Kotien kukkakomerot

Pukki Y. Knuuttila

Monen haaveena ovat omat vihreät kasvit, niiden kasvun seuraaminen ja auvoisa onnen tila, joka seuraa kuivattujen kasvinosien polttelusta pitkällä letkuvarsipiipulla kiikkustuolissa.

Ganjankasvatuksen ensimmäisen ja pahimman ongelman muodostavat puolesta päättäjät ja heidän lakinsa. Tästä voi seurata linnaa.

Toisen ongelman muodostavat siemenet, mistä hankimme kunnollisia tehokkaita ja tajuntaalaajentavia lajeja. Koristehamppua ei kait kenenkään kannata kasvattaa. Siemeniä voi saada eri teitä, kaverit raahaa Meksikosta tai Afrikasta, joku kehuu, että Grönlannissa vasta tosi rojua kasvaa. Älkää kuitenkaan hankkiko parhaita Amsterdamista, Super Skunk, Red Hair, ideaal voor indoors, kymmenen siemenen pussi maksoi viime vuonna 18,50 guldenia. Ne eivät suostu lähettämään ulkomaille, joten taas voi tulla salakuljet uksesta linnaa.

Niitä siemeniä ei saa laittaa lautaselle suodatinpapereitten väliin - eikä siellä kosteana pitää, koska se on kiellettyä. Kun niihin sitten tulevat valkeat idut, niin niitä ei saa laittaa turveruukkuihin, multaan puolen sentin syvyyteen, koska sekin on lain mukaan ankarasti kielletty.

Seuraavaksi on valaistuksen muodostama ongelma, valoa pitää olla paljon ja pitkän aikaa. Satakaksikymmentä senttiä pitkiä kasvivaloloisteputkia viisi kappaletta metriä leveälle alueelle 20 tuntia päivässä alkaa olla sopiva määrä. Ne on mukava asettaa telineeseen, joka sitten ripustetaan nyöreillä kattoon, jolloin sitä on helppo kasvien hoidon ja kasvamisen takia nostaa ja laskea. Taimivaiheessa valoviritys saa olla hyvin matalalla, latvoja hipoen, pitää varoa kuitenkin palamista. Ajastinkello on myös kätevä laite, päivän pituutta voi säädellä. Lepoaika on välttämätön.

Sitten, jos te syntiset olette kaikista kielloistani piittaamatta kasvattelemassa taimianne komerossa tai vessan nurkassa, ne pitäisi siirtää isompiin kasvatusruukkuihin. Amerikan viisaat ovat päättäneet, että kasvatusastian minimikoko on kuutiojalka, eli 30x 30x30 cm, siis kaksikymmentäseitsemän litraa multaa. Ei käy kurkkupurkit. Joskus näkee pienissä kipoissa kidutettuja, vähällä valolla ja kylmässä rääkättyjä rimpuloita, joissa helvetin pitkän varren päässä on kaksi viluista lehteä. MIKSI?

Paras multa löytyy lepikosta puskan juurilta, leppä on typpeä keräävä puu, sen juurilla oleva lehtimulta sisältää kaikkia "voima-aineita". Siihen sekaan hiekkaa antamaan hiukan kivennäisiä ja kalkkia happamuuden eliminoimiseksi - niin johan lähtee.

Sitten vain ihailemaan komeasti kasvavia taimia. Kasvit tarvitsevat myös hiilidioksidia ja sitä ne saa, kun isäntäväki istuu illat pitkät hengittelemässä niskaan. Toinenkin keino on keksitty. Pannaan viinipänikkä pulputtelemaan samoihin tiloihin, niin johan rupesi hiilidioksidissa löytymään.

Jos kaikki edellytykset ovat kunnossa, hamput kasvavat suorastaan silmissä. Pituus ylittää puoli metriä, 75 senttiä. Metrisinä ne yleensä aloittavat kukinnan, keltakukkaiset hedekasvit eli jätkät ensin, punertavakukkaikaiset emikasvit, nartut hiukan myöhemmin. Jos ei kukinta ala itsestään, voi päivää lyhentää säätökellosta kymmeneen tuntiin, jolloin kasvimme epäilevät tiukan talven olevan jo tulossa ja aloittavat hurjan kukinnan.

Tässä vaiheessa on syytä selvittää itselleen onko tarkoitus tehdä siemeniä vai hienoa nautintotainetta. Kyllähän siementäviin kasveihin hartsia kertyy, mutta simsemilla se vasta rojua on. Simsemillat ovat ylikukkivia narttuja, joiden kukkatertut ovat täynnä sitä ihtiään. Siis jätkät veks, ei miestä mistään, paikalla ei saa edes haista hedekasville. On jopa varottava hermafrodiitteja, jotkut emikukkaiset saattavat jopa kesken kaiken vaihtaa sukupuolta vittuillessaan.

Tätä kasvia kasvatellessamme on muistettava, että luonnossa se kasvaa arolla ja vuoristossa, siis ilmastossa, jossa on selvät sadekaudet ja pitkät kuivat syksyt. Ilmeisesti väkevin tulos saadaan, kun se kukkimisessaan saa kuivaa pystyyn, pieni pakkanenkaa n ei tee hallaa.

Seuraavaksi on käytävä tosi laittomiin puuhiin. Lehdet voi kuivata sellaisinaan, jolloin niissä teho on kova, mutta maku kirpeä, lehtivihreä maistuu. Fermentointi eli maitohappokäyminen on seuraava opittava asia. Otamme hiukan kosteita lehtiä ja pakkaamme ne tiukkaan kääreeseen vaikkapa muovipussiin, panemme pussosen lämpimään paikkaan ja unohdamme pariksi viikoksi. Määraajan kuluttua otamme lehdet, jotka haisevat suunnilleen kissanpissalle ja kuivaamme ne. Maku poltettaessa on parantunut 99%-varmasti. Jos tästä kiikkiin jää tuomiota tulee varmasti.

Jollakulla saattaa olla mahdollisuus kasvatella kasvihuoneessa. Siitä on sanottava, että milläs säännöstelet vedentulon. miten saat kunnolla kukkimaan. Kaikkihan muistavat tarinan veljeksistä, jotka jäivät kiinni siksi, että kasvit kasvoivat niin pitkiksi, etteivät enää mahtuneet katon alle ja uteliaat naapurit käryttivät ja soittivat poliisin.

Ulkokasvatuksesta ei tule mitään. Kotomaassamme syksyisin sataa ja hartsit painuu maahan. Tästä kuulee kyllä ihme juttuja, mutta älkää uskoko.

Tässä esitelty kasvatustapa ei varmasti ole ainoa oikea, mutta hyviin tuloksiin näin pääsee. Laitontakin tämä touhu kovasti on, mutta niin on kaikki muukin, en yllytä ketään.

Ehkäpä tulevaisuudessa onnistumme siirtämään hampun hartsia tuottavan geenin vaikkapa Kolibakteeriin, jolloin kotikasvattajalla olisi pöntttö nurkassa täynnä paskaa ja josta vain tarpeen mukaan separoitaisiin hartsit erilleen.

Onnea vain kaikille pikku viherpeukaloille ja hyviä hetkiä.