Olin perjantai-iltana ollut kiskomassa vauhtia ja lieviä psykedeelejä. Lauantai-iltana olo oli aika kurja. Ystäväni sai minut suostuteltua syömään puolikkaan valkoisen mitsun. En ollut syönyt enkä nukkunut sitten perjantain, ja olin hiukan peloissani nipsun vaikutukseta, koska en syö nipsuja kovinkaan usein ja puolikas yleensäkin riittää melkeinpä yhdelle illalle. Vielä enemmän minua pelotti se, että en ollut varma oliko kyseinen nipsu kuuluisia PMA- mitsuja vaiko toisia liikkeellä olleita suhteellisen kelvollisia mitsuja. Nipsu kävi päähän tosi äkkiä, ja puolessa tunnissa makasin jo sängyllä umpitutkalla. Katselimme erästä elokuvaa, jonka olin jo useampia kertoja aikaisemmin nähnyt. Väsymykseni takia en jaksanut pitää silmiä auki, joten keskityin elokuvan ääniin. Sitten päähäni alkoi tulla omituisia dialogeja, joita en muistanut elokuvassa olevan. Dialogeihin liittyivät pian kuvat, ja koko juttu tuntui hyvin aidolta. En edes muistanut pitäväni silmiä kiinni, mutta yhtäkkiä avasinkin ne ja huomasin elokuvassa tapahtuvan jotain ihan muuta kuin päässäni. Huoneessa oli aika hämärää, vain yksi vihreä valo. Katsoin vieressäni olevaa seinää, ja huomasin sen kuplivan, aaltoilevan ja valuvan samankaltaisesti kuin hapoissa. Kaikki mitä näin alkoi yhtäkkiä näyttää siltä, kuin olisin hapoissa. Olen nähnyt nipsuhalluja aiemminkin, ja ne ovat aina ennen olleet 'konkreettisempia' kuin hapoissa. Suljin taas silmäni ja samat valveunet palasivat. Melkein kahden tunnin ajan katselin vuorotellen valveuniani ja 'hapokkaita' visuaaleja. Tunsin myvs vartalossani kummallisuuksia, esim kdteni hohkasivat kylmää peiton läpi. Normaali nipsujen empaattisuus ja puheliaisuus oli poissa. Kaiken kaikkiaan tämä oli melkeimpä parhaita nipsukokemuksiani. Olen syvnyt arviolta 30 nipsua. Toista kertaa en varmaan tule tätä kokemaan, koska 'trippailuni' johtui varmastikkin huonosta kunnostani. Oli aika riskialtista ylipäätään nauttia yhtään mitään, täysin tyhjään vatsaan ylirasittuneena. Toiste en tätä tule kokemaan mutta olipahan helvetin hauskaa :)