Koottua kansanperinnettä, kokoojana Ile

Älyttömiä tuomioita

Kynttilänteon rikollinen vaihe

Jokainen kannabiksesta tuomittu pitää kohteluaan täysin mielivaltaisena ja järjettömänä. Se on helppo uskoa: tuskin Juice olisi selvinnyt vasikoimisestaan ilman tuomiota, ellei hänellä olisi sattunut olemaan tiedotusvälineet käytössään samassa määrin kuin vastustajillakin.

Eräs vanha tuttu hankki pilveä vähän enemmän omaan käyttöönsä, koska sitä on niin vaikea hankkia. Kaverit tulivat tietoiseksi tästä ja kääntyivät kuivien kausien aiheuttamien puutteiden johdosta usein muissakin asioissa luotettavan ja hyvän tyypin maineessa olevan ystävänsä puoleen: sieltä irtosi usein biitti muillekin. Se on hyvä tapa - ystävyys velvoittaa. Tästä tuli kuitenkin rankka tuomio, ja jostain ihmeen syystä tämä aivan normaali nuori perheenisä löysi itsensä vankilasta eräänlainen huumekuninkaan maine päällään kaiken lisäksi: lehdet olivat saaneet tietonsa poliisilta.

Vankilatuomion jälkeen olisi yritettävä jotain, ja se on vaikeaa sillä maineella: työnantajat ovat ennakkoluuloisia. Näissä tunnelmissa kaveri päätti edelleen olla viisas, ja mieleen tuli idea: pikkujoulun tuntumassa olisi helppo myydä aatekynttilöitä. Se olisi rehellistä työtä, josta ei joutuisi ikävyyksiin, ja tutuillekin menisi paljon! Koristekasveista kuivattiin lehtiä prässäämällä painojen alla. Kuivatut lehdet laitettiin tietyllä menetelmällä steariinipinnan alle. Kaunista!! Vastaanotto oli hyvä, mutta joutuiko jotain taas vääriin käsiin: poliisi saapui kotiin nuuskimaan paikkoja - ei löytynyt muuta kuin aatekynttilöitä, joista oli paljon lisätilauksia. Poliisi ei halunnut uskoa vaaralliseksi huumerikolliseksi määritellyn kaverin viattomuuteen, ja etsi edelleen. Ja kas! Kasviprässistä sitä löytyi! Kuivatettua marihuanaa! Se oli aatekynttilätehtailun surkea loppu.

Pitäisikö mehiläiset pistää vankilaan?

Toinen tuttu kuljeskeli villihamppua etsimässä, löysi mahtavia hedekasveja, joista päätti kerätä kukinnot talteen pölyttääkseen mahdollisesti vielä lähistöltä löytyvät emit, jotta laji säilyisi. Jokainen asiaa vähänkin tutkinut tietää, etteivät hedekukinnot kolahda, vaikka niitä polttaisi useita piipullisia. Poliisi, joka pysäytti kaverin, ei kuitenkaan tuntunut olevan niin herkkäuskoinen: oikeuden eteen huumeen luvattomasta valmistamisesta! "Mä näin, kun ne tuli ja olisin voinut heittää kukinnot pois, mutta enhän mä voinu arvata että poliisi on niin hullu", kirosi hän.

Tuomio asumisesta

Helsingin kuuluisa asuntopula voi johtaa tosi mielettömiin tilanteisiin. Yhden tutun kämppäkaveri oli myös vailla työtä. Näinkin kalliissa maassa on jotenkin elettävä, ja hätä ei lue lakia. Hän päätti ruveta harrastamaan hyväntekeväisyyttää. Koska hän oli huomannut kuinka usein kaverit ovat pilvipulassa, ja tietäen toki itsekin ikävän tilanteen. Se oli koettu. Viimeiset rahat sijoitukseen ja pilvikioski auki! Paikasta tuli peräti suosittu. Kavereita riitti ja soittojakin tuli yömyöhään. Homma alkoi käydä rasittavaksi ja kaveri päätti sulkea kioskin. Lähistöllä oli kuitenkin tapahtunut joku koulupoikien pilvikokeilu, viranomaisten tietoon tullut, ja jäljet johtivat parin välikäden kautta sinne! Kaverukset haettiin laitokselle: Paha juttu! Yhdessä suunniteltu vaarallinen huumekopla on taas saatu häkkiin! Eikä auttanut vaikka kumpikin kiisti, ettei tämä tuttu, jolla oli kämppäkaveri, tiennyt asiasta mitään. He ainoastaan asuivat samassa asunnossa, sehän on täysin viatonta, vai mitä? Eikä sille tavallaan voi edes mitään, jos sattumalta asuu jossain? Poliisia ei kuitenkaan ihan niin helposti ukoteta: Tuomiota tuli tuttavalle rikoksen suosimisesta. Tuleeko tästä vakuuttuneeksi, ettei poliisille tarvitse sanoa kuin nimi ja sosiaaliturvatunnus. Jos tuomion saa asumisestakin.

Kallis biitti

Kaveri palasi Köpiksestä hyvissä fiiliksissä. Tuntui mukavalta ja vapautuneelta. Elämys oli ollut valtava. Viimeisen pilvibiittinsä hän tunki konjakkipulloon. Viitisen grammaa, ei sitä mielellään pois viitsi heittää, kotimaassa ei pilveä kuitenkaan ole jne. ajatellen hän huono-onnisena vasta-alkajana kärysi. Tilanne oli vähän järkyttävä: kaveri oli uskonut olevansa kovinkin fiksu: siitä tuli kallista pilveä: 5000 mk gramma, ja sen vieläpä menetti. Ihan huvikseen vielä poliisi piti kopissa kaksi viikkoa, vartija ovella, ulosteet tutkittiin tosi tarkkaan: "Jos vatsalaukkuun vielä olisi unohtunut jotain". Ja tietysti poliisit putka-aikana olivat menneet kaverin himaan tämän omilla avaimilla vaimoa ja lapsia pelottelemaan. Normaalikäytäntöä...


...ja näitä juuri ovat ne tosi vaaralliset huumerikolliset. Poliisi voisi varmasti vaikka revityttää ne koirillaan, eikä kukaan vieläkään ihmettelisi: "Kaveri oli varmaan niin pilvessä tai jotenkin sekaisin?" Miksei poliisin toimia voi ihmetellä? Jos haluaa pilven laissa vapaaksi, voivat jotkut valistuneetkin vielä ihmetellä ja pitää koko asiaa vain "epäkypsänä asenteena" tai "nistien hölötyksinä".