| TERO NIEMINEN | KANTELU |
| XXXXXXXXX | |
| XXXXXX | 22.3.1999 |
| XXXXXXX |
| EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES |
| Aurorankatu 6 |
| 00100 HELSINKI |
Kantelun ensisijaisena tarkoituksena on selvittää miksi poliisit, syyttäjät ja tuomioistuin eivät noudata rikoslain 50 luvun 7 §. Tämän lainkohdan mukaan huumausaineen käytöstä ja siihen liittyvästä toiminnasta ei pitäisi syyttää tai rangaistus pitäisi jättää tuomitsematta.
Olin haastateltavana 27.7.1997 TV1:n "A-studio"-ohjelmassa. Ohjelmassa käsiteltiin huumepolitiikkaa ja kannabiksen käytön terveydellisiä vaikutuksia. Kerroin kohtuullisesta kannabiksen käytöstäni. Vertailin myös kotona kasvatettua kannabista kadulta ostettuun ja esitin mielipiteitä nykyisestä huumepolitiikasta.
Käytin siis perustuslaissa mainittua sananvapauttani. Toin julkiseen keskusteluun kannabiksen kohtuukäyttäjän näkökulman. Tämä näkökulma on julkisuudessa usein sivuutettu. Siitä huolimatta ohjelma käynnisti prosesseja, joiden lainmukaisuutta pidän vähintään kyseenalaisena.
Kerroin omasta tavastani käyttää kannabista. Siihen kuuluu käytön kohtuullisuus (vain pari kertaa kuussa). Lisäksi olen lähes kokonaan lopettanut alkoholin käytön. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että olen vaihtanut alkoholin isommat haitat kannabiksen pienempiin haittoihin. Kasvatan itse käyttämäni kannabiksen, jonka ansiosta vältän kaupallisessa hasiksessa esiintyvät haitalliset aineet. Ollessani omavarainen kannabiksen suhteen minun ei myöskään tarvitse olla tekemisissä rikollisen alakulttuurin kanssa. Nämä kaikki ovat hyödyllisiä näkökohtia niille, jotka käyttävät kannabista sen laittomuudesta huolimatta.
Sain kutsun kuulusteluihin 5.8.1997. Se lähetettiin minulle postitse. Kuulustelu oli määrätty tapahtuvaksi samana päivänä kello 13:00. Silloiseen asuntooni posti jaettiin yleensä noin kello 10:30, joten minulla oli vain kaksi ja puoli tuntia aikaa järjestää asiat niin, että ehdin ajoissa paikalle. Siihen minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia, jollen olisi juuri silloin ollut vuosilomallani.
Kuulusteluissa otin asian esille ja sain kuulla, että virkapostin olisi pitänyt tulla minulle jo maanantaina 4.8.1997. Kirjekuoreen leimattu päivämäärä oli myös 4.8.1997. Itse kutsu oli päivätty lauantaina 2.8.1997. Mielestäni kyseinen menettely ei ollut kaikilta osiltaan kohdallaan. Miksi aikataulu kuulusteluihin saapumiselle oli tehty melkein mahdottomaksi?
Erittäin mielenkiintoiseksi tämän asian tekee se, että tiistaina 5.8.1997 ilmestyneessä Ilta-Sanomissa oli juttu siitä, kuinka poliisi aikoo tutkia "A-studion kannabisohjelman". Tilanne oli siis sellainen, että Ilta-Sanomissa juttu oli jo ehditty painaa paperille, ennen kuin tiesin itse siitä mitään. Miten on mahdollista, että sanomalehti tietää asiani paremmin kuin minä itse?
Kuulusteluissa 5.8.1997 keskeisin asia, jonka kuulustelijan toimesta kuulin oli, että "On täysin eri asia mitä sanon TV:ssä ja taysin eri asia mitä sanon kuulusteluissa". Tulkitsin tilanteen niin, että minulle tarjottiin tilaisuutta muuttaa kertomustani ja näin saattaa ohjelmassa esitetyt seikat kyseenalaisiksi. Miksi tämä asia oli niin tärkeä, että se piti ottaa esille yhä uudestaan ja uudestaan?
Myönsin A-studiossa esitetyt asiat oikeiksi. Kuulusteluissa pidettiin tauko, koska kuulustelija piti palaverin tutkinnanjohtajan kanssa jatkotoimenpiteistä. Palaverin jälkeen kuulustelua jatkettiin ja tällä kertaa aiheena oli se, mitä kannabiksen käyttöön liittyvää minulla on kotonani. Kerroin siellä olevan lähinnä siemeniä, piippuja ja sekalaista kasvatukseen liittyvää tavaraa. Tämän perusteella tehtiin kotietsintä. Takavarikkoon päätyivät 15 hampun siementä ja kaksi vesipiippua.
Ilmoitin kuulustelijalle haluavani lisätä esitutkintapöytäkirjaan loppulausunnon. Sen jälkeen sain kuulla, että minut kutsutaan kuulusteluihin vielä kerran. Kuulustelu pidettiin 27.8.1997. Tämän kuulustelukerran tarkoitus ei ole minulle oikein selvinnyt. Asiat olivat pääosin samoja, mitä aikaisemminkin. Kyseltiin käyttökertojen lukumäärästä, oliko joku yllyttänyt minua menemään A-studioon, oliko päätös ohjelmaan menosta omani, tiesinkö kannabiksen käytön olevan lainvastaista.
Poliisi perustelee yleensä omaa toimintaansa turvallisuusnäkökohdilla. Omassa tapauksessani se ei kuitenkaan sovi kuvaan, sillä minä en ole tehnyt rikoksia rahoittaakseni käyttöäni. Rikoslain 3 luvun 5 §:n (302/90) todetaan, että syyttäjä saa jättää syytteen ajamatta teon vähäisyyden, oikeudenkäynnin kohtuuttomuuden tai tarkoituksettomuuden perusteella. Lisäksi rikoslain 50 luvun 7 §:n mukaan huumausaineiden käytöstä ja siihen liittyvästä toiminnasta ei tulisi syyttää eikä tuomita. Varmistin kuulustelijalta, että hän oli tietoinen kyseisistä lainkohdista. Kaikesta huolimatta esitutkintapöytäkirja toimitettiin syyteharkintaan. Millä tavalla minuun kohdistuneet kontrollitoimenpiteet ovat parantaneet yleistä turvallisuutta?
Poliisi siis toimii räikeästi lain henkeä vastaan. Huumeiden käyttäjien vainoaminen on paljon pahempi uhka turvallisuudelle kuin lain hengen kunnioittaminen. Nykyisessä tilanteessa addiktit, jotka ovat todella hoidon tarpeessa eivät välttämättä uskalla sinne hakeutua, koska poliisin toiminta tekisi oman elämän entistä tukalammaksi. Sen takia addiktin kierre jatkuu ja monessa tapauksessa käyttö on rahoitettava rikoksin.
Poliisien toiminta rahoitetaan verovaroista. Omassa tapauksessani en näe kunnollisia perusteita useille ja pitkään kestäneille kuulusteluille ja kotietsinnälle. Olisi mielenkiintoista tietää paljonko tämänkin prosessin kustannukset olivat. Veronmaksajana en voi hyväksyä sitä, että ongelmaa parannetaan keinoilla, jotka itse asiassa pahentavat ongelmaa.
Poliisilla on käytössään useita pakkokeinoja. Näiden keinojen käytössä pitää olla erityisen tarkkana siitä, ettei niitä käytetä väärin. Jos poliisi käyttää omia oikeuksiaan lain henkeä vastaan, niin sillä on hyvin perustavaa laatua oleva vaikutus yhteiskuntaan. Tämän pitäisi olla jokaiselle lainvalvojalle selvää. Ollessani armeijassa meille opetettiin, että esimiestä ei tarvitse totella, jos hän antaa lainvastaisia määräyksiä. Olisin hämmästynyt, jos eivät samankaltaiset säännökset koskisi myös poliiseja.
Toimimalla lain henkeä vastaan poliisi itse asiassa vähentää omaa arvostustaan. Tämä kehitys ei kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan.
Pyydän eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään:
-Tapahtuiko kuulustelukutsun lähettäminen asianmukaisesti?
-Miten on mahdollista, että sanomalehti tietää asiani paremmin kuin
minä?
-Miksi kuulusteluissa korostettiin sitä, kuinka on täysin eri asia
mitä sanon TV:ssä ja eri asia mitä sanon kuulusteluissa?
-Miksi kotietsintä tehtiin?
-Millä perusteella tehtiin toinen kuulustelu 27.8.1998?
Rikoslain 3 luvun 5 §:
"Tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta, milloin:
1) rikosta on sen haitallisuus tai siitä ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä;
2) rikosta on tekoon tai tekijään liittyvistä erityisistä syistä pidettävä anteeksiannettavana;
3) rangaistusta on pidettävä kohtuuttomana tai tarkoituksettomana ottaen huomioon tekijän toiminta rikoksensa vaikutusten estämiseksi tai poistamiseksi tai sen selvittämisen edistämiseksi, hänen henkilökohtaiset olonsa, rikoksesta hänelle aiheutuvat muut seuraukset, sosiaali- ja terveydenhuollon toimet tai muut seikat; taikka
4) rikos ei rikosten yhtymistä koskevien säännösten johdosta olennaisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuksen määrään."
Rikoslain 50 luvun 7 §:
"Huumausaineen käytöstä ja huumausaineen käyttöön liittyvästä
muusta tässä luvussa tarkoitetusta rikoksesta voidaan sen lisäksi,
mitä rikoslain voimaanpanemisesta annetussa asetuksessa tai tässä
laissa säädetään, jättää syyte ajamatta tai rangaistus tuomitsematta,
jollei teko olosuhteet huomioon ottaen ollut omiaan heikentämään
yleistä lainkuuliaisuutta. Syyte voidaan myös jättää ajamatta tai
rangaistus tuomitsematta, jos tekijä osoittaa sitoutuneensa
sosiaali- ja terveysviranomaisen hyväksymään hoitoon."
Rikoslain 50 luvun 7 § perusteluissa todetaan "syyttäjä saa jättää syytteen ajamatta muunmuassa teon vähäisyyden, rikoksentekijän alaikäisyyden ja oikeudenkäynnin kohtuuttomuuden tai tarkoituksettomuuden perusteella ja tuomioistuin saa rikoslain 3 luvun 5 §:n (302/90) nojalla jättää rangaistuksen tuomitsematta samantapaisilla perusteilla. Näitä säännöksiä voidaan soveltaa myös huumausainerikoksiin. Siten esimerkiksi kokeilukäyttö tai vähäisen määrän maahantuonti voidaan jättää syyttämättä tai tuomitsematta teon vähäisyyden perusteella."
"Yleiset säännökset antaisivat sinänsä syyttäjille ja tuomioistuimille riittävät valtuudet toimenpiteistä luopumiseen. Nykyisen (tarkoitetaan vanhaa v. 1972 voimaan tullutta lakia) huumausainelain aikana näitä valtuuksia ei kuitenkaan ole paljon käytetty, vaan toimenpiteistä luopuminen on ollut harvinaista. Kuten yleisperusteluissa on esitetty, tämän esityksen tarkoituksena on, että pelkän käytön tapauksissa syyttämättä ja tuomitsematta jättämistä sovellettaisiin, jollei sitä vastaan ole painavia syitä. Jotta tämä tavoite saavutettaisiin, lakiin on otettu erityinen säännös toimenpiteistä luopumisesta. Erityissäännöksen lisäksi voidaan soveltaa yleisiä toimenpiteistä luopumissäännöksiä, mikä on selvyyden vuoksi todettu lakiteksissä.
Säännös koskisi ensisijaisesti huumausaineen käyttöä. Käytön ohella säännös ulottuisi muuhunkin käyttöön liittyvään huumausainerikokseen, koska käyttötilanteessa olisi epäjohdonmukaista rangaista käytön valmistelemiseksi tehdystä maahantuonnista, hallussapidosta tai valmistuksesta. Muiden rikosten tulisi välittömästi liittyä tapahtuneeseen tai suunniteltuun omaan käyttöön. Esimerkiksi valmistus tai maahantuonti myyntiä varten ei kuuluisi tämän säännöksen alaan.
Toimenpiteistä luopuminen olisi mahdollinen kahdessa tilanteessa. Ensinnäkin syyte voitaisiin jättää ajamatta tai rangaistus tuomitsematta, jollei teko olosuhteet huomioon ottaen ollut omiaan heikentämään yleistä lainkuuliaisuutta. Tätä harkittaessa on otettava huomioon tilanne kokonaisuudessaan. Perustilanteena olisi tapaus, jossa aikuinen yksin kotonaan käyttää itse hankkimiaan tai valmistamiaan huumeita. Myös muutaman vakiokäyttäjän yhteinen käyttö kotioloissa olisi usein rinnastettavissa yksinkäyttöön. Jos taas huumeita käytetään julkisesti tavalla, joka on omiaan johdattamaan muitakin käyttämään niitä, esimerkiksi musiikkijuhlilla tai televisiolähetyksessä, tapausta ei yleensä voitaisi jättää syyttämättä tai tuomitsematta. Yksityiskohtainen rajanveto jää lainkäyttäjän tapauksittain tehtäväksi."
Mainituista lainkohdista huolimatta syyttäjät syyttivät ja tuomioistuin tuomitsi. Missään vaiheessa ei esitetty mitään painavia syitä, jonka takia prosessi olisi ollut oikeutettu. Myöskään TV-ohjelmassa ei kuvattu kannabiksenkäyttöäni, eikä sitä tapahtunut kuvausten aikana.
Yleisesti hyväksyttyjen rikosoikeudellisten periaatteiden mukaan rikosoikeutta ei tule käyttää silloin, kun ihminen vahingoittaa tai vaarantaa vain omaa terveyttään. Syyttäjät ja tuomioistuin perustelevat toimiaan "yleisellä oikeuskäytännöllä". "Yleisen oikeuskäytännön" mukaan käyttäjiä syytetään ja rangaistus tuomitaan. Miten on mahdollista, että "yleinen oikeuskäytäntö" on muodostunut täysin erilaiseksi, kuin mitä lakitekstissä lukee?
Olen ymmärtänyt niin, että suomalaisessa oikeusjärjestelmässä eduskunta säätää lait ja syyttäjät ja tuomioistuimet toimivat näiden lakien mukaan. Nyt on kuitenkin jostakin ilmaantunut "yleinen oikeuskäytäntö", joka näyttää vaikutusvallaltaan olevan eduskunnan yläpuolella. Kuka on vastuussa "yleisestä oikeuskäytännöstä"? Millä tavalla kansalainen voi vaikuttaa "yleiseen oikeuskäytäntöön"?
Tapaukseni ei ole mitenkään ainutlaatuinen. Tiedostusvälineissä on usein ollut henkilöitä, jotka ovat kertoneet laittomien päihteiden käytöstään. Kuitenkaan en ole kuullut, että kukaan heistä olisi joutunut viranomaisten hampaisiin. Näin ollen tapauksessani ei myöskään toteudu yhdenvertaisuus lain edessä. Minuun sovellettu käytäntö on ristiriidassa myös perustuslain kanssa.
Rikkoessaan lakia syyttäjät ja tuomioistuin vähentävät omaa arvostustaan. Se taas vaikuttaa varmasti negatiivisesti yleiseen lainkuuliaisuuteen.
Nähdäkseni rikoslain 3 luvun 5 § ja rikoslain 50 luvun 7 § ovat olemassa, jotta tuomioistuinta ei turhaan kuormitettaisi jutuilla, jotka eivät heikennä yleistä lainkuuliaisuutta. Tämänkaltaisten juttujen läpiviennillä ei ole muuta vaikutusta yhteiskuntaan, kuin verorahojen kuluminen. Kysyttyäni oikeudenkäynnin kustannuksista veronmaksajille syyttäjä Maarit Loimukoskelta selvisi, ettei hänelläkään ole siitä juuri mitään käsitystä. Ainoastaan "yleinen oikeuskäytäntö" oli se, jolla oli jotain merkitystä.
Koko prosessi joutuu varsin omituiseen valoon, kun otetaan huomioon se, että syyttäjät valittavat julkisesti työruuhkaansa. Viimeksi tämän teki entinen huumesyyttäjä Ritva Santavuori Iltalehdessä 1.9.1998: "Kävin kylässä valtakunnansyyttäjän virastossa. Siellä selvisi, ettei valtakuntaan vaadita lisää syyttäjiä pelkän huvin vuoksi." Ei liene ihmeellistä, että on liikaa töitä, jos tuomioistuimiin viedään juttuja vastoin lain kirjainta.
Pyydän eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään:
-Miksi syyttäjät syyttivät?
-Miksi syyttäjät pitävät "yleistä oikeuskäytäntöä" lain yläpuolella?
-Miksi tuomioistuin tuomitsi
-Miksi tuomioistuin pitää "yleistä oikeuskäytäntöä" lain yläpuolella?
-Kuka on vastuussa "yleisestä oikeuskäytännöstä"?
| Tero Nieminen |