunsaamisen yritys ehdotetaan myös rangaistavaksi. Perusteluissa todetaan: "Haltuun saamisen yritys voisi olla esimerkiksi ostoyritys". Jos henkilö menee vaikkapa Kolmen sepän patsaalle huutelemaan, että "haluan ostaa pilveä" ja heiluttelee muutamaa satasta, niin tuomitaanko hänet todella huumausainerikoksesta?

Pakkokeinot

Lakiesitykseen sisältyy ehdotus pakkokeinolain 5 luvun 10 §:n muuttamisesta, minkä tavoitteena on turvata poliisille edelleen riittävät mahdollisuudet huumausainerikosten tutkintaan, so. pidättämisen, vangitsemisen ja etsinnän edellytykset. Voimassaolevan pakkokeinolain mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää paonvaaran, jälkienpeittämisvaaran tai rikosten jatkamisvaaran torjumiseksi silloin, kun rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin vuosi vankeutta. Sama rangaistusasteikon raja koskee myös vangitsemista. Kotietsintä on mahdollinen, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta. Henkilöntarkastus eli sen tutkiminen, mitä tarkastettavalla on vaatteissaan tai muuten yllään, on pääsäännön mukaan sallittu, jos on syytä epäillä, että on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta. Henkilönkatsastus eli ruumiin tarkastaminen ja verinäytteen ottaminen edellyttää , että henkilöä todennäköisin syin epäillään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta (tai epäiltäessä todennäköisin syin rattijuppoudesta).

Nykyisen huumausainelain mukaan vähäisetkin huumeisiin liittyvät rikkomukset ovat huumausainerikoksia, joiden maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta, mikä antaa mahdollisuuden pakkokeinojen käyttöön. Tämä mahdollisuus ei todellakaan ole jäänyt teoriaksi, minkä moni viikkojakin pienen pipanan takia häkissä viettänyt tietää. Tämä on se oleellisin syy, miksi poliisi kynsin ja hampain vastustaa nykyisen lain lieventämistä. Poliisille ei riitä muutosehdotus, joka edelleen mahdollistaisi henkilön tarkastamisen, mutta estäisi pidättämisen ja häkissä istuttamisen murusenkin takia.

Muutosehdostus pakkokeinolain 5 luvun 10 §:n henkilöntarkastuksen edellytykset muuttamisesta on seuraava:

"Henkilöntarkastus saadaan toimittaa takavarikoitavan esineen löytämiseksi tai muutoin sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä, jos on syytä epäillä, että on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta. Henkilöntarkastus saadaan toimittaa myös, jos epäilyn kohteena oleva rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä petos, väärennysaineiston tai väärän rahan hallussapito tai huumausainerikkomus".

Yksityiskohtaisten perustelujen mukaan asiantila siis muuttuisi siten, että henkilöntarkastus voidaan tehdä, jos on syytä epäillä huumausainerikkomusta, mutta: "Sitä vastoin henkilönkatsastusta ei ole näiden rikosten tutkinnassa tarpeen sallia. Ruumiilliseen koskemattomuuteen puuttuminen pelkän sakkorangaistuksen uhalla varustetussa rikoksessa ei voi tulla kysymykseen. Silloin, kun henkilönkatsastus olisi tarpeellinen esimerkiksi huumausaineen löytämiseksi, on tilannetta yleensä pidettävä tutkinnan kannalta huumausainerikoksena, josta henkilönkatsastus on lain mukaan mahdollinen. Sama koskee myös kotietsintää. Esimerkiksi epäiltäessä huumausaineen kuljetusta ajoneuvossa tai hallussapitoa asunnossa kysymys on lähtökohtaisesti huumausainerikoksesta, jolloin kotietsintä on mahdollinen. Jos taas kyse on vain vähäisestä määrästä, ei kotietsintäoikeutta olisi.

Pidättämis- ja vangitsemisoikeuden laajentamiseen ei huumausainerikkomuksen osalta ole syytä. Samoista syistä kuin muissakaan rikoksissa pidättäminen ja vangitseminen eivät voi tulla kysymykseen vain sakoilla rangaistavan rikoksen johdosta".

Verrattaessa ehdotusta tältä osin menneeseen parikymmenvuotiseen noitavainoon, missä ihmis- ja kansalaisoikeudet ja ihmisen koskemattomuus eivät ole paljoa painaneet, niin esityksen edistyksellisyys on käsin kosketeltava.

Liikaa tulkinnanvaraa

Koko lakiehdotuksen tavoitteena on ilmeisesti tuoda hiukan järkeä Suomen huumelain soveltamiseen, jota on leimannut outo ristiretki- ja vainomentaliteetti. Nykyisellään lakiehdotus jää kuitenkin puolitiehen mahdollistaen edelleen mielivaltaisen soveltamisen, koska itse asiassa hyvin paljon jätetään sen varaan, että voidaan soveltaa toimenpiteistä luopumissäännöstä. Jos syyttäjä ei jätäkään syyttämättä ja lakitekstiä luetaan kuin piru raamattua. Siteeraan loppuun yksityiskohtaisten perusteluiden kohtaa 8 §:stä toimenpiteistä luomuminen, jonka hengen toteutumisen varmaan moni asioita tunteva asettaa kyseenalaiseksi:

"Käytön ohella säännös ulottuisi muuhunkin käyttöön liittyvään huumausainerikokseen, koska käyttötilanteessa olisi epäjohdonmukaista rangaista käytön valmistelemiseksi tehdystä maahantuonnista, hallussapidosta tai valmistuksesta. Muiden rikosten tulisi välittömästi liittyä tapahtuneeseen tai suunniteltuun omaan käyttöön. Esimerkiksi valmistus tai maahantuonti myyntiä varten ei kuuluisi tämän säännöksen alaan.
Toimenpiteistä luopumista harkittaessa on otettava huomioon tilanne kokonaisuudessaan. Perustilanteena olisi tapaus, jossa aikuinen yksin kotonaan käyttää itse hankkimiaan tai valmistamiaan huumeita. Myös muutaman vakiokäyttäjän yhteinen käyttö kotioloissa olisi usein rinnastettavissa yksinkäyttöön. Jos taas huumeita käytetään julkisesti tavalla, joka on omiaan johdattamaan muitakin käyttämään niitä, esimerkiksi musiikkijuhlilla tai televisiolähetyksessä, tapausta ei yleensä voisi jättää syyttämättä tai tuomitsematta. Yksityiskohtainen rajanveto jää lainkäyttäjän tapauksittain tehtäväksi, mutta yleisperusteluissa mainituista syistä on tarkoitus, että toimenpiteistä luopumista pääsääntöisesti sovellettaisiin pelkän käytön tapauksissa".

Kannabis lailliseksi!


Lycaeum Psychedelic Database Lycaeum Forum