Kieltolaista on hyötyä, mutta kenelle.

Salakuljettajille
jotka saavat voittoja laittomuuden takia kalliiden huumeiden maahantuonnista.

Huumekauppiaille
jotka saavat voittoja laittomuuden takia kalliiden huumeiden myymisestä. Huumekauppiaalle saattaa olla puhtaasti rahallisesti ajateltuna tuottavinta tuoda maahan mahdollisimman kovan riippuvuuden aiheuttavia aineita.
Tosin kaikki huumekauppiaatkaan eivät välttämättä ajattele pelkästään maksimaalisia voittoja, mutta taloudellisia paineita moiseen on.

Huumeita vastustaville järjestöille
jotka saavat sitä enemmän lahjoituksia virallisilta tahoilta ja yksittäisiltä kansalaisilta, mitä pahemmalta huumeongelma näyttää, ja mitä enemmän he näyttävät tekevän huumeiden vastustamiseksi.
Puhtaasti rahallisessa ja arvovallallisessa mielessä huumeita vastustavien järjestöjen kannattaa saadaa huumeongelma ainakin näyttämään, jos ei olemaan, mahdollisimman pahalta ja tehdä mahdollisimman dramaattisia/jyrkkiä, siis näyttäviä, mutta käytännössä tehottomia, huumeiden vastaisia tekoja.
Tosin kaikki huumeita vastustavat järjestöt eivät välttämättä ajattele pelkästään maksimaalisia voittoja ja vaikutusvaltaa, mutta mahdollisuuksia, ja todennäköisesti motivaatiota, sellaiseen on.

Huumepelottelijoille
jotka saavat voittoja kiertelemällä, maksua vastaan, kouluja kertomassa huumausaineiden vaaroista nuorille ja lapsille. Mitä pelottavampia tarinoita he kertovat huumeista, sitä tärkeämmältä heidän "valistuksensa" vaikuttaa, ja sitä varmemmin heidät kutsutaan uusiin tilaisuuksiin pelottelemaan.
Tosin kaikki huumeiden vaaroista luennoimassa kiertelevät eivät välttämättä ajattele näin, mutta kyllä se ainakin lyhyellä tähtäimellä näyttäisi rahallisesti kannattavan.

Totalitääristä valvontayhteiskuntaa ajaville valtaapitäville tahoille,
jotka saavat huumeiden vastustamisesta tunteisiin vetoavan oikeutuksen kansalaisten teknilliseen tarkkailuun. Postin lukemiseen, puhelinten kuuntelemiseen, kansalaisten liikkumisten tarkkailuun, videovalvontaan, kotietsintöihin, yms.
Tosin kaikki valtaapitävät tahot eivät välttämättä ajattele näin, mutta vallan maksimoinnin ja varmistamisen kannalta moiseen on motivaatiota.

Medialle
joka saa tunteisiin vetoavia sensaatiouutisia laittomista huumeista. Jääkiekkoilija X joi kossua ei ole uutinen, mutta jääkiekkoilija X poltti pilveä on jo iso uutinen.

Poliisille
joka saa sitä enemmän määrärahoja, resursseja ja oikeuksia huumevastaisuuden verukkeella, mitä pahemmalta huumeongelma näyttää. Niinpä poliisin kannattaa vakuutella että huumeongelma on mahdollisimman paha ja tehdä lähinnä dramaattisia näennäisen tehokkaita, mutta käytännössä tehottomia, huumeiden vastaisia tekoja. Tai mahdollisesti jopa huumeongelmaa pahentavia tekoja.
Poliisit saattavat myös ottaa lahjuksia huumekauppiailta ja salakuljettajilta, näin maksimoiden henkilökohtaisen voittonsa.
Eli poliisit saattavat saada: Tosin kaikki poliisit eivät välttämättä ajattele näin, mutta taloudellisesti ja arvovallallisesti tämä voi olla hyvin houkuttelevaa, etenkin kun järjestäytyneen rikollisuuden vastustaminen voi olla poliiseille ykstyishenkilöinä, ja heidän perheilleen, vaarallista. Jotkin poliisit saattavat jopa jättää rauhaan ne huumekauppiaat joilta saavat lahjuksia, mutta ratsata ja pidättää heidän kilpailijoitaan (esimerkiksi huumeiden kotikasvattajia).
Myös jotkut tulliviranomaiset saattavat olla vastaavassa tilanteessa.

Lääketehtaille
joiden lääkkeitä ostetaan enemmän koska ihmiset jotka eivät saa käsiinsä laittomiksi julistettuja huumausaineita käyttävät heidän lääkkeitään huumautumistarkoituksiin.
Tosin kaikki lääketehtaat eivät välttämättä pyri tälläisiin tilanteisiin, jotkut jopa pyrkivät ehkäisemään sellaisia.

Jos haluat että useammat ihmiset kiinnittävät huomiota näihin seikkoihin niin tulosta tämä. Kopioi. Levitä (kahviloihin, ilmoitustauiluille, jaa festivaaleilla, anna tutuille, kiinnitä julisteille varatuille seinille, yms.).


Max Turunen
Kieltolaki johtaa poliisivaltioon.