* * * virta+nipsu * * * Ensimmäistä kertaa näin aiempiin kokemuksiini verrattuna vähintään outoja hallusinaatioita. Olin yksissä bileissä ja niiden jatkoilla otettuani pohjalle virtaa ja pari tuntia sen jälkeen lisää virtaa sekä kolmion muotoisen x- files-merkkisen nipsun. Lisää virtaa tuli otettua pitkin yötä ja vielä puolikas samanlaisesta nipsusta jossain vaiheessa. Varsinaisella bilepaikalla ei vielä tapahtunut mitään oudompaa, normaalit mukavat nousut ja ajan kuluminen todella nopeasti kun otin nipsun heti sisäänmennessä ja hyvä fiilis. Jatkopaikalla alkoi sitten tapahtua. Muutamia näkemiäni juttuja: -Savu näkyi monissa paikoissa vaakasuorina viivanpätkinä, jotka tilan takaosassa pysyivät melkein paikallaan ja kaiuttimien edessä liikkuivat spektrianalysaattorimaisesti äänenpaineen liikuttaessa niitä. Kun savua puhalsi tai siirsi kädellä, viivat liikkuivat sen mukaan ja tuli tyhjä kohta joka hetken kuluttua oli taas täyttynyt. -Tanssin pitkään toisella reunalla hallia ja toisella puolella näin savun läpi pisarakuvioisen seinän jonka "sisällä" oli ihmisiä. Seinän sisään näkyi hyvin tai huonosti sen mukaan paljonko savua välissä oli. Todellisuudessa ihmiset olivat pari metriä seinän edessä. Näin seinän kuvion selvänä vaikken niin kaukaa varsinkaan savun läpi voinut tietää millainen päällyste siinä oli. Menin tarkistamaan ihan läheltä ja siinä todella oli pisarakuvio, mutta ainakin 20 kertaa pienempänä kuin millaisena sen olin nähnyt. -Välillä katson dj:ta, jonka kasvot olivat kääntyneet ylösalaisin ja roikkuivat katosta sinisen parran varassa. Muuten dj toimi aivan normaalisti. -Yhdessä vaiheessa huomasin ehkä kymmenen metrin päässä tanssijan jolla oli kelta-valko-mustat vaatteet. Katsoin vähän aikaa muualle ja katseeni palatessa samaan kohtaan siinä tanssikin pingviini. Katselin pingviiniä ja sen rinnalle ilmestyi toinen tanssiva pingviini. -Ihmisten paljaat selät ja tasaisen väriset paidat täyttyivät jatkuvasti erilaisista eläimien kuvioista. Eniten tuntui olevan pantteri- ja seepratekstuureita. Mustavalkoiset raidat saattoivat myös näkyä pienempinä neliöinä jotka vaihtelivat paikkaansa tai muovaantuivat jatkuvasti erilaisille mutkille. Välillä myös ihmisten pään tilalle vaihtui jonkin futuristisen näköisen eläimen pää, eli siis sellainen mitä ei oikeasti ole olemassa. -Pitkään häiritsi vastakkaisella seinällä liikennevalon tavoin vaihtuva valo jossa jokainen lamppu oli punainen ja valoja oli vierekkäin yhteensä 2 tai 3. Sitten yhdessä vaiheessa huomasin lattialla tanssivan robotin jonka silminä nuo valot nyt olivat ja vaihtelivat juuri samalla tavalla. Laatikonmuotoinen punainen pää ja muutenkin kulmikas vartalo saivat miettimään voisiko tuon sisällä olla ihminen. Robotin vieressä oli myös toinen robotti, jonka pää oli pehmeämmin muotoiltu, hiukan Moon TV:n ohjelmatiedot kertovan robotin tapaan. Myöhemmin en robotteja nähnyt eikä kukaan muukaan ollut niitä havainnut, mutta katsellessani niitä uskoin, että jotkut ovat pukeutuneet niin. -Näin viidakoksi koristellun oviaukon keskellä seinää ja sitten ovesta alkoi tanssia lattialle intiaanin ja tarzanin risteytyksiä, joilla oli sulkahattu ja lannevaate. Myös lattialla näytti kasvavan jotain kaisloja ja pensaita. -Välillä molemmille puolilleni tuli ihmisten varjoja ja ne saivat lattian näyttämään siltä, että olin todella jyrkän, takanani ylöspäin nousevan luiskan päällä. Lattia alla tuntui tasaiselta, mutta kun katsoi hiukan ylemmäs tuntui uskomattomalta että siinä pystyi tanssimaan. Myös luiskan edessä olevaan lattiaan muodostui välillä suunnilleen metrin levyisiä kuoppia joihin en halunnut astua. -Levätessäni jossain vaiheessa seinää vasten istuskellen, näyttivät kaikki pöydät korkeintaan 15 cm korkeilta. Savu vääristi myös ihmisiä niin, että jalat savussa ja yläosa savuttomassa tanssiva näytti jaloistaan siltä kuin olisi ollut koveran peilin edessä. Hauskinta oli kun sivarikytäksi epäilemämme vanha setä joutui tuon uhriksi. -Pidin pitkään vesipulloani samalla pöydällä, joka näytti olevan normaalin korkuinen, mutta kun yritin laskea pulloa sen päälle pullo upposi ja upposi aina vain syvemmälle kunnes viimein pääsi pöydälle. Myöhemmin tajusin tämänkin johtuneen siitä, että pöydän päällä oli savua ja näin pöydän pintakuvion savussa ainakin 30 cm korkeammalla mitä se oikeasti oli. Pulloa oli toisinaan äärettömän vaikea löytää pöydältä kun sitä ei kertakaikkiaan näkynyt, pelkkää pöytää ja pari juomatölkkiä mutta ei pulloa. -Välillä skannerin keilan pyyhkäistessä lattiaa sen mukana hävisi ihmisiä tai esim. ihmisen kädet ja jalat muun osan jäädessä tanssimaan paikalleen. Myös sellaista tapahtui, että ihminen tanssi normaalisti ja lähti sitten kävelemään niin että pää ja kädet jäivät paikalleen. Lisäksi näkyi paljon pienempiä juttuja joista ei voi olla varma johtuivatko ne yksinään hyvin järjestetystä valaistuksesta. Juuri mitään en nähnyt silmät kiinni ja hyvin vähän ilman silmälaseja, joita normaalisti käytän aina. Yleensä pidän tanssimisesta ilman laseja, mutta nyt ne saivat olla päässä lähes koko ajan kun ilman niitä show tuntui niin paljon köyhemmältä. Hallut siis muodostuivat niin, että ensin näki ehkä hiukan epäselvästi jotakin josta sitten nopeasti päässä kehittyi jotain uutta ja aloin uskoa kehittyneeseen juttuun. Ulkona tai normaalisti valaistuissa tiloissa en huomannut mitään poikkeavaa. Aika mielenkiintoista oli, kun en lainkaan osannut odottaa visuaaleja tällä yhdistelmällä. Tämä oli toinen virta+nipsu -kokemukseni. Ensimmäisellä kerralla virtaa oli rutkasti enemmän ja biletin vähän liian kovaa enkä jälkeenpäin muistanut tapahtuneesta juuri mitään.