Satuinpa iltana eräänä ostamaan pari paksua, vaaleata "Mitsua". Viikonlopun koittaessa myin kaverilleni toisen ja vedimme aluksi vain puolikkaat, kun nipsut kerran olivat erikoispaksujakin. Vähän ajan kuluttua aloimme riehumaan sisällä, rikoin puisen henkarin ja heittelin palaset ikkunasta pihalle. Yksi meinasi osua jotain mummoa päähän. Huomasimme pian, ettei solukämppäni ole riittävä alue purkaa energiaa, joten lähdimme pihalle hillumaan. Päivä oli kuuma, ja hiki tuli hyvin nopeasti. Puhe oli aivan liian nopeata, jos halusi puhua normaalisti, täytyi siihen keskittyä kympillä. Akut vain tyhjenivät turhan äkkiä. Otimme toiset puolikkaat parin tunnin kuluttua ekoista, ja jälleen oli riemu katossa. Lähdimme pihalle ja jäimme puhumaan parvekkeeltaan äkkäämämme naapurini kanssa. Pihassa oli komea Toyota Celica, ja pyysimme naapuria hakemaan sen omistajan sisältä. Sillä välin menetimme mielenkiintomme autoon ja lähdimme juoksemaan pois parvekkeen alta ennen autonomistajan saapumista. Painelimme läheiseen baariin etsimään juttuseuraa. Puhuimme estoitta kaikkien vieraiden kanssa, ja meinasin saada turpaani nähtyäni kahden ison miehen halaavan toisiaan ja heitettyäni, että ai kun herttasta. Toinen äijistä kääntyi minua kohti vihaisen näköisenä ja alkoi uhoamaan, että "Katotaan kumpi lyö lujempaa!" Jotenkin selvisin tilanteesta ehjänä, ja suunnistimme naapuriin. Olimme selittänyt syyn tilaamme, ja Celican omistaja kertoi jostain työkaveristaan huumepoliisista. Pelästyimme ensin, mutta tajusimme että vitsihän se vain. High-fiilis jatkui vielä jonkin aikaa. Pian lähdimme hakemaan 3.5g sitä muovailuvahamaista afgaa, mutta ei pilvijumitus oikein tällä kertaa tuntunut miltään moisen energialatauksen jälkeen. Kyseiset mitsut olivat ihan OK, mutta vaikutus on vain turhan lyhytkestoinen.