Joo ostin frendiltäni kympin lätkän siis 10g:n . Ajattelin aluksti että tästähän riittää pariksi päiväksi ihan hyvin. Aloitin ekan piipun joka olin sellainen 1,5g:tä "avajaispaukun pitää olla kova" , no sitten alkoi pikkuhiljaa nousta poltin melkein heti perään sellaisen yhden g:n piipun. Ei sekää vielä riittänyt sammuttamiseen. Olin jo sen verran pilvessä ,että kun rupesin väsäämään seuraavia paukkuja laitoin vahingossa jotkut 3g:n raahapaukut. En pystynyt polttamaan kuin alle puolet kun alkasin olemaan jo niin lujaa pilvessä ,ettei piippu pysynyt käsissä eikä osunut suuhun. Tarjosin kaverilleni loput piipusta. Sitten sammuin. Heräsin noin neljän tunnin päästä. Ja aloitin uuden polttelun. Sillä välin oli paikalle ilmestynyt paljon lisää porukka ja he olivat juuri väsäämässä kimppapiippua laitoin omasta palasta noin 2g:tä piipussa oli loppujen lopuksi melkein 20g:tä blossia ja ruohoa ,joku 10 polttajaa. Piippu syttyi ja pian varsi osoitti minua imin siin että veippiippu posisi kuin painekattila. Ja että se olikin ätkyä tavaraa mikä ei ole sinänsä ihme koska olihan siinä hasaa kymmenestä eri palasta vaikka aika monessa palassa oli sama ainetta mutta olihan sielä mustaa kasmiria ja sirou-sirouta yms. Polttelin loput palani joskus aamuyöstä. Viinaa en ole sen jälkeen juonut kun tutustuin cannabikseen eli noin kolmeen vuoteen. Ps. Rattoisia pilviä