'

Liverpoolissa järjestetyssä kannabiskonferenssissa Hollannin terveysministeriön neuvonantaja huumeasioissa Bob Keizer neuvoi avaamaan kannabiskahviloita myös Englantiin: "Hollannissa dekriminalisaatio ei ole lisännyt kannabiksen käyttöä. Politiikkamme myönteisin osa on siinä, että nuoret eivät saa rikosrekisterimerkintää kokeiltuaan kannabista muutaman kerran. Poliisi voi keskittyä vakavampaan rikollisuuteen".
Konferenssiin osallistui julkisen terveydenhuollon viranomaisia, huumetyöntekijöitä ja kannabiksen puolesta kampanjoivia. Konferenssi kutsuttiin koolle sisäministerin ilmoitettua kannabiksen uudelleenluokittelusta.
Tärkeä raportti ilmestyy keväällä
Vaikutusvaltaisten kansanedustajien laatiman raportin mukaan kannabis pitäisi dekriminalisoida Amsterdamin tyylisenä kumouksena. Pääministerin aloitteesta seitsemän kuukautta kestänyt tutkimus päätyi suosittamaan ekstaasin uudelleenluokittelua sekä kannabiksen hallussapidosta syyttämisen lopettamista. Keväällä julkaistava raportti on tärkeä merkkipaalu laillistamista käsittelevässä keskustelussa.
Scotland Yardin vanhempien viranomaisten keskuudessa kiertää luottamuksellinen raportti kannabiksen hallussapidosta tavattujen ihmisten varoituskokeilusta. Lambethin alueella Lontoossa suoritetussa kuuden kuukauden kokeilussa poliisi säästi 1400 työtuntia ja samalla kovempien aineiden aiheuttamat pidätykset nousivat. Lainmuutoksen kannattajat pitävät tietoa todisteena sille, että kannabiksen lievempi kohtelu auttaa rikollisuuden vastustamisessa.
Lääkekannabis julkisen terveydenhuollon piiriin
Hallitus pyytää lääkevalvontaviranomaisia laatimaan ohjeet kahden erilaisen kannabisjohdannaisen - toinen kapselina ja toinen kielen alle annosteltavana suusuihkeena - määräämiseksi lääkkeenä. Solvay Healthcare tuottaa dronabinol nimistä lääkekannabista syötävässä muodossa ja GW Pharmaceuticals kielen alle suihkutettavaa kannabista.
Kumpikaan ei aiheuta "kolahdusta" eikä potilaille suositella katukaupasta saatavan kannabiksen polttamista. Sisäministeriö seuraa toimenpidettä mielenkiinnolla. Hallituslähde kertoo "yleisesti arveltavan, että tämä on osa prosessia, jolla kaadetaan kannabiksen käsittelyn tiellä olevia vastuksia".
Terveysministeri Lordi Hunt sanoo, että kannabisjohdannaisten lääkekäytön valvonta siirretään lääkintää valvoville viranomaisille: "Jos näille lääkkeille annetaan lääkelupa niin on tärkeää, että lääkeviranomaisten ohjeistus on kohdallaan niitä käyttävissä laitoksissa".
Lääkeviranomaisten tarvitsemat lääkekannabiskokeet ovat käynnissä. Päätös näiden lääkevalmisteiden ottamisesta viralliseen lääkekäyttöön on odotettavissa 2004 tai 2005.
Tulevat lääkekannabismarkkinat vetävät uusia valmistajia
mukaan. Uutisessa mainittujen lääkevalmisteiden lisäksi
mm. Pharmos esittelee kannabislääkettä dexanabinolia.
http://www.pharmoscorp.com/development/dexanabinol.html
Jamaikan hallitus siirsi eduskunnan keskusteltavaksi kannabiksen laillista asemaa pohtineen komitean ehdotuksen kannabiksen eli ganjan dekriminalisoinnista yksityiseen, lääke- sekä uskonnolliseen käyttöön.
Lainsäätäjät ottanevat huomioon hallituksen asettaman
kansallisen ganja-komitean viime elokuussa antamat suositukset, joiden
mukaan kannabiksen käyttö tulisi edelleen olemaan kiellettyä
alaikäisiltä sekä julkisilla paikoilla ja että kannabiksen
kasvatus ja vienti olisivat edelleen laittomia.
Johtava konservatiivipuolueen poliitikko Peter Lilley sanoi, että kannabista tullaan myymään laillisesti kymmenen vuoden sisään koska hallituksen huumepolitiikka ei ole kestävällä pohjalla.
Entinen ministeri, joka on vaatinut kannabiksen laillistamista, sanoo ministereiden suunnitelman uudelleenluokitella kannabis C-luokkaan helpottavan vaarallisempien huumeiden käsittelyä.
Mr Lilley: "Tämä on askel oikeaan suuntaan mutta se luo kestämättömän tilanteen, jossa kannabiksen käyttö ja hallussapito olisivat edelleen rikoslain alla mutta sitä ei enää noudatettaisi tehokkaasti. Siksi ihmiset joutuvat edelleen hankkimaan kannabiksensa laittomista lähteistä, jotka edelleen kauppaavat myös kovia huumeita."
Lilley ennustaa laillistamisen väistämättä tulevan
ajan myötä ja että "se ei olisi aivan mahdotonta", että
luvanvaraiset myyjät möisivät kannabista kymmenen vuoden
sisällä.
Hallituksen asettama komitea on tuomassa esille poliittisen pommin esittäessään mm. huumeiden käytön dekriminalisointia.
Komitean laatimat ehdotukset tulevat herättämään kiivasta keskustelua niiden poliitikkojen joukossa, jotka nimittivät komitean vuonna 1994 uudistamaan Norjan lainsäädäntöä.
Komitean ehdotuksen mukaan vain huumeiden myynti säilyisi rangaistavana
ja käyttö sekä hallussapito sallittaisiin.
Englannin suurimman ammattityhdistysliikkeen naiset suosittelevat kannabista kalorittomana vaihtoehtona viinilasilliselle tai suklaapatukalle. Naispuoliset julkisen alan työntekijät pitävät kannabista terveellisempänä ja vähemmän lihottavana tapana rentoutua töiden jälkeen.
Ammattiyhdistysliikkeen itäinen osasto esittelee kannabista "naisten asiana". Yhdistyksen naisten kokouksessa Cardiffissa helmikuussa on tarkoitus keskustella esityksestä, jonka mukaan on tärkeää, että naiset voisivat selviytyä työelämän kasvavista paineista. Esityksen mukaan "naiset voivat käyttää kannabista rentoutuakseen saamatta kaloreita kuten alkoholista ja suklaasta".
Osastolla on myös ratkaisu niille, jotka eivät polta."Polttamattomat
voivat nauttia kannabista käyttämällä sitä aineksena
leipomisessa ja ruuanvalmistuksessa", esityksessä lisätään
hivenen ristiriitaisesti kalorittoman argumentin kanssa.
Juuri ilmestyneen raportin mukaan n. 16% maan väestöstä on käyttänyt kannabista. Lisäksi 18 vuotta täyttäneistä pojista 60% ja tytöistä 43% on kokeillut sitä.
Raportin julkaisupäivänä oikeusministeri Marylise Lebranchu herätti keskustelua kannabiksen dekriminalisoimisesta. "En usko keskustelun avaamisen olevan mitenkään huono asia, koska sitä ei ole koskaan todella aloitettu", hän sanoi radiohaastattelussa. "Se olisi vietävä loppuun joku päivä. En ole koskaan osannut vastata dekriminalisointia koskeviin kysymyksiin."
Raportin mukaan 9.5 miljoonaa ranskalaista on kokeillut kannabista ja 3.3 miljoonaa käyttää sitä säännöllisesti. Raportti lisää, että on muodostunut vaikeaksi jollei suorastaan mahdottomaksi käsitellä kannabista samalla tavalla kuin muita laittomia aineita.
Raportin kanssa samaan aikaan ranskalainen päivälehti Liberation julkaisi tutkimuksensa huhtikuun presidentinvaalien ehdokkaiden näkemyksistä huumelakien korjaamiseksi. Presidentti Jacques Chiracin oman puolueen RPR:n edustaja kertoi presidentin aina vastustaneen dekriminalisointia.
Sosialistipuolueen edustaja kannatti puolueensa oikeusministerin ehdotusta keskustelun avaamiseksi sekä vaati huumeiden käytön ja myynnin erottelua.
Vihreän puolueen ehdokas Noel Mamere kertoi kannattavansa pehmeiden
huumeiden laillistamista.
Englannin nuori prinssi Harry joutui tiedotusvälineiden kohteeksi hänen alkoholi- ja kannabiskokeilujensa paljastuttua. Drugscope huumejärjestön koulutus- ja ehkäisyosaston johtaja Viv Evans ottaa kantaa jutun tarjoamiin opetuksiin:
Prinssi Harryn tapaus tuo julki sen todellisuuden, että yhä suurempi osa nuorista kokeilee huumeita. Siksi Harryn kokeilujen ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä. Eikä muut nuoret näytä edes räpäyttäneen silmiään vastakohtana muutamien tiedotusvälineiden reaktiolle.
Samalla kun hänen isänsä prinssi Charlesin menettelyä on ylistetty laajalti, asian käsittely ohitti monen nuoren mielestä selvän todellisuuden.
Ensiksi huolimatta siitä, mitä monet selittäjät ja poliitikot antavat ymmärtää, nuoret tietävät, ettei kannabis väistämättä johda riippuvuuteen crackista tai heroiinista ja sitä kautta huumehoitolaan. Nuorilla on paljon ystäviä, jotka käyttävät säännöllisesti kannabista eivätkä ole edenneet haitallisempiin aineisiin.
Toiseksi nuoret tietävät, että paljon suurempaa huolta tulisi kantaa humalahakuisesta juomisesta kuin satunnaisesta kannabiksen käytöstä. Silti monet heidän neuvojistaan - jotka todennäköisemmin juovat kuin käyttävät kannabista - hylkäävät tieteellisen näytön siitä, että alkoholi, varsinkin humalahakuinen juominen, on paljon haitallisempaa kuin kannabiksen käyttö.
Lapset haluavat myös tietoa opettajiltaan. Prinssi Harryn oppilaitoksen, Etonin, tapa testata oppilaidensa huumeiden käyttö ja erottaa positiivisen testituloksen antanut on aivan väärä. Kansalaisvapauksien kannalta kyseenalaisen lähestymistavan lisäksi ei löydy mitään todisteita sille, että huumetestaus olisi tehokas tapa lopettaa huumeiden käyttö. Siten ei pystytä erottelemaan, onko kyseessä kertakokeilu vai onko jollakin todellinen huumeongelma.
Usein epätarkka huumetestaus osoittaa luottamuksen puutetta, joka
jäytää koulujen antamaa huumekasvatusta. Oppilaan erottaminen
pahentaa hänen huumeongelmiaan ja voi tyrkätä hänet
sosiaaliseen syrjäytymiseen johtavaan kierteeseen. Jos huumeiden väärinkäytöstä
johtuvia ongelmia löytyy, tulisi löytyä apua ja tukea näille
yksilöille. Löytyy näyttöä sille, että syrjäytyminen
lisää todennäköisyyttä käyttää
huumeita. 63%:lle erotetuista nuorista on tarjottu kannabista verrattuna
25%:iin koulua käyvistä nuorista; 29%:a erotetuista nuorista
on kokeillut A-luokan huumeita verrattuna 5%:iin kouluakäyvistä
ja 61%:a erotetuista nuorista on käyttänyt B-luokan huumeita
verrattuna 15%:iin kouluakäyvistä.
Samaan aikaan kun Sveitsin poliitikot ovat muutamassa maansa kannabispolitiikkaa sallivampaan suuntaan on sveitsiläinen kannabisaktivisti Bernard Rappaz joutunut vakaviin vaikeuksiin viranomaisten kanssa. Hänet pidätettiin viime marraskuussa ja hän on ollut viikkoja nälkälakossa vastalauseena toimeenpiteelle.
Ylläolevasta osoitteesta voi tallentaa vetoomuksen Bernard Rappazin
puolesta lähetettäväksi Sveitsin viranomaisille.
Etelä-Australian päätöksentekijät aikovat rajoittaa
kotonakasvatettujen hamppujen määrän yhteen. Paikallinen
kannabisliike aikoo politisoida asian viemällä sen teemaksi ensi
kuussa pidettäviin vaaleihin.
GW Pharmaceuticals ilmoittaa, että yli sata ihmistä, joilla on syöpä, ottaa osaa kolmannen vaiheen lääkekokeisiin kahdessakymmenessä eri kaupungissa. Koeohjelman laajennus seuraa sisäministeriön ilmoituksesta, että kannabis tullaan laillistamaan lääkekäyttöön.
Syöpäkivut ovat GW Pharmaceuticalsin kannabiksesta johdettujen lääkevalmisteiden koeohjelman yksi kohdealue. Yhtiön edustaja Dr Geoffrey Guy:" Mahdolliset markkinat ovat isot, koska noin 40% syövästä kärsivistä ei tällä hetkellä saa tarvitsemaansa kivunlievitystä".
Yhtiö on myös aloittanut uuden kokeen moottoripyöräonnettomuuksissa
usein syntyvän hermovaurion aiheuttamasta kivusta kärsivillä
potilailla.
Bildtext: Industrihampa kallas nummer ett bland världens förnybara naturtillgångar. Växten ger mest biomassa per hektar och år bland alla arter som kan odlas i norra Europa.
Växtfiber används redan i dag av flera ledande bilfabrikanter i olika inredningsdetaljer: sidopaneler, innertak, säten, instrumentbrädor med mera. En del ser en enorm potential i hampa och lin för produktion av framtidens bilar.
I dag använder flera ledande bilmärken, till exempel Daimler, Chrysler, Volkswagen, Renault, Fiat och Volvo, växtfibrer till vissa inredningsdeteljer, men så länge har ingen vågat satsa i stor skala.
- Alla vill att någon annan ska gå före. De vill känna sig säkra på varje steg, säger Jarl Gustafsson, vd för Green In Sight i Getinge i södra Sverige som utvecklar återvinningsbara material för bil-, bygg- och möbelindustrierna. Tillsammans med kompanjonen Stig-Åke Gustafsson försöker han sätta fart på bilindustrins användning av växtfibrer.
- Vi är absolut inga miljöaktivister, men vi tror på gröna material eftersom deras tekniska egenskaper på många sätt är bättre än konstfibrernas, säger Stig-Åke Gustafsson.
På bordet i konferensrummet dukar de båda Gustafssönerna, som inte är bröder eller ens släkt, upp ett helt berg av produkter. Jag får känna på stommen till ryggstödet i en förarsits, en dörrpanel, det formpressade stycke som håller reservhjulet på plats, ett innertak, stommen till ett nackstöd, baljan till ett baksäte och många fler delar. Alla delar är lätta eftersom växtfibrer väger mindre än glasfiber. De flesta produkterna är gjorda av lin- och hampafibrer som styvpressats till en komposit med polyolefin som bindemedel. Målet är att även bindemedlet, än så länge petroleumbaserat, så småningom skall tillverkas av en förnybar råvara.
- Man skall inte stirra sig blind på att produkten måste vara helt grön från början. Går man in i miljötänkandet för snabbt uppstår så många hinder att inget händer. Bättre att ta ett steg i taget, tycker Jarl Gustafsson.
Hög återvinning
EU:s regler om producentansvar driver på utvecklingen. År 2002 måste 80 procent av en skrotbil återvinnas. De auktoriserade skrotarna som efter 14-15 år tar hand om uttjänta bilar får ett lättare jobb när de är byggda för att kunna återvinnas. Kostnaden för skrottningen ligger redan nu inbakad i inköpspriset. Därför borde rimligen alla biltillverkare välkomna en utveckling som gör det enklare att återvända eller återvinna bildelar.
Gustafssönerna håller med, men påpekar att bilindustrin i första hand ser till vad växtfibrerna kostar i tillverkningsprocessen.
Priset för linfiber beräknas vara klart lägre än priset på konstfiber, vilket attraherar bilindustrin.
- Potentialen till stordrift finns eftersom växtfibern på flera sätt är bättre konstfibern. Ta exempelvis en instrumentbräda av plast. På vintern blir den stenhård, heta sommardagar mjuk. Motsvarande instrumentbräda av växtfiberkomposit håller en jämn volym och energiupptagningsförmåga från minus 40 till plus 70 grader och är därför mer trafiksäker. Dessutom löper den mindre risk att spricka eller splittras vid en krock.
Fler goda egenskaper
Växtfiberkompositerna ger också nya möjligheter att bygga in flera funktioner i samma del. En panel till exempel kan vara ljuddämpande och skydda mot kyla, båda på en gång, medan konstfiberpanelen måste byggas i flera delar för att uppnå samma egenskaper.
En bil med en inredning av växtfiber väger betydligt mindre, kanske upp till tio procent mindre, än en vanlig bil. Därmed minskar också bränsleåtgången vid körning. Dessutom minskar också energiåtgången - med åttio procent enligt professor Heinrich Flegel vid DaimlerChryslers forkningscenter i Ulm i Tyskland - vid produktion av växtfiberdelar jämfört med glasfiberdelar efetrsom de senare kräver avsevärt högre upphettningsgrad.
Kan fler bildelar byggas av förnybara råvaror ?
- Karossen. En fiberkaross är inte lika vass som en plåtkaross. Energiupptagningen vid en krock blir därför mycket god. När fiberkarossen slår i reagerar den mer som en säck än som en stålprojektil, förklarar Stig-Åke Gustafsson.
Även stötfångare kan göras av växtfiber. Hjulupphängningen
och framförallt motorblocket kräver däremot mer beståndigt
material. Växtfibrer klarar inte mer än 200 grader.
Brasilian kongressin hyväksymän uuden lainsäädännön mukaan huumeiden käyttäjiä ei enää kohdella rikollisina vaan kansalaisina, jotka tarvitsevat lääkinnällisiä ja mielenterveydellisiä palveluja.
Brasilian huumeidenvastaisen toimiston johtaja Paulo Roberto Uchoa:"Marijuanan polttaminen ei ole rikos. Huumeidenkäyttäjä tarvitsee neuvontaa ja tietoa. Huumekauppiaat ovat rikollisia."
Uusi lainsäädäntö tekee Brasiliasta ensimmäisen merkittävän etelä-amerikkalaisen valtion, joka lieventää huumelakejaan, näin seuraten Euroopassa vallitsevaa suuntaa, jossa mm. Belgia, Saksa, Sveitsi, Portugalia ja Englanti ovat lieventäneet asennettaan vähäistä hallussapitoa kohtaan.
Marijuana on niin suosittu, että sitä poltetaan avoimesti
rannoilla, baareissa ja diskoissa. Yhden WHO:n äskettäin tekemän
selvityksen mukaan Brasilian isoimmassa kaupungissa 80% 16-24 vuotiaista
nuorista kertoi tuntevansa marijuanan käyttäjän.
Republikaanit julistivat vuonna 1998 tekevänsä USA:sta käytännössä huumeettoman vuoteen 2002 mennessä. Erinomainen uutispalvelu MAPinc tarjoaa katsauksen viime vuoden kehityksestä.
Huolimatta 13 miljoonasta maripidätyksestä sitten vuoden 1970
jälkeen, miljardeista tuhlatuista dollareista ja maapallon historian
laajimman vankilajärjestelmän rakentamisesta ennätykselliset
34% amerikkalaisista haluaa marihuanan lailliseksi.
Kannabissavukkeen polttamisesta johtuva pidätyksen pelko alkaa olla mennyttä Sveitsissä, jossa senaatti hyväksyi hallituksen ehdotuksen kannabiksen käytön sallimiseksi.
Edustajainhuoneen odotettavissa olevalla päätöksellä myös hasiksen ja marihuanan tuotanto ja kauppa voivat tulla laillisiksi tietyillä ehdoilla.
Sisäministeri Ruth Dreifuss sanoi käydyssä keskustelussa,
että kannabiksen vapauttaminen perustuu hallituksen huumeiden vastaiseen
politiikkaan.
Lontoon poliisin kokeilu katsoa kannabiksen käyttöä läpi sormien on osoittautumassa menestykseksi. Poliisin aikaa on vapautunut tärkeämpiin tehtäviin, kun mietojen huumeiden polttelijat on päästetty pelkällä varoituksella.
Sallivaa suhtautumista mietoihin huumeisiin on lisännyt se, että kannabiksen käyttö aiheuttaa harvoin samanlaisia ongelmia kuin alkoholin käyttö. Esimerkiksi väkivaltarikosten ja yleisen rettelöinnin takana ovat yleensä viina ja vahvat huumeet, ei kannabis.
Britanniaan on jo noussut pari Hollannista tuttua coffee shop -kahvilaa, joissa voi ostaa mietojen virvokkeiden lisäksi marijuanaa tai hasista.
Lain mukaan poliisilla olisi oikeus puuttua moiseen toimintaan. Huumekahviloiden
on kuitenkin annettu olla rauhassa, koska ne eivät ole toistaiseksi
aiheuttaneet häiriöitä.
Sunday Times kertoo USA:ssa terroristisodan varjolla virinneestä kiinnostuksesta totuusseerumeita kohtaan. Mukana myös hauska kappale kannabiksen pimeämpää historiaa:
Vuonna 1942 CIA:n edeltäjän OSS:n (Office of Strategic Services) tiedemiehet pantiin kehittämään huume, joka murtaisi vihollisvakoilijoiden ja sotavankien psykologiset estot helpottaen salaisen tiedon urkkimista.
Tiedemiehet kehittivät vahvan, värittömän ja hajuttoman kannabisuutteen. Sille annettiin koodinimeksi TD, Truth Drug. OSS huomasi, että TD:tä saattoi helposti ruiskuttaa ruokaan. Se, että nälkäinen kohde syö itsensä tajuttomaksi, teki aineesta käytännössä hyödyttömän. Tämän sijaan OSS käytti TD:llä terästettyjä savukkeita.
Tämän nykyajan näkökulmasta kummallisen keksinnön
selittää sen aikainen uskomus kannabiksen vaikutuksista, mikä
tulee esille OSS:n raportista: "TD näyttää laukaisevan kaikki
estot ja tainnuttavan ne alueet aivoissa, jotka säätelevät
yksilön harkintaa ja varovaisuutta".
Englanti
Huumausaineiden historia länsimaissa
Lähde: Nature, vol. 414, nr. 20; 27.12.2001
Professori Leslie Iversen arvioi kirjaa: Richard Davenport-Hines (2001) The Pursuit of Oblivion: A Global History of Narcotics 1500-2000.
Englantilainen historioitsija on koonnut perinpohjaisesti nykyisin huumeina tunnettujen aineiden kulttuurihistoriaa länsimaissa. Vaikka oopiumilla, kokalla ja hampulla onkin pitkä historia takanaan, on niiden nykyaikainen käyttötapa länsimaissa uuden ajan historiaa.
1900-luvulla alkoi tiukan huumekieltolakien aikakausi, kun muutamat kristillisen moralismin elähdyttämät henkilöt varsinkin USA:ssa alkoivat muotoilla näkemystä, jonka mukaan ko. aineiden nautintokäyttö olisi niin moraalisesti turmelevaa, että siitä pitää rangaista käyttäjiä. He kieltäytyivät näkemästä huumeiden käytön olevan lääketieteellisenä ongelmana, joka koskettaa eniten yhteiskuntien köyhimpiä. Tästä kehkeytyi USA:n presidenttien Richard Nixonin ja varsinkin Ronald Reaganin masinoima kansainvälinen "sota huumeita vastaan".
Tämä moraalinen kampanjointi on kuitenkin johtanut maailmanlaajuisen laittoman huumekaupan syntymiseen ja aiheuttanut Kolumbian kaltaisten ns. kolmannen maailman valtioiden yhteiskunnallisten rakenteiden hajoamisen.
Yksi suurimmista virheistä on ollut USA:n tiedustelupalvelun CIA:n toiminta Afganistanissa, jossa Neuvostoliittoa vastaan taistelevia sissejä rohkaistiin rahoittamaan sotimisensa oopiumin kaupalla. 1980-luvulla yli 60% USA:n ja 1990-luvulla ainakin 90% Euroopan heroiinista oli peräisin Afganistanista.
Marihuanan kieltäminen vaarallisena huumeena on puolestaan aiheuttanut
nuorison keskuudessa uskonpuutetta viralliseen huumevalistukseen.
Kuusi kuukautta Etelä-Lontoossa Lambethin alueella kestänyt kokeilu, jonka piti loppua vuodenvaihteessa, saa toistaiseksi kolme kuukautta jatkoaikaa. Alustavan tutkimuksen mukaan kokeilu osoittautui menestykseksi ja poliisi on päättänyt jatkaa sitä.
Vaikka pääkaupunkiseudun poliisi ei halua vielä kommentoida ensi helmikuussa ilmestyvää selvitystä kokeilusta, niin sen jatkaminen voidaan nähdä poliisivoimien komentajan Sir John Stevensin halukkuutena ulottaa kokeilu koskemaan koko pääkaupunkiseutua. Hänen mukaansa järjestelmä, jossa kannabiksen hallussapidosta tavattu ihminen saa varoituksen pidätyksen sijaan, on "järkevä ja edistyksellinen".
Päätös voinee rohkaista myös sisäministeriä hänen suunnitelmissaan luokitella kannabis C-luokkaan, jolloin poliisilla ei enää olisi valtaa pidättää ihmisiä pelkästä hallussapidosta.
Neuvoa-antavan komitean on määrä raportoida tulevana
vuonna kannabislakien höllentämisen terveysvaikutuksista ja lainmuutos
tulisi voimaan koko maassa huhtikuussa.
Englannin sisäministeriöstä kerrottiin parlamentille kuluneella viikolla, että hallituksen kovaa linjaa huumeiden käyttäjiä kohtaan muutetaan. Ministeri Bob Ainsworth kertoi uuden huumestrategian linjauksista, joihin kuuluu myös kannabiksen kotikasvatuksen salliminen:
Käyttäjien syyttämisen sijaan politiikan painopiste asetetaan huumeiden käyttäjien hoidolle - tunnetaan myös haittoja vähentävänä politiikkana - 'jotta vähennettäisiin niitä haittoja, joita huumeista koituu käyttäjille ja heidän perheilleen'.
Terveysosasto tiedotti tiede- ja teknologiakomitealle, että poliisi ei enää tutkisi tapauksia, joissa ihmiset kasvattavat kannabista omaan käyttöönsä. Enimmäisrangaistus kasvatuksesta on 14 vuotta vankeutta.
DrugScope-järjestön johtaja Roger Howard sanoi haittoja vähentävän painotuksen olevan käytännöllinen ja järkevä askel. "Jos tähän sisältyy omaan käyttöön tarkoitetun kotikasvatuksen rankaisemisen lieventäminen, jolla otettaisiin markkinoita pois järjestäytyneeltä rikollisuudelta, niin sitä mainiompi", hän sanoi.
Sisäministeriön edustajan mukaan toimenpiteet ovat sisäministeri
David Blunkettin edellisessä kuussa tekemien suunnitelmien sovelluksia.
Hänen mukaansa hollantilaistyyppisiä kannabiskahviloita ei ole
harkittu vaikka kohteena tulee olemaan haittojen vähentäminen.
YK on saattanut kaikkien asianharrastajien luettavaksi legendaarisen
kieltolakiajan lehden Bulletin on Narcotics, joka on ilmestynyt 1940-luvun
lopulta saakka. Kannabiksen ystäville niistä löytyy mm.
jo legendaarinen tohtori Bouquetin katsaus kannabiksen käyttökulttuureihin
ennen sen leviämistä länsimaihin (numerot 1950/4 ja 1951/1),
tohtori Ahmed Benabudin artikkeli kannabiksen käytön historiasta
Marokossa (1957/4), ajankohtainen katsaus hampun teolliseen käyttöön
Euroopassa (1997/1), valojakson vaikutus kasvin THC-pitoisuuteen (1978/1)
tai kasvin kuivaamisen vaikutus THC-pitoisuuteen (1974/1).
Terveysviranomaiset ilmoittivat, että Prairie Plant Systems -yhtiön valtiolle kasvattama ensimmäinen lääkekannabiserä olisi valmis jaettavaksi lääketieteellisistä syistä hyväksytyille potilaille. Yhtiön kanssa tehdyn sopimuksen mukaan ensimmäisen erän pitäisi olla jaossa 1.1.2002 ja kannabiksen THC-pitoisuuden vähintään 5%.
Lääkekannabisluvan saaneet potilaat voivat lain mukaan kasvattaa kannabiksensa itse, antaa jonkun kasvattaa sitä puolestaan tai he saavat sitä terveysviranomaisilta.
Kannabisklubien laillinen joululahja
Monille lääkekannabisreseptin saaneille potilaille posti toi iloisen vihreän yllätyslahjan kun kannabista jakelevat ns. myötätuntoklubit saivat oikeuden käyttää postipalveluja tuotteidensa jakeluun. Klubit käyttivät tilaisuuden jakelemalla kasvattajilta saamiaan ilmaisia eriä alle unssin (alle 30 grammaa) paketeissa suoraan potilaille.
Kanadalaista kannabiksen käyttäjien kotisivujen Eric Nash."Tämä
on aivan uusi käänne, tällaista ei ole ennen tehty missään
päin maailmaa. Olemme kehityksen etulinjassa siinä, millaisella
filosofialla hallituksemme säätelee kannabiksen jakelua. Jakelukanavamme
on tehokas ja hyvin hallinnoitu ja auttaa potilaita saamaan korkealaatuista
ja luonnonmukaisesti viljeltyä lääkekannabista."
Venäläinen nuoriso on myös innostunut kannabiksen käytöstä ja maahan on muodostunut oma kannabisalakulttuurinsa ja -kielensä. Vanhalle mahorkkasätkämallille on löytynyt uusi käyttömuoto 'kosyak' eli ruohosätkä. Vesipiippu on suomalaisen korvaankin järkevän kuuloinen 'burbulaattori'!
Lainsäädäntö on edelleen ankara eikä helpotusta ole luvassa: 'ison määrän' eli yli 5 gramman ostamisesta tai hallussapidosta voi saada jopa kolme vuotta, myymisestä 3-7 vuotta vankeutta. Lisäksi lainsäädännössä on muitakin pykäliä, joiden varjolla poliisi voi puuttua pössöttelyyn ikävin seurauksin - venäläiset vankilat ovat pahamaineisen vanhanaikaisia. Ainoastaan poliisin lahjottavuus inhimillistää jyrkkää virallista politiikkaa kannabiksen suhteen.
Kanadalaisen laadukkaan kannabislehden artikkelista löytyy myös
linkkejä venäläisille kannabissivustoille.
Laajan Monitoring the Future -tutkimuksen mukaan amerikkalaisten nuorten
marihuanan käyttö on vakiintunut mutta toisaalta nuorten tupakointi
on vähentynyt huomattavasti. 12. luokkalaisista 49.0 % on käyttänyt
marihuanaa ainakin kerran, 10. luokkalaisista 40.1 % ja 8. luokkalaisista
20.4 %.
Lääkekannabisaktivistit Washington D.C:ssa nostivat syytteen paikallisessa oikeusistuimessa saattaakseen lakialoitteen lääkekannabiksen sallimiseksi jälleen mukaan vaaleihin ensi marraskuussa, neljä vuotta sen jälkeen kun samanlainen vetoomus sytytti kongressissa riidan osavaltioiden itsemääräämisoikeudesta.
Kaksi aktivistiryhmää yrittää saada oikeudessa tuomion kongressin tekemää päätöstä vastaan, jolla estetään Washingtonin kaupunkia laittamasta asiaa äänestykseen vaikka 69% kaupungin asukkaista kannatti kannabiksen lääkekäyttöä vuoden 1998 vaaleissa.
"Tämä koskee selvästi ensimmäistä perustuslakia,
oikeutta sananvapauteen", sanoo kahden asiaa ajavan ryhmän, Marijuana
Policy Project sekä Medical Marijuana Initiative Committee, asianajaja
Alexei Silverman.
Otagon yliopistossa tehty tutkimus asettaa kannabislait kyseenalaiseksi ja korostaa siitä riippuvaisen pienen ryhmän auttamiseksi tarvittavien voimavarojen puutetta.
Tutkimuksessa haastateltiin tuhatta nuorta uusi-seelantilaista. Sen tulosten mukaan 50% nuorista on käyttänyt kannabista vähintään kerran viimeisten 12 kuukauden aikana ja 75% nuorista on käyttänyt kannabista vähintään kerran ennen 26. ikävuottaan.
"Kannabiksen laajamittaisen käytön tunnustamisella pitäisi olla vaikutuksia yhteiskuntapolitiikkaan, koska kieltolaki epäonnistuu houkuttelemaan näinkin monta ihmistä kannabiksen käytöstä teini-iässä ja parikymppisinä", tutkimuksessa todetaan.
Tutkimuksen johtaja tohtori Richie Poulton sanoi haastattelussa, "ettei laki näytä heijastavan sitä, mitä tapahtuu yhteiskunnassa".
"Varovaisen arvion mukaan kolme neljästä nuoresta on kokeillut kannabista. Kaikki he ovat olleet vaarassa saada rikostuomio", hän sanoi. Vaikka tutkimus osoitti, ettei kannabiksen satunnaisesta käytöstä ole vakavia haittavaikutuksia, rikostuomiot voivat vahingoittaa työuraa sekä rajoittaa matkustelua.
Satunnaisten kannabiksen käyttäjien vähemmistö,
jolle kehittyy riippuvuus, on "ongelmaisin" ryhmä. Tämän
paljon käyttävän ryhmän koko, noin 20% käyttäjistä
(n. 10% koko väestöstä), sekä sen "käyttöön
liittyvien haittojen kokonaisuus" ovat tarpeeksi herättämään
välitöntä ja vakavaa huolta.
Eurokansanedustaja Chris Davies on niin tuohtunut manchesteriläisen kannabisaktivistin Colin Daviesin kohtelusta, että hän aikoi marssia poliisilaitokselle ilmiantamaan itsensä kannabiksen hallussapidosta asettaen näin poliittisen uransa vaakalaudalle.
Kansanedustaja Davies, joka ei itse käytä huumeita, painottaa sitä, että liberaalidemokraatit aikovat keskustella puoluekokouksessaan Manchesterissa maalikuussa vaatimuksesta jättää ihmiset syyttämättä hallussapidosta sekä pienimuotoisesta kaupasta. "Mielestäni kaikki huumeet pitäisi laillistaa rikollisuuden vähentämiseksi", hän sanoo. "Kannabis on haitattomampaa kuin alkoholi. Poliitikkojen pitäisi alkaa kertoa tästä julkisesti."
Kansanedustaja osallistui lauantaina pieneen mielenosoitukseen kannabiskahvilan
puolesta ja hänet pidätettiin pienen kannabismäärän
hallussapidosta. Poliisiaseman edessä pitämässään
puheessa hän vaati huumelakien lieventämistä: "Aikaisemmin
tällä viikolla tulleen raportin mukaan 800 ihmistä on kuollut
maksakirroosiin juotuaan alkoholia, jota on saatavilla joka toisesta kaupasta.
Kukaan ei ole kuollut nautittuaan kannabista."
Bhangin eli marihuanan viljelijä sai 10 vuoden vankeustuomion Keniassa. Charles Karuku Njogu sai syytteen jäätyään kiinni kolmen marihuanasäkillisen kanssa joulukuun 7. päivä. Hän myönsi myös istuttaneensa 12 000 tainta. Puolustuksekseen hän kertoi oikeudelle olevansa työtön ja valinneensa bhangin viljelyn kaupallisissa tarkoituksissa maksaakseen lastensa koulunkäyntimaksut.
Pääkirjoituksessa herätellään tästä
marihuanatakavarikosta suurta skandaalia. Kirjoituksen mukaan kyseessä
on suuri salaliitto: Todellinen painajainen syntyy, siellä minne bhang
ilmaantuu seuraavan kerran. Voimme vain uumoilla, että nuoriso on
kohteena sillä tilastojen mukaan 90% opiskelijoista on kokeillut huumeita
- bhangin ollessa se yleisin. Yleisön valistaminen on elintärkeää
niiden huumekartellien hajottamiseksi, jotka ovat tehneet monista nuorista
kenialaisista vihanneksia.
Kolme vuotta kestäneen selvitystyön jälkeen elintarvikeviranomaisten julkaiseman raportin mukaan hamppuelintarvikkeiden hyödyt ylittävät kaikki mahdolliset haitat. Niistä saadaan tyydyttämättömiä ja välttämättömiä rasvahappoja mutta ne eivät aiheuta päihtymystä. Teollisessa hampussa on vaikuttavaa ainesosaa THC:ta noin 0.5% verrattuna jopa 15%:iin päihtymystarkoitukseen kasvatetuissa hamppulajikkeissa.
Hampun siemen sisältää kaikkia aminohappoja ja siinä on tasapainoisesti välttämättömiä rasvahappoja, joita tarvitaan alentamaan veren kolesterolitasoa ja säätelemään veren sokeritasoa sopien näin myös diabeetikoille. Muualla tehtyjen tutkimusten mukaan hamppu voi myös parantaa rohtumia iholla.
Victorian ja Tasmanian osavaltioissa kasvatetusta hampusta elintarvikkeita
jalostavan Ecofibre Industries yrityksen johtaja Phil Warner kertoo, että
Australia on viimeinen länsimaa, joka laillistaa hamppuelintarvikkeet.
Hän kertoo, että tutkimuksen mukaan 25:ssä vuodessa hamppuelintarvikkeista
voi kasvaa 15 miljardin Australian dollarin suuruinen teollisuudenala.
Ruotsin Kokoomus eli Moderaterna sekä poliisi ovat yrittäneet ulottaa huumetestauksen käsittämään myös alle 15 vuotiaat. Hallitus päätti pysyä tammikuussa tekemässään päätöksessä:
Men efter att ha utrett den kontroversiella frågan föreslog den statliga narkotikakommissionen i sitt slutbetänkande i januari att gällande regler behålls: barn under 15 ska inte kunna tvingas att lämna urinprov på polisstationen eller hos skolsköterskan. "De eventuella vinster en sådan utvidgad möjlighet skulle kunna leda till kan inte anses stå i rimlig proportion till det ingrepp som ett tvångsvis drogtest utgör för barnet", är slutsatsen. Dessutom är socialtjänst och polis redan i dag skyldiga att ingripa när unga påtraffas knarkpåverkade, betonar de sex experterna i kommissionen.
Päätöstä perustelevat asiaa tutkineen sosiaalikomitean jäsenet:
"Vi accepterar inte den typen av integritetskränkningar av barn. Jag förstår att enskilda som har råkat illa ut kan tycka att man ska ta till vad som helst. Men det är att gå för långt", säger Rinaldo Karlsson (s), ledamot i socialutskottet.
Även samarbetspartnern vänsterpartiet delar narkotikakommissionens
slutsatser, enligt socialutskottets ordförande Ingrid Burman (v).
"Jag skulle betrakta det som ett stort misslyckande att radda upp 20 ungar
och säga 'Nu ska vi drogtesta er, för att vara säkra på
att ni inte har använt droger'. Då tror jag att ungdomar mister
förtroendet för vuxenvärlden, som givit upp hoppet att kommunicera."
Edinburgh Evening News-lehden tekemässä mielipidetiedustelussa 79% äänestäneistä antoi kannatuksensa tunnetun kirjankustantajan Kevin Williamsonin suunnitelmalle aloittaa kannabiskahvila Edinburghissa.
Kahvila avautuisi ensi keväänä sisäministeri David Blunkettin ilmoittaman uuden kannabislainsäädännön myötä.
Skotlannin sosialistipuolueen edustaja kertoi mielipidetiedustelun tulosten
jälkeen uskovansa enemmistön olevan kannabiksen dekriminalisoinnin
kannalla. Hän lisäsi: "Me tuemme Kevin Williamsonia hänen
yrityksessään".
8-vuotiaalle aivovammasta kärsivälle pojalle määrätty marihuanahoito jatkuu, kertoi hänen äitinsä oikeuden hylättyä kanteen, jolla poika olisi otettu huostaan.
Äiti kertoi käyttäneensä marihuanaa viime toukokuusta saakka poikansa vaivojen hoitoon viimeisenä keinona perinteisten lääkkeiden sijasta, "joista mikään ei auttanut".
Pojan syntymän jälkeen 16 eri lääkärin antamien diagnoosien mukaan hänellä on useita eri oireyhtymiä (attention deficit hyperactivity disorder, oppositional defiant disorder,obsessive-compulsive disorder, bipolar disorder and post-traumatic stress disorder). Äidin kertoman mukaan pojalla oli äärimmäisiä tunnetilan, tarmon ja käyttäytymisen muutoksia, hän alkoi purra ja lyödä muita lapsia ja oli täysin hallitsematon. Pojan aivovamman takia hänet otettiin kolme kertaa psykiatriselle osastolle.
Ritalin oli äidin mukaan pääasiallinen lääke alussa mutta tämä vain pahensi hänen olotilaansa, jolloin lääkärit siirtyivät muihin lääkkeisiin: Adderall, Carbamazepine, Clonazepam, Clonidine, Desmopressin, Depakote, Dexedrine, Guanfacine, Imipramine, Mellaril, Methylphenidate, Neurontin, Risperdal, Seroquel, Tennate, Thioridazine, Zoloft ja Zyprexa.
Oikeudessa mukana ollut isoäiti kertoo: "Tämä pikkukaveri on ollut täysin liikaa lääkitty. Jossain vaiheessa hän muistutti meillä ollutta koiraa, joka hoiperteli ja kuolasi penikkatautisena".
Äiti törmäsi internetissä ajatukseen marihuanahoidon mahdollisuuksista ja yksi lastenlääkäri ehdotti sen kokeilemista.
"Totta puhuakseni olimme alussa täysin sitä vastaan", pojan isoäiti kertoo. "Me emme tienneet mitään marihuanasta, emme olleet nähneet tai haistaneet sitä. Luulimme sen olevan vain laiton huume. Mutta nyt me tunnemme sen lääkinnällisen vaikutuksen ja olemme nähneet sen aiheuttamat myönteiset tulokset."
Alussa äiti valmisti poikansa "lääkkeen" muffinsseiksi,
joita hän syötti pojalle säännöllisesti. Äidin
mukaan tulokset olivat välittömät. Pojan käyttäytyminen
parani huomattavasti. Hänen mielentilansa muutokset tasoittuivat.
Hän sai rakennettua ystävyyssuhteita naapureiden lapsien kanssa.
Tänä vuonna hän on pitänyt ensimmäiset syntymäpäiväjuhlansa.
Sveitsin hallituksen tiedonannossa suurlähetystöille selvitetään kannabislainsäädännön tämän hetkinen vaihe. Sveitsin huumelainsäädännön uudistuksessa on tarkoitus korostaa kansanterveyttä. Tämä sisältää kannabiksen käytön ja valmistamisen dekriminalisoinnin.
Lakiesitys on ollut käsiteltävänä parlamentin valmistelevissa komiteoissa ja sen käsittely on ollut 11. marraskuuta parlamentin ylähuoneessa.
Kannabiksen dekriminalisoinnilla tunnustetaan nykyinen tilanne Sveitsissä ja siten helpotetaan poliisin ja tuomioistuinten työtä. Tällä hetkellä Sveitsissä on jo liki 200 hamppukauppaa ja maasta on tullut Euroopan suurin hampun tuottaja. Tuoreen Sveitsin alkoholismin ja muiden huumeriippuvuuksien ehkäisyn instituutin tekemän tutkimuksen mukaan jopa 25% nuorista tunnustaa olevansa kannabiksen käyttäjiä. Ehkäisevää työtä tullaan jatkamaan, jotta varmistettaisiin, etteivät ihmiset luulisi kannabiksen olevan täysin haitatonta.
Sveitsi on kuitenkin päättänyt, ettei siitä tule "huumeturismin" keskusta. Kannabiksen myynti ulkomaalaisille tulee olemaan laitonta. Lisäksi säädöksiä huumeiden myynnistä alle 16 vuotiaille tullaan vahvistamaan.
Kannabiksen dekriminalisointi tulee voimaan aikaisintaan vuonna 2003.
Senkin jälkeen kun dekriminalisointisäädös on julkistettu,
se voi joutua kansanäänestyksen kohteeksi asiaan liittyvän
tunnepitoisuuden vuoksi. Kansanäänestys täytyy järjestää
jos 50 000 ihmistä allekirjoittaa vetoomuksen dekriminalisoimisen
vastustamiseksi 100 päivän kuluessa hallituksen ilmoitettua toimenpiteestä.
Kreikassa on voimassa EU-maiden ankarin huumelainsäädäntö,
jonka mukaan kannabiksen käytöstä voidaan langettaa 10 päivän
ja enimmillään jopa 5 vuoden vankeusrangaistus. Tämän
vuoden toukokuussa viisi hallituspuolueisiin kuuluvaa kansanedustajaa laati
lakiesityksen käytön ja käyttäjien syyttämisestä
ja rankaisusta sekä hoidon kehittämisestä. Lakiesityksen
tarkoitus on sallia kannabiksen hallussapidosta tavatun henkilön rankaisematta
jättäminen ja määritellä uudelleen pienten omaan
käyttöön tarkoitettujen kannabismäärien rankaiseminen
määrittelemällä laissa pieni määrä.
Lakiesitys otetaan käyttöön tai hylätään
vuoden 2002 alussa.
Länsi-Australian osavaltion hallitus puoltaa kannabiksen hallussapidon ja pienimuotoisen kasvatuksen sallimista osana kokonaisvaltaista huumelainsäädännön remonttia.
Lakimuutokset ovat kuitenkin riippuvaisia liittovaltion hallituksesta
eikä asian uskota etenevän nykyisen pääministerin John
Howardin aikana, joka kannattaa tiukkaa linjaa.
Terroristikohun varjossa liittovaltion viranomaiset ovat hyökänneet myös kansanäänestyksissä voittaneiden lääkekannabisprojektien kimppuun. Viime viikkojen aikana liittovaltion poliisit ovat sulkeneet Länsi-Hollywoodin kannabisklubin, takavarikoineet Venturan kunnassa olleen potilaiden hoitaman puutarhan ja takavarikoineet tunnetun lääkekannabista myöntäneen lääkärin potilaskortiston.
Kannabisklubien - joita toimii Kaliforniassa vielä 50 - toiminnan ohjaajat elävät siinä pelossa, että ovat seuraava kohde. Potilastiedostot on siirretty turvaan ja jotkut jopa kryptaavat sähköpostinsa.
Tämän hyökkäyksen innostamana Kalifornian lääkekannabisaktivistit ovat panemassa alulle uutta kansanäänestysaloitetta, jolla kokeiltaisiin osavaltioiden oikeutta jakaa kannabista lääkkeenä. Suunnitelman mukaan lailla luotaisiin osavaltion valvonnassa verkosto lääkekannabiksen jakeluun sen sijaan, että jätettäisiin kannabiksen hankkiminen potilaan vastuulle.
Americans for Medical Rights -järjestön johtaja Bill Zimmerman toivoo aloitteen olevan mukana vaaleissa jo marraskuussa 2002 ja sytyttävän korkeimmassa oikeudessa kamppailun osavaltion oikeuksista. Osavaltion huolehtima jakelujärjestelmä olisi laillinen haaste liittohallitukselle Zimmermanin mukaan:" Aiomme kokeilla onko liittovaltion oikeusistuimilla valtaa kävellä osavaltioiden yli tällaisissa tilanteissa".
"Yhden asian voi jo ennustaa: potilaat eivät lopeta sellaisen lääkkeen käyttämistä, mikä helpottaa heidän kipujaan ja kärsimyksiään. Jos he eivät saa sitä kannabisklubeilta niin he ostavat sitä kadulta."
Kalifornian lääkäriyhdistyksen edustajan Peter Warrenin
mukaan liittovaltion tärkeysjärjestys terroristihyökkäyksen
jälkeen tuntuu olevan aivan hukassa amerikan kansalaisten suhteen.
Tuoreen mielipidemittauksen mukaan kolme neljästä amerikkalaisesta
kannattaa lääkekannabista tavallisen kansalaisen ollessa paljon
huolestuneempi lentoturvallisuudesta ja bioterrorismista kuin siitä,
että sairas ihminen käyttää marihuanaa.
EU:n huumeseurantakeskuksen yksi päätehtävistä on koota vertailukelpoista tietoa eri Euroopan maista järkevämmän huumepolitiikan perustaksi.
Uusimmassa raportissa tulee hyvin selvästi esille se, että kannabis on eniten käytetty mutta toisaalta haitattomin laiton huume. Ainakin kerran kokeilleiden määrä vaihtelee maittain 10% - 25% välillä kun taas esimerkiksi heroiinia on kokeillut alle 1%. Nuorten aikuisten (15 - 34 vuotiaat) joukossa kannabista kokeilleita on 15% - 40%. Viime aikoina kannabista käyttäneitä on aikuisväestössä 1% - 9% mutta muita laittomia aineita on viime aikoina ottanut alle 1%.
Kannabiksen käyttö on ollut 1990-luvulla selvässä nousussa. Eniten käyttö on kasvanut matalan kulutuksen maissa Norjassa ja Suomessa kaksinkertaiseksi eli 5%:sta 10%:iin vuosina 1995-1999. Suomessa eniten käytetty vaarallinen huume on amfetamiini, jota on kuitenkin käyttänyt alle 1% väestöstä vaikka Helsingin Sanomissa uutisoitiinkin sen olevan yleisin huume.
Liberalisoitumisesta huolimatta kannabis on edelleen yleisin pidätyksiin liittyvä huume (Ranska 85%, Italia 45% ja Suomi 47%). Suurin osa ilmoitetuista huumerikoksista liittyy edelleen huumeen käyttöön tai hallussapitoon käyttöä varten, paitsi Espanjassa, Italiassa ja Alankomaissa, joissa huumerikokset koskevat vain huumeiden kauppaa tai salakuljetusta.
Suomi on ongelmainen maa
Raportista tulee esille se, että kannabiksen käytön yleisyydellä ja harjoitetulla huumepolitiikalla ei näytä olevan yhteyttä ongelmakäyttäjien määrään väestössä. Esimerkiksi kahdessa ankarinta huumepolitiikkaa noudattavassa jäsenvaltiossa (Kreikka ja Ruotsi) liuottimia (haihtuvia aineita) ainakin kerran käyttäneiden määrä on suurempi tai yhtä suuri kuin kannabista käyttäneiden määrä, mikä ei varmaankaan vähennä terveysongelmia vaikka tilastot näyttäisivätkin "kauniilta".
Suomen ongelmahuume on edelleen amfetamiini: 70-80% Suomen ongelmakäyttäjistä käyttää sitä. Vaikka kannabiksen aiheuttamaa hoidon tarvetta suhteessa väestöön esiintyy Suomessa eniten EU-maista on sen aiheuttama hoidon tarve käytön runsaudesta huolimatta vain puolet amfetamiinin aiheuttamasta ja lisäksi Suomessa yritetään viedä nuoria hoitoon pelkän kannabiskokeilun takia. Suomessa hoitoon hakeutuvat ovat EU:n nuorimpia.
Suomi saa kyseenalaista mainetta EU:ssa kovien huumeiden amfetamiinin ja heroiinin puhtauden takia. Lisäksi tyttöjen rauhoittavien lääkkeiden käyttö ilman lääkärin määräystä kasvoi Suomessa eniten kun muualla yleinen suuntaus on laskeva.
Huumepolitiikka liberalisoituu
Vuonna 2001 EU-maiden suhtautuminen kannabikseen on edelleen kehittynyt: kannabiksen käytöstä tai hallussapidosta rangaistaan Luxemburgissa toukokuusta 2001 lähtien vain sakolla (27. huhtikuuta 2001 säädetyn lain mukaisesti). Belgian hallitus aikoo antaa asetuksen muun kannabiksen käytön kuin ongelmakäytön rangaistavuuden poistamisesta.
Yksi viimeaikaisista merkittävistä muutoksista on se, että Portugalissa laittomien aineiden henkilökohtaiseen käyttöön ei sovelleta rikosoikeudellisia seuraamuksia 1. heinäkuuta 2001 jälkeen (marraskuussa 2000 säädetty laki 30/2000). Huumeita käyttävä lainrikkoja ohjataan sen sijaan hoitoon tai neuvontaan. Tästä ohjauksesta huolehtivat erityiset komiteat.
Tälle liberalisoinnille löytyy selvät syynsä EU-maiden huumetilanteen ja huumepolitiikan vertailusta huumesodan johtavan maan USA:n tietojen kanssa: vertailukelpoiset tutkimustiedot Yhdysvalloista osoittavat, että siellä useiden laittomien huumeiden kokeilu on yleisempää kuin missään EU:n jäsenvaltiossa: kannabista on kokeillut 41 prosenttia, amfetamiinia 16 prosenttia, ekstaasia 6 prosenttia ja kokaiinia 8 prosenttia.
EU:n ja Yhdysvaltojen huumekuolemia koskevien arvioiden välisiä vertailuja olisi tehtävä ja tulkittava erittäin varovaisesti. Silti kannattaa huomata, että EU:n jäsenvaltioissa (376 miljoonaa asukasta) tilastoitujen tapausten määrä on noin puolet Yhdysvaltain (270 miljoonaa asukasta) vastaavien tapausten määrästä. Viime vuosina tapausten määrä EU:ssa on vaihdellut 7 000:n ja 8 000:n välillä, kun taas Yhdysvalloissa suuntaus näyttää olevan ylöspäin noin 13 000:sta lähes 16 000:een tapaukseen samana ajanjaksona.
Sveitsi ei kuulu EU:iin eikä se myöskään ole allekirjoittanut
vuoden 1988 huumesopimusta. Sveitsi onkin ollut oman tiensä kulkija
suhtautumisessa huumeiden käyttöön ja erityisesti kannabikseen.
Vuonna 1999 valmistunut liittohallituksen kannabiskomitean mietintö
päätyi siihen lopputulokseen, että kannabiksen käytön
ja hallussapidon lisäksi täytyy laillistaa myös kannabiskauppa.
Komitean mielestä luvanvarainen kasvatus ja kauppa ovat ainut tapa
valvoa kannabiksen kulutusta. Lisäksi hallituksen ajama huumepolitiikka
pysyy uskottavana ja kannabiksen kulutuksesta saataisiin verotuloja. Tämä
malli vaatisi myös vuoden 1961 huumesopimuksesta vetäytymistä.
Sveitsin politiikka onkin edennyt komitean ehdotusten mukaan.
Englannin hallitusta huumepolitiikassa neuvova järjestö DrugScope suosittaa pienten huumemäärien hallussapidosta kiinnijääneiden syyttämättäjättämistä. Järjestön mukaan rikosoikeudellisia toimenpiteitä ei pitäisi nostaa ketään pienten huumemäärien - mukaanlukien heroiini, kokaiini ja ekstaasi - hallussapidosta kiinnijäänyttä vastaan.
DrugScope on arvostettu järjestö, joka saa rahoituksensa terveysministeriöltä. Sen suositukset perustuvat kansainväliseen tutkimukseen ja 900 jäsenorganisaation keräämään tietoon.
Järjestön raportin mukaan ei löydy mitään todisteita sille, että vankilan uhka tai joku muu rikosoikeudellinen rangaistus estäisi huumeiden käyttäjiä. Lainrikkojille tulisi raportin mukaan antaa sakot paikan päällä kuten tehdään pysäköintirikkomuksissa. Huumeriippuvaisten tulisi päästä hoitoon.
Järjestö asettaa myös työpaikkojen huumetestauksen kyseenalaiseksi ja ehdottaa niiden tilalle työntekijöitä kannustavia toimintamalleja. Raportissa tuodaan esille USA:n työpaikkojen huumetestauksessa syntyvät eettiset ja sosiaaliset ongelmat (Normand, Lempert, O'Brien (eds) Under the influence - drugs and the American work force. Academy of Science, Washington DC 1994).
Kannabiksen osalta järjestö suosittaa kannabiksen uudelleenluokittelemista, koska sen nykyinen luokitus ei ole suhteessa sen haittavaikutuksiin. Samoin järjestö suosittaa pienimuotoisen kannabiksen kasvatuksen sallimista.
Raportissa on kattava kannabiksen haittojen kartoitus, joka johtopäätöksissään summaa, että suhteessa niihin miljooniin ihmisiin, jotka ovat tässä maassa ottaneet kannabista 1960-luvun jälkeen, selviää kannabis hyvin vertailtaessa sitä (terveysvaikutusten suhteen) laajalti käytetyihin laillisiin huumeisiin kuten alkoholiin ja tupakkaan.
Kannabiskahvila saa kannatusta
Raportin B-liitteessä (kohdat 33-34) kerrotaan Hollannin kannabiskahvilamallista ja miten sillä on onnistuttu vähentämään kannabiksen käyttöön liittyviä haittoja sekä murtamaan linkki kannabiksen ja kovien huumeiden käytön väliltä.
Samoin poliisipäälliköt suosittavat kannabiskahviloiden perustamista osana laajempaa huumepolitiikan muutosta. Mm. pääpoliisitarkastaja ja poliisitarkastajien liiton johtaja Kevin Morris peräsi asiallista keskustelua kannabiksen dekriminalisoimisesta.
Skotlannissa Edinburghissa bestsellerkirjan Trainspottingin kustantaja
Kevin Williamson aikoo avata ensi keväänä kannabiskahvilan.
Tutkimuksen mukaan neljä Papua Uusi-Guinean maakuntaa tuottaa vuodessa 35.6 miljoonan Australian dollarin (n. 130 milj. mk) arvosta marihuanaa. Tutkimus suoritettiin Western Highlands, Chimbu, Madang sekä Eastern Highlands maakunnissa.
Tutkimuksen johtaja Akuila Tubal kertoo kaikenlaisten ihmisten osallistuvan
marihuanan kasvatukseen ja kauppaan näissä maakunnissa. Siitä
voi ennustaa, että kannabiskauppa voi aiheuttaa rikollisuuden lisääntymistä
ja siitä voi tulla päätulonlähde siihen sekaantuneille.
Kaksi merkittävää organisaatiota on ilmoittanut tulossa olevista huumeraporteista: EMCDDA julkaisee raporttinsa vielä tässä kuussa ja INCB vuoden 2002 alussa.
Euroopan huumeseurantakeskus julkaisee vuosiraporttinsa 20.11 ja se ilmestyy myös suomeksi. Viimeisten parin vuoden aikana kannabiksen käyttö Euroopassa on kasvanut tasaisesti ja samalla suhtautuminen siihen on alkanut normalisoitua eikä aihe ole enää kovin korkealla ongelmalistalla.
YK:n alaisen kansainvälisen huumevalvontalautakunnan, INCB:n, asialistalla sen sijaan EU:n kannabispolitiikan muutokset ovat erityisessä asemassa ja aikaisemmin lautakunta on virallisen jäykästi tuominnut kaikki yritykset kannabislakien lieventämiseksi.
Toisaalta lautakunta on vuosien mittaan joutunut myöntymään eri valtioiden käytännön syistä kansainvälisten sopimusten ankariin pakkokeinopykäliin tekemiin lievennyksiin haittoja vähentävään suuntaan. Niinpä nytkin voi tulkita varovaista suunnanmuutosta lautakunnan puheenjohtajan professori Hamid Ghodsen lausunnossa:" Huumesopimuksilla tuetaan inhimillisen kärsimyksen vähentämistä ja niissä tunnustetaan selväsanaisesti, että lääketieteellisiin tarkoituksiin täytyy olla saatavilla lääkkeitä. Samalla nämä sopimukset suojelevat ihmisiä, jottei heistä tulisi riippuvuuden uhreja sopimuksilla valvottujen huumeiden virkistyskäytön takia. Näille uhreille sopimuksissa on tarjolla inhimillinen vaihtoehto hoidon, kuntoutuksen ja yhteiskuntaan sopeuttamisen muodossa. Sopimuksissa eivät kuitenkaan hyväksytä huumeiden virkistyskäyttöä."
Tällä kertaa lautakunta on ottanut huomionsa kohteeksi internetin
ja sen käytön huumekaupassa. Erityistä paikallista mielenkiintoa
tulossa oleva raportti lupaa suomalaisille, koska lehdistötiedotteessa
kerrotaan lautakunnan käyneen tänä vuonna tarkastusmatkalla
Suomessa.
Kannabista tulisi myydä luvanvaraisista myyntipisteistä kuten pubeista, kahviloista ja kaupoista DrugScope-järjestön tekemän mielipidetutkimuksen mukaan, joka suoritettiin poliisivoimien, tuomioistuimien, ehdonalaisvalvojien sekä huumetyöntekijöiden keskuudessa. 85% tutkituista ryhmistä oli sitä mieltä, että luvanvarainen jakelu tulisi aloittaa mahdollisimman pian.
Tutkimustulokset käynnistävät rajun väittelyn. Huumeiden vastaista työtä tekevät tahot ovat raivoissaan poliisin yhä rennommasta asenteesta kannabista kohtaan.
Tulokset menevät ensi viikolla sisäministeriön huumekomitean tarkasteltaviksi ollen selvä todiste kansanedustajille siitä, millaiseksi lakia toimeenpanevat elimet kokevat kannabiksen aiheuttaman uhan.
Stockportissa aloitettu Englannin ensimmäinen kannabiskahvila on
toiminut viranomaisten hiljaisella suostumuksella aukaisupäivästään
saakka. Poliisi teki paikkaan ratsian heti aukaisun jälkeen mutta
kahvilan pitäjät jatkoivat toimintaa parin tunnin päästä.
Myöhemmin kahvila sai kunnallisverolapun. "Se on ainut saamani lupa
kunnanhallitukselta", kertoo kahvilan pitäjä Davies.
Vårt grannland Storbritannien beslöt i förra veckan att flytta ner cannabis från klassen "tunga droger" till lätta. Juridiskt innebär det inte så mycket, men i praktiken kommer brittisk polis i fortsättningen att ägna sig åt annat än att jaga hasch-rökare.
Det är svårtatt jämföra statistik mellan länder, men grovt räknat vet man att narkotikabruket ser ungefär likadant ut oberoende lagstiftning. Missbruk tycks inte avgöras av lagar, utan av hur stor underklass industrisamhället skapar och under vilka betingelser den lever. Däremot skiftar dödligheten bland narkomaner mellan länderna. Nederländerna har den lägsta dödligheten och Sverige den högsta. Det verkar alltså som om kriminalisering av narkotikabruk gör att samhället uppfattar missbrukaren som brottsling och inte som sjuk. Sedan bruk av narkotika förbjöds i Sverige 1988 har också narkomanvården rustats ner, vilket stärker tesen om utstötning.
Sverige behöver inta en långt mer pragmatisk och humanistisk hållning till narkotika. Annars riskerar vi att underminera legitimiteten för kampen mot knarket, både nationellt och utomlands. I dag är Sverige inget modell-land, utan landet med den högsta dödligheten.
Armahtakaa käyttäjä
Tiukan huumepolitiikan mallimaan Ruotsin toinen iltapäivälehti arvostelee pääkirjoituksessaan hallituksensa huumelinjaa. Lähtökohtana on Englannissa toteutetut uudistukset sekä maan arvovaltaisissa lehdissä esitetyt vetoomukset politiikan muuttamiseksi.
Expressen toteaa, että selvästikään politiikalla ei ole paljoa vaikutusta huumeiden käyttöön mutta politiikalla voidaan vaikuttaa huumeiden käytön haittavaikutuksiin:
Narkomaanien kuolleisuus sen sijaan vaihtelee maittain. Hollannissa kuolleisuus on alhaisin ja Ruotsissa korkein. Vaikuttaa siltä, että huumeiden käytön kriminalisointi vaikuttaa siihen, että käyttäjä nähdään rikollisena eikä sairaana. Sen jälkeen, kun huumeiden käyttö kiellettiin Ruotsissa vuonna 1988, on narkomaanihoito ajettu alas, mikä vahvistaa tätä väitettä heidän syrjimisestä.
Ruotsin tulee aloittaa käytännöllisempi ja humanistisempi
asennoituminen huumeisiin. Muuten vaarannamme huumeiden vastaisen toiminnan
oikeutuksen niin koti- kuin ulkomailla. Tällä hetkellä Ruotsi
ei ole mallimaa vaan maa, jossa on korkein kuolleisuus.
Arvostettu lääketieteellinen julkaisu British Medical Journal kritisoi lääkekannabiskokeiden saamaa julkista hehkutusta. Lehden mukaan kannabiksesta uutisoitiin ihmelääkkeenä heppoisin tieteellisin perustein. Lehti myös kertoo lääkekannabista valmistavan yhtiön osakkeiden arvonnoususta viimeisen kahden viikon aikana ja vihjaa uutisoinnin olleen ilmaista mainosta yhtiölle.
Myös Oxfordissa tehtyjen kokeiden lääketieteellinen johtaja Philip Robson kertoo huolensa sanomalehtien "ihmelääke" otsikoista: "Tämä asia on nähtävä mittasuhteissaan. Tämä näyttää olevan lääke, joka on uskomattoman hyödyllinen niille, jotka eivät ole saaneet apua perinteisestä lääkityksestä ja se on hyvä asia, mutta puhuminen ihmelääkkeestä ja ihmeparantumisista on liioittelua."
Lehdessä on myös lääkäri William Notcuttin vastine, jossa hän kertoo kannabistutkimuksiensa vaikeuksista:
Tavattuani yhteensä neljä terveysministeriä näytti lääketasoisen kannabiksen saanti vuonna 1997 yhtä kaukaiselta kuin se oli aina ollut. GW Pharmaceuticalsin perustaminen vuonna 1998 muutti tämän ja toukokuuhun vuonna 2000 mennessä olimme aloittaneet kokeet.
Lehdistö on ollut jatkuvasti kintereilläni. En enää edes muista niitä haastatteluja, joita olen tehnyt saadakseni viestini läpi. Minua on siteerattu usein väärin. Lääkekokeiden alettua mielenkiinto on vain kasvanut.
GW Pharmaceuticals on yrittänyt hillitä uteliaisuutta ja pitää se aisoissa, koska se häiritsee työtä. Olen yrittänyt hallita tätä tiedotusvälineiden mielenkiintoa tuloksia kohtaan jakamalla jonkin verran tietoa. Kuitenkin mielestäni lääketieteellinen kokous ja lääketieteellinen julkaisu ovat oikeat paikat julkistaa tuloksia.
Päätös antaa BBC:n Panorama-toimituksen tehdä ohjelma tehtiin yrityksenä tyydyttää uteliaita, jotta samalla voitaisiin jatkaa työtä. Vaikka se ohjelma ei ollut täydellinen ja siitä puuttui tärkeitä tietoja, niin se oli luultavasti parempi kuin mihin muut olisivat pystyneet. Iltapäivälehdistön pyrkimykset jäljittää yhtä potilaistamme viimeisen parin viikon aikana vahvistavat tämän! Mutta "ihmelääke" - älkää naurattako. Olen aina yrittänyt vähätellä tuloksiamme, sillä tunnistan tähän astisten tutkimuksiemme rajoitukset.
Valitettavasti kannabis tulee jatkossakin olemaan "seksikäs" aihe lehdistölle. Se on myös hyvin tärkeä aihe niiden ihmisten mielissä, joilla on kroonisia kipuja tai hermoperäinen sairaus ja joiden on joko rikottava lakia saadakseen lääkityksensä tai joiden on jatkettava sietämättömien kipujensa kanssa tietäen, että aivan heidän ulottumattomissaan on jotain, mikä voisi helpottaa heidän kärsimyksiään.
Ehkä pahinta tämän asian julkisuuteen joutumisen kanssa on se kirjeiden ja puhelinsoittojen tulva, jonka saan epätoivoisilta potilailta, heidän sukulaisiltaan ja lääkäreiltään. Lääkekannabiksen tutkimuksen arvostelijoilta ja estäjiltä voisi odottaa käytännön ehdotuksia siitä, kuinka auttaa näitä ihmisiä. Tähän saakka aiheesta on oltu vain hiljaa.
Kunhan tutkimusohjelmat pääsevät käyntiin ja kunhan materiaalia alkaa olla valmiina julkaistavaksi niin toivon ihmisten alkavan ymmärtää kyseessä olevan hyvin monimutkaisen lääkeaineen, jota tutkitaan potilailla, joilla on lääkinnällisesti mitä monimutkaisimpia fyysisiä, psykologisia ja sosiaalisia ongelmia. Tutkimusta riittää ainakin sadaksi vuodeksi eteenpäin.
Ja onko tämä ollut GW Pharmaceuticalsin mainosta? He ovat
tällä hetkellä yksin sarjassaan ja ilman heidän panostaan
ei olisi kannabisjohdannaisia krooniseen kipuun eikä sen tutkimusta.
Tämä sarka on avoin sekä tutkijoille että lääkeyhtiöille.
Peter Cohen, sosiologi ja apulaisprofessori Amsterdamin yliopiston huumetutkimuskeskuksesta, vieraili Uudessa-Seelannissa kertomassa käsityksiään terveysministeriön asettamalle kannabiskomitealle Coalition for Cannabis Law Reform -ryhmän kutsumana.
Cohen on kansainvälisesti tunnettu huumetutkija, joka "vihaa kannabista" (hän myöntää kuuluvansa niihin, jotka käyttivät sitä huvittelumielessä vuosia sitten mutta jättäneensä sen sitten), juo varovasti kahvia ja kertoo lempipäihteensä olevan alkoholi. Eikä hän myöskään tupakoi.
Hänen mielestään huumepolitiikalla on vähän merkitystä huumeiden käytölle. Tutkimuksen mukaan sitä selittävät yhteiskunnan kulttuuritekijät, taloudelliset tekijät, muoti ja kaupungistumisaste. Nämä selittävät sitä, kuinka suuri osuus väestöstä käyttää huumeita.
Yksikään maa ei ole voinut lopettaa huumeiden käytön normalisoitumista väestön keskuudessa. Huumeet, jotka piti sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle, ovat muodostuneet osaksi kulttuurin kuvastoa ja tulleet keskuuteemme kieltolaista huolimatta.
"Näkökulmani on, että ei yritettäisi tehdä mahdottomia. Yritetään säädellä huumeiden käyttöä kuten olemme tehneet alkoholin kanssa."
Missä maassa on menetelty oikein ? Hänen mielestään
ei missään. Ei Ruotsissa eikä Australiassa ja ei taatusti
Hollannissa. Hän kutsuu hollantilaista politiikkaa jakomielitautiseksi,
koska siinä on dekriminalisoitu kysyntä "mutta tarjontapuolta
ei dekriminalisoitu, joten marihuanan tukkukasvatus ja tukkutuonti on edelleen
rikos. Jos sallit ihmisille huumeet niin salli myös kaupankäynti."
Viime vuonna Benny Toves Guerrero, rastafarinimeltään Ras Iyah Ben Makhana, voitti Guamin korkeimmassa oikeudessa oikeusjuttunsa, jonka mukaan perustuslain suoma uskonnonvapaus koskee myös kannabiksen käyttöä sakramenttina.
Guamin hallitus valitti päätöksestä USA:n liittovaltion vetoomustuomioistuimeen, koska Guam on USA:n hallinnoima alue. American Civil Liberties Union on ottanut asian ajaakseen ja sen asianajaja Nelson Tebbe kertoi oikeudessa, että liittovaltion oikeusistuimet ovat historiallisesti tunnustaneet alueellisten korkeimpien oikeuksien pätevyyden päättää asioista, joihin liittyy paikallisia traditioita ja kulttuuria.
"Rastafarismi on laillinen uskonto," hän lisäsi. "Asiakkaamme Ras Makhana on harras uskova ja marihuanan käyttäminen sakramenttina on välttämätöntä uskon harjoittamiseksi. Guamin korkein oikeus on pätevin ymmärtämään ja arvostamaan kansalaistensa ainutkertaisia tapoja."
"Kyseessä on ongelma, aikooko liittovaltion oikeus sekaantua Guamin
oikeuteen. On aika sallia Guamin oikeuden päättää itsenäisesti
Guamin lakien käyttämisestä."
Englannissa suoritettujen ensimmäisten laajojen lääkekannabiskokeiden tulosten perusteella kannabis on ihmelääke, joka muuttaa hyvin sairaiden ihmisten elämän.
Hallituksen hyväksymät kokeet ovat osoittautumassa paljon lääkäreiden, potilaiden ja kannabiksen puolesta kampanjoineiden odotuksia menestyksekkäämmiksi. Jotkut potilaista pitävät sitä suorastaan ihmeenä.
Kannabislääkkeen käyttäminen - jota lääkärit eivät vielä saa laillisesti määrätä - on tehnyt yhdestä kivun lamauttamasta ja impotentiksi tehneestä miehestä isän, sallinut yhden MS-taudin halvauttaman naisen ratsastaa hevosella ensi kertaa vuosikausiin, ja auttanut yhden miehen, joka ei pystynyt edes istuutumaan ilman apua, elämään vailla vakituista auttajaa.
Tähän saakka väitteet lääkekannabiksen hyödyistä eri tauteihin ja vaivoihin ovat perustuneet yksittäistapauksiin. Viime vuonna aloitettujen Englannin hallituksen kokeiden alustavat tulokset osoittavat jopa 80 %:n osallistujista saavan kannabiksesta enemmän hyötyä kuin mistään muusta lääkkeestä monien kutsuessa sitä ihmeeksi.
Näiden tulosten valossa on väistämätöntä, että hallitus taipuu julkiseen painostukseen laillistaa kannabiksen kasvatus lääketarkoituksiin vuonna 2002. Tiedemiehet ennustavat, että kannabis - jota käytettiin lääkinnällisiin tarkoituksiin jo 5000 vuotta sitten - seuraa aspiriinia ja penisilliiniä, ja siitä tulee ihmelääke hyvin monenlaisiin vaivoihin.
Sisäministeriö aloitti ensimmäiset laajat kannabiskokeet maailmassa todentaakseen tieteelliset perusteet sen lääkekäytölle. Erityisesti tätä tarkoitusta varten perustetulle lääkeyhtiölle myönnettiin lupa kasvattaa kannabista valvotuissa olosuhteissa. Ennen laajempien kokeiden aloittamista ensimmäiseen kokeeseen valittiin 23 potilasta, jotka kärsivät MS-taudista ja reumasta ja joille annettiin kannabisannokset suihkeena kielen alle.
Lääkäri Willy Notcutt James Paget sairaalasta kertoo kokeiden olevan menestys: "Tulokset ylittivät odotukseni. 80%:a potilaista saa selvää hyötyä kannabiksesta. Jotkut ovat saaneet täydellisen kivunlievityksen kipuasteiden tippuessa nollaan.
Lääkärit uskovat kannabiksen osoittautuvan hyödylliseksi sellaisiin vaivoihin kuten luukato, syöpä, HIV ja Aids, selkäydinvamma sekä eräät mielisairaudet.
BBC esitti sunnuntaina ohjelman Cannabis from the Chemist', jossa esiintyi
mm. muutamia kokeisiin osallistuneita.
Tunnettu tiedelehti New Scientist ottaa pääkirjoituksessaan kantaa Englannin hallituksen aikomukseen lieventää kannabispolitiikkaansa:
Kuinka vaarallista kannabis sitten onkaan niin se ei oikeuta julmia lakeja.
Onko kannabis haitallisempaa vai haitattomampaa kuin sen lailliset serkut alkoholi ja nikotiini? Viime viikolla tämä iänikuinen kysymys nousi jälleen pintaan Englannin hallituksen ilmoitettua aikomuksestaan lieventää kannabislainsäädäntöä - ja liittyä jo melkeinpä kansainväliseen virtaukseen.
Moni valtio on jo aloittanut hallussapidon dekriminalisoimisen mutta kukaan ei odottanut tätä Englannilta. Sen myöntäminen, että kannabis ei ole yhtä haitallista kuin heroiini ja kokaiini, on vastoin kaikkea aiemmin sanottua. Tämä jättää myös kovaan linjaan takertuvan USA:n entistä eristyneemmäksi.
Mutta ei aivan yksin. Yksi voimakkaimmista hyökkäyksistä Englannin täyskäännöstä vastaan tuli valtakunnan tunnetuimmalta hermotutkijalta, Susan Greenfieldiltä, joka on myös farmakologi Oxfordissa, TV esiintyjä sekä ylähuoneen jäsen. Eräässä isossa lehtijutussa hän haukkui liberaalit kampanjoijat, jotka yrittävät peittää todisteita siitä, että kannabis vaurioittaa pysyvästi aivoja.
On hienoa nähdä Greenfieldin tasoisten tieteilijöiden tulevan esille kaikkia kansalaisia koskevissa asioissa. Mutta kirjoitettuamme vuosikausia kannabiksesta tehdystä tutkimuksesta olemme eri mieltä hänen johtopäätöksistään.
Yhtenä esimerkkinä hän ottaa esille, että päihtymykseen tarvitaan noin 7000 milligrammaa alkoholia mutta kannabista vain 0.3 milligrammaa; kannabis on näin huomattavasti vahvempaa ja siksi myös paljon vaarallisempaa hänen päätelmissään.
Mutta tämä tarkoittaa, että ihmisen verisuonissa tarvitaan 20 000 kertainen määrä alkoholia vaikutusten tuntemiseen. Silloin myös ihmisen maksan täytyy tehdä ylitöitä. Alkoholilla ei todellakaan ole kannabiksen ominaisuutta vaikuttaa aivoreseptoreihin niin vahvalla ja spesifillä tavalla: tämän vuoksi se myös voi olla niin tappava.
Osalle kannabiksen käyttäjistä kehittyy vakava riippuvuusongelma. Ja liikaa käytettynä kannabis voi aiheuttaa keskittymisvaikeuksia, jopa paranoiaa. Mutta että pysyviä aivovaurioita? Muutamista laboratoriotutkimuksista on toden totta raportoitu, että kannabiksen kaltaiset aineet voivat vahingoittaa hermosoluviljelmiä. Mutta sellaiset viljelmät ovat tunnetusti herkkiä, ja muissa tutkimuksissa ei koe-eläimistä ole löydetty merkkiäkään aivovaurioista, vaikka eläimille on annettu paljon ihmisen tarvitsemia annoksia isompia määriä.
Ja olivat kokeiden tulokset vaikka mitä niin se ei ratkaise - ainakaan mitä tulee kannabislakien muuttamiseen. Kannabislakejaan lieventäneistä maista saadut tiedot osoittavat, ettei heidän nuoriso käytä kannabista sen enempää. Siellä missä kannabis on yhä haitallisten aineiden listalla ei ole mitään mieltä pidättää ihmisiä pienten määrien hallussapidosta, jollei täten saataisi kannabista vähemmän suosituksi. Mikään ei osoita senkään toimivan.
Pääkirjoituksen lisäksi samassa numerossa on kaksi artikkelia, joista toinen käsittelee Englannin hallituksen aikomusta kannabiksen uudelleen luokittelemiseksi ja toinen Hollannin tämän hetkistä tilannetta.
Lehden mukaan uudelleen luokittelu ei johda teini-ikäisten pössöttelijöiden räjähdysmäiseen lisääntymiseen vaan hallituksen antaman huumevalistuksen uskottavuuden paranemiseen.
Hollannissa on puolestaan välillä jouduttu kiristämään
kannabiksen jakelua koskevia säädöksiä ulkomaiden painostuksesta.
Tämä on puolestaan aiheuttanut hankaluuksia mm. alle 18 vuotiaiden
joutuessa hankkimaan kannabiksensa katukauppiailta. Hollannin parlamentin
enemmistö olisi halukas laillistamaan kannabis mutta se ei voi tehdä
sitä ilman muiden valtioiden tukea.
Englanti
Kannabis luokiteltiin miedoksi huumeeksi
Lähde: The Independent, The Guardian, The Times, Daily Telegraph
23.-27.10.2001
The Times
http://www.thetimes.co.uk/article/0,,2-2001370532,00.html
The Independent
http://news.independent.co.uk/uk/this_britain/story.jsp?story=101056
Uudelleenluokituksen merkitys
http://www.guardian.co.uk/drugs/Story/0,2763,580507,00.html
Daily Telegraph pääkirjoitus 24.10.2001
http://www.dailytelegraph.co.uk:80/dt?ac=006426476458125&rtmo=0KJb2ibq&atmo=rrrrrrrq&pg=/01/10/24/dl01.html
Tiistaina 23.10 Englannin sisäministeri David Blunkett ilmoitti kannattavansa kannabiksen siirtämistä Englannin huumelainsäädännön pohjana olevassa luokituksessa B-luokasta C-luokkaan, mikä oli yksi viime vuonna ilmestyneen poliisisäätiön raportin keskeisistä suosituksista. Sisäministeri Blunkett ilmoitti myös, että riippuen käynnissä olevien kokeiden tuloksista lääkekannabiksen käyttö tultaisiin sallimaan.
Sisäministeri Blunkett kiisti ehdotuksensa merkitsevän kannabiksen laillistamista tai dekriminalisointia mutta sanomalehdistö tulkitsi lausunnon merkitsevän Englannin hallituksen täyskäännöstä kannabispolitiikassaan.
Käytännössä tämä uudistus tarkoittaa, ettei kannabiksen käytöstä ja pienimuotoisesta hallussapidosta enää pidätetä eikä rangaista. Näin siis Etelä-Lontoossa viime heinäkuussa aloitettu kokeilu laajenee koko maahan.
Englanti oli viimeinen suurista EU-maista, jotka ovat liberalisoineet kannabispolitiikkaansa. Lisäksi Englannin huumelakien perustana oleva aineiden luokittelu on sama kuin USA:lla.
Uusimman mielipidetiedustelun mukaan 65% kyselyyn vastanneista kannattaa
kannabiksen laillistamista ja 91% kannattaa kannabiksen lääkekäytön
laillistamista.
Vuonna 1998 lakiviranomaisten toimesta kannabiksen hallussapito pyydettiin jättämään rankaisematta eli vaikka lakia ei muutettu niin uuden politiikan tavoitteet tehtiin selväksi.
Tämä uusi politiikka on osoittautunut niin menestyksekkääksi, että hallitus on jo hyväksynyt uutta lainsäädäntöä, joka tekee liberalisoinnista lainvoimaisen. Uuden lainsäädännön tullessa voimaan ensi vuoden alussa belgialaiset saavat pitää kannabista hallussaan omaa käyttöä varten mutta eivät vielä ostaa sitä.
Kyselyjen mukaan 40% Belgian 10 miljoonasta kansalaisesta on ainakin
kokeillut kannabista.
Hollannin hallitus hyväksyi 19.10 lain, joka sallii apteekin myydä kannabista reseptiä vastaan. Hollannin eduskunta puolestaan tulee äänestämään parin kuukauden sisällä aloitteesta, jonka mukaan lääkekannabis tulee yleisen lääkekorvauksen piiriin. Tämän lain tullessa voimaan valtion viranomainen alkaa valvomaan lääkekannabiksen laatua.
Hallituksen tiedonannossa kerrotaan, että "Yhä useampi syövästä, AIDS:sta ja MS-taudista kärsivä potilas käyttää lääkekannabista. Kokemukset ovat olleet positiivisia: vähemmän kipuja, vähemmän pahoinvointia kemoterapian jälkeen, vähemmän jäykkyyttä MS-potilailla."
Reseptikannabis tulee olemaan "lääkelaatua", jota kasvatetaan hallituksen ohjeiden mukaan. Hollannin tiedetään tuottavan maailman vahvimpia kannabislaatuja.
Lääkekannabis maailmalla
USA:n lääkäriliitto, AMA (American Medical Association), tarkisti aiempaa lääkekannabiskantaansa viime kesän liittokokouksessaan. AMA oli ainut järjestö, joka vastusti Harry Anslingerin Marihuana Tax Actin voimaantuloa vuonna 1937. Laki lopetti käytännössä kannabiksen lääkekäytön ja virallisesti se poistettiin lääkeluettelosta USA:ssa vuonna 1942.
Nyt hyväksytyssä raportissaan AMA hakee sovittelua välivuosina syntyneeseen pattitilanteseen liittovaltion lainsäädännön ja useissa osavaltioissa hyväksyttyjen lääkekannabislakien välille, jotta kannabiksella voitaisiin suorittaa viralliset kriteerit täyttäviä tutkimuksia ja kehittää edelleen turvallisempia tapoja käyttää lääkekannabistuotteita. AMA vaatii myös hoitosuhteen rauhoittamista rikosoikeudellisilta rajoituksilta.
Lääketieteen verkkolehti BioMedNet tarjoaa katsauksen tähän pattitilanteeseen ja kattavan linkityksen raportteihin ja muihin lähteisiin. Myös lääkekannabiksen pitkäaikaisen puolestapuhuja Lester Grinspoonin sivustojen kautta löytyy paljon hyödyllistä tietoa lääkekannabiksesta.
Australiassa Uuden Etelä-Walesin osavaltion hallitus on myös pohtimassa kantaansa lääkekannabikseen. USA:n Havaijin osavaltiossa lääkekannabis on vakiinnuttanut asemansa, mistä kertoo Havaijin Drug Policy Forumin osavaltion viranomaisten kanssa yhteistyössä julkaisema opaskirjanen.
AMA:
http://www.ama-assn.org/ama/pub/article/2036-4299.html
Biomednet:
http://news.bmn.com/hmsbeagle/112/reviews/insitu
Lester Grinspoonin kotisivuja:
http://www.rxmarihuana.com/
http://marijuana-uses.com/
NSW:
http://www.druginfo.nsw.gov.au/druginfo/reports/medical_cannabis.html
Havaijin osavaltio:
http://www.dpfhi.org/
Labour-puolueen kansanedustaja Jon Owen Jones jätti parlamentin käsiteltäväksi lakialoitteen kannabiksen laillistamiseksi. Hänen lakialoitteensa mukaan englantilaiset maanviljelijät saisivat luvan alkaa kasvattaa kannabista kotimaan markkinoille.
Lakialoitteen mukaan "kannabiksen myynti, kasvatus ja nautintoaine- ja lääkekäyttö laillistettaisiin ja otettaisiin yhteiskunnalliseen valvontaan". Jonesin suunnitelman mukaan aloitettaisiin sisäasiainministeriön lupajärjestelmä, jolla valvottaisiin kannabiksen kasvatusta ja myyntiä. Käyttäjät saisivat käyttää kannabista kannabiskahviloissa. Kansanedustaja Jonesin mukaan Englannin laittoman kannabiskaupan arvioidaan olevan 1.5 mrd £ vuodessa eli "niin huomattava summa rahaa, että viljelijöiden uskoisi ottavan sen vastaan".
Kansanedustaja Jones, entinen Walesin asioiden ministeri, on myöntänyt käyttäneensä kannabista nuorena. "Kaikkialla on jo selvää, että kannabiksesta on tullut osa elämäämme ja tämän asian käsitteleminen rikosoikeuden kautta on hullua. Laillistaminen on järkevin tapa käsitellä tätä asiaa."
Sisäasiainministeriön erityiskomitea tarkastelee tämän hetkistä lainsäädäntöä kaikkien huumeiden osalta. Sen käsittelemiin asioihin kuuluu, millainen vaikutus kannabiksen rikosvalvonnan löysäämisellä olisi rikostasoon, huumekuolemiin ja kannabiksen kysyntään.
Lakialoite ei edennyt parlamentin käsittelyssä mutta tiukka
kädenvääntö kannabiksen laillisesta asemasta tulee
jatkumaan.
Maailmanlaajuisesta kiellosta huolimatta Bangladeshin koilliskolkassa yksi yhteisö viljelee ja myy ganjaa eli marihuanaa.
Täysin laillinen Naogaonin ganjayhdistys kasvattaa, valmistaa, markkinoi ja vie ganjaa. Noin 6600 rekisteröityä marihuanan kasvattajaa valmisti juuri voittoa tuottavan sadon 1000 aarin maa-alalla.
Tästä tiedotti Agro, Syngenta Bangladesh Limitedin toimittama uutislehti. Maatalouslehden toimittaja Sarwar Ahmed tiedottaa myös, että vuoden 1989 Geneven sopimuksen jälkeen ganjan viljely kiellettiin maailmanlaajuisesti. Tästä huolimatta Naogaonin ganjayhteisö on säilynyt.
Tällä hetkellä yhdistyksellä on 226 maundia valmista
ganjaa ja 250 maundia raaka-ainetta varastossa.
Suomen Kuvalehden laaja artikkeli käsittelee Espanjan käytäntöä ja EU-maiden suhtautumisen muuttumisesta kannabistuotteiden suhteen. Suomalaisia on töissä ja matkustelee muissa EU-maissa, ja lintukotoa on vaikea pitää pystyssä vaikutteiden ja ideoiden liikkuessa vapaasti. Mitä mieltä on suomalainen virkamiehistö kannabiksen laillistamisesta?
Päihdepolitiikasta väitellyt valtiotieteiden tohtori Olavi Kaukonen Helsingin diakonissalaitoksesta arvelee, että laillista kannabista käyttäisi Suomessa kymmenisen prosenttia väestöstä.
"Vapaamielisessä Hollannissa sitä on kokeillut joka viides. Mutta käyttöön vaikuttavat monet asiat. Kulttuurierot ovat merkittävä tekijä", Kaukonen huomauttaa. "Ja vaikka kovien huumeiden saatavuus muualla Euroopassa on usein suurempi kuin Suomessa, kokeiluja on tilastojen mukaan vain hieman enemmän kuin meillä. Ihmiset eivät ole niin tyhmiä, että alkavat heti käyttää vaarallisimpia aineita."
Kaukonen ei pidä huumeiden laillistamista Suomessa todennäköisenä, niin kielteiset asenteet niitä kohtaan ovat. Suomen Tietotoimiston gallupin mukaan yli kaksi kolmasosaa suomalaisista vaatii kannabiksen käytöstä nykyistä kovempia tuomioita.
"Vaikka kannabista kokeilleet suhtautuvat tutkimuksissa aineeseen hieman muuta väestöä myönteisemmin, heistäkin valtaosa vastustaa sen laillistamista", Kaukonen huomauttaa.
Kannabiksen laillistamiselle löytyy silti puolestapuhujia. Oulun yliopiston farmakologian professori Olavi Pelkonen asettelee sanansa varovasti.
"Jos käyttöä ei voida muulla estää, valtion kannattaisi ruveta myymään kannabista ja kerätä siitä vero. Tuoton voisi käyttää terveyshaittojen hoitoon."
Pelkonen huomauttaa, että alkoholi on monin verroin vaarallisempaa kuin kannabis. Viina aiheuttaa vuodessa satoja kuolemantapauksia ja vakavia sikiövaurioita.
Politiikalla ei merkittävää vaikutusta
Lissabonissa sijaitsevan EU:n huumeseurantakeskuksen raportit kertovat, että poliittisella päätöksenteolla on Euroopassa ollut vain vähän vaikutusta huumeidenkäyttöön.
Sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen Tapani Sarvannin mukaan näyttöä on kuitenkin siitä, että huumeiden käytön aiheuttamia haittoja voidaan vähentää.
"Nykyinen tapa kieltää huumeet järjestään vastaa Suomessa laajan enemmistön kantaa ja on siten oikeutettu. Toisaalta kärsivällä käyttäjällä ja hänen läheisillään tulee tasoisessamme yhteiskunnassa olla oikeus julkisiin tukipalveluihin."
Sarvanti pitää huumeilmiön suurimpana ongelmana ihmisten huumeisiin kohdistamia vääriä odotuksia.
"Huumeisiin liittyy toisaalta glorifiointia, koska valistus on epäonnistunut: olemme valehdelleet niin paljon ja jääneet kiinni, etteivät penskat enää usko valtiota ja järjestöjä. Toisaalta vanhemmat saattavat pelätä huumeita niin paljon, että menettävät täysin kykynsä käsitellä asioita järjellisesti", Sarvanti toteaa.
Espanjassa huumeiden yleisyys on tuonut keskusteluun realismia. Barcelonalaisella
katolla uusmediayrittäjä Juha pohtii, etteivät täkäläiset
työnantajat puutu alaistensa huumeidenkäyttöön, "kunhan
ei jumita liikaa".
Lisätietoja ranskaksi:
http://www.drogues.gouv.fr/
http://www.proselyt.com/technoplus/
http://www.chez.com/asud/
Yksi Ranskan erityispiirre on huumeenkäyttäjien oma-apuryhmien keskeinen rooli huumetyössä. Heillä on luovia, uusia lähestymistapoja, arvioi lääkäri Bertrand Lebeau.
Huumeiden käyttäjien järjestöt saavat perusrahoituksen toimintaansa Ranskan valtiolta, joka 1990-luvun aikana on virallisestikin pyrkinyt vähentämään huumehaittoja. Lisäksi kansainvälisiin yhteistyöhankkeisiin on saatu rahoitusta Euroopan komissiolta.
Tilanne on siis parantunut, mutta Lebeau pitää sitä vasta ensimmäisenä edellytyksenä säilyä hengissä. Uusi haaste liittyy lainsäädäntöön. - Vallitseva tilanne on todellinen paradoksi. Laki on hyvin on tiukka, mutta käytännössä valtio kuitenkin tukee huumeiden käyttäjien järjestöjä, sallii huumeiden testiostot eikä passita käyttäjiä vankilaan. Erityisen huolestuttavaa on, millainen vaikutus lain epäselvällä soveltamisella voi olla nuoriin: lakeja ei tarvitsekaan noudattaa!, hän huudahtaa.
Järjestöt elättelevät toivoa, että huumelainsäädäntö
nousisi ensi vuoden presidentinvaalin teemaksi, ja että julkisuuden
myötä se joutuisi muutoksen kynsiin. Vastaamaan todellisuutta.
USA
Nevada lievensi kannabislakejaan
Lähde: Las Vegas Review-Journal, 30.9.2001
http://www.lvrj.com/lvrj_home/2001/Sep-30-Sun-2001/news/17075141.html
Nevadan maine kannabislaeiltaan tiukimpana osavaltiona muuttuu lokakuun alusta kun osavaltion lakia muutettiin siten, että hallussapito aina yhteen unssiin (n. 28 grammaa) saakka muutettiin rikkomukseksi, josta voidaan langettaa sakkoa tai pitää puhuttelu.
Samalla tulee voimaan myös säädökset lääkekannabiksen jakeluun, jonka hakemukset postitettiin asiasta kiinnostuneille jo edellisellä viikolla. 200 ihmisen arvioidaan saavan hyväksynnän käyttää lääkekannabista ensimmäisen vuoden aikana.
Norml'n toiminnanjohtajan Allen St. Pierren mukaan neljä liittovaltion
tutkimusta on jo osoittanut, että niissä osavaltioissa, joissa
kannabislakeja on lievennetty, kannabiksen käyttö ei ole lisääntynyt.
Hän lisää, että jo vuonna 1972 liittovaltion komitea
suositteli pienten kannabismäärien dekriminalisointia.
Kansalaisjärjestö Cannabis Action, joka on järjestänyt menestyksekkäitä kannabismielenosoituksia Etelä-Lontoossa viimeisten kolmen vuoden aikana, ehdottaa kannabiskahviloiden avaamista alueella toteutettavan kannabiskokeilun jatkoksi.
Ehdotus juontaa juurensa neuvotteluista paikallisten asukkaiden, nuorisotyöntekijöiden ja laillistamisaktivistien kesken. Ensimmäinen kahvila tarjoaisi 24 tuntista take-away palvelua lontoolaisille ja muille "huumeturisteille"; toinen toimisi Brixtonin rastayhteisön hoitamana; kolmas houkuttelisi paikallista hippiyhteisöä.
Lambethin alueen neuvosto sanoo, ettei se ole kannabislupia myöntävä
viranomainen, ja Suur-Lontoon poliisi varoittaa, että päätöksen
täytyy tulla sisäministeriöltä.
Sisäministeriön uusimmat raportit:
http://www.homeoffice.gov.uk/rds/whatsnew1.html
Sisäministeriön huumeraportti pdf-tiedostona:
http://www.homeoffice.gov.uk/rds/pdfs/hors224.pdf
Raportin päätulokset pdf-tiedostona:
http://www.homeoffice.gov.uk/rds/pdfs/r149.pdf
Edellisen "huumetsaarin" Keith Hellawellin raportti:
http://www.cabinet-office.gov.uk/anti-drugs/ukadcu/contents.htm
Arvio Englannin huumemarkkinoiden koosta pdf-tiedostona:
http://www.homeoffice.gov.uk/rds/pdfs/occ74-drugs.pdf
Englannin huumetilanne 2000 pdf-tiedostona:
http://www.drugscope.org.uk/druginfo/trends/ukdrugsit2000.pdf
Vuonna 2000 julkaistu hallituksen teettämä tutkimus kannabiksen
vaikutuksista ajoturvallisuuteen:
http://www.dtlr.gov.uk/roads/roadsafety/cannabis/index.htm
The Guardian-lehti suomii Englannin hallituksen huumeohjelmaa hallituksen tekemän uuden huumetutkimuksen lukujen valossa.
Edellinen "huumetsaari" Keith Hellawell julisti hallituksen huumepolitiikan olevan oikealla kurssilla. Uusimman Englannin rikollisuusraportin tarjoamien lukujen valossa virallinen politiikka ei ole edennyt alkuunkaan: huumeiden käytön vähenemisen sijaan varsinkin heroiinin ja kokaiinin käyttö on kasvanut vuosina 1998-2000. Tutkijoiden mukaan muutokset eivät ole "tilastollisesti merkittäviä" kuvaten tämän hetken tilannetta vakaaksi. Mutta hallituksen tavoitteena on käytön huomattava vähentäminen.
The Guardian lehden mukaan ministerien tulisi oppia nyt julkaistuista
tutkimuksista. Ensiksi tulisi luokitella huumeet uudelleen niiden haittojen
mukaan, jota ehdotettiin jo viime vuonna mutta hallitus hylkäsi ehdotuksen.
Kannabiksen käyttö ei rajoitu pieneen poikkeavaan osaan nuorisoa.
Tutkimusten mukaan yli 3 miljoonaa englantilaista käyttää
sitä. Melkein puolet nuorisosta on kokeillut sitä. Kaikista harhaisin
viesti nuorisolle on se, että kaikki huumeet olisivat yhtä vaarallisia.
Tämä ei ole vain valetta vaan nuoriso tietää sen olevan
väärää tietoa. On tullut aika siirtää kannabis
B-luokasta C-luokkaan. Siihen tuhraantuu valtavasti poliisin voimavaroja
- 78% kaikista hallussapitosyytteistä, 90% kaikista huumepidätyksistä
- ohjaten heidän työnsä vaarallisesti vääriin
kohteisiin.
Saksa
Lääkekannabiskonferenssi Berliinissä
http://www.berlin2001.net/
Berliinissä järjestetään 25.-27. lokakuuta IACM:n
eli kansainvälisen lääkekannabisliiton konferenssi. Ohjelmassa
on liiton jäsentapaaminen, luentoja (enimmäkseen englanniksi),
työryhmiä ja myös suurelle yleisölle avoin tilaisuus
saada uusinta tietoa kannabiksen ja kannabinoidien käytöstä
lääkinnällisesti.
Uuden-Seelannin kannabisjärjestö Norml vaatii vuosikokouksessaan pidättäytymistä kannabikseen liittyvistä pidätyksistä siihen saakka, kunnes hallituksen terveyskomitea saa tutkimuksensa päätökseen ja hallitus päättää kannabiksen dekriminalisoimisesta.
Puheenjohtaja Chris Fowlie, joka äskettäin pidätettiin ja sai syyteen kannabiksen hallussapidosta, sanoo poliisin kohdistavan toimintansa kannabista käyttäviin ihmisiin.
"Komitealle on kerrottu, että poliisi ei etsi kannabiksen polttelijoita mutta juuri näin kävi minulle. Kehotamme hallitusta harkitsemaan kannabispidätysten armahduksen etuja, jotta tavalliset uusseelantilaiset voisivat tuoda esille kantansa ilman rangaistuksen pelkoa," hän kertoi.
Entinen kansanedustaja ja nuorisoasiainministeri Deborah Morris, joka
toimii nyt järjestön edustajana, sanoi että pidätyksistä
pidättäytymistä tarvitaan avoimen ja rehellisen keskustelun
rohkaisemiseksi kannabikseen liittyvistä asioista lain muutosta harkittaessa.
Kanada
Komitea tutkii kannabislakeja
Lähde: Komitean kotisivut
http://www.parl.gc.ca/common/Committee_SenHome.asp?Language=E&Parl=37&Ses=1&comm_id=66
Komitean puheenjohtaja:
http://www.parl.gc.ca/37/1/parlbus/commbus/senate/com-e/ille-e/chairman-e.htm
Kanadan lehdistön uutisointia komitean työskentelystä:
http://www.mapinc.org/drugnews/v01/n1670/a09.html
http://www.mapinc.org/drugnews/v01/n1679/a03.html
http://www.mapinc.org/drugnews/v01/n1671/a09.html
http://www.mapinc.org/drugnews/v01/n1675/a04.html
Fraser-instituutin raportti:
http://www.fraserinstitute.ca/media/media_releases/2001/20010822.html
Kanadan senaatti asetti maaliskuussa erityiskomitean tutkimaan laittomia huumeita. Sen valtuuksiin kuuluu tutkia kannabista koskevia olemassaolevia lakeja, toimintatapoja ja kansainvälisiä velvoitteita sekä muiden maiden omaksumia politiikan muotoja. Komitean on määrä antaa lopullinen raportti ensi vuoden elokuuhun mennessä.
Kuulemistilaisuuksissaan komitea tapaa asiantuntijatodistajia yliopistoista, oikeuslaitoksesta, hallituksesta, poliisivoimista sekä kanadalaisista ja kansainvälisistä kansalaisjärjestöistä. Komitean työn ensimmäistä vaihetta seuraa toinen vaihe vuoden 2002 keväällä, jolloin komitea haluaa tavallisia Kanadan kansalaisia ympäri maata keskustellakseen komitean tekemistä havainnoista avoimesti, puolueettomasti ja tasapuolisesti.
Komitean toimintaa leimaa esimerkillinen avoimmuus: sen kuulemistilaisuuksia voi seurata kaapelikanavalla sekä kotisivujen kautta ja sille voi lähettää kysymyksiä ja mielipiteitä.
Elokuussa julkaisi tunnettu politiikan tutkimuslaitos Fraser-instituutti
raportin 'Sensible Solutions to the Urban Drug Problem'. Raportin kirjoittajien
mukaan todistusaineisto osoittaa, että kaikki laittomien huumeiden
käyttöön liitetyt vakavat ongelmat aiheutuvat huumeiden
kieltolaeista eikä huumeiden käytöstä. Vain jos huumeiden
käyttö erotetaan kieltolain piiristä, voidaan arvioida,
ylittävätkö kieltolain haittavaikutukset oletettujen alhaisemman
huumeiden käytön ja tästä aiheutuvien alhaisempien
yhteiskunnallisten kustannusten aiheuttamat hyödyt.
Englannin ensimmäinen kannabiskahvila "The Dutch Experience" suljettiin vain muutama minuutti avaamisen jälkeen lauantaina 15.9. ja sen omistaja Colin Davies pidätettiin epäiltynä kannabiksen hallussapidosta myyntitarkoituksissa. Samalla pidätettiin myös toinen englantilainen mies sekä neljä Hollannin kansalaista. Myöhemmin iltapäivällä heidät vapautettiin takuita vastaan ilman syytteitä.
Paikalle oli tullut ihmisiä ympäri maata. Kahvilan avaamista oli tukemassa yli kymmenen pyörätuolipotilasta, joista osa oli MS-potilasta mukaanlukien entinen poliisi.
Colin Davies vaatii edelleen hallitusta muuttamaan lakia ja laillistamaan kannabiksen:" En syytä poliiseja, jotka olivat eilen kahvilaa sulkemassa. He tekivät työtään. Jotakin täytyy tapahtua hallituksen tasolla."
Daviesin 71-vuotias isä, myös Colin Davies, kertoi poikansa
polttavan kannabista lievittääkseen kipuja, joita hän sai
katkaistuaan selkärankansa pudottuaan jokipenkalta neljä vuotta
sitten.
EU:n kannabiskonferenssit
Lähde : kansalaisjärjestöjen uutiskirje elokuussa
http://www.encod.org/dad-28.htm
Kansalaisjärjestöjen julkilausuma:
http://www.encod.org/encod_publication.pdf
Kansainvälinen huumeet ja demokratiaprojekti:
http://www.tni.org/drugs/index.htm
EU:n toimintasuunnitelma huumeiden vastaiseen taisteluun 2000-4
http://europa.eu.int/scadplus/leg/en/lvb/l33092.htm
EU:n toimintasuunnitelma huumeongelman suhteen 2000-04 suomeksi:
http://europa.eu.int/eur-lex/fi/com/pdf/2001/com2001_0301fi01.pdf
Hollannin terveysministerin Ellen Borstin haastattelu:
http://www.lindesmith.org/library/DutchQandA.html
Hollannin eduskunta hyväksyi viime vuonna aloitteen kannabiksen valvotun tuotannon, jakelun ja käytön laillistamiseksi. Hanke kaatui kuitenkin oikeusministerin kieltäytymiseen vahvistaa se. Hän vetosi kansainvälisen yhteisön painostukseen voimassaolevien kansainvälisten huumesopimusten takia.
Eduskunta vaati puolestaan hallitukselta toimenpiteitä neuvottelujen aloittamiseksi eurooppalaisten kumppaneiden kanssa. Tämä on johtanut kolmen kannabista käsittelevän konferenssin järjestämiseen tulevan syksyn ja talven aikana. Hollannin, Belgian, Saksan ja Sveitsin hallitukset järjestävät nämä kokoukset yhteistyössä.
Haagiin on 14.9. kutsuttu eri maiden EU-parlamenttiedustajia keskustelemaan hollantilaisten kollegoiden kanssa kannabispolitiikan muodoista.
Utrechtiin kutsutaan 6.-7.12. kaikista EU maista sekä Norjasta ja Sveitsistä paikallishallinnon edustajia (pormestareita, poliiseja ja syyttäjiä) keskustelemaan siitä erosta, mikä tällä hetkellä vallitsee YK:n huumesopimusten edellyttämän tiukan kieltolain ja toisaalta kannabiksen laajalle levinneen käytön välillä sekä millaisia kokemuksia heillä on kannabiksen käytön aiheuttamista julkisista häiriöistä.
Ensi vuoden keväällä Hollannin, Belgian, Saksan ja Sveitsin terveysministereiden on tarkoitus keskustella tiedemiesten kanssa kannabiksen käytön terveydellisistä puolista viimeisimpien tutkimustulosten valossa.
EU:n toimintasuunnitelman mukaan yhteistyötä tiivistetään
ja lainsäädäntöä yhtenäistetään
jäsenmaiden kesken vuosina 2000-2004.
Lontoossa järjestetään suuri mielenosoitus kannabiksen laillistamiseksi lauantaina 29.9.2001.
Puhujiksi ovat lupautuneet niinkin erilaiset tahot kuten labourpuolueen kansanedustaja Paul Flynn, entinen kannabiksen salakuljettaja Howard Marks eli Mr Nice ja entinen huumepoliisin päällikkö Francis Wilkinson.
Mielenosoituksessa vaaditaan:
1. Kieltolain täydellistä kumoamista kannabiksen kasvattamisen,
valvotun myynnin ja virkistys- sekä lääkekäytön
laillistamiseksi.
2. Laatuvalvontaa ja terveys- sekä turvallisuussäädöksiä
kannabikselle kuten mille tahansa muulle tuotteelle.
3. Kannabiksen jakelua luvanvaraisista myymälöistä sekä
epäkaupallisista ostajien osuuskunnista ja kerhoista.
4. Kannabisvankien välintöntä vapauttamista ja kaikkien
kannabiksesta aiheutuneiden rikosrekisterien puhdistamista
Colin Davies, lääkekannabisosuuskunnan perustaja, aikoo avata hollantilaistyyppisen kannabiskahvilan Stockportissa, suur-Manchesterin alueella.
Colin Davies tuli kuuluisaksi kukittaessaan kuningattaren Big Bud-kimpulla viime vuonna. 44-vuotias Davies, jolla on selkärankavamma, on pidätetty jo kaksi kertaa hallussapidosta ja myynnistä mutta vapautettu hänen vedottuaan lääkinnälliseen tarpeeseen kroonisten kipujen takia.
Hän kertoo kahvilassaan myytävän kannabista lääke- ja virkityskäyttöön. "Virkistyskäyttäjät kustantavat halvemmat hinnat lääkekäyttäjille. Englanti on mielestäni valmis tällaiseen. Tulemme toimimaan avoimesti ja sivistyneesti."
Myös Etelä-Lontoossa Lambethin alueella, jossa poliisi aloitti
kesällä kokeilun kannabiksen käytön dekriminalisoimiseksi,
kansalaisryhmät ovat aloittamassa kannabiskahvilakokeilun.
Glasgowissa järjestetyillä tiedepäivillä kipuasiantuntija tohtori William Nortcutt James Paget sairaalasta kertoi alustavista tuloksista GW Pharmaceuticals lääkeyhtiön kehittämillä kannabislääkkeillä tehdyistä kokeista.
Tohtori Nortcutt on seurannut yli vuoden ajan 23 potilaan ryhmää, joille annosteltiin kannabiksesta valmistettua lääkettä suusuihkeena, joka vaikuttaa nopeammin ja varmemmin kuin syömällä ja on turvallisempi kuin polttaminen.
Vain yksi potilas 23:sta ei saanut mitään hyötyä lääkkeestä ja kaksi lopetti kesken sivuvaikutusten takia. Loput kokivat kivulievitystä kohtuullisesta huomattavaan. Koviin kipuihinsa morfiinia saaneet potilaat taas pystyivät vähentämään annostustaan selvästi.
Elizabeth Williamson School of Pharmacysta Lontoosta kertoi useimpien potilaiden pitävän parempana koko kasvista uutettuja lääkkeitä, jotka sisältävät 70:ä kasvista löytyvää erilaista ainesosaa, kuin puhdasta tetrahydrocannabinolia, joka pääasiallisesti aiheuttaa kannabiksen huumevaikutuksen.
Lisää kannabistutkimuksia tehdään Lontoossa, Oxfordissa,
Plymouthissa sekä Kanaalin saarilla.
Englantilainen järjestö Drugscope julkaisi raportin 'European Drug Laws: the Room for Manoeuvre', jossa tarkastellaan Englannin laillisia mahdollisuuksia lieventää voimassaolevaa lainsäädäntöä kannabiksen osalta. Raportin mukaan Englannin huumelainsäädäntö on eurooppalaisittain ankara eikä sopimuksissa ole mitään sellaista, mikä vaatisi Englantia käyttämään pelkästään rikoslakia henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun huumeen hallussapidon valvontaan.
Drugscope-järjestön puheenjohtaja Roger Howard:"Tutkimus hälventää
sen uskomuksen, että YK:n sopimukset sitoisivat meidät tiukasti,
ja osoittaa, että niiden puitteissa on runsaasti liikkumatilaa huumelakiemme
nykyaikaistamiseen. Hallituksen tulisi nyt päättää
josko muuten lakia noudattavien kansalaisten päätyminen oikeuslaitoksen
käsiin kannabiksen hallussapidosta on soveliasta 21. vuosisadalla."
Kanadan poliisiliiton puheenjohtaja Grant Obst kertoi vuosikokouksen yhteydessä Quebecissa antamassaan haastattelussa, ettei poliisi enää yritä pidättää kannabiksen polttajia. Heiltä ei siten oteta sormenjälkiä eikä heille tule merkintää rikosrekisteriin
Pienten määrien hallussapito on jo oikeastaan dekriminalisoitu,
koska sellaiset tapaukset muutettiin käsiteltäväksi pikaoikeudenkäynneissä
neljä vuotta sitten huumelakeja uudistettaessa.
Eurooppa
Eurooppa yhä sallivampi
kannabiksen suhteen
Lähde: The Time 20.8.2001
http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,1101010820-170833,00.html
artikkelin 2. osa:
http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,1101010820-170833-2,00.html
Time lehden 20.8. numero on Eurooppa-teemanumero, jossa kerrotaan amerikkalaiselle yleisölle vanhan mantereen erityispiirteistä. Yksi artikkeleista on omistettu kannabispolitiikan muutokselle:
Jos 45 miljoonaa ihmistä rikkoo lakia niin se laki ei ehkä ole aivan tyhmä (an ass) mutta taatusti uhanalainen laji. Suurin osa Euroopan maista pitää yllä tiukkaa linjaa koviin huumeisiin, kuten kokaiiniin ja heroiiniin, mutta kannabiksen kohdalla mennään virran mukana. Huolimatta kituvista kannabiksen vastaisista tiukoista laeista - Englannissa sätkän polttaminen voi lain mukaan johtaa jopa viiden vuoden vankeusrangaistukseen - Euroopan hallitusten on mukauduttava miljoonien ihmisten pilkatessa noita samaisia lakeja.
Suuri osa yrittää erilaisia muunnelmia menetelmästä, jota hollantilaiset kutsuvat termillä 'gedogen' - silmän sulkeminen. Viranomaiset pitävät kannabiksen hallussapitoa koskevat säännökset lakikirjoissa ollakseen mukana vuoden 1988 kansainvälisessä huumesopimuksessa, joka kieltää suoran laillistamisen, ja välttääkseen poliittisen ristiriidan, joka seuraisi lakien muuttamisesta.
Eurooppalainen liberaalisuus ei vaikuta Washingtonissa, missä presidentti Bush on sanonut huumeiden laillistamisen olevan "sosiaalinen katastrofi". Huolimatta marihuanapidätysten kasvusta USA pitää kiinni tiukasta kieltolaista. Mutta Washingtonin pitää seurata pohjoisrajansa yli puhaltavia hampun tuoksuisia pilviä. Kanadan lakimiesliitto, kuninkaallinen ratsupoliisi ja Kanadan poliisipäälliköiden liitto kannattavat pienten kannabismäärien hallussapidon laillistamista. Sitä kannattaa myös Joe Clark, entinen pääministeri, joka johtaa oppositiossa olevia konservatiiveja.
Washingtonissa tullaan motkottamaan niin
lujaa kuin pystytään, jos Ottawa päättää
millään tavalla laillistaa kannabiskaupan. Mutta kuten Euroopassa
on opittu, on paljon helpompaa ampua alas radaltaan eksynyt ohjus kuin
taistella liittolaisten ja naapureiden yksimielisyyttä vastaan, minkä
mukaan on viisaampi elää kannabiksen kanssa kuin taistella sitä
vastaan.
Jamaika
USA vastustaa Jamaikan kannabispolitiikkaa
Lähde: Jamaica Gleaner 17.8. ja 18.8.2001
http://www.jamaica-gleaner.com/gleaner/20010817/lead/lead1.html
http://www.jamaica-gleaner.com/gleaner/20010818/lead/lead3.html
USA uhkaa täydellisellä diplomaattisella selkkauksella, jos Jamaikan hallitus päättää noudattaa kansallisen ganja-komitean suosituksia dekriminalisoida ganjan käyttö.
"USA:n hallitus vastustaa marihuanan käytön dekriminalisointia", kertoi USA:n lähestystön edustaja Michael Koplovsky. "USA:n hallitus tulee tarkistamaan Jamaikan sitoutumisen 1988 YK:n huumesopimuksen velvoitteisiin päättäessään vuosittaisessa katsauksessaan valtioiden huumeluokittelusta".
Tämä tarkoittaa käytännössä, että USA:n hallitus luokittelee Jamaikan alueen suurimpana ganjan tuottaja- ja vientimaana valtioksi, joka ei täytä velvoitteita taistella huumeita vastaan ko. YK:n huumesopimuksen mukaisesti. Jamaika hyväksyi sopimuksen vuonna 1995.
Tämä USA:n oma luokittelu on vuosittain uudistettava hyväksymisleima niille maille, jotka ovat huumesodassa yhteistyössä USA:n hallituksen kanssa tai jotka ovat muuten edistyneet sopimuksen ehtojen täyttämiseksi
Ne maat, jotka eivät pääse mukaan luokitukseen tai jotka tiputetaan siitä, menettävät suurimman osan USA:n taloudellisesta tuesta ja USA äänestää niitä vastaan mistä tahansa avusta päätettäessä tärkeimmissä apua jakavissa kansainvälisissä elimissä kuten Maailmanpankki, Amerikan kehityspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto.
Sosiologian tohtori Dennis Forsythe pitää luokittelu-uhkaa hyökkäyksenä Jamaikan itsemääräämisoikeutta vastaan, mikä on tyypillistä USA:n pamputusdiplomatialle ja tekopyhyydelle.
Tohtori Forsythe, joka voitti vuonna 1997 perustuslakituomioistuimessa jutun oikeudesta pitää hallussa ja käyttää marihuanaa uskonnollisissa tarkoituksissa, sanoo dekriminalisaation "täyttävän jamaikalaisten perustarpeita" eikä se rajoita muiden oikeuksia, koska kannabista ei ole tarkoitus viedä.
"Tämä on sisäpoliittinen asia. Tämä on suositus turvautua omaan apuun eikä ganjan vientiin ja emme ole pakottamassa sitä kenellekään," hän kertoi. "Komitea suosittaa jamaikalaisten omien tuntemusten arvostamista. Jos USA pitää kiinni demokratiasta, merkitsee luokittelun kieltäminen tämän takia demokratian periaatteiden julkeaa rikkomista."
Komitean suosituksiin kuuluu diplomaattiset aloitteet, jotta muut valtiot antaisivat tukensa Jamaikan kannalle kannabiksen suhteen ja harkitsisivat uudelleen kantaansa kannabikseen.
Komitean suositusten kannattajiksi ovat ilmoittautuneet mm. Jamaikan kansallinen huumeiden väärinkäytön neuvosto sekä Jamaikan lääkäriliitto.
Neuvoston puheenjohtaja tohtori Charles Thesiger: "Neuvosto on yhtä mieltä muuallakin maailmassa vallitsevan käsityksen kanssa, että ketään ei saisi tuomita rikolliseksi sätkän polttamisesta. Lainsäätäjien ongelma on nyt, kuinka säätää laki, joka olisi tasapainossa ganjan käyttämisen dekriminalisoinnin sekä muiden ganjaa koskevien lakien kanssa."
Lääkäriliiton presidentti
tohtori Winston Dawes kertoo liittonsa kannattavan dekriminalisaatiota
huolimatta ganjan polttamisen haitallisista vaikutuksista terveyteen, koska
se uskoo, ettei yksityisen käytön pitäisi olla rikos. "
Jatkamme kuitenkin ihmisten valistamista yleensä polttamisen haittavaikutuksista
ja jos he haluavat jatkaa ja käyttää "myrkkyä" on se
heidän oma asiansa".
Englanti
Aika ottaa annos tervettä järkeä
Lähde: The Economist, 28.7.2001
http://www.economist.com/surveys/displayStory.cfm?Story_id=709603
Kansainvälisesti arvostettu englantilainen The Economist julkaisi huumeteemanumeron laillistamisen puolesta. Pääkirjoituksessaan lehti kertoo kannattaneensa laittomien huumeiden laillistamista jo pitkään.
Pelot laillistamisen seurauksista ovat lehden mukaan perusteltuja mutta laittomuuden aiheuttamat ongelmat pakottavat meidät miettimään politiikan muutosta. Perustelut lehti jakaa kahteen luokkaan: periaatteellisiin ja käytännöllisiin:
Englantilainen liberaalifilosofi John Stuart Mill asetti jo 150 vuotta sitten demokraattisen valtion perustaksi yksilön vapauden loukkaamattomuuden: valtiolla ei ole oikeutta estää yksilöä vahingoittamasta itseään jos tällä ei ole mitään vahinkoa muulle yhteiskunnalle.
Käytännön perustelu johtuu huumekieltolakien aiheuttamista vahingoista, jotka koituvat epäsuhtaisesti köyhimpien valtioiden ja kansalaisten kannettavaksi. Huumeiden tuottaja- ja läpikulkumaissa rikkaat salakuljetusjengit uhkaavat valtioiden taloutta ja vakautta.
USA:ssa, maailman rikkaimmassa maassa, huumeista vankilaan tuomittujen lukumäärä ylittää jo muissa länsimaissa kaikista rikoksista tuomittujen lukumäärän ja siitä valtaosa on maan rodullisiin vähemmistöihin kuuluvia vaikka valkoiset käyttävät huumeita yhtä lailla. Huumesodan varjolla lisätään yhteiskunnan militarisoitumista ja kavennetaan yksilön oikeuksia.
Pitkään jatkunut laittomuus on johtanut sellaisen tiedon puutteeseen, jota valtiot tarvitsisivat järkevän politiikan tekemiseen. Jopa puolueeton yliopistollinen tutkimus on hankalaa.
Lailliset markkinat olisivat paras tae sille, että huumeiden nauttiminen ei olisi sen vaarallisempaa kuin alkoholin tai tupakan nauttiminen. Koska yhteiskunnat sietävät noita kahta pahetta niin niiden pitäisi myös hyväksyä huumeita myyvät ja nauttivat.
Kannabiksesta The Economist toteaa, että huumeiden käyttäjätkin osaavat kuluttaa viisaasti: suurin osa ostaa huumetta, jolla on vähiten haittavaikutuksia ja pienin riippuvuuspotentiaali - kannabis on eniten käytetty huume kaikkialla.
Mutta kansalaisten vapauksia rajoittava huumesota kohdistuu eniten tähän
lievimpään rikokseen, koska kannabis näkyy virtsakokeissa
pitempään kuin paljon vaarallisemmat huumeet.
BMJ tarjoaa ristiriitaisen kuvan kannabiksen soveltuvuudesta lääkkeeksi kipuun ja syöpähoidon aiheuttamaan huonovointisuuteen. Kahdessa artikkelissa käydään läpi kannabinoideilla tehtyjä tutkimuksia mutta yhteenvetoartikkelissaan anestesiologian ja tehohoidon professori Eija Kalso on huomattavasti ankarampi kuin varsinaiset artikkelit.
Varsinkin Kalson arvio kannabiksen entiemeettisistä vaikutuksista on päinvastainen kuin varsinaisessa tutkimusartikkelissa, jossa todetaan synteettisten THC-valmisteiden olevan parempia (superior) kuin perinteiset pahoinvointilääkkeet.
Vertailuaineistoksi hyväksyttiin vain synteettisillä THC-valmisteilla tehdyt kokeet leikkausten jälkeisten kipujen ja syövän hoidon aiheuttaman huonovointisuuden hoidossa. Eri kannabinoidien käyttö sekä rinnakkaiskäyttö muiden lääkkeiden kanssa jäävät arvion ulkopuolelle vaikka leikkausten jälkeisessä kivunlievityksessä käytetään rinnakkain eri tyyppisiä kipulääkkeitä. Suurin osa tutkimuksista oli tehty 1970 ja -80 luvuilla.
Kannabiksen haittavaikutukseksi paljastuu euforia ja artikkeleissa puhutaan "vakavista haittavaikutuksista" mutta toisaalta todetaan potilaiden suosivan kannabista lääkkeenä. Ainoastaan 1 potilas 11:stä oli joutunut lopettamaan hoidon sivuvaikutuksen takia vaikka potilaat olivat kokemattomia kannabiksen suhteen.
Olemassaolevilla lääkkeillä kuten kodeiinilla ei artikkeleiden mukaan tunnu olevan minkäänlaisia sivuvaikutuksia, mistä tasapainoisemman kuvan mm. serotoniinireseptoreihin vaikuttavista antiemeettisistä lääkkeistä antaa British Medical Associationin 1997 julkaistu raportti kannabiksen lääkekäytöstä (BMA (1997) Therapeutic uses of cannabis. Harwood academic publisher, ISBN 90-5702-318-0).
BMJ otsikoi lehtipainoksensa sisällysluettelossa, että kannabinoidit ovat tehokkaita kivunlievittäjiä ja pahoinvointilääkkeitä mutta niillä on sivuvaikutuksia (s.1). Tarvitaan lisää tieteelliset kriteerit täyttävää tutkimusta oikeilla potilailla.
British Journal of Pharmacology-lehdessä julkaistiin tutkimus kannabinoidin
käytöstä hermoperäisten kipujen hoidossa (Daniel Bridges,
Kamran Ahmad & Andrew S.C. Rice (2001) The synthetic cannabinoid WIN55,212-2
attenuates hyperalgesia and allodynia in a rat model of neuropathic pain.
British Journal of Pharmacology 133, 586-594. http://www.brjpharmacol.org/cgi/content/abstract/133/4/586).
Mutta tämän asian puolesta tai vastaan ei pitäisi enää
uhrata yhtään koe-eläintä.
Englanti
Kannabis parlamentin käsittelyyn syksyllä
Lähde: Independent 19. ja 26.7.2001
Lakialoite
http://www.independent.co.uk/story.jsp?story=84214
Kannabiskomitea
http://www.independent.co.uk/story.jsp?story=85423
Englannin parlamentin kansanedustajien palatessa kesälomiltaan syksyllä tulee kannabis olemaan asialistalla. Sisäasiain valiokunta aikoo ensimmäisenä selvityksenään vasta valitulle parlamentille tutkia hallituksen politiikkaa päihderiippuvuuksien hoitamisessa. Selvityksen on määrä alkaa lokakuussa.
Komitea tutkii, millainen vaikutus kannabiksen käytön valvonnan lieventämisellä on kannabiksen kysyntään, huumekuolemiin ja rikollisuuteen. Se tutkii kannabiksen vapauttamisen tarvetta sekä dekriminalisoinnin käytännön vaihtoehtoja. Komitean on tarkoitus tarkastella myös A-luokan huumeita.
Komitean puheenjohtaja Chris Mullin: "Parlamentin ulkopuolella asiasta keskustellaan paljon rikosvalvonta- ja ehdonalaisviranomaisten ja lainsäädäntöelimissä toimivien ihmisten keskuudessa. Tähän saakka poliitikot ovat väistäneet tämän mutta mielestämme nyt on aika vakavissaan arvioida tapaamme toimia huumeiden kanssa."
Kansanedustaja Jon Owen Jones, entinen Walesin asioiden ministeri, laittoi alulle lakialoitteen kannabiksen laillistamiseksi, joka tulee parlamentin käsittelyyn syksyllä. Lakialoitteen ensimmäinen käsittely meni läpi ilman vastustusta mutta lopulliseen hyväksymiseen se tarvitsee hallituksen tuen.
Lakialoite on laadittu Hollannin lakien mukaan ja sen mukaan "kannabiksen myynti, tarjonta ja käyttö nautintoaine- ja lääkintätarkoituksiin tulisi laillistaa ja säädellä".
Kansanedustaja Jones kertoo käyttäneensä itsekin kannabista
opiskeluaikoinaan ja pitäneensä kokemuksesta.
Ranskan terveysministeri Bernard Kouchner kehottaa laillistamaan kannabiksen Ranskassa. Nobelin rauhanpalkinnon voittaneen Lääkärit ilman rajoja järjestön perustaja Kouchner kertoi hollantilaiselle Vrij Netherland -lehdelle antamassaan haastattelussa käyttäneensä kannabista ja että hän haluaisi säädellä virallisesti sen käyttöä Ranskassa. Hänen mielestään kannabis on haitattomampaa kuin alkoholi tai tupakka.
"En aio kieltää keneltäkään marihuanan polttamista.
Olisi naurettavaa sulkea silmänsä todellisuudelta. Tupakka aiheuttaa
enemmän riippuvuutta kuin hassis. Tietääkseni kukaan ei
ole kuollut kannabikseen mutta joka vuosi Ranskassa kuolee 60 000 ihmistä
tupakan polttamiseen. Ihmisiä kuolee myös juotuaan liikaa alkoholia."
Englanti
Keskustelu kannabiksen laillistamiseksi ryöpsähti
jälleen käyntiin
Lähde: The Times 1. , 2. ja 10.7.2001, The Independent 8.7.2001,
The Guardian 6. ja 17.7.
Uusin mielipidetiedustelu:
http://www.guardian.co.uk/drugs/Story/0,2763,522945,00.html
Keith Hellawell:
http://www.sunday-times.co.uk/news/pages/sti/2001/07/01/stinwenws01033.html?
William Rees-Mogg:
http://www.thetimes.co.uk/article/0,,249-2001223327,00.html
Mo Mowlam:
http://www.thetimes.co.uk/article/0,,2-2001223445,00.html
Independent-lehden mielipidetiedustelu
http://www.independent.co.uk/story.jsp?story=82330
Peter Lilley:
http://www.guardian.co.uk/drugs/Story/0,2763,517681,00.html
Pääministerin edustaja:
http://www.thetimes.co.uk/article/0,,2-2001233290,00.html
Englannin poliisin päätös alkaa kokeilemaan viime vuonna julkaistun Poliisisäätiön raportin suosituksia kannabiksen dekriminalisoimiseksi Lambethin alueella Etelä-Lontoossa aloitti myös kiivaan keskustelun kannabiksen laillisesta asemasta. Päätöksen taustalla on selvät syyt: poliisin tietojen mukaan vain n. 22% kannabiksen hallussapidosta kiinnijääneistä saa syytteen mutta silti ne muodostavat 75% kaikista huumesyytteistä. Hallussapitosyytteen käsittely tulee maksamaan yhteiskunnalle 14 000 puntaa mutta tuomitun sakoksi voi tulla vain 14 puntaa.
Erotuksena tähän astisesta keskustelusta mukaan ovat tulleet mm. puolueiden senioripoliitikot ja lehtien senioritoimittajat. The Timesin etusivulla 2.7. julkaistu senioripäätoimittaja William Rees-Moggin vetoomus kannabiksen laillistamiseksi ja verottamiseksi olisi voinut herättää muualla hämmästystä mutta uusimman mielipidetiedustelun mukaan 65% englantilaisista pitää kannabiksen hallussapitoa alhaisimpana asiana poliisin tärkeysjärjestyksessä, 48% pitää kannabista alkoholin tai tupakan veroisena ja 37% olisi jo valmis kannabiksen laillistamiseen - vain 18% haluaa pitää kannabiksen edelleen laittomana.
Entinen "huumetsaari" Keith Hellawell pyörsi virkakaudellaan antamansa lausunnot porttiteoriasta, mikä on viimeinen syy pitää kannabis kiellettyjen aineiden listalla. Poliisiasioista vastaava sisäministeri David Blunkett vaatii puolestaan "aikuista ja älyllistä keskustelua" kannabiksen asemasta.
Edellisessä hallituksessa huumeasioista vastannut tohtori Mo Mowlan ilmoitti kannattavansa kannabiksen laillistamista sanoen, että "olisi hullua antaa rikollisjengien käydä kauppaa sellaisella tavaralla, jota saisi kuitenkin laillisesti käyttää".
Myös oppositiossa olevan oikeistopuolueen edustajat ovat ilmaisseet kantansa kannabiksen laillistamisen puolesta. Peter Lilley, eräs johtavista Tory-poliitikoista, julkaisi 6.7. kirjoituksensa, jossa hän vaati kannabiksen laillistamista.
Vaikka Etelä-Lontoossa aloitettu kannabiksen dekriminalisointikokeilu
on aloitettu viranomaisten taholta ja sitä kannattavat myös vallassa
olevan Labour-puolueen senioripoliitikot, ei pääministeri Blair
ole sanonut asiasta sanaakaan. Pääministerin edustaja antoi lausunnon,
jossa todetaan, että "hallituksen politiikka ei muutu. Ei ole
mitään
suunnitelmia kannabiksen dekriminalisoimiseksi".
Kanada
Lääkekannabis on lääke siinä
kuin muutkin lääkkeet
Lähde: Vancouver Sun, 13.7.2001
Kanadan hallituksen uudet säädökset:
http://www.hc-sc.gc.ca/hpb-dgps/therapeut/zfiles/english/schedule/gazette.ii/mmar_june13_2001_e.pdf
Taannoisen Kanadan korkeimman oikeuden päätöksen velvoittamana ovat Kanadan viranomaiset julkaisseet 30. heinäkuuta voimaan astuvat uudet säädökset lääkekannabiksen jakelemiseksi. Nyt käyttöluvan saaneet potilaat voivat itse kasvattaa kasvinsa tai valtuuttaa jonkun tekemään sen puolestaan. Samalla on aloitettu myös apteekkareiden koulutus lääkekannabiksen käyttäjien neuvontaan.
300 kanadalaista on jo saanut virallisen luvan käyttää
kannabista lääkinnällisesti ja määrän arvioidaan
kaksinkertaistuvan ensi vuoden alkuun mennessä. Tuolloin hallitus
aloittaa alihankkijansa Prairie Plant Systemsin valmistamien kannabissavukkeiden
jakelun. Health Canadan edustaja Roslyn Tremblay kertoi, että jakelun
yksityiskohtia ja hallituksen kannabiksen hintaa ei olla vielä päätetty.
USA:ssa tutkittiin lain kanssa tekemisiin joutuneiden 18-20 vuotiaiden
nuorten huumetottumuksia. Selvityksen mukaan kannabiksen käyttö
on 90-luvun aikana noussut kaksinkertaiseksi heroiinin ja kokaiinin käytön
laskiessa samana aikana asettaen jälleen kerran kyseenalaiseksi kannabiksen
kieltolain oikeuttavan porttiteorian.
GW Pharmaceuticalsin osakeanti tuotti peräti 25 miljoonaa puntaa. Yhtiön osakekannasta myytiin 14.3% joten koko yhtiön arvoksi tulisi näin 175 miljonaa puntaa. Osaketulot aiotaan käyttää lääketestien ja kannabiksen tuotannon lisäämiseksi.
Yhtiössä odotetaan Englannin viranomaisten hyväksyntä
sen tuotteille MS-taudin ja syöpäkipujen hoitamiseksi vuonna
2003 ja ensimmäisiä kaupallisia tuotteita vuonna 2004.
Vain kuukausi USA:n korkeimman oikeuden lääkekannabikselle
kielteisen päätöksen jälkeen Nevadan kuvernööri
Kenny Guinn allekirjoitti viime torstaina lait, jotka sallivat lääkekannabiksen
käytön. Samalla lievennetään USA:n ankarinta kannabiksen
hallussapitoa koskeva lakia siten, että alle unssin (n. 30 g) hallussapidosta
voidaan langettaa enää sakot entisen jopa 4 vuoden vankeusrangaistuksen
sijaan.
Englannissa poliisi haluaa keskittää toimintaansa koviin aineisiin. Scotland Yard on vahvistanut tiedot siitä, että kokeilu kannabiksen käytön lievemmästä käsittelystä on alkamassa.
Brixtonin poliisi aloittaa kokeilun, jossa kannabiksen käytöstä kiinnijääneelle annetaan paikan päällä varoitus, hallusta löydetty kannabis takavarikoidaan mutta asia ei mene siitä eteenpäin.
Lontoon alueen poliisikomentaja Sir John Stevens puolustaa hanketta
"innovatiivisena askeleena". "Emme aio lopettaa rikosten tutkimista vaan
kyse on asioiden tärkeysjärjestyksestä eikä kannabiksen
hallussapito eikä käyttö ole siinä kovin korkealla".
Kokeilun onnistuessa käytäntö ulotetaan koko Lontoon alueelle.
Toukokuulta sateiden takia siirretty Cannabis Freedom Festival keräsi lauantaina 16.6. arviolta 30,000 ihmistä kaatosateessa kannabisfestivaalille Brockwell puistoon Brixtoniin Etelä-Lontoossa.
Järjestäjien mukaan tapahtuman aikaan ei tehty yhtään
pidätystä ja poliisi esiintyi muutenkin hyvin maltillisesti odottaessaan
2. heinäkuuta alueella alkavaa kokeilua, jossa kannabiksen hallussapidosta
annetaan vain varoitus ja löydetty kannabiserä takavarikoidaan.
Kuudennet kansainväliset kannabismessut pidetään 24.
- 26. elokuuta Castrop-Rauxelin messukeskuksessa. Erityisteemana on tänä
vuonna hamppu ja terveys. Messut kokoavat jälleen yhteen Euroopan
ja muunkin maailman hamppuyrittäjiä.
Koska marihuanan käyttö on yleistynyt myös niissä ikäluokissa, joissa alttius sydäntaudeille on lisääntynyt ja koska kannabiksen tiedetään aiheuttavan sivuvaikutuksina sydämen lyöntitiheyden ja verenpaineen nousua, on aiheellista tutkia, aiheuttaako se myös sydänkohtauksen riskin kasvua.
Tohtori Murray A. Mittelman tutkimusryhmineen (Murray A. Mittleman, MD, DrPH et al.:Triggering Myocardial Infarction by Marijuana. Circulation, 2001;103:2805) selvitti 3882 sydänkohtauspotilaan aineistosta kannabiksen käytön mahdollisia vaikutuksia ja havaitsi kannabiksen käytön lisäävän sydänkohtauksen riskiä kertoimella 4.8 ensimmäisen tunnin aikana kannabiksen nauttimisesta.
Toisaalta sydämessä olevat kannabisreseptorit (CB2) toimivat
sydänkohtauksien estäjinä (H. Cadas et al.,"Biosynthesis
of an endogenous cannabinoid precursor in neurons and its control by calcium
and cAMP," Journal of Neuroscience 16 (1996): 3934-3942). Esimerkiksi kokaiini
aiheuttaa sydänkohtausriskin kasvamisen 25-kertaiseksi ensimmäisen
tunnin aikana sen nauttimisesta.
Kahden ranskalaisen rikoslain professorin Francis Caballeron ja Yann Bisioun Ranskan huumelakeja käsittelevän kirjan uusittu painos ilmestyi viime vuonna ja on nyt luettavissa englanniksi.
Professoreiden mielestä Ranskan ankarat huumelait ovat suuri virhe maassa, joka on perustettu ihmisoikeuksien kunnioittamiselle ja kartesiolaiselle rationaalisuudelle.
Tim Boekhout van Solinge puolestaan hahmottaa artikkelissaan ranskalaisten
ankaran suhtautumisen kannabikseen aina runoilija Baudelairen (1821-1867)
lauseesta "jos löytyisi hallitus, joka haluaisi turmella kansalaisensa,
sen tarvitsisi vain suosia kannabiksen käyttöä".
USA
Mässyt eivät välttämättä
ole terveysriski
Lähde: Boston Herald, 11.6.2001
http://www.bostonherald.com/lifestyle/health_fitness/pot06112001.htm
New Yorkin osavaltion yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa on todettu, että kannabiksen käyttäjien kokemat mässyt eli tyydyttymätön ruuanhimo ei aiheutakaan ylimääräistä painonnousua.
Käyttäjien kokemat mässyt ovat myös todellisuutta eli kannabiksen käyttäjät kuluttavat 24% - 40% enemmän kaloreita kuin ei-käyttäjät. Tutkimuksen mukaan he myös käyttävät enemmän alkoholia ja polttavat tupakkaa kolme kertaa yleisemmin kuin muu väestö.
Tutkimuksessa käyttiin läpi 10 000 käyttäjän ja ei-käyttäjän ruokailutottumuksia. Tutkimuksen tehneen tutkija Ellen Smitin mukaan painonnousun puuttuminen käyttäjillä on hämmästyttävää.
Lääkemarihuana-aktivistin John Leonardin mukaan marihuana on auttanut AIDS-potilaita lisäämään painoaan. Samoin syömishäiriöstä kärsivä David C.J. Bunn kertoo nauttivansa marihuanaa vaivaansa: "Yrittäessäni syödä tulen heti kylläiseksi. Pieninkin pala paistia saa oloni aivan täydeksi. Mutta rentouduttuani marin avulla ennen ruokaa voin syödä aika tavallisesti. Olen kuullut mässy-kohtauksesta. Ehkä mari on portti perunalastuihin."
Tutkija Smitin mukaan yksi syy kannabiksen käyttäjien roskaruuan kulutukseen on se, että sitä on joka paikassa tarjolla.
Epäterveellisen amerikkalaisen ruokavalion sijaan SKY suosittelee
tietenkin hampusta valmistettuja ruoka-aineita, joihin voi tutustua esimerkiksi
sivuilla: http://www.hemp.co.uk
Hebrean yliopistossa Jerusalemissa tehdyissä tutkimuksissa on todettu kannabiksen johdannaisen olevan tulehduksia ehkäisevä reumalääke. Löydön tehnyt Susanna Tchilibon sai löydöstään yliopiston vuoden keksijäpalkinnon.
Ei-psykoaktiivisen kannabidiolin (CBD) metaboliitti, koodinimeltään
HU-320, on voimakas tulehduksia ehkäisevä aine, jolla ei kuitenkaan
ole vastaavan aikaisemmin käytetyn lääkkeen indomethacinin
haittavaikutuksia.
Pienen omaan käyttöön tarkoitetun kannabismäärän hallussapito voidaan dekriminalisoida Englannissa jos ihmisoikeussopimukseen pohjaava oikeusjuttu menee läpi. Oikeusjutussa syytettynä on Jerry Ham, kodittomien hyväntekeväisyysjärjestön entinen johtaja, jota syytetään 1.8 gramman hallussapidosta.
Samanlainen tapaus johti Saksassa vuonna 1994 perustuslakia tulkinneessa oikeusjutussa päätökseen, että pienen kannabismäärän takia kansalaisia ei saa kriminalisoida.
Päätös syntyi tuolloin Saksan perustuslain perusteella, joka on samankaltainen EU:n ihmisoikeussopimuksen kanssa. Sopimuksesta tuli osa Englannin lainsäädäntöä viime lokakuussa.
Puolustus vetoaa sopimuksen takaamaan yksityiselämän suojaan. Sopimuksen mukaan on laitonta puuttua tähän oikeuteen paitsi "kansakunnan turvallisuuden, kansalaisten turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin takia, levottomuuksien tai rikollisuuden ehkäisemiseksi, terveyden ja moraalin suojelemiseksi tai toisten kansalaisten oikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi".
Sopimuksen mukaan kaikenlainen yksityisyyden suojan rajoittaminen täytyy olla suhteessa uhkaan. Oikeudenkäynnissä aiotaan jättää lautamiesten arvioitavaksi se, onko tuomio - joka aiheuttaa ongelmia syytetyn työn saantiin ja estää hänen matkustamisensa USA:han - suhteessa kannabiksen aiheuttamaan uhkaan yhteiskunnalle.
Syytetyn asiantuntijatodistajana esiintyy Leslie Iverson, farmakologian
professori Oxfordin yliopistossa ja kannabiksen erityisasiantuntija ylähuoneen
tiede- ja teknologiakomiteassa. Hän kertoi lukuisten tutkimusten osoittavan,
ettei kannabiksella ole pitkäaikaisia vaikutuksia terveyteen tai työsuoritukseen,
ja että sen käyttäjät - päinvastoin kuin alkoholin
väärinkäyttäjät - eivät ole taipuvaisia väkivaltaan
ja agressioon, eikä pelot kannabiksen johtamisesta koviin aineisiin
ole saaneet vahvistusta.
Enemmistö kansallisen ganja-komitean kuulemista ihmisistä on tällä hetkellä kielletyn aineen dekriminalisoinnin puolesta, kertoo komitean puhemies, professori Barry Chevannes. Myös nykyisen tilanteen jatkamiselle löytyy kannattajia.
Pääministeri P.J. Pattersonin 6 kuukautta sitten asettama komitea on saanut lausunnot 153:lta eri järjestöjä edustavalta ihmiseltä ja se on käynyt tutustumassa 11 yhteisöön useassa eri kunnassa.
"Komissiossa ollaan sitä mieltä, että ganjan dekriminalisointi ei merkittävästi lisäisi sen käyttöä", Chevannes sanoo. "Tällä hetkellä jokainen, joka haluaa polttaa ganjaa, voi sen myös vapaasti tehdä. Sitä löytyy joka paikasta. Jos poliisin pitäisi pidättää jokainen sen käyttäjä, niin joutuisimme heittämään kymmeniä tuhansia ihmisiä vankilaan."
Vuosittain poliisi pidättää noin 5000 ihmistä marihuanasta, joista 90% pikkujutuista.
"Joten selvästikin dekriminalisointi lopettaisi tuhansien ihmisten tuomitsemisen ja leimaamisen rikollisiksi, joista suurin osa on vielä nuoria," Chevannes jatkaa. "Komitean mahdollisesti esittämä dekriminalisaatio ei muuttaisi mitään olennaista täällä."
Nyt julkistettu raportti esittelee työn tähän astiset
tulokset ja Chevannes kertoo komitean olevan valmis pääministerin
määräämään päivään mennessä
elokuussa.
Parlamentin asettama terveyskomitea aloitti toukokuussa työnsä, mikä saattaa johtaa kannabiksen dekriminalisaatioon. Kannabislakien tarkistaminen on parlamentin asialistalla.
Asiaa ajanut vihreän puolueen kansanedustaja Nandor Tanczos kertoi olevansa helpottunut selvityksen vihdoin alettua. "Nykyisen lain mukaan yli puolet täysi-ikäisistä kansalaisista on ainakin joskus rikkonut tätä lakia.
Komitean tehtävänä on: "Tutkia tehokkaita julkisen terveydenhuollon
sekä terveyskasvatuksen strategioita, joilla voitaisiin minimoida
kannabiksen käyttöä sekä siihen liittyviä haittoja,
ja tähän liittyen kannabiksen tarkoituksenmukaisin laillinen
asema."
Tohtori Alison Smiley tutkii Toronton yliopistossa ihmisten vuorovaikutusta koneiden kanssa ja hän on myös tutkinut kannabiksen käyttöä ja autolla ajamista.
Vuonna 1999 hän julkaisi tutkimuksen, jossa todettiin tieteelliseen näyttöön ja USA:n ja Australian ajoneuvo-onnettomuustilastoihin perustuen, että kannabis voi tehdä ajajasta jopa varovaisemman.
Smileyn mukaan marihuana heikentää suorituskykyä eri tavoin kuin alkoholi:" Alkoholi nostaa ihmisten itseluottamusta. Marihuana aiheuttaa informaatiotulvan, liikaa ärsykkeitä. Ihmisen normaali reaktio on hiljentää vauhtia, ottaa varovaisesti. Marihuanan vaikutuksesta ajokäyttäytyminen on paremmin tasoissa suorituskyvyn muutoksen kanssa kuin alkoholin."
Marihuanan vaikutuksen alaisena ajavia on myös vaikeampi syyttää. Marihuanalle ei ole käytännöllistä testiä, eivätkä veri- tai virtsanäytteet ole oikeuskelpoisia.
"Alkoholi jakautuu tasaisesti ympäri kehoa, joten puhallus- tai verikoe on hyvä osoitin siitä, kuinka paljon alkoholia on saavuttanut aivot. Marihuana kerääntyy rasvakudoksiin, joten verikoe ei osoita, kuinka paljon siitä on saavuttanut aivot."
Harva marihuanan käyttäjä on kuitenkaan muuten raitis; koska ruohoa käytetään alkoholin käytön yhteydessä niin paukuissa olevat kuskit voivat olla myös humalassa. Yhdessä marihuanan ja alkoholin on todettu pidentävän ajajan reaktioaikaa huomattavasti.
Koska on vaikeaa osoittaa, kuinka paukuissa joku on marihuanasta, tulisi
poliisin keskittyä niihin, jotka voidaan napata. "Mielestäni
on järkevämpää keskittyä karsimaan humalaiset
kuskit pois kaduilta".
USA:lla on ollut johtava asema kansainvälisessä huumesodassa. YK:n talous- ja sosiaalineuvoston (ECOSOC) äänestäessä INCB:n eli kansainvälisen huumausaineiden valvontalautakunnan jäsenistä USA:n ehdokas ja lautakunnan varapuheenjohtaja Herbert Okun jäi kuitenkin valitsematta kolmannelle 5-vuotiskaudelleen.
13 jäseninen INCB valvoo YK:n huumesopimusten noudattamista sekä laitonta huumekauppaa ja salakuljetusta.
Yllättävän päätöksen syiksi on arveltu EU-maiden yhteistoimintaa sekä USA:n velkaantumista YK:lle. Valvontalautakuntaan valittiin Itävallan, Hollannin, Ranskan, Intian ja Perun ehdokkaat.
Tämän vuoden alussa julkaistut YK:n ja INCB:n huumeraportit lähettävät ristiriitaisen viestin siitä, mihin kansainvälinen huumevalvonta pyrkii. INCB:n raportissa ylistetään juhlallisin sanankääntein USA:n huumepolitiikkaa ja sen "tieteellisiä perusteita" (artikla 284). YK:n raportissa monipuolisen arvioinnin jälkeen todetaan taas, että kaikilla mittareilla mitattuna huumeiden ongelmakäyttö on vakavampi ilmiö USA:ssa kuin Länsi-Euroopassa (ss.93-94).
Samoin suhtautumisessaan kannabikseen YK:n raportti ottaa selvän
eron INCB:n ajamaan linjaan sanoessaan, ettei kannabis käytön
laajuudesta huolimatta ole terveys- ja sosiaalisilta vaikutuksiltaan varsinainen
ongelmahuume (s. 57).
Kolmen puolueen edustajat kertoivat pitävänsä komiteaa keskusteluareenana, jossa voidaan puida aikaisemmin tabuna pidettyä kannabiksen laillistamista.
Komitea perustettiin päivä sen jälkeen kun Kanadan lääketieteellinen liitto (Canadian Medical Association) julkaisi pääkirjoituksen, jossa kehotettiin hallitusta nykyaikaistamaan huumelait ja dekriminalisoimaan kannabis.
Pääkirjoituksessaan CMA sanoo tutkimusten osoittavan, että "kannabiksen kohtuukäytöstä seuraa vain vähäisiä terveydellisiä haittavaikutuksia". CMA arvioi, että 1.5 miljoonaa kanadalaista käyttää marihuanaa. Yli 30 000 ihmistä, eli yli puolet kaikista huumejutuista, saa vuosittain syytteet marihuanan hallussapidosta
Oikeusministeri Anne McLellan sanoi olevansa avoin marihuanan laillistamista tai dekriminalisointia käsittelevälle keskustelulle. Hän kertoi kantanaan, että hallituksen on ehdottomasti juuri nyt keskusteltava, pitääkö joitakin "mietoja" huumeita pitää edelleen kiellettynä. Hänen kommenttinsa katsotaan lykänneen hallituksen lähemmäksi kuin koskaan aiemmin lakien löysäämiseksi marihuanan hallussapidon ja käytön osalta.
Ministeri McLellan sanoi myös olevan selvää, että kanadalaiset ovat jakautuneet sen suhteen, että Kanadasta tulisi toinen länsimainen maa Hollannin jälkeen, jossa kannabis olisi dekriminalisoitu.
Kaikkien parlamenttipuolueiden kesken näyttää nyt muodostuneen yhteisymmärrys siitä, että asiaa ei enää voida kaihtaa. Jopa Kanadan Alliance-puolueen puheenjohtaja Randy White, joka on tunnettu huumeiden vastainen kampanjoija, sanoi puolueensa olevan valmis tutkimaan laillistamista tai dekriminalsointia.
Puheenjohtaja White sanoi kuitenkin, että marihuanakeskustelun aloittaminen ei ollut hänen tarkoitus aloitteessaan erityisen huumekomitean perustamiseksi. "Yli 1000 ihmistä kuolee vuosittain huumeisiin Kanadassa. Komitean polttopiste tulisi olla tässä," hän sanoi.
Lakiesitystä edeltäneellä viikolla kanadalainen Marijuana-puolue
sai yllättäen 3.4 % Brittiläisen Kolumbian osavaltion vaalien
äänistä eli 54 000 ääntä. "Lähdimme
mukaan vaaleihin saadaksemme ihmisten huomion tälle asialle. Tulos
oli hyvin rohkaiseva," sanoi puolueen puheenjohtaja Marc Emery.
The Legalise Cannabis Alliance (LCA), Englannin kannabisliitto, asettaa ensimmäisissä vaaleissaan 14 ehdokasta parlamenttivaaleihin.
Puolue perustettiin vuonna 1999, jotta yleisö ja poliitikot saataisiin keskustelemaan asiasta ja sillä on vain yksi tavoite: saada kannabis lailliseksi.
Puolue ei aio olla vanhojen hippien turvasatama vaan sen aikomus on tiedottaa kannabiksen lukuisista lääkinnällisistä ja ympäristöllisistä eduista sekä siitä, että sen kieltolaki rapauttaa ihmis- ja kansalaisoikeuksia.
LCA:n edustajan Alan Buffry: "Meidän mielestämme jonkun täytyy nousta puolustamaan niitä noin 5 miljoonaa polttelijaa. Alunperin 150 ihmistä halusi asettua ehdokkaaksi mutta varojen puutteen takia asetimme vain 14."
Buffrylla ei ole harhaluuloja parlamenttipaikkojen voittamiseksi mutta aiemmat tutkimukset osoittavat hänen olevan oikeassa.
The Guardian lehden suorittaman mielipidekyselyn mukaan viime vuonna
80% englantilaisista kannatti kannabiksen dekriminalisointia ja kaksi kolmesta
18-34 vuotiaista ei pidä jointin polttamista tupakan polttamista tai
alkoholin nauttimista pahempana.
GW Pharmaceuticals, englantilainen lääkeyhtiö, joka kehittää lääkevalmisteita marihuanasta, aikoo jatkaa suunnitelmiaan lääkekokeista USA:ssa tähtäimessään saada maailman ensimmäinen kannabikseen pohjaava lääke markkinoille jo vuonna 2003. Yhtiö ilmoitti ensimmäisestä julkisesta osakemyynnistä vain tunteja ennen kuin USA:n korkein oikeus ilmoitti päätöksestään.
Geoffrey Guy, yhtiön perustaja ja puheenjohtaja kertoo, ettei päätös koske hänen yhtiötään, koska se kehittää laillisia lääkevalmisteita, jotka ovat hallitusten viranomaisten hyväksymiä.
Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan ei ole todisteita marihuanan lääkevaikutuksesta - mihin Guy yhtyy. "Todisteet on vielä näytettävä toteen. Siksi me aiomme suorittaa lääkekokeita."
Englannin hallituksen luvalla GW Pharmaceuticals kasvattaa vuosittain salaisissa puutarhoissaan 15 tonnia marihuanaa, joka jalostetaan lääkevalmisteiksi. Myös Kanada hyväksyi juuri lääkekokeet. Guy kertoo yhtiönsä neuvottelevan USA:n ruoka- ja lääkevalvontaviraston (FDA) sekä huumeviraston (DEA) kanssa kokeiden aloittamisesta USA:ssa.
GW Pharmaceuticalsin kehittämät lääkeaineet suihkutetaan kielen alle, mistä ne imeytyvät heti ilman, että potilaan tarvitsee niellä mitään. Lääkkeet on valmistettu marihuanasta siten, että ne eivät aiheuta "kolahdusta". Ensimmäiset kokeet ovat osoittaneet lääkevalmisteiden tehon MS-taudin, niveltulehdusten ja syövän oireiden hoidossa.
Yhtiö aikoo kirjautua Lontoon pörssissä kesäkuussa
ja odottaa yhtiön arvon nousevan aina 240 miljoonaan puntaan. Listautumistulot
käytetään uusiin kokeisiin ja kannabiksen tuotannon nostamiseen
aina 100 tonniin vuodessa.
Uuden Etelä-Walesin osavaltion pääministeri Bob Carr kertoi hallituksensa jatkavan lääkekannabiskokeita huolimatta USA:n korkeimman oikeuden päätöksestä.
Pääministeri Carr sanoi, ettei hän koskaan tulisi dekriminalisoimaan kannabista, mutta hänen mielestään on olemassa perusteita tutkia sitä kivunlievittäjänä sellaisille potilaille, jotka kärsivät esimerkiksi syövästä.
Päätös kannabiksen tutkimiseen juontaa siitä, kun hän näki entisen kollegansa työväenpuoleesta, Andrew Ziolkowskin, riutuvan kemoterapian vaikutuksiin syövän hoidossa.
"Me emme aio dekriminalisoida marihuanaa emmekä aio tehdä tästä porttia siihen. Mutta myötätuntoperusteilla ajatellen olen täysin eri mieltä USA:n korkeimman oikeuden kanssa."
Asiaa valmistellut työryhmä ehdotti hallitukselle viime marraskuussa, että valikoiduille lääkäreille annettaisiin oikeus määrätä kannabista kroonisista kivuista tai kuolemaan johtavista taudeista kuten AIDS:sta ja syövästä kärsiville potilaille.
Se suositteli myös kaksivuotista koetta, jossa määriteltäisiin
kannabiksen tehokkuus ja arvioi noin 50 potilaan, jotka eivät saa
apua tavallisesta lääkityksestä, tarvitsevan kannabiksen
"myötätunnosta sallittua käyttöä" vuosittain.
Potilaat voisivat kasvattaa 5 kasvia tai pitää hallussaan 30
grammaa kannabista ilman pelkoa syytteistä.
Korkein oikeus päätti äänin 8-0, että kannabiksen lääkekäyttöä ei hyväksytä poikkeukseksi kannabiksen levityksen ja myynnin kieltävään lakiin. Päätös oli tappio mutta ei lopullinen päätös kansalaisliikkeelle, joka on saanut lääkekannabisaloitteet läpi kahdeksan osavaltion lakeihin.
Tuomari Clarence Thomas kertoo oikeuden kannan olevan, että liittovaltion vetoomustuomioistuin San Franciscossa tulkitsi väärin liittovaltion lakia päätöksessään viime vuonna salliessaan Oaklandin marihuana-osuuskunnan vedota puolustuksessaan lääkinnälliseen tarpeeseen.
Osuuskunta oli oikeudessa puolustautumassa liittovaltion yrittäessä lopettaa apteekkina toimivaa osuuskuntaa, joka jakelee marihuanaa lääkärin suosituksen saaneille potilaille.
Oikeuslaitos ajoi asiaa menettelytapajuttuna eikä rikosoikeusjuttuna, mikä olisi vaatinut juryn asettamista. Kolme neljästä Oaklandin äänestäjästä kannatti vuonna 1996 Kalifornian lakialoitetta 215, josta tuli laki sallien marihuanan lääkekäytön. Liittovaltiolla on ongelma yrittää asettaa sellainen jury, joka tuomitsisi marihuanaa lääkekäyttöön myyvän henkilön.
Oaklandin kannabiksen ostajien osuuskunta perustettiin yhteisymmärryksessä kaupungin hallituksen ja poliisilaitoksen kanssa.
Nyt annetun päätöksen kapea-alaisuus jättää kuitenkin ongelmia. Näihin kuuluu lääkinnälliseen tarpeeseen vetoaminen silloin, kun potilas kasvattaa ja pitää hallussaan omaan käyttöön vs. joukkolevittäjä Oaklandin osuuskunnan tapaan. Voisivatko osavaltiot alkaa toteuttaa lakejaan alkamalla itse marihuanan jakelijoiksi ? Kahdessa osavaltiossa, Nevadassa ja Mainessa, harkitaan jo moista.
Kalifornian, Nevadan ja Mainen lisäksi Alaska, Arizona, Colorado, Oregon ja Washington ovat säätäneet lääkekannabislakeja viime vuosina. Lääkekannabista kampanjoivat kertovatkin suurimman osan kannabissyytteistä olevan osavaltio- eikä liittovaltiotasolla.
Sonoman piirikunnan liittovaltion oikeudessa jury hylkäsi juuri 850 kannabiskasvin kasvatussyytteet mieheltä, joka vetosi lääkinnälliseen tarpeeseen.
Kolme päätökseen osallistuneista tuomareista, Paul Stevens, David H. Souter ja Ruth Bader Ginsburg, allekirjoitti eriävän mielipiteen. Tuomari Stevens: "Päätöksessä ei käsitelty ollenkaan yhtä vaikeimmista asioista, koskeeko lääkinnällinen poikkeus vakavasti sairaan potilaan kohdalla, jolle ei ole mitään muuta lääkitystä menehtymiseen tai liialliseen kärsimiseen."
Kalifornian osavaltio ilmaisi tukensa Oaklandin osuuskunnalle vakuuttaen, että liittovaltion lainsäädäntö "puuttuu epäoikeudenmukaisesti Kalifornian perinteiseen oikeuteen hoitaa ja säädellä kansalaistensa terveyttä ja hyvinvointia".
Ollessaan Teksasin kuvernöörinä nykyinen presidentti Bush sanoi vuonna 1999 mielipiteenään, että hän vastustaa kannabiksen lääkekäytön laillistamista mutta osavaltioiden tulisi saada itse päättää asiasta.
Kannabis voitaisiin laillistaa lääkekäyttöön kahden vuoden sisällä kunhan kliiniset kokeet MS-, syöpä- ja niveltulehduspotilailla valmistuvat.
Seitsemälläkymmenellä potilaalla tehdyt kokeet osoittivat, että kannabiksesta valmistettu suusuihke vähensi tehokkaasti kipuja, lihaskouristuksia sekä virtsarakon ongelmia. Koska kokeissa käytetyt annokset olivat suhteellisen alhaisia, ei potilailla ollut yleensä kannabiksen polttamisesta tai syömisestä seuraavaa "kolahdusta".
Laajemmat kokeet, joihin osallistuisi 2000 potilasta, ovat valmisteluvaiheessa ja niiden pitäisi olla valmiina vuoteen 2003 mennessä. Kokeita suorittaa GW Pharmaceuticals, englantilainen lääkeyhtiö, jolla on lupa kasvattaa 40 000 kannabiskasvia salaisessa kasvihuoneessa.
Polttamisen tai syömisen sijasta kannabislääke suihkutetaan kielen alle, josta se imeytyy verenkiertoon. Annostelija sallii potilaan säädellä annostusta. Tohtori ja GW Pharmaceuticalsin puheenjohtaja Geoffrey Guy odottaa kannabiksen olevan Englannissa laillisesti lääkärin määrättävissä vuoteen 2003 mennessä.
Jos kokeiden tulokset osoittautuvat hyviksi, niin lupa tähän täytyy vielä hyväksyttää lääkevalvontavirastossa. Hallitus on vahvistanut parlamentin ylähuoneen tiede ja teknologiakomitealle olevansa valmis muuttamaan vuoden 1971 huumelakia salliakseen kannabispohjaisten lääkkeiden käytön.
Kokeiden onnistuminen johtaa kannabiskokeisiin muiden tautien hoidossa. Kannabiksen laillistamisen kannattajat kertovat, että sillä voidaan hoitaa masennusta, astmaa, viherkaihia, Parkinsonin tautia, kuukautiskipuja ja estää epilepsiakohtauksia.
Guy kertoo yhtiön saaneen Kanadan terveysviranomaisten luvan aloittaa
kokeet myös Kanadassa.
Marihuanan hankkiminen Prahassa ei ole ongelma, sitä ei edes tarvitse kysellä. Kunhan ilmaantuu paikalle. Puistossa iltapäivän auringossa jointit kiertävät vapaasti. Pienen marimäärän hallussapidosta voidaan langettaa jopa 2 vuoden rangaistus mutta avoimesti polttavia nuoria se ei näytä huolettavan.
Äskettäin julkaistu sisäministeriön tutkimus kertoo 14-19 vuotiaista koululaisista 47.6%:n kokeilleen huumeita ja heistä 82%:a on kokeillut marihuanaa tai hasista.
Joidenkin kansanedustajien mielestä poliisin ei pitäisi tuhlata resurssejaan marin polttelijoihin. Konservatiivisen ODS-puolueen edustajat Eva Dundackova ja Lucie Talmanova julkistivat suunnitelmansa marihuanan hallussapidon dekriminalisoimiseksi samalla kun sen myynnin rankaisemista ankaroitettaisiin.
Ivan Langer, ODS-puolueen varapuheenjohtaja sanoo käyttäjiin kohdistuvien lakien epäonnistuneen ja kertoo kannattavansa hallussapidon dekriminalsointia. "Tämä voi kuulostaa oudolta,"hän kertoo. "Kukaan ei halua laillistaa huumeita, me vain haluamme muuttaa järjestelmää." Langerin ja hänen puoluetovereidensa mielestä huumeiden käyttö olisi edelleen kiellettyä alaikäisille.
Euroopassa jatkuu kehitys kohti ns. laittomien huumeiden dekriminalisointia. Viidestätoista EU-maasta seitsemän ei rankaise henkilökohtaista käyttöä tai soveltaa vain hallinnollisia sakkoja. Kannabiksen suhteen salliminen on vielä kattavampaa: vain Ruotsissa, Ranskassa, Suomessa ja Kreikassa pidetään yllä rankaisemista. Jotkut EU-maista haluavat mennä vielä pitemmälle ja laillistaa lääkekannabiksen kuten Kataloniassa. Kuitenkin melkein joka maassa pidetään yllä huumeiden myynnin rankaisemista.
Kreikassa pienen huumemäärän (myös kannabiksen) hallussapito omaan käyttöön voi johtaa vankilarangaistukseen 5:stä päivästä 5:een vuoteen. Suomessa ei erotella henkilökohtaista käyttöä ja hallussapitoa, joista voidaan langettaa jopa 2 vuoden vankilarangaistus.
Samoin Ruotsissa kannabiksen käyttö ja hallussapito on rangaistu jopa puolen vuoden vankeudella. Ranska on lievin näistä neljästä ankarasta EU-maasta. Vaikka rangaistukset ovat vielä lakikirjassa, vuoden 1999 asetus suosittaa, ettei pelkästä hallussapidosta syytettäisi ja että suositeltaisiin sen sijasta hoitoa.
Lopuissa EU-maista sekä Sveitsissä on vallalla käytön dekriminalisointi. Jotkut maista, kuten Espanja ja Italia, langettavat hallinnollisia sakkoja. Muut, kuten Englanti, sulkevat opiaatit tämän ulkopuolelle. Ja lisäksi on maita, kuten Belgia ja Luxemburg, jotka poikkeavat tästäkin kannabiksen osalta, tehden siitä vähiten rangaistun laittoman huumeen EU:ssa.
EU:n huumeseurantakeskuksen, EMCDDA:n, mukaan kannabis on myös eniten käytetty laiton huume. Joka kolmas eurooppalainen aikuinen on käyttänyt sitä joskus.
Irlanti ei rankaise käyttöä ja hallussapito on rangaistu sakolla. Saksassa "merkityksettömistä määristä" ei syytetä ja tämä määrä vaihtelee paikallisesti. Tanskassa pienten määrien hallussapito johtaa varoitukseen. Itävallassa määritellään myös henkilökohtaiseen käyttöön sallitun huumeen määrä.
Danielo Ballotta, EMCDDA:n lainsäädäntötutkija:" Tilanne muuttuu jatkuvasti. Englannissa useat eri järjestöt suosittavat lääkekannabista ja luulen hallituksen ottavan sen pian harkintaansa. Luxemburgissa toisaalta hyväksyttiin dekriminalisaatio eikä aiheesta ole sen jälkeen tarvinnut väitellä."
Viimeisimmät muutokset ovat tapahtuneet Portugalissa ja Sveitsissä. Edellisessä päätös astuu voimaan heinäkuussa. Portugalissa ketään ei enää vangita huumeiden käytöstä ja riippuvaisia kehotetaan hoitoon. "Päätökseen johtaneet syyt olivat puhtaasti kansanterveyden lähtökohdista", selittää Ballotta.
Sveitsissä, joka ei kuulu Euroopan Unioniin ja jossa on jopa sallittu heroiinin määrääminen reseptillä, lakialoite sallii kannabiksen säädellyn myynnin. Tulevaisuudessa nähdään viranomaisten valvomia myyntipisteitä kuten hollantilaiset coffee shopit. Vientiä ei aiota sallia.
Tämä muutos kohti käytön dekriminalisointia on ristiriidassa
huumeiden salakuljetuksesta ja myynnistä langetettujen ankarien rangaistuksen
kanssa. Hollannin ja myöhemmin Sveitsin poikkeuksia lukuunottamatta
käyttäjien täytyy jatkossakin hankkia huumeensa salakuljettajilta,
jotka ovat lain täytäntöönpanon kohteena. Vaikka monet
näistä maista langettavat kovimmat rangaistukset ongelmia tuottavalle
salakuljetukselle sekä levitysrenkaiden johtajille, voi huumeiden
myynti johtaa elinkautisrangaistukseen kuten Ranskassa, Kreikassa, Irlannissa
ja Englannissa.
Harvojen tuntemat kansainväliset sopimukset pakottavat Kanadan noudattamaan vanhakantaista marihuanapolitiikka, kertoivat todistajat senaatin erikoiskomitealle, jonka on tarkoitus tutkia seuraavan kahden vuoden ajan Kanadan huumepolitiikkaa.
Psykologi Bruce Alexander Simon Fraser yliopistosta sanoi, että Kanadaa painostetaan kansainvälisesti pitämään kannabiksen käyttö ja hallussapito rikoslaissa pelkästään vuosikausia sitten tehdyn sopimuksen takia.
Ehdotettuun Amerikan vapaakauppa-aluesopimukseen kuuluisi asiaa koskeva lauseke ja USA haluaa yksipuolisesti määritellä sen, mitkä maat ovat yhteistyössä sen huumesodassa.
Alexanderin mielestä marihuanan valvonta pitäisi antaa paikallisviranomaisten haltuun, jotka voisivat toimia sitten paikallisten tapojen mukaan. Hänen mukaansa kannabis ei ole riippuvuutta aiheuttava.
Kriminologian emeritusprofessori Marie-Andree Bertrand Montrealin yliopistosta kertoi monen tutkimuksen Kanadan LeDain komiteasta aina uusimpaan Roque raporttiin Ranskasta suosittavan dekriminalisointia. Hän sanoi uusien huumepoliittisten aloitteiden tulevan jatkuvasti torpedoiduiksi vuosien 1961 ja 1988 huumesopimuksilla.
"Miksi lakia säätävät elimet kieltäytyvät harkitsemasta etsimiään erilaisia mielipiteitä? Millä voimme selittää huumelainsäädännön valtavan kansainvälisen kasvun? Vastaus löytyy suurelta osin niistä kansainvälisistä sitoumuksista, jotka suurin osa valtioista on allekirjoittanut. Tässä piilee selitys kaikkien johdonmukaisten ja liberaalien ehdotusten hylkäämiseen."
Bertrand kertoi, että monet poliisit eivät enää välitä puuttua kannabiksen hallussapitoon ja lain täytäntöönpano vaihtelee suuresti eri kaupunkien välillä. Silti pelkät kannabiksen lievät hallussapitotapaukset muodostavat 50% Kanadan vuosittaisesta n. 70 000 huumerikoksesta.
Senaatin komitea tulee kuulemaan n. 60 ryhmää ja yksilöä,
ja raportin olisi määrä olla valmis elokuuhun 2002 mennessä.
Komitean puheenjohtaja senaattori Pierre-Claude Nolin kannattaa kannabiksen
laillistamista.
USA on maailman johtava ympäristösaasteiden tuottaja ja maaliskuussa uusi presidentti Bush hylkäsi Kioton sopimuksen, jolla pyrittiin vähentämään tärkeimmän kasvihuonekaasun hiilidioksidin päästöjä.
Amerikkalaiset autonvalmistajat ovat kuitenkin eurooppalaisten kollegoidensa tapaan alkaneet korvata lasikuitutuotteet luonnollisilla kasvikuiduilla. Niiden käytöllä säästetään paljon autonvalmistukseen kuluvaa energiaa ja autonosista saadaan jopa 40% kevyempiä - sekä luonnossa hajoavia.
Viime vuonna hamppukuidulla korvattiin jo 2% auton muoviosista. Se on 65% halvempaa kuin lasikuitu, se on vuosittain uusiutuva raakamateriaali ja sitä voidaan kierrättää helposti. Lisäksi koko auto voi toimia hamppuenergialla: alkavana kesänä tavallisella dieselautolla aiotaan USA:ssa rikkoa maailmanennätys hamppudieselillä ajamisessa ja näyttelijä Woody Harrelsonin ekologista polkupyöräkiertuetta saattaa hamppubussi.
Suurimpana ongelmana on edelleen kieltolaki. USA:n huumeidenvastaiset
ryhmät painostavat liittovaltiota siitä, että kuituhampun
kasvatus toimii huumediilereiden peitteenä ja hamppuauto lähettää
huumeita suosivan viestin.
Ranskalainen lääketehdas Sanofi-Synthelabo on kehittänyt kemikaalin SR141716, joka estää eri aineiden kiinnittyminen CB1 eli toiseen tunnettuun kannabisreseptoriin. Yhdiste kehitettiin painonhallintalääkkeeksi mutta USA:n hallituksen huumetutkimusinstituutti NIDA uutisoi löytäneensä siitä lääkkeen kannabiksesta vieroitukseen.
Instituutin johtaja tohtori Alan Leshner: "Tutkimus auttaa löytämään hoitokeinon marihuanasta riippuvaisille ja on ehkä hyödyllinen etsittäessä tehokkaita hoitomuotoja muiden kannabinoidijärjestelmän häiriöiden hoidossa".
Tiedemiesten keskuudessa ollaan kuitenkin erimielisiä kannabiksen pitkäaikaisvaikutuksista ja sen aiheuttamasta fyysisestä riippuvuudesta. Englantilaisen tiedotusryhmän Drugscopen mukaan joissakin kannabiksen käyttäjissä on havaittavissa psykologista riippuvuutta.
NIDA on yrittänyt pitkään löytää todisteita
sille, että kannabis aiheuttaa fyysistä riippuvuuttaa. Viime
vuonna se uutisoi näyttävästi silkkiapinoilla tehtyä
koetta, jossa apinat saatetiin ensiksi kokaiinikoukkuun, minkä annostelun
loputtua he vasta suostuivat annostelemaan itseensä THC:a. Tätä
tulosta NIDA piti jälleen kerran varmana todisteena kannabiksen addiktiopotentiaalista.
Tohtori George Kunos tutkijaryhmineen Virginian yliopistosta on eläinkokeissa havainnut, että marihuana ja elimistön omat kannabinoidit toimivat ruokahalua säätelevän leptiini-hormonin vaikutuksen vastaisesti. Havainto antaa viitteitä siitä, että kannabisreseptoreiden sulkeminen voisi olla uusi hoitomuoto ylipainoisille ihmisille.
Kannabiksen ruokahalua parantava vaikutus on ollut tiedossa niin kauan, kuin kannabista on käytetty, mutta syytä tähän ei ole tiedetty. Nykyään kannabista käytetään lääkkeenomaisesti parantamaan ruokahalua muutamissa sairauksissa, varsinkin AIDS:ssa.
Tohtori Kunos painottaa, että ruokahalua säätelevä
järjestelmä koostuu monimuotoisista vaikutussuhteista, joista
kannabinoidit ovat vain yksi osa. Yhden ruokahaluun vaikuttavan kanavan
sulkeminen voi aktivoida jonkun toisen.
Bekaan laakson kannabiksen kasvatus ulottuu ainakin viime vuosisadan alkuun, jolloin Ottomaanihallitsijat rohkaisivat sen kasvattamista. Vuonna 1975 alkanut sisällissota oli laittoman viljelyn kulta-aikaa, jolloin kannabiksen sekä uuden tulokkaan unikon viljely sopi muihin laittomiin toimiin. Sodan loputtua vuonna 1990 kannabiksen ja oopiumunikon kasvatus toivat alueen viljelijöille noin 1500 US$:n tulot henkeä kohti.
Vuonna 1994 kaikki loppui, kun Libanonin ja Syyrian hallitukset päättivät sodan jälkeen päästä pois USA:n huumetuottajavaltioiden mustalta listalta. Mutta turhautuminen iski nopeasti, koska sadot eivät kasvaneet kunnolla viljavassa mutta kuivassa maaperässä, hallitus epäonnistui tuotteiden markkinoinnissa tai hinnat olivat huonot. "Maanviljelijät saattoivat saada 300 US$ hasiskilosta. Kuinka tuota voi edes verrata 20 centtiin perunakilosta ?", kysyy Marwan Sidani, maitotaloustuotteiden parannusohjelman johtaja.
Vuodesta 1997 Libanonissa on kokeiltu lehmien hoitoa ostamalla 3000 amerikkalaista lypsylehmää 6 miljoonan US$ arvosta, ja 5000 lehmää arvoltaan 10 miljoonaa US$ on tulossa lähivuosien aikana. Rehu on kallista ja viljelijät syöttävät lehmille heinää, mikä taas laskee maidontuotantoa. Lisäksi eläintuotteiden hinnat ovat olleet laskussa.
Hussein Jaafar, maidontuottajaksi kääntynyt huumeviljelijä, kertoo, ettei hänen tarvinnut tehdä juuri lainkaan työtä 5 aarin tilallaan kannabiksen viljelyssä ja silti se tuotti 30 000 US$ vuodessa, tarpeeksi talonrakentamiseen, auton hankkimiseen ja Marlboron polttamiseen. Nyt hän ajaa koulubussia aamuisin ja käyttää lopun päivästä lehmistä huolehtimiseen, eikä hänellä ole silti varaa päällystää kotinsa raakabetonilattioita.
Köyhyys ajaa monet takaisin huumeviljelyyn. Jotkut rajoittuvat puutarhapalstoihin kertoen poliisille kasvattavansa linnunsiemeniä. Viime vuonna armeija jätti sadontuhoamisen väliin Israelin armeijan vetäydyttyä Etelä-Libanonista. "Tänä vuonna viljelijät eivät jätä yhtään tilkkua ilman hasista," kertoo luutnantti Michel Chakkour.
"Jos ei löydy vaihtoehtoista viljelyskasvia niin aion kasvattaa
hasista vaikka koko hallitus tulisi estämään," sanoo yksi
viljelijöistä. "Hasiksen viljelyaikoina olimme onnellisia. Minulla
oli auto mutta nyt Allahin tahdosta minulla on lehmä."
Australia
Vihreät ehdottavat marikahviloita Sydneyhin
Lähde: AFP, 6.4.2001
Australian suurin kaupunki, Sydney, voi omaksua amsterdamilaisen kannabiskahvilajärjestelmän
uuden lakiehdotuksen mukaan. New South Walesin osavaltion vihreiden parlamenttiedustaja
Lee Rhiannon kertoi, että lakiehdotuksen yksityiskohtia ollaan vielä
hiomassa, mutta ihmiset voisivat sen mukaan ostaa normaalien kahvilatuotteiden
lisäksi myös kannabista luvanvaraisista paikoista.
Kanada
Kannabislakeja höllennetään sairaiden
osalta
Lähde: Wall Street Journal 4.4.2001, Globe and Mail 3.4.2001 ja
Toronto Sun 7.4.2001
Viime vuonna Ontarion vetoomustuomioistuin antoi päätöksen, jonka mukaan Kanadan nykyinen huumelainsäädäntö on perustuslain vastainen, koska siinä ei oteta huomioon lääkekannabiksen käyttäjiä. Uuden lainsäädännön tulisi olla voimassa viimeistään 31. heinäkuuta tai oikeuden päätöksen mukaan nykyinen huumelaki ei enää päde.
Nykyisen käytännön mukaan ne ihmiset, jotka uskovat saavansa vaivoihinsa apua kannabiksesta, voivat hakea poikkeusta, jottei heitä syytettäisi kasvatuksesta tai käytöstä. Liittohallitus on myöntänyt tähän mennessä 210 poikkeusta mutta esimerkiksi Ontarion osavaltiossa arvioidaan olevan jopa 150 000 ihmistä, jotka voisivat hyötyä kannabiksesta. Hallituksen virallinen kannabiksen tuottaja saa ensimmäiset erät toimitettua vasta vuoden sisällä.
Kanadan liittovaltion hallitus on laatimassa lainsäädäntöä, joka laillistaisi kolmannen osapuolen hampun kasvattamisen vakavasti sairaille potilaille.
Kanadan terveysministeri Allan Rock esitteli perjantaina 6.4. uudet säädökset kannabiksen lääkekäytön säätelemiseksi. Näin Kanadasta tulisi ensimmäinen maa, jossa olisi hallituksen valvoma lääkekannabisjärjestelmä. Potilaat jaetaan kolmeen eri luokkaan ja terveysministeri ehdottaa myös suurempaa joustoa hallussapidetyn kannabismäärän ja kasvien lukumäärän suhteen. Lääkekannabiksen kasvatuslupa voidaan myöntää myös ns. kolmannelle osapuolelle, jos tämä läpäisee tietyt ehdot.
Lakiprofessori Alan Youngin mielestä uusi lainsäädäntö tarkoittaa hyvää mutta voi osoittautua toimimattomaksi. "Kolmannen osapuolen poikkeus on edistyksellinen mutta käytännössä toimimaton. Harvat ihmiset suostuvat sen edellyttämiin tarkastuksiin."
Youngin mielestä liittovaltion viranomaiset eivät ymmärrä maanalaisen marikasvatusyhteisön luonnetta. "Joko hallituksen täytyy tehdä tämä asia kokonaan tai antaa ihmisten tehdä se itse. Mitä vähemmän rajoituksia ja lainsäädännöllisiä haittoja, sitä parempi, koska kaikki hallituksen toimet ovat mielivaltaisia."
Jim Wakeford, 56 vuotias AIDS-potilas, jolle myönnettiin vuonna 1999 lupa kasvattaa kannabista omaan käyttöön, on joutunut toistuvien ratsioiden ja syytteiden kohteeksi. Hänen mielestään maanalaista toimintaa on mahdoton saada tuottamaan turvallista ja laillista kannabista: "Kanadassa tuotettava kannabis tulee maanalaisista lähteistä koska meillä on kieltolaki". Lisäksi rikosrekisterin valvonta tarkoittaa, ettei kukaan, jolla on merkintä vaikka hallussapidosta, saa kasvatuslupaa.
Kanadalaiset saisivat laillisesti kasvattaa lääkekannabiksensa
uusien säädösten mukaan. Hakijat jaetaan kolmeen luokkaan,
joista ensimmäisellä on löysimmät rajoitukset.
1 luokka: Ennustettu menehtyminen 12 kuukauden sisällä
2. luokka: Vakava pahoinvointi tai kipu, anoreksia. Syövän,
AIDS:n tai HIV:n aiheuttama painonmenetys ja yleinen heikkous. MS-tautiin,
selkäydinvammaan tai -tautiin liittyvät lihaskouristukset. Epilepsia.
Reuman aiheuttamat kivut.
3. luokka: Muut taudit ja vaivat, joihin perinteinen hoito ei vaikuta.
Englanti
Sisäministeriöltä ohjeet kannabiksen lievempään
käsittelyyn
Lähde: The Guardian 28.3.2001
Kannabiksen hallussapito ei ole enää vuosiin ollut poliisin tehtävissä ensisijalla. Silti kannabiksen hallussapito muodostaa 85%:a Englannin poliisin tekemistä 120 000:sta huumejutusta.
Scotland Yardin korkea-arvoinen upseeri, Etelä-Lontoon Lambethin alueen poliisikomentaja Brian Paddick on kertonut mielipiteenään, että "Ihmisten pidättäminen pilven polttamisesta on tarkoituksetonta. Se on silkkaa ajanhukkaa, sota on hävitty." Hänen mielestään käyttäjien pidättämisen ja syyttämisen sijasta sanalliset varoitukset ja takavarikointi riittäisivät.
Komentaja Paddickin ajatukset eivät ole aivan hänen omiaan. Sisäministeriö on antanut kaikessa hiljaisuudessa ohjeet, joiden mukaan poliisi voi antaa kirjoitetun varoituksen tai etukäteen määrätyn rangaistuksen. Poliisien keskuudessa Paddick on kuitenkin vielä yksin. Poliisikomentajien liitto ei halua tulla leimatuksi liberalisoinnin kannattajaksi. Sir John Stevens, pääkaupunkiseudun poliisipäällikkö seuraa tapahtumia sivusta "suurella mielenkiinnolla".
Eräs anonyymiksi jättäytyvä poliisi muotoilee asian seuraavanlaisesti." Jos toteuttaisimme huumelakia, kuten jotkut haluaisivat, olisivat maan kaikki sellit ja vankilat jo täynnä. Maailma muuttuu ja meidän pitää muuttua mukana. Meidän on lopetettava teeskentelemästä, että tämä asia olisi meillä tärkeysjärjestyksessä huipulla, koska se ei ole."
Komentaja Paddick: "En ole koskaan tavannut ketään, jonka pitäisi tehdä rikoksia rahoittaakseen kannabistottumuksensa, mutta crack kokaiinin käyttäjät tekevät ryöstöjä, murtoja ja autovarkauksia".
Komentaja Paddickin ehdotus on toimitettu myös Lambethin alueen
lähipoliisin neuvoa-antavalle ryhmälle. Ryhmän puheenjohtaja
Jennifer Douglas: "Se on rohkea ja hyvä ajatus. Täällä
tarvitaan uutta huumestrategiaa".
Otsikolla "Marihuana pitää minut elossa" uutisoi Iltalehti suomalaisittain rohkeassa koko aukeaman artikkelissa USA:ssa käytävää kannabiksen lääkekäyttökeskustelua.
Artikkelissa taustoitetaan asiallisesti nykyisen keskustelun taustaa, kerrotaan marihuanaa lääkkeenä käyttävistä ihmisistä, marihuanaa potilaille jakavista marikerhoista ja kannabistuotteiden käyttömahdollisuuksista eri vaivoihin. Artikkelissa kerrotaan myös kansanäänestyksissä voittaneista lääkekannabisaloitteista sekä liittovaltion vimmaisesta taistelusta niitä vastaan.
Vetoomustuomioistuimen päätöksen mukaan marikerhojen
pitää saada palvella sellaisia asiakkaita, jotka pystyvät
todistamaan marin olevan heille lääketieteellinen välttämättömyys.
Nyt USA:n oikeusministeriö yrittää saada korkeimmassa oikeudessa
tämän päätöksen kumotuksi, ja sen päätöstä
marihuanan lääkekäytöstä ja jakelusta odotetaan
kesäkuun loppuun mennessä.
Englanti
Ylähuone kiirehtii lääkekannabiksen laillistamista
Lähde: The Guardian, 22.3.2001 ja British Medical Journal, 24.3.2001
http://www.guardian.co.uk/drugs/Story/0,2763,461021,00.html
Tiede- ja teknologiakomitean raportti:
http://www.parliament.the-stationery-office.co.uk/pa/ld200001/ldselect/ldsctech/50/5001.htm
Englannin parlamentin ylähuoneen tiede- ja teknologiakomitea julkaisi uuden kannabiksen lääkekäyttöä kiirehtivän raportin, koska sen mielestä hallitus ei ole toiminut riittävän ripeästi tässä asiassa.
Ylähuone julkaisi jo vuonna 1998 asiaa koskevan raportin, jossa ehdotettiin lääkäreille oikeutta määrätä kannabista eri tauteihin ja vaivoihin. Hallitus ei kuitenkaan ole edennyt Ylähuoneen suosittamalla tavalla. Hallituksen lääkevalvontaelin (The Medical Research Council) on määrännyt vielä lisää kokeita kannabiksen kipua lievittävien ominaisuuksien tutkimiseksi.
Ylähuoneen komitea on huolestunut siitä, että lääkevalvontaelin ei toimi asiassa yhtä puolueettomasti kuin muiden lääkeaineiden kohdalla ja tämä vain pitkittää kannabiksen lääkekäytön aloittamista.
Komitean mielestä lääkeyhtiö GW Pharmaceuticals
etenee asiassa nopeammin sen ollessa juuri aloittamassa laajoja lääkekannabiskokeita.
Libanon
Bekaan laakson kannabiskieltoa tiukennetaan
Lähde: The Daily Star (Libanon),17.3.2001
Vielä 80-luvulla Suomessakin tavattujen legendaaristen libalaatujen syntysijoilla Bekaan laaksossa ja Hermelin alueella on ollut vuodesta 1992 lähtien voimassa kannabiksen kasvatuskielto osana YK:n ns. sadonkorjuuohjelmia.
Libanonin sisäministeriö on varoittanut alueen viljelijöitä uusilla kovilla rangaistuksilla. Kannabiksen kasvattajaa uhkaa elinkautinen vankeus ja massiiviset sakot. Myös kylissään kannabiksenkasvatuksen sallivia kylän vanhimpia uhkaa vankeus ja suuret sakot.
Bekaan viljelijät uhkaavat siirtyä takaisin perinteiseen viljelykasviin, koska hallitus ei ole toimittanut heille luvattuja vaihtoehtoisia viljelykasveja.
Kaikki Katalonian parlamentin viisi puoluetta ovat allekirjoittaneet lakiehdotuksen kannabiksen lääkekäytön laillistamiseksi. Ehdotuksessa vaaditaan Katalonian hallitusta neuvottelemaan Espanjan viranomaisten kanssa kannabiksen käytöstä eri sairauksien hoitoon.
Tultuaan hyväksytyksi Katalonian parlamentissa lakialoite saatetaan viedä Espanjan parlamenttiin keskusteltavaksi ja mahdollisen äänestyksen kohteeksi.
Lakialoite tuli 300:n rintasyövästä kärsineen naisen yhteisöltä nimeltään Agata-ryhmä (Pyhän Agatan mukaan, jota kidutettiin mm. leikkaamalla hänen rinnat) sekä äskettäin rintasyöpään kuolleelta kirjailija Nuria Noguerakselta, joka käytti kannabista kemoterapiassa.
Vaikka Katalonian parlamentti hyväksyisikin aloitteen, se voi tulla
voimaan vain Espanjan terveysministeriön hyväksymänä.
Katalonian terveysviraston johtaja Eduard Rius onkin lähettänyt
Espanjan terveysministerille Celia Villalobosille kirjeen, jossa hän
pyytää ministeriä puoltamaan kannabista sisältävien
lääkkeiden tuontia.
Sveitsi
Hallitus hyväksyi kannabiksen laillistamisen
Lähde: Reuters 9.3.2001
Katso myös:
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/juttu.asp?id=20010310OL13&pvm=20010310
Sveitsin hallitus hyväksyi perjantaina lakiehdotuksen, joka laillistaa marihuanan ja hasiksen käytön ja sallii rajoitetun määrän 'kannakauppoja'.
Eduskunnan käsittelyyn menevässä laissa pyritään saattamaan lainsäädäntö todellisuuden tasalle. Hallituksen suorittaman tutkimuksen mukaan joka neljäs 15-24 vuotiaista nauttii säännöllisesti kannabista.
Hallituksen tiedonannon mukaan kannabiksen käytön sekä käyttöön liittyvien tekojen dekriminalisointi ottaa huomioon yhteiskunnallisen tilanteen sekä vähentää poliisin ja oikeuslaitoksen työtä.
Hallitus on myös suosittanut, että poliisi kääntäisi jo nyt selkänsä pienten kannabismäärien kasvatukselle ja kaupalle, jotta voitaisiin erottaa pienimittainen kasvatus suuremmasta kasvatuksesta vientitarkoituksiin.
Tietty lukumäärä kauppoja sekä kannabistuotteiden
viljelyä ja tuotantoa tullaan myös sallimaan uuden lain mukaan.
USA:n ja Hollannin tuloksia huumeongelman ratkaisussa:
http://www.netherlands-embassy.org/c_drugstat.html
sekä:
http://www.drugwarfacts.org/thenethe.htm
YK:n alaisen kansainvälisen huumevalvontalautakunnan INCB:n uusi vuosiraportti kertoo huumepolitiikan kansainvälisestä tilanteesta kriminaalikontrollin näkökulmasta. Raportti on edelleen skeptinen harm reduction -politiikkaa kohtaan pitäen sitä hairahtumisena 'oikealta tieltä'.
Sveitsiä INCB arvostelee paitsi eksymisestä harm reduction -politiikan tielle niin myös sen kannabispolitiikasta. Lautakunnan kannan mukaan lisäliberalisointi olisi jo vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen vastainen ja ainoastaan pahentaisi ongelmaa (503). Raportti sivuuttaa sen, että Sveitsi ei ole allekirjoittanut vuoden 1988 huumausainesopimusta, joka velvoittaa tiukkaan kriminaalikontrolliin (kts: http://www.undcp.org/treaty_adherence.html).
INCB:n raportti jättää myös huomiotta Hollannissa
saavutetun edistyksen huumeongelman ratkaisussa aivan samoin kuin aiemmin
ilmestynyt YK:n huumeraportti.
Jo 27 osavaltiota on hyväksynyt tai suunnittelee kuituhampun paluun mahdollistavan lainsäädännön. Hampun viljely on laitonta liittovaltion lakien mukaan ja osavaltiot ovat yrittäneet saada aikaan politiikan muutosta tai käynnistävät tarkasti aidattuja ja vartioituja tutkimusviljelyksiä.
"Maissin, soijan ja vehnän hintaongelmia ei voida ratkaista niin kauan kuin me tuotamme yli oman ja maailman tarpeen," kertoo Bud Sholts, Pohjois-Amerikan teollisen hampun neuvoston (NAIHC) puheenjohtaja. "Tarvitsemme laajalti viljeltävän vaihtoehtoisen viljelykasvin, joka toimii hyvin viljelykierrossa - mikä on juuri teollinen hamppu."
Jo 30 maata (mm. Saksa, Kanada, Englanti, Australia ja Ranska) on laillistanut hampun kasvatuksen teollisiin tarkoituksiin. Hampun kuiduista voidaan valmistaa lasikuidun kaltaista auton raaka-ainetta, mikä on kevyempää ja vahvempaa kuin teräs. Hamppua voidaan hyödyntää tekstiileinä, talonrakennusmateriaalina, mattoina ja jopa piirilevyinä.
USA:n huumetoimiston, DEA:n edustaja Rogene Waite sanoo, että vuoden 1998 lausunto, jossa teollinen hamppu rinnastetaan marihuanaan, on edelleen voimassa, mutta hän lisää, että DEA on juuri tarkistamassa teollisen hampun valvontaan liittyviä turvallisuuskysymyksiä.
Solubiologian professori Paul Mahlberg Indianan yliopistosta sanoo,
ettei Euroopan lainvalvontaviranomaisilla ole minkäänlaisia ongelmia
erottaa teollinen hamppu marihuanasta. Teollinen hamppu kasvaa jopa yli
nelimetriseksi, ei haaroitu ja se kylvetään hyvin tiheään.
Marihuanahamppu on tavallisesti vain 1.5 - 2 metrinen, se kasvaa pensastaen
ja vaatii tilaa ympärilleen. Sitä paitsi näiden kahden lajikkeen
viljely sekaisin johtaa ristiinpölytykseen, mikä alentaa marihuanan
tehon tehden siitä sopimattoman laittomiin tarkoitusperiin.
Uusimman mielipidetutkimuksen (Swiss Institute for the Prevention of Alcohol and Drug Addiction) mukaan 70% sveitsiläisistä pitää nykyistä kannabiksen laitonta asemaa huonona ratkaisuna ja 54%:n mielestä nykyiset lait, jotka kieltävät kannabiksen käytön, tuotannon ja kaupan, pitäisi muuttaa.
Tulosten mukaan ranskaa puhuvissa tiukimpien kannabislakien kantoneissa kannabiksen kulutus on runsainta. Noin 40% ranskaa puhuvista sveitsiläisistä ilmoittaa käyttäneensä kannabista verrattuna 32%:iin saksaa puhuvista ja 28%:iin italiaa puhuvassa Ticinon kantonissa.
Alle 20-vuotiaista joka neljäs käyttää kannabista säännöllisesti, yli kolmasosa on ainakin kokeillut sitä ja käyttäjämäärät ovat koko ajan kasvussa. Kaikkiaan arvioidaan 87 000 sveitsiläisen käyttävän sitä päivittäin.
Tutkimuksen tehnyt laitos kannattaa myös hallituksen suunnitelmia
kannabiksen laillistamiseksi mutta sen mukaan kauppa tulisi pitää
edelleen laittomana. Samoin julkista käyttöä tulisi rajoittaa
aivan kuten tehdään tupakan kohdalla ja laitos peräänkuuluttaa
kannabiksen käyttöön puuttuvia ehkäisykampanjoita.
Tohtori Andrew Golub kertoo tutkimuksensa pohjalta, että ns. porttiteoria ei päde kaikkiin sukupolviin: "Synkät ennusteet 1990-luvulla aikuistuneiden nuorten huumeiden käytöstä ovat suuresti liioiteltuja".
Teoria on ollut jyrkän kieltolain kannattajien suosiossa, siihen on uskonut osa tiedeyhteisöstä sekä laaja yleisö. Sen mukaan on olemassa loogisesti etenevä huumeiden käyttö, jolloin jokainen aine tupakasta lähtien avaa portin seuraavan aineen käyttöön.
Porttiteorian ennustama käyttäytyminen on leimannut ns. 1960-luvun sukupolvea mutta tutkimuksen mukaan 1990-luvulla runsastunut kannabiksen käyttö ei johda vastaavaan kovien huumeiden käytön kasvuun tulevina vuosina.
"Kaupunkinuorison huumekulttuurissa suositaan marihuanan käyttöä mutta ei kovia aineita," tohtori Golub kertoo. "Monet nuorista ovat nähneet crackin ja heroiinin tuhoisat vaikutukset perheissään ja naapurustoissaan."
Porttiteorian säilymisen syinä hän näkee ne lukuisat
instituutiot, järjestöt ja ryhmät, jotka ovat omistautuneet
nuorison päihdekäytön ehkäisyyn. Heidän jyrkän
kuuloiset julkilausumat oikeuttavat yhä isompia budjetteja, lisää
henkilökuntaa, työturvan sekä tuo heidän sanomansa
etusivuille.
Entinen kansainvälinen kannabiksen salakuljettaja Howard Marks sekä entinen Scotland Yardin huumeosaston päällikkö Eddie Ellison tulevat puhumaan 17. maaliskuussa pidettävään kannabispuolueen, The Legalise Cannabis Alliance ( LCA ), vuosikokoukseen, joka pidetään East Anglia yliopistolla.
LCA aikoo asettaa jopa 100 ehdokasta seuraavissa yleisissä vaaleissa.
Konservatiivinen republikaani Uuden Meksikon osavaltion kuvernööri Gary E. Johnson herätti alkuun ihmetystä ehdotuksillaan huumelakien täysremontiksi. Hän on ehdottanut mm. hallussapitoa koskevien lakien höllentämistä, hoidon tarjoamista huumeiden käyttäjille rangaistusten sijaan ja neulojen jakamista apteekeista huumeriippuvaisille.
Nyt kahdeksan hänen ehdotuksiinsa perustuvaa lakialoitetta on menossa läpi lainsäädäntöprosessin tehden osavaltiosta edelläkävijän huumepolitiikan muutoksessa. Kalifornia, New York sekä lukuisat muut osavaltiot ovat toteuttaneet joitakin näistä ja monissa vastaavia lakeja on käytännössä kansalaisaloitteiden pohjalta.
Yksi lakiesityksistä on lääkemarilaki, joka suojaa syytteeltä jos henkilöllä on "kohtuullinen määrä" marijuanaa tiettyihin vaivoihin. Samanlaiset lait ovat voimassa kahdeksassa osavaltiossa ja Kolumbian alueella ja noin 15 muuta osavaltiota harkitsee vastaavanlaisen lainsäädännön säätämistä.
Yksi lakiesityksistä sallisi myös unssin (n. 30 g) marihuanamäärän
hallussapidon kuten jo 10 osavaltiota on tehnyt.
Uusimpien tutkimusten mukaan alle 17 vuotiaista pojista 50.1% ja tytöistä
41% on käyttänyt kannabista. Alle 19 vuotiaista jo 60% molemmista
sukupuolista on käyttänyt sitä. Kannabiksen käyttö
on kasvanut 25% viimeisten 6 vuoden aikana.
Englannin hallitus päätti, että kannabiksen hallussapidosta varoituksen vuosittain saavat 50 000 ihmistä eivät enää saa siitä merkintää rikosrekisteriin. Näin työnantaja ei saa tietää alaisensa kannabiksen käytöstä eikä viisumia vaativat maat voi kieltää maahan pääsyä tällä perusteella.
Hallitus on tähän saakka suhtautunut jyrkän kielteisesti viime vuonna julkaistun Poliisisäätiön raporttiin, joka suosittaa huumepolitiikan täysremonttia. Sisäministeriötä on arvosteltu siitä, että se ei ole toteuttanut yhtäkään raportin 24:stä keskeisimmistä suosituksista, varsinkaan kannabiksen luokittelun muuttamista huumelaissa.
David Winnick, työväenpuoleen takapenkkiläinen sekä
sisäasiainkomitean jäsen alahuoneessa, toivoo järkevämpää
huumekeskustelua kunhan tulossa olevien vaalien aiheuttamat paineet ovat
ohi.
45%:n mielestä kannabiksen käytöstä ei pitäisi enää rangaista. Suurinta dekriminalisoinnin kannatus on 18-24 vuotiaiden keskuudessa, 62%. Yli 65 vuotiaiden keskuudessa kannatus on vain 33%.
Sisäministeriön vuoden 1998 rikostilaston mukaan 97 000 ihmistä pidätettiin kannabiksen käytöstä, mikä osoittaa kannabiksen käytön selvää kasvua (vuonna 1988 26 000). Varoituksen rangaistuksena saaneiden osuus nousi samana aikana 36%:sta 54%:iin.
Uusi Hollywood kassamagneetti, Traffic (ohjaus: Steven Soderbergh), joka kertoo USA:n huumesodan epäonnistumisesta, on innostanut Newsweek-lehden omistamaan numeron huumesodan vaikutuksille. Teemanumerossa käydään läpi huumesodan eri puolia ja todetaan heti alussa, että paras tapa voittaa huumesota on hoitaa sen uhrit.
Kannabiksen osalta lehti noudattaa virallista politiikkaa: huumeiden vaikutuksia selvitettäessä kuvatekstissä kerrotaan kaikkien huumeiden vaikuttavan samalla tavalla mutta varsinaisessa artikkelissa kannabiksen vaikutusmekanismeista ei mainita sanallakaan päinvastoin kuin muiden aineiden, alkoholin, amfetamiinin, heroiinin ja kokaiinin, osalta.
Traffic elokuvan käsikirjoittaja Stephen Gaghan tiivistää
tiedonkeruun aikana tavoittamansa toivottomuuden mahdottoman tehtävän
edessä: "Kun sodit ihmisluontoa vastaan, niin meistä jokainen
on vihollinen. Kumpaa me olemme lähempänä kaiken tämän
rahan, ajanhukan ja kärsimyksen jälkeen, kuuta vai Eurooppaa
?"
Työväenpuolueen kansanedustaja Paul Flynn puhui oman lakialoitteensa äänestyksen yhteydessä, että hän on jo kolme kertaa yrittänyt ajaa läpi lakia, jolla autettaisiin kroonisista taudeista kärsiviä. "Joka kerta ministereiden vastaus on ollut tekopyhää, yliolkaista ja poliittisesti pelkurimaista". Lakialoite ei mennyt tälläkään kertaa eteenpäin.
Sisäasiainministeri Barbara Roche vastasi hallituksen puolesta: "On liian aikaista muuttaa huumelainsäädäntöä kannabiksen lääkekäytön sallimiseksi ennenkuin sen laatu, turvallisuus ja vaikutus on tieteellisesti testattu ja lääkekäyttöä valvova virasto on myöntänyt myyntiluvat".
Flynn arvosteli lisätutkimuksen tarvetta: "Kannabis on ihmiskunnan vanhin lääke. Miljardit ihmiset ovat olleet mukana kokeissa 5000 vuoden ajan. Pyramidien rakentajat käyttivät sitä silmälääkkeenä ja kuningatar Viktoria kuukautisvaivoihin. Kannabis on haitattomampi kuin aspiriini eikä ole tiettävästi aiheuttanut yhtään kuolemantapausta."
Kannabiksen haittavaikutukset
Useat lehdet ovat uutisoineet British Journal of Psychiatry -lehdessä (Br. J. Psychiatry 2001, 178: 98-128) julkaistuja artikkeleita, joissa psykologit ja psykiatrit kirjoittavat kannabiksen haittavaikutuksista.
Emeritus professori C. Heather Ashton Newcastle upon Tyne yliopistosta selvitti, että 60% Englannin yliopisto-opiskelijoista on käyttänyt kannabista ja 20% käyttää sitä säännöllisesti. Vaikka suurin osa käyttää sitä satunnaisesti sen euforisoivan vaikutuksen takia, on sen säännöllisellä runsaalla käytöllä vakavia sivuvaikutuksia kuten muistin, tarkkaavaisuuden ja monimutkaisen tiedon käsittelyn heikentyminen.
"On vielä epävarmaa heikentääkö kannabis paljon
ja säännöllisesti käytettynä pysyvästi henkistä
suorituskykyä", professori Ashton täsmentää.
Psykiatri Andrew Johns Lontoon psykiatrian instituutista arvioi kannabiksen
käytön haittavaikutusten esiintymistä väestössä
ja varoittaa mielenterveyshäiriöistä kärsiviä,
joilla kannabis voi laukaista tai pahentaa olemassa olevia oireita. Samoin
mielenterveystyössä toimivien ammattilaisten tulisi oppia tunnistamaan
ja puuttumaan kannabiksen haittavaikutuksiin mielenterveydelle.
Psykiatri Philip Robson Oxfordin yliopistosta keskittyy omassa artikkelissaan kannabiksen hyötyyn lääkkeenä. Haastattelussa hän kertoo, että "kannabis on itsessään hyödyllinen lääke moniin vaivoihin. Tälle löytyy tieteellistä pohjaa vaikka tämä onkin laadultaan ja laajuudeltaan vielä rajallista koska laittomalla aineella on vaikea tehdä tutkimusta. Vallitsee yksimielisyys siitä, että tämä lääkeryhmä on tutkimisen arvoinen moniin sellaisiin vaivoihin, joiden vakiintuneet hoitotavat ovat puutteellisia."
Robson tuntee haittavaikutukset mutta hänen mielestään niitä täytyy verrata olemassaolevan lääkityksen aiheuttamiin haittavaikutuksiin.
Filosofian tohtorit Robert MacCoun ja Peter Reuter Kalifornian yliopistosta päätyvät kannabiksen lainsäädäntöä koskevassa katsauksessaan suosittamaan osittaista liberalisointia. Nykyiselle agressiivisesti toteutetulle kannabiksen kieltolaille on olemassa toimivia vaihtoehtoja. Malli, jossa hallussapito ja kasvatus omaan käyttöön on sallittu, tuottaa täyden laillistamisen hyödyt mutta vähän tämän mallin haittavaikutuksista.
Tohtorit Elizabeth M. Williamson ja Fred J. Evans kirjoittavat uudessa Drugs lehdessä kannabiksen käytöstä lääkkeenä (Cannabinoids in Clinical Practice. Drugs 12/1/00, Vol 60 (Number 6), p1303-1314. ISSN: 00126667). He mm. tuovat esille nykyisin käytössä olevien synteettisten THC-valmisteiden eron potilaskäytössä. Yrttimuodossa olevat cannabidiol (CBD) ja cannabigerol (CBG) säätelevät THC:n vaikutusta, myös psykoaktiivisia vaikutuksia, ja lisäksi niillä on omia lääkinnällisiä ominaisuuksia.
Lääkekäytössä paniikki- ja ahdistuskohtauksia THC:n käytön sivuoireina on havaittu vanhemmilla ihmisillä ja naisilla, harvemmin lapsilla. Kannabispsykoosien esiintymiselle ei löydy vahvistusta psykiatristen sairaaloiden potilaskertomusten perusteella mutta kannabis voi huonontaa olemassaolevia oireita.
Madridin Complutensen yliopistossa tutkitaan kannabiksen vaikutusta immuunijärjestelmän toimintaan. Uusimmassa Journal of Molecular Medicine lehdessä kerrotaan kannabiksen käytöstä syövän hoidossa. Kipua ja pahoinvointia ehkäisevän vaikutuksen lisäksi kannabiksella on myös monipuolisia vaikutuksia immuunijärjestelmän toimintaan. Lupaavia tuloksia on saatu mm. rinta- ja eturauhassyövän sekä aivokasvainten hoidossa (Manuel Guzmán; Cristina Sánchez; Ismael Galve-Roperh: Control of the cell survival/death decision by cannabinoids. Journal of Molecular Medicine 2/5/01, Vol 78 (Number 11), p613-625.).
Maailman laajin kannabiskasvin lääkekäyttötutkimus alkaa Derrifordin sairaalassa Plymouthissa. Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää MS-potilaiden kipujen ja vapinan hallintaa. Tutkimus alkaa 20 potilaan ryhmällä mutta se on tarkoitus laajentaa koskemaan 660 potilasta 40:ssä eri kaupungissa.
Tutkimuksen rahoittaa Medical Research Council, se on hallituksen hyväksymä, joka myös tuottaa tutkimuksessa käytettävän kannabiksen Sveitsistä.
Hoidosta hyötyä saavat potilaat voivat kokeiden jälkeen anoa vielä lääkityksen jatkamista 9 kuukautta. Potilaat saavat myös ottaa lääkityksensä kotiin koska kaikille on myönnetty sisäministeriön lupa pitää hallussa vaaralliseksi luokiteltua huumetta. Osanottajia on neuvottu olemaan ajamatta autoa tutkimusaikana.
Kyseinen tutkimus on neljäs kannabistutkimus, joka on alkanut viime kuukausien aikana. Kolmessa aiemmin aloitetussa tutkimuksessa käytetään suusuihketta, joka on kehitetty GW Pharmaceuticals lääketehtaan kasvattamista kasveista.
James Paget sairaalassa tehtävää tutkimusta johtava professori William Notcutt on ottanut koehenkilöiksi myös muista kroonisista kiputiloista kärsiviä. "Me tarkastelemme kivun lievityksen lisäksi yleistä elämän laatua", hän kertoo. "Jos potilas kertoo voivansa paremmin aloitettuaan kannabiksen nauttimisen, en aio hätäillä siitä, että onko osa tästä kannabiksen aiheuttamaa euforiaa (hyvinvoinnin tunne), enkä aio vähentää annosta pelkistä moraalisista syistä".
Hollannin terveysministeri Els Borst ilmoitti lääkekannabisviraston aloittamisesta 23. joulukuuta. Sen tehtävänä on arvioida kannabistuotteiden lääkevaikutuksia. Kansallisen viraston aloittaminen mahdollistaa kannabiksen laillisen viljelyn lääketarkoituksiin.
Virastolla tulee olemaan kannabiksen tuonti- ja vientimonopoli ja se
myöntää jatkossa kannabiksen kasvatuslupia. Virasto valvoo
tuotantoa siten, että kaikki kasvatettu kannabis käytetään
lääketarkoituksiin ja ylijäämä tuhotaan. Lääketieteelliset
tutkimukset aloitetaan kunhan riittävä kannabiksen saanti on
taattu.
Kanadan kannabispuolue:
http://www.bcmarijuanaparty.ca/
Viime joulukuussa suoritetun mielipidetiedustelun mukaan kannabiksen dekriminalisoinnin kannatus on kolmessa vuodessa noussut 47%:sta 57%:ään Vancouverin asukkaiden keskuudessa. Vastustus taas tippui 41%:sta 31%:een.
Mielipidetiedustelu suoritettiin kaupungin uuden huumestrategian kannatuksen mittaamiseksi. Uudessa strategiassa pyritään painottamaan tasapainoisesti kaikkia huumetyön lohkoja, lain täytäntöönpanoa, hoitoa, haittojen vähentämistä ja käytön ehkäisyä.
Professori Bruce Alexander, Peaceful Measures: Canada's Way Out of the War on Drugs -kirjan kirjoittaja, sanoo, ettei ole hämmästynyt tuloksista, koska hän on nähnyt mielipiteen muutoksen opiskelijoidensa mielipiteissä.
"Yleisö on valmis kuuntelemaan molempia osapuolia", hän kertoo
mutta huomauttaa, että yleinen pelko estää järkevän
keskustelun erilaisten huumeiden kuten marijuanan ja heroiinin yhteiskunnallisista
kustannuksista ja todellista haitoista.
Puhuessaan Wellingtonissa nuorisoparlamentille nuorisoministeri Laila Harre paljasti kannattavansa kannabislain osittaista liberalisointia ennemmin kuin pikasakkojen määräämistä kannabiksen käytöstä. Tämä tarkoittaisi pienten määrien hallussapidon sallimista mutta suurten määrien hallussapito ja kasvatus olisivat edelleen kiellettyjä.
Ministeri Harre perusteli kantaansa sillä, että pikasakkoa soveltavissa maissa on rikostuomiot sakkojen maksamatta jättämisestä lisääntyneet pitemmällä tähtäimellä. "Sakoista muodostuu kannabiksen käyttövero, joka kohdistuu raskaimmin niihin, jotka jäävät kiinni muita herkemmin ja ovat eniten maksukyvyttömiä, kuten juuri nuoret", hän tiivisti kantansa.
Etelä-Australian osavaltio alkoi soveltamaan pikasakkokäytäntöä vuonna 1987 mutta siellä huomattiin, että puolet kiinnijääneistä sai lopulta rikostuomion maksamattomuuden takia.
Uudessa-Seelannissa on asetettu terveyskomitea tutkimaan menettelytapoja vähentää kannabiksen käytöstä aiheutuvia haittoja sekä kannabiksen laillista asemaa. Lainmuutoksen odotetaan kuitenkin kestävän seuraavien vaalien yli.
Lähde: The Guardian, 19.1.2001, National
Post 22.1.2001, Helsingin Sanomat 23.1.2001, Chicago Tribune 23.1.2001.
National Post:
http://www.nationalpost.com/search/story.html?f=/stories/
20010122/445828.html
Helsingin Sanomat:
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20010123UL10&pvm=20010123
The Guardian:
http://www.guardianunlimited.co.uk/drugs/Story/0,2763,424732,00.html
YK:n raportti imuroitavissa:
http://www.undcp.org/adhoc/world_drug_report_2000/report_2001-01-22_1.pdf
WHO:n kannabisraportti:
http://www.who.int/substance_abuse/docs/cannabis.pdf
YK:n huumepolitiikkaa on aina leimannut konservatiivisuus. Se vastusti haittoja vähentäviä ohjelmia vielä 1990-luvun puolivälissä mutta sen huumeita ja rikollisuutta vastaan kamppailevan toimiston (ODCCP/UNDCP:n) vasta ilmestyneessä raportissa nämä on otettu avosylin vastaan todistamaan sen puolesta, että YK:n johtama huumesota kannattaa sittenkin. Isoin prosenttiluvuin todistetaan voitoista sodan rintamailta ympäri maailman. Entisen paternalistisen raskauden sijaan raportin tyylilaji on YK:n lehdistötiedotteen valossa kevyen optimistinen.
"On tullut aika ajatella huumeita uudella tavalla", sanoi johtaja Pino Arlacchi Lontoossa Thames joen varrella järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, jossa samalla esiteltiin uusia Englannin tullin pikaveneitä. "On päästävä eroon siitä epätoivon tunteesta, joka on tarttunut yhteen sukupolveen."
Edistymisestä kertovien lukujen alle jää ne tiedot, että amfetamiinin kaltaisten aineiden käyttäjäkunta (29 miljoonaa) ylittää jo perinteisten huumausaineiden käyttäjämäärät (opiaatit 13.5, kokaiini 14). Raportti ohittaa synteettisten psyykenlääkkeiden laajan kansainvälisen salakaupan ja kulutuksen valtavan kasvun 90-luvulla.
YK:n huumepolitiikan vanhanaikaisuus ilmenee sen ainekeskeisyydessä. Se käyttää termiä "huumeiden väärinkäyttö" viittaamaan niiden aineiden käyttöön, mitkä on mainittu sen huumesopimusten listoilla. EU:ssa ollaan yhä laajemmin keskittymässä ongelmakäytön hoitamiseen riippumatta siitä, onko aine tällä hetkellä laillinen tai laiton.
Pakistan mainitaan eturivin esimerkkinä maasta, josta on onnistuttu juurimaan oma oopiumtuotanto. Toisaalla Pakistan vilahtaa yhtenä niistä maista, joista on tullut kansainvälisen heroiinikaupan kauttakulkumaa ja joissa huumeiden käyttö kasvaa.
Toisaalta mainitaan Länsi-Euroopan maita, joissa YK:n aikoinaan vastustamilla haittojen vähentämisohjelmilla on onnistuttu tasaamaan heroiinin käytön kasvu ja saatu heroiinin käyttäjien keski-ikä nousemaan. Hollantia ei tosin mainita.
Maailman huumeiden väärinkäyttäjien määräksi annetaan 180 miljoonaa, joista 140 miljoonaa käyttää väärin kannabistuotteita. Ilmeisesti YK:n virkamiehet ovat lukeneet WHO:n kannabisraportin koska yhteenvedossa mainitaan, että se on vähemmän ongelmia aiheuttava kuin heroiini tai kokaiini. Kannabis kiellettiin YK:n sopimuksella kansainvälisesti vuonna 1961 sillä perusteella, että se on yhtä vaarallinen kuin heroiini tai kokaiini.
Uuden raportin julkaisun aikoihin myös huumetoimiston ja sen johtajan rahankäyttötapa on herättänyt kohua. YK:n korkea huumevirkamies Michael Schulenburg erosi erimielisyyksien takia ja paljasti, kuinka ODCCP:n johtaja Pino Arlacchi kiertää kalliisti maailmaa pitämässä suureellisia puheita luvaten miljoonia, joita ei sitten kuulu.
Belgian hallitus dekriminalisoi kannabiksen hallussapidon hekilökohtaiseen käyttöön. Terveysministeri Magda Aelvoet kertoi, että omaan käyttöön tarkoitettu kannabiksen hallussapito ei tule aiheuttamaan mitään reaktiota oikeuslaitokselta. Kannabiksen hallussapito johtaa oikeustoimiin vain jos siitä aiheutuu ongelmia käyttäjälle itselleen tai haittaa muille ihmisille.
Terveysministeriön edustaja Paul Geerts: "Hallituksen näkökulma on se, että ei ole mitään objektiivista syytä käsitellä kannabista eri tavalla kuin alkoholia tai tupakkaa". Tulee vielä kestämään kuukausia ennen kuin laki astuu käytäntöön. Sallitun kannabismäärän raja on jätetty tietoisesti auki. "Hallitus ei halunnut antaa vaikutelmaa, että 5 tai 15 grammaa olisi hyvä määrä", Geerts sanoi.
Hollannin kaltaista coffee shop järjestelmää pidetään Belgiassa vielä liian radikaalina mutta kannabiksen kotikasvatus tullaan sallimaan. Kannabiksen dekriminalisointi on tällä hetkellä ajankohtainen asia monissa EU-maissa.
Uzbekistan on USA:n, Englannin ja YK:n rahoittaman salaisen tutkimuksen keskus. Tutkimuksen tarkoitus on tuhota huumeita tuottavia kasveja kuten oopiumunikko ja hamppu
Uzbekistan on allekirjoittanut vuoden 1988 huumesopimuksen ja vuonna 1998 se solmi huumeiden vastaisesta yhteistyöstä USA:n kanssa. Venäjä pyysi UNDCP:tä kehittämään tehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä biologisia unikon ja hampun torjunta-aineita.
Vuonna 1998 YK:n alainen UNDCP (United Nations International Drug Control Program) solmi 3.5 vuotisen sopimuksen Tanskentissa sijaitsevan biologian instituutin kanssa "luotettavan biologisen torjunta-aineen" kehittämiseksi. Unikkoa tuhoavaa sientä, Pleospora Papaveracea, kokeiltiin menestyksellä.
Tiedemiehet ovat kuitenkin huolissaan siitä, että sienellä on "laaja geneettinen vaihtelu", mikä voisi johtaa muuntuneiden sienikantojen leviämiseen muihin hyötykasveihin. Tuhosienen käyttö voi olla myös YK:n biologiset ja myrkkyaseet kieltävän sopimuksen vastainen. Taustalla väijyy myös pelko biologisten aseiden päätymisestä muslimiterroristien käsiin ja sitä kautta länsimaiden omaan niskaan.
Time-lehti kertoo otsikolla 'Going up in Smoke' Sveitsin hamppukulttuurin noususta ja poliittisesta hyväksynnästä. Kannabista myyvien kauppojen lukumäärä on noussut vuoden 1997 kahdestakymmenestä nyt jo kolmeen sataan. Virallisten tietojen mukaan 250 hehtaaria hamppua tuottaa poltettavaa 600 000:lle kuluttajalle. Kokonaisliikevaihdoksi lehdessä arvioidaan 550 miljoonaa US$ (n. 3,5 miljardia mk).
Viime syksynä Sveitsin liittovaltion hallitus päätti dekriminalisoida kannabiksen henkilökohtaisen käytön ja hallussapidon ja nyt helmikuussa se esittelee suunnitelmansa kaupan säätelystä.
Hallituksen puhemiehen Thomas Zeltnerin mukaan hallitus ei kuitenkaan aio yksipuolisesti laillistaa kannabista eikä Sveitsistä ole tarkoitus tehdä kannabiksen viejämaata.