Olin kokeillut pilveä useaan otteeseen, mutta se ei ollut koskaan vaikuttanut minuun samoin kuin kavereihini. En tullut ollenkaan puheliaaksi, eikä mieleni alkanut kihistä assosiaatiovyöryistä. Pilvessä muutuin useimmiten hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi, enkä tuntenut mitään erityistä euforiaa, pelkästään muuntuneen tajunnantilan, joka oli hieman välinpitämätön, väsynyt ja jotenkin kuumeisen oloinen. Silti aina ajattelin, että kannabis lopulta kolahtaa minullekin kunnolla, kunhan vain poltan sitä tarpeeksi. En polta tupakkaa, joten myssyn savua oli aina hankalaa vetää keuhkoihin saati sitten pitää siellä. Kerran kun olimme kavereiden kanssa imuroimassa piipullista, päätin, että tällä kertaa vedän itseni enemmän pilveen kuin ennen, jos tötsy vaikka sitten kolisisi niinkuin pitää. Poltimme muutaman piipullisen, ja onnistuinkin vetämään kunnon hatsit. Istuin sitten sohvalle ja tunsin taas pilven vaikutuksen: itseensä vajoamisen ja kuumehoureisen väsyneen olon. Olin paikoillani ja ajatukseni tuntuivat hidastuvan, mutta en välittänyt siitä. Yhtäkkiä mieleeni nousi yksityiskohtainen kuva puutalosta, jossa oli hyvin monimutkainen kattorakenne ja jonkinlainen torni. Mielikuva oli miellyttävä, ja sen myötä tajusin olevani kunnon plvessä. Jostakin syystä siirryin toiseen huoneeseen, istahdin siellä nurkkaan ja aloin katsella ympärilleni. Kirkasväriset esineet näyttivät jotekin hehkuvan ja niiden värit näyttivät kirkkaammilta. "No tämä on nyt sitä miten hasiksen tai LSD:n kerrotaan vaikuttavan", totesin uteliaana. Pääni tuntui kummalliselta, ikään kuin siitä olisi ollut tallella vain puolet, ja toinen puolisko olisi kääntynyt 90 astetta sisäänpäin niin, että se olisi jättänyt painauman kasvonpiirteistäni toiseen puoliskoon. Vaikea selittää. No kumminkin. Seinällä oli heijastava pinta, kai jokin lasilevy, johon huoneessa olevat esineet ja verhot yms. heijastuivat. Heijastukset eivät olleet mitenkään tarkkoja, vaan epämääräisiä väripintoja. Tuijotin näitä väripintoja aikani, ja ne alkoivatkin liikkua ja niistä muodostui kaikenlaisia kuvia, jotka muotoutuivat pehmeästi toisiksi kuviksi. muistan ainakin nähneeni venäläisen sotilaan pään (kirkkaan punainen, tottakai) ja tietokonegrafiikkamaisen kaupungin siluetin, joka vieri pehmeästi oikealta vasemmalle. Oikeassa reunassa oli kyrvän näköinen juttu, joka suihkutti kaupungin päälle monisäikeistä kusisuihkua kuin jostakin suihkulähteestä. Keskellä vierivä kaupunkimaisemaa oli grafiikkahäiriö, kaksi viivaa, kai joku bugi, muistan ajatelleeni. Sitten kuvat vaihtuivat Tähtien sodan Hammerheadiksi, jolla oli päällään puku ja solmio ja jonka edessä oli lapsia onnittelemassa sitä. Pystyin saamaan Hammerheadin esiin aina halutessani. Jossakin vaiheessa huomasin, että Hammerheadin toisesta silmänurkasta valui kyyneliä. Se itkee, totesin ja tulin vähän surulliseksi. Samalla havaitsin, että Hammerheadin silmämuna oli kutistunut ja silmäkuopan tilalla olikin 2,5-ulotteinen raidallinen tunneli joka johti jonnekin. Sitten sain kuin valtavan sähköiskun: tajusin näkeväni hallusinaatioita, olin keksinyt hallusinaatiokoneen ja samalla jotain todella vaarallista, sellaista mitä minun ei olisi pitänyt missään nimessä keksiä. Olin yhtä aikaa jännittynyt ja kauhuissani. Lähdin takaisin kavereideni luokse, ja yksi heistä sanoi, että olen aivan kalpea. Yritin rauhoittua, mutta siitä ei tullut mitään. Olin todella skitsoissani ja tärisin koko ajan. Pelkotila ei meinannut loppua, ja sain taistella sitä vastaan joka ikinen sekunti. Aina, kun herpaannuin, sähköiskun kaltaiset kauhun aallot hyökkäsivät jälleen päälleni. Lopulta pilvi alkoi laantua ja menin nukkumaan. Ennen kuin nukahdin, minusta tuntui, että olin muuttunut afrikkalaiseksi puujumalaksi, jolla oli piikkejä päässä. Päätin, että en enää ikinä polta pilveä. Vähän ajan päästä kokeilin sitä kuitenkin taas, sillä halusin sen helvetti sentään vaikuttavan niinkuin pitää, ilman mitään halluja ja skitsoiluja. Otin vain yhdet savut ja taas alkoi skitsottaa samalla lailla. Tällä kertaa onneksi vähemmän, koska en ollut niin pilvessä. Sitten päätin uudelleen, että myssy saa jäädä kokonaan. Myssyttä meni pitkän aikaa, mutta sitten sain tilaisuuden kokeilla ruohoa. Päätin kokeilla sitä, koska tuumin, että marihuana on eri asia kuin hasis, ja kuulemani mukaan paljon vähemmän jumittava ja vahva. Menin kotiin ja käärin yksinäni sätkän kukinnosta ja lehdistä, mutta sätkä ei palanut kunnolla, koska ruohoa ei oltu kuivattu kokonaan. Niinpä sitten käristin sätkää altapäin tulitikulla, ja imin männynhavun makuisia höyryjä keuhkoihini. Ainakaan savu ei haitannut, sillä kukinto ei palanut kunnolla, vain THC höyrystyi siitä. Poltin ehkä kolmasosan, kunnes en jaksanut enää säätää tulitikkujen kanssa. Olin pettynyt, koska luulin, että heinä ei vaikuttaisi. Päätin mennä kuuntelemaan musiikkia ja relailemaan muuten vain. Olin tässä vaiheessa jo niin tukevasti pilvessä ja niin äkkiä, että en itse edes tajunnut olotilaani, joka oli vanha tuttu tylsämielinen jumitus. Avasin telkkarin, ja sieltä tuli jokin asiaohjelma rasismista. Käänsin kanavan jostakin syystä Ruotsin TV:lle, ja sieltä tuli mustavalkoisia 50-luvun keittiövälineitä mainostavia filmejä. Yhdessä niistä oli nainen, joka vatkasi kakkutaikinaa. Minua alkoi ärsyttää se, että hän ei kertaakaan katsonut kameraan, vaan tuijotti vain vispiläänsä. Seuraavaksi mainostettiin tehosekoitinta, johon laitettiin hedelmänpaloja tai jotain vihanneksia ja muuta tavaraa. Kun vehkeeseen kytkettiin virta, se ei lähtenytkään heti pyörimään, vaan juuttui hetkeksi paikalleen, ennen kuin alkoi möyhentää niitä vihanneksia. Minusta tuo juuttuminen oli jotenkin pahaenteistä. Jossakin vaiheessa esiteltiin leivinlaudan viereen kiinnitetty uuni, jossa pysti paistamaan yhden leivän. Silloin skitsahdin aivan kokonaan. Minusta koko ajatus miniuunista oli kuvottavan vastenmielinen ja niinpä kiskoin kengät jalkaan ja säntäsin ulos asunnosta. Skitsotti aivan megapaljon, ja olin jo aikeissa mennä sairaalaan pyytämään rauhoittavia, mutta en sitten kuitenkaan uskaltanut. Menin lähikapakkaan juomaan oluen, jos se vaikka rauhoittaisi vähän. Tilasin kaljan ja tarjoilija ojensi sen minulle sanoen "Tyylitöntä". "Ai mikä?" kysyin, yrittäen näyttää tavalliselta, sillä luulin hänen tarkoittavan sitä, että on tyylitöntä tulla baariin skitsona sikapilvessä. "No se, että meiltä on olutlasit loppu ja mä joudun antamaan tän kaljan sulle viinilasissa." "Ai jaa, no ei se mitään", sain sanotuksi ja menin pöytään. Yritin lukea ruokalistaa, mutta en saanut siitä tolkkua. Kun kalja oli lopussa, skitsotus alkoi taas voimistua. Menin toiseen baariin ja matkalla auringonlasku taivaanrannassa näyttä painostavalta. Tilasin taas kaljan ja aloin katsella kuvia Iltalehdestä, mutta joka kuvassa oli jotain pelottavaa. Enkä jaksanut juoda kaljaanikaan. Menin ulos ja kävelin levottomana pitkin katuja. Lopulta menin takaisin kotiin ja aloin pikku hiljaa rauhoittua. Tein taas päätöksen olla polttamatta enää ikinä hasaa. Pari päivää tämän jälkeen vedin yhdet ainoat savut sätkästä, jossa oli superhyvää mustikkaa. Taas alkoi skitsottaa, ja mieleeni nousi kuvia 50-luvun sairaalalaitteista, mutta jälleen kerran pystyin rauhoittamaan itseni, koska en ollut niin pilvessä. Tämän kokemuksen jälkeen lopetin pilvenpolton kokonaan. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että pilvi ei kertakaikkiaan sovi minun aivojeni biokemialle. THC vaikuttaa aivojen limbiseen järjestelmään, joka säätelee tunteita, kuten iloa ja pelkoa. Ilmeisesti minun aivojeni pelkokeskuksen hermosolut ovat tavallista herkempiä THC:n vaikutuksille. Ainakin ne ovat herkempiä sille kuin mielihyvää säätelevät solut, ja siksi en saa pilvestä mitään euforiaa. Olen jutellut muutaman muunkin pilvestä skitsahtaneen kanssa, ja kaikille on yhteistä se, että pilvi ei ole alun perinkään tuottanut euforiaa, vaan sisäänpäinkääntyneen ja jumittuneen olotilan. Se saattaa kieliä limbisen järjestelmän eroista. Joka tapausessa päätökseni olla myssyttelemättä on pitänyt, eikä kannabis todellakaan ole suosikkihuumeeni.