Ruoho palaa jälleen Illan ensimmäisen rakkaudella kasvatetusta sinsemillasta ja ruohosta väsätyn tötsyn olin polttanut jo aikaisemmin auringonlaskua edeltäneenä aikana, istuen kivellä, tai pikemminkin betonimöhkäleellä, mutta laaja vesialue edessäni on kaunis, (ja tässä hetkessä sylissäni on sohvikissa), lintuja lentää, vihreää, vettä, korsia, ruohoa, kaisloja, savu on kanssani kivellä. Polttamisen jälkeen hyttyset tulivat mieleen ja koska ei savunnut, olisi pitänyt olla suitsuke mukana, normaalisti pidän niitä aina kassissani, mutta koska en ollut liikkeellä erityisemmin, - vain pienellä luontoon pistäytymisellä, savujen kanssa, -kassia ei ollut mukana, menin kotiin jossa avovaimoni valmistama, vai valmistuiko se sinä aikana, kuitenkin, seuraavaksi oli vuorossa aperatiivin (viitaten ulkona poltettuun tötsyyn, aperatiivihan tarkoittaa(mhm, tämä on oikeastaan vain itse sanaa pohdittaessa tullut assosiaatio, en ole varma sen virallisesta suorasta käännöksestä) ruokahalun edistäjää, jota marijuana lääketieteellisesti osittaisvaikutukseltaan onkin, ) vaikutuksen tehostama ravinnon nauttiminen. Wok vihanneksien ja papujen muodostama italialaisvivahteinen pastakastike ja spagettia. Ei kovin kotimaista, mutta kulinaristista. Aah, pilvi voi kyllä avartaa persoonallisuutta, mutta monesti sen tuoma psykedelia on pikemminkin, egopelien positiivistuminen, jokaisen hetken (kunhan on vain hyvissä väreilyissä, negatiivisessa tunnelmissa polteltu pilvi tuo vain tympeän olon) mielenkiintoisuuden lisääntyminen, kun todellisuusmallit menettävät kaavamaisuutensa informaation luokittelu tulee kohti orgaanisesti, silti havaiten. Tällaisessa miedossa psykedeliassa tulee sitten vaikka syöden maittavasti liikaa, varsinkin jos lasketaan se ananaspurkki siihen päälle, kunpa olisi ollut viikunoita. Huh huh, tätä ruokajuttua voisi jatkaa vaikka kuinka, oikeastaan olisikohan tuolla vielä jotain hyvää? :) Välissä poltin hieman piipussa samaa tämänpäiväistä ruohosekoitusta, huomaten miten kivaa on tuntea se maku ja tuoksu ja runsas kokemus. Ruohosekoitus, tulee mieleeni, voisi olla parodiallisesti kaksimielinen, sillä jos valtaväestö näkee pilven päänsekoitus huumeena, Ruohosekoitus voisi olla kaupallistuneen ylikansallisen Marijuanariistoyhtiön slogan, Sekoita pääsi Philip K Dickin RuohoSekoituksella! Mutta mitä on sekoittuminen, kyseessä voisi olla kohtaaminen huxleyn "Mind at large":n kanssa. Kun marijuana raivaa esteet tietoisuuden päältä, porteilta, havaitseminen laajenee, mutta pilvellä on aina orgaanisempi kasvimaisempi psykedelia verrattuna kristallinkirkkaaseen Sandoz-25:n. Mutta elämän perustavanlaatuisen zenluonteen aavistamisen, huomion tarkkaavaisuus Santa Marian makean savupilven ympärillä. Metsään käärin oikean kaunokaisen jointin, laitoin siihen filtterin hieman perinteen vastaisesti, mutta keuhkoparkojani edes hieman ajatellen, mutta sitten kun lämmitin hieman kostutettua tötsyä liekillä se kärähti liikaa, jonka jälkeen menin hieman älyttömästi raaputtamaan palanutta pintaa pois, jolloin jointti menetti savukanavansa pinnan ollessa auki. Metsässä jouduinkin siis käärimään koivun lehteä edes osaksi aikaa savukanavan muodostamiseksi, ja taisipa osa tätä lehteä palaakin, mutta ei kai tuoreenkoivulehden savun luulisi olevan kovin paljoa pahempaa keuhkoille kuin marisavunkaan? Ellei siinä sitten ollut teollisuuslaskeumaa, hurrr, onkohan tämä paranoiaa vai todellisuutta, ja inhottavaa että maailmassa jossa elää joutuu edes miettimään moista. Jos ihmiset ottaisivat rauhallisemmin, ehkäpä myöskin vaihtaisivat etanolinsa, kahvinsa ja tupakkansa pilveen ja psykedeeleihin, tai suvaitsevaan päihteistä pidättyväisyyteen, mihin tarvittaisiin kaikkea turhaa kulutushyödykkeiden virtaa mitä tuotetaan. Lisääntyneellä yleisinhimillisellä veljeyden tunteella elämä sujuisi ilman kapitalismin ylhäältä ohjelmoitua normistoa. Kuitenkin, metsäsavujen jälkeen, ne savut kestivät pitkään, koska lehtikään ei parantanut savukäytävää kovin paljoa, jolloin vain osan savun sai keuhkoihinsa, ja savu liikkui hitaasti. Aina auton nähdessään sitten näkikin sitten autot ensimmäistä kertaa havaitessa huolestuneiden lähiöasukkaiden kutsumaksi poliiseiksi:" siellä puistossa oli joku pitkätukkainen hyypiö, polttamassa omituisen näköistä sätkää koivunlehti sätkän ympärillä, se oli varmaan poltettavaa heroiinia turmiollista kannabishuumetta tai neekereitten kräkkiä, me arjalaiset juomme vain viinaa". Olin siis kuitenkin pienellä metsätilkulla, jonka lävitse kulki polku, tai oikeastaan polkuverkosto. Metsä oli teiden ympäröimä, ja lähellä oli asutusta joista pystyisi ehkä näkemään. Paranoiaa ei kuitenkaan seurannut, tietty osa tietoisuudesta vaan joutui haitallisesti pitämään yllä tiettyä varovaisuuspohdiskelua, mikä on epäilyttävää, mikä ei. Paranoia on oikeastaan vain tähän sosiaaliseen uhkaan(kannabista pidetään vaarallisena ja kiellettynä huumeena) liiallista jumittumista. Mutta kun pilvi joskus tuppaa olemaan jumittavaa, juuri tähän orgaaniseen tunteeseen viitaten. Sitten ajoin metsässä (metsä tuntuu tässä hetkessä sanalta, joka kertoo mielenkiintoisesta elävästä alueesta, tavallisessa hetkessä sana-assosiaatiot ovat vain pinnallisempia luokitteluja, idea metsässä, kun pilvessä sanaan metsä sisältyy paljon enemmän(toisaalta taas luonnon kohtaa pienemmässäkin metsässä, vaikka aarniometsän tai viidakon kokeminen olisi tietenkin voimakkaampi kokemus verrattuna lähiönpikkumetsätilkkuun teiden välissä. polkupyörällä, alhaisella vaihdeteholla, kokeillen vapaassakin maastossa polun ulkopuolella, huh huh hassua ja vähän vaikeaa, ehkä hieman luontoa vahingoittavaa, mutta kuitenkin siedettävällä tasolla verrattuna moottoriurheiluun. Keppejä ratisi pyörän rattaiden alla, jotain kummia risukasoja, vihreyttä, erilaisia pieniä kasvia, nokkosiakin jossain kohdin, ja välillä vauhdikkaammin. Luonnosta löytää todellakin helpolla hyviä kokemuksia, varsinkin kun ystävällinen marijuana on kaverina, kasvitietoisuus auttaa oivaltamaan, ei itse aiheuta oivaltamista, mutta katalyyttisesti tukee tietoisuudelle luonnollista laajentumista. - rauhaa -