Ensimmäinen kokemukseni ekstaasista tapahtui eräässä ravintolassa.Kaverillani oli e-nappeja useita ja kysyi että haluaisinko testata yhtä. Hetken mietittyäni päätin ottaa puolikkaan napin. 20 minuutin kuluttua otin toisenkin puolikkaan ja jäin odottelemaan. Aluksi tuntui kehooni tulvahtavan rentoutunut olo. Pikkuhiljaa tuntemukset voimistuivat. Ravintolassa joku soitti kitaraa ja taustalla soi joku cd. Sanoin kaverilleni, että hei, mä pystyn kuuntelemaan kumpaakin yhtäaikaa, vau. Nyt aloin tuntemaan oloni jo todella sosiaaliseksi, enkä oikein jaksanut pysytellä paikoillani. Tuo tilanne alkoi jo vähän ahdistamaan joten lähdin ulos kävelemään. Tuntui, että pystyisin kävelemään vaikka kuinka kauan. Aurinko oli laskemassa ja auringonlasku värjäsi talojen seinät punertaviksi, huumaannuin tuosta näystä. Oli uskomattoman upeaa katsella tuota auringonlaskua ja noita kivisiä kerrostaloja jotka kylpivät punertavassa valossa. Sitten jatkoin matkaa ja pysähdyin erään kuppilan eteen. Mietin, että olisikohan viisasta juoda olutta ekstaasin kanssa. Joo, tuopille vaan. Menin tiskille ja tilasin yhden pitkän. Ja voi hurja miten teki mieli halata tuota naisbaarimestaria. Katselin hänen kauniita kasvoja, pehmeää ihoa, korvakoruja... nainen ojensi tuopin ja minä kiitin. Siirryin rauhalliseen nurkkapöytään siemailemaan oluttani. Puolikkaan tuopin jälkeen tuli rennompi olo ja alkoi miettimisvaihe. Ajatukset olivat selkeitä ja keskittyneitä tiettyihin asioihin. Välillä hätkähdin ajatuksistani ja katselin ympärilleni, imaisin tuoppini tyhjiin ja suunnistin kotiin syömään. Nelisen tuntia oli jo kulunut ja vaikutti siltä, että pystyisin nukahtamaan parin tunnin kuluttua. Vaikutus hiipui pikkuhiljaa pois. Seuraava päivä tuntui aika tyhjältä, ehkä vähän masentuneelta, mutta ei lainkaan pahalta. Mitäköhän mahtoi tuo esso pitää sisällään.