4.4.2001 Hieman taustaa minusta: Olen 18 vuotias jätkä, pituutta löytyy 174cm ja painoa 68kg. Kannabis tuotteita polttelen aika usein ja kerran aikaisemmin olen kokeillut lsa:ta.. Tuossa viime maanantaina päätimme kaverini kanssa kokeilla jälleen päivänsinen siemeniä. Ensimmäisen kerran kokeilimme niitä viikko tätä ennen ja ne ei toiminut. Joka varmaankin johtui siittä että söimme niitä liian vähän. Tällä kertaa päätimme ostaa hieman enemmän. 10g mieheen riittää ajattelimme. No menimme meille kaverini kanssa ja murskasimme siemenet, pesimme ne ja sekotimme jugurttiin. Siemenet eivät maistuneet miltään jugurtin seassa joten syöminen ei tuottanut ongelmia. Kello oli noin 19:30 kun saimme syötyä kaiken jugurtin. Menimme läheiseen puistoon istumaan ja odottelemaan kaverini muijaa. Hän saapui noin 30 minuutin kuluttua ja kyseli että olimmeko polttaneet sauhua. Emme sanoneet mitään vaan hymyilimme vain. No menimme kaverilleni ja aloin lukemaan aku ankan taskukirjaa samalla kun kaverini häsläsi muijansa kanssa. Noin tunnin kuluttua muija lähti ja heti sen jälkeen yksi toinen kaverini soitti ja pyysi minua tulemaan läheiselle parkkipaikalle katsomaan hänen uutta autoansa. Tässä vaiheessa olo tuntui hieman kevyeltä ja pupillit olivat kasvaneet aika suuriksi. Tapaaminen sujui hienosti ja palasimme takaisin sisätiloihin. Aloimme katsomaan x-filesin One Son jaksoa samalla kun minä sain äärimmäisen pakkomielteen piirtää jotakin. Nappasin nipun tusseja käteen sekä A2 kokoisen pahviarkin. Siihen aloin sitten vääntämään ihmeellistä psykedeeli kuviota. Aika kului ihmeen nopeesti ja kun sain sen valmiiksi huomasin että aikaa oli mennyt 2 tuntia!! Kello oli n. 22:15 ja päätin lähteä kotia kohti. Kaverini tuli mukaan ja menimme hänen talon päätyyn polttamaan tupakat. Minulla oli hyvin sosiaalinen olo ja puhuimme kaikesta ystäväni kanssa. Parkkipaikalla oleva halogeeni valo heijasti ison puun varjon talon seinään ja sanoin että tuo pitäisi maalata tuohon jollain. Kaverini vain nauroi että niin pitäisi ja jatkoimme muita juttuja. Istuimme pimenneen katulampun juuressa ja yhtäkkiä näin silmissäni jotain välkettä. Aluksi luulin että rikkoontunut lamppu vain välkehti mutta sitten katsoin taivaalle. Melkein pilvetön taivas välkehti aivan niinkuin strobo. Jäin tuijottamaan taivasta kun kaverini nyppäsi minua olkapäästä ja sanoi että kato tota vitun koivun runkoa. Katsoin sitä ja huomasin kuinka runko aaltoili hieman. Siirsin katseeni taas kohti taivasta ja ihastelin välkettä. "Helmee..ensimmäiset hallusinaatiot koskaan!" nauroin kaverilleni. Puhuimme taas niitä näitä ja huomasin kuinka kello oli jo 22:45..hyppäsin pyörän selkään ja lähdin polkemaan kotio. Matka oli lyhyt (n.200m) ja matkalla tuntui siltä kun käteni venyisi ja olisin tosi korkealla. Pääsin kotiin ja vein pyöräni pyöräkellariin. Motoriikka alkoi heittämään jo aikalailla. Pääsin sisään ja painuin heti huoneeseeni. Pistin valot pois ja menin sängylleni makaamaan ja suljin silmäni. Huomasin kuinka eteeni muodostui ihmeellinen, monivärinen kuvio joka koostui monista neliöistä. Avasin silmäni ja kuvio oli vieläkin siinä nyt vain heijastuneena kattooni. Kuvio alkoi pyörimään ja välillä se painui sisään ja ulos. Siinä vain hymyilin ja nautin elämäni ensimmäisistä hallusinaatioista..:) Vedin verhot sivuun ikkunani edestä ja aloin katselemaan taivasta. Tuuli oli kova jotenka pilvet liikkuivat nopeasti taivaan ohitse muodostaen ihmeellisiä tribaali kuvioita. Nyt päätin kuunnella jotain musiikkia ja pistin Cradle Of Filthin Midian albumin soimaan. Tämä osoittautui huonoksi ideaksi ja pilvistä alkoi muodostumaan kummallisia riiviöitä joilla oli torahampaat ja sarvet päässä. Pistin nopeasti musiikin pois ja suljin silmäni. Hetken kuluttua avasin silmäni ja katsoin uudestaan taivalle. Jälleen pilvistä muodostui ihme hirviöitä ja säikähdin todella. Suljin verhot nopeasti ja aloin ajattelemaan mukavia asioita. mm. tyttöystävääni :) Tämä auttoi ja pääsin pelkotilasta pois. Tässä vaiheessa kello oli hieman yli 1:00 ja päätin käydä kusella. Sytytin huoneeseeni valot ja menin vessaan hoippuen ja kusin..:) Kun tulin takasin ja pistin valot huoneestani uudelleen pois päältä. Nyt silmiini muodostui minun omat ääriviivat jotka välkkyivät erittäin kirkkaasti. Kun kääntelin päätäni sivuille kuvio tuli hitaasti nykien perässä. Menin takasin sänkyyn makaamaan ja ajattelin kaikkia asioita elämässäni ja ajatukseni olivat erittäin kirkkaita. Ajattelin myös että kovinkaan moni ihminen ei osaa arvostaa tähtitaivasta vaikka se näyttääkin niin kauniilta jne. Nukahdin joskus 2:00. Aamulla heräsin herätyskellooni klo 6:15 ja olo oli varsin mielenkiintoinen. Askel oli vieläkin hoippuvaa ja menin vessaan. Katsoin silmiäni ja huomasin kuinka pupillit olivat vieläkin tajuttoman suuret. Menin sohvalle makaamaan ja suljin silmäni. Vieläkin silmissä vilkkui hieman. Kävelin bussi pysäkille ja poltin tupakan. Kädet alkoivat täristä ja tasapaino heitti aikalailla. Mahtoi ihmiset katsella kun nuori jätkä tulee bussiin hoippuen ja täristen samalla kun pupillit on teelautasen kokoiset..:) Ruoka mastui myös aamulla helvetin pahalta mutta olo helpotti joskus 11:00 aikaan. Mutta koko päivän oli hieman omituinen olo. Tästä opin sen verran että ehkä ei kannata trippailla kouluviikolla. Ihmettelen kyllä suuresti kuinka siemenet alkoivat potkia vasta noinkin myöhään niiden syömisestä. Uuh..Taidan jättää nämä lsa kokeilut joksikin aikaa, no aikakin koin elämäni ensimmäiset hallusinaatiot... :)