Tässä yksi hauskimmista tötsäkerroistani(joita on varmaan jo jotain 100), joka tapahtui viime viikon keskiviikkona. Olimme kaverini M:n kanssa sopineet, että emme keskiviikkona menisi kouluun, vaan aloittaisimme heti aamulla polttelun. Pyysimme vielä kaverimme I:n mukaan(jolle tämä oli 3. kerta, ja ensimmäinen kunnollinen). Niinpä sitten, 1,2 G:n pala vitun hyvää laattaa taskussani suuntasin kymmenen aikaan aamulla M:n kotiin. Matkalla oli käyny ostaan pari bisseä. M:llä täytimme kaksi 1.5 litran pulloa vedellä, kun ajattelimme, ettei enempää tarvitse. Sitten menimme I:lle ja joimme kaikki pari bisseä. Sitten väsättiin eka piipullinen ja päätettiin lähteä läheiseen metsään poltteleen. Ja mentiin, tehtiin semmonen pieni maja sinne metsään ja pistettiin piippu palamaan. Ekassa piipullisessa oli ehkä jotain 0.5, mutta laatta oli siis niin vitun hyvää, että sen jälkeen alko tuntuun jo kunnolla. Keksin heti sellaisen idean, että viereinen aukio on näyttämö, jolle saa mennä esittämään näytelmiä, jos koputtaa erästä kantoa ja sanoo:"da-da-da-poo!". Ensimmäisenä mentiin M:n kanssa näyttelemään 1900-luvun alun Kiinaan sijoittuva surullinen tarina "ihanaksi eläimeksi" luullusta pommista, joka tappaa kiinalaisen maanviljelijäpariskunnan. I:i piti esityksestä kovasti ja sitten palattiin takaisin majaamme. Sitten oli tarinankerrontaa vuorossa, jokainen kertoi vuorotellen tarinan jostakin maassa olevasta esineestä(en muista niistä paljo mitään, ainaki bisse-pullon korkista tuli tarina "Maailmanlopun kalja", mutta en muista siitä mitään muuta). Tarinakierroksen jälkeen päätettiin vetää lisää. Nyt laitettiin piippuun joku 0.4. Sen jälkeen oli jo kunnon meininki, kaikki vaan nauro kaikille ihan oudoille asioille ja käytiin koko ajan esittään niin outoja näytelmiä, ettei niitä voi selittää. Itse ainakin esitin oopperan piiasta ja veteraani-tulennielijä-marenki-soturista. Piian eno oli myrkyttänyt tämän silmätipoilla ja muuta en muista. Ja skitsahin aikamoisen pahasti. I ja M alkoivat väittää, että mulla kasvaa päässä havuja, kun puista oli tippunut niitä. Skitsahin, ja lähtiin lumeen peseen niitä(metän keskeltä löyty vielä lunta), mutta lumi oli ihan paskasta, niin kohta mulla "kasvo" vielä enemmän havuja päässä. Sitten lähtiin juokseen karkuun ja vähän aikaa juostuani huomasin, kuinka rentoa metsässä oli juosta, ja niinpä lähtiin iloisesti "kirmaamaan ympäri siimestä". Hypähtelin ojien yli ja tunsin olevani erittäin vapaa. Kun katsoin taakseni, niin I ja M juoksivat perässäni kuten mustavalkoisissa mykkäkomedioissa, polvet ylhäällä ja pää edessä riippuen. Sitten palasimme majapaikkaamme, ja kesti varmaan tunti, ennen kuin löydettiin sinne. Siellä sitten taas jatku oudot jutut. Keksittiin M:n kanssa esimerkiksi "Niinimakkara", mutta kumpikaan ei muista, mikä se oli. I tipahti. M:n kanssa alettiin sitten laulaan Doorsia ja lähettiin oudosti peräkkäin metsässä käveleen ja kuin hidastetuissa filmeissä ja laulettiin koko ajan(ainaki Break On Trough(To The Other Side). Sitten vedettiin M:n kanssa vielä lisää, I kieltätyi, veti överit näet. Sitten alkoi mulla ja M:lläkin kunnon kooma, kun oltiin vedetty kaikki. Yhessä vaiheessa me lähettiin lentään ilmaan ja lopulta päädyttiin aurinkoon ja tiputtiin sieltä maahan takasi. Ja kävi aivan vitusti se, kun tultiin maan ilmakehään(muistan sanoneeni, että mulla tuntu jaloissa 60:n g:n voima). Tipahettiin. Sitten jonku tunnin päästä herättiin siihen, kun joku SINIPUKUINEN äijä käveli ihan läheltä ohi. En oo varma, huomasko se meitä, mutta silloin ainaki skitsahettiin aivan vitusti, luultiin sitä kytäksi(mikä se ei oikeesti ollut), herätettiin I ja lähettiin karkuun. Oltiin vielä ihan sekasi, ja kaikki vesi oli menny ajat sitten. Lopulta sitten päädyttiin M:lle, ja se söi 12 leipää ja mäkin aika vitusti. Jäi kyllä aivan vitusti kertomatta, mutta en muista/ jaksa kertoo kaikkea. Ai niin, meillä oli siellä metsässä mahlakekkerit, tehtiin puihin viiltoja ja juotiin mahlaa ja oltiin ihan mielissään. Ja tänään meen seuraavan kerran tötsään, toivottavasti saa samaa laattaa...