Aikaisemmin olen kokeillut: kannabista, alkoholia, tupakkaa ja muskottipähkinää pienempinä annoksina. Vetäsinpä sitten tuossa yhtenä perjantaipäivänä about 40 grammaa muskottipähkinää. 2 muuta kaveriani veti suunnilleen saman verran. Vaikutukset alkoi vasta n. 4-5 tunnin päästä. Alkuillasta (n. 4-5h vetämisestä) oli hauskaa, oloja ei erottanut mitenkään pilvestä paitsi että liikkuminen tuntui kun olisi ollut jonkin tason päällä. Vaikea selittää.. Muutenkin oli erittäin hilpeet olot ja kaikki näkyi jotenkin kirkkaampana. Myöhemmin illalla pilistä pelatessa oli pakko nojata kokoajan seinään, muuten olisi kaatunu saman tien. Tuntui niinkuin olisi pyörinyt jossain lasten karusellissa tai koittanut kävellä painekattilassa. Tietenkin pilvihallut oli samaan aikaan päällä. Yhtäkkiä alko laatattaa ihan vitusti ja oli ihan samanlainen olo ku purjeveneessä 10m aallokossa. Oli pakko kattoo suoraan tai alaspäin, jos olisi katsonut senttiäkään ylös, niin olis tullu laattaa alle sekassa. Käveltiin sitten urheilukentälle, jossa laatattiin about tunti. Muskotti on aika sitkeetä kamaa, ku se jäi kiinni kentän pintaan ja on siellä varmaan nytkin. Siitä on jotain ½ vuotta! Menin sitten nukkumaan toivoen että huonot olot lähtis pois aamulla niinku viinan kanssa, mutta ei. Seuraavana aamuna olo oli levollinen, mutta n. 5 minuuttia heräämisestä nousi krapula, josta voisi mainita että ne oli kuin pilvet, mutta ilman hyvänolon tunnetta ja 2x verrattuna viinaan. Silmät tuntui kuivilta, kaikki näkyi haaleampana, kävely oli vaivalloista, mahaa jomotti, samalla selässä poltteli siitä kohti missä munuaiset on ja nukuttikin vielä. Nukuin sellaisen 22,5h lauantaipäivästä sunnuntaihin asti. Mutta seuraavana aamuna olot ei ollu yhtään paremmat, vieläkin oli krapula. Näin kaverini, joka oli myöskin ottanut muskottia (48g) ja se oli vielä samanlaisessa kunnossa kun minä lauantaina. Krapula laski vasta keskiviikon paikkeilla ja senkin jälkeen oli hirveä olo viikkoja jälkeenpäin. Kusesta lähti muskotin haju vielä tiistainakin. Muskotti tekee varmaan jonkinlaista damagee munuaisille ja muille elimille. Varmaan johtui silmien kuivamisesta kun sellaiset himmeet "roskat" mitä näkyy kattoessa taivaalle lisääntyi ja ne jäi pysyvästi samoihin paikkoihin. Sittemmin mulla alko kehittymään harmaakaihi. Ihan vitun siistiä. Kannattaa katella mitä vetelee.