Ajattelin tässä minäkin kantaa korteni kekoon kun on mukavaa ollut muiden juttuja lueskellessani. Oli taas aivan normaali perjantai-ilta, tyttöporukalla oltiin vakioraflassamme vähän juomassa bisseä. Ilta kului rattoisasti ja tuttu poikaporukka oli lähdössä jatkamaan yötä jonkun kämpille ja pyysivät minua mukaan, kun oli ollut puhetta miten ei ole aikoihin tullut poltettua myssyä ( siis minun, pojat on aikamoisia huumeiden vakikäyttäjiä). No, käveltiin vähän matkaa sinne kämpille ja odotin innolla pientä rentoutusta.. Pistettiin musiikki soimaan ja pojat alkaa väsätä paukkuja ja muutama ottaa lisää gammaa. Kaikki on hyvällä tuulella ja nauran taas itsekseni miten aina olenkin ainoana tyttönä näitten seurassa. Jep. Kaunis puinen piippu lähtee kiertämään ja musiikki kuullostaa hyvältä. Sitten joku saa megaidean: Lähetään läheisen pikkulammen rantaan polttamaan loput. JEE... sitte vaan takkia päälle ja menoksi. Ulkona oli lämmin kevätyö, pojat otti poppivehkeet messiin ja kyllä ne muutamat hassut vastaantulijat hieman naurahtelivat hymyilevälle porukalle mankan kanssa. No, lammella (silti oltiin ihan keskustassa..) oli siistiä, lisää kannabista ja alkoi jo hieman väsyttää.. ( ehkä poltin liikaa, kun olin kännissäkin jo..) . Istuin rannassa, tuijottelin vettä, poppi soi ja oli tosi jees tunnelma. Pikkuhiljaa lähettiin takas kämpille ja olin jo aika sekasin. Mutta ei ku lisää... kai sitä vähän voi vielä : ) Ilokaasukin kiersi, mutta päätin olla enää sekottamatta päätäni lisää... Hetkeksi olin nukahtanut sohvalle joskus ja kun muut oli lähteny, herätteli kämpän isäntä mua ja olin melkein pirteä. No, eihän se mun antanu sohvalla nukkua, vaan otti viereensä ja eihän me voitu taas pysyä toisistamme erossa. Loppuyö kului hienosti ja vaikka aamulla hieman väsytti, hyvillä mielin silti lähti kotiin päin. Pitkästä aikaa ei ole poltellessa noin kivaa reissua kokenu, usein se on menny överiks ( ehkä liian humalan takia..) , mutta nyt oli SIISTIÄ!!! Ens viikolla sitte eka happoreissu.... Ehkä siitä sitten uus stoori.