dantemainen matka (sekaisin marista osa 2) alla on muuan ystäväni kokemuksia samasta marisätkästä josta jo aiemmin kerroin.. epäilykset siitä, että seassa oli muutakin kuin maria, vahvistuvat:) "Minullakin oli niin jumalaton trippi.. en ole ikinä kokenut mitään sellaista.. yritin äsken kirjoittaa sitä paperille, mutten saanut mitään aikaan, en vain osannut vangita sitä sanoiksi niin kuin pilvikokemukset aina.. Se oli vain jokin jumalainen matka alitajuntaani mikä oli kosmos ja unimaailma ja kaikki todellisuus.. jotain aivan jumalaista.." "Olin hetken Helvetissä, se oli vain mielettömän ahdistunut tila, niin suunnatonta ahdistusta että olisin silloin tehnyt mitä vain selvitäkseni. Sillä ymmärsin kaiken, ymmärsin, että kaikki johtuu vain siitä marista mutta samalla koin kaiken todellisuutena.. Koin aivan uskomattomia aistiharhoja ja kaikkea, näin ajatukset ja tunteet, näin tämän maailman vain kuplana jonka takana on Helvetti." "Mäkin koin jonkinasteisen valaistumisen, tuntuu, että ymmärrän elämästä kaiken mitä minun tässä elämäntilanteesta tarvitseekin.. kaikki itsetuho- ajatukseni ovat poissa, ja ymmärsin, että minun pitää ottaa elämästä kiinni, sillä se ei ole ikuista. Ja nyt on uskomattoman hyvä olo, ehkä jopa onnellinen. Ihan kristitty-olo ;) (vaikka erosin kirkostakin juuri..)" "Olen vieläkin melko kuumeessa joten tästä hourimisesta ei kai saa kukaan muu selvää kuin minä itse.. mutta kuitenkin.. heti sen sätkän jälkeen tunsin kuinka sieluni tai jokin "liukenee" jonnekin muualle ja näin ensin maailman keltaisena ja silloin aloin nähdä värejä ja outoja kuvioita ja sitten tuli se suunnaton ahdistus. Silloin ymmärsin sen olevan ainut todellisuus, että tämä maailma on kupla jonka takana on kaikkialla vain se Helvetti ja ahdistus. Että siltä ei voi välttyä vaan lopulta kaikki joutuvat siihen ikuiseen ahdistukseen. Kun palasin hetkeksi takaisin tähän maailmaan en halunnut enää hyväksyä ajatusta ikuisesta ahdistuksesta ja ymmärsin että siltä voi välttyä kuolemalla oikeaan aikaan.. Silloin näin ajatukset ja tunteet, ne olivat energiaviivoja jotka lähtivät ihmisestä ja päättyivät siihen mihin ne kohdistuivat.. ¨ "kun olen enemmän kelaillut tätä kokemusta alan pikkuhiljaa tulla siihen tulokseen että minun on tehtävä uusi matka.. silloin en osannut ottaa kiinni siitä, pelkäsin niin että halusin vain pois." "et ole ainoa.. todellakaan.. mulla on aivan jumalainen olo.. taidan olla ihan oikeasti onnellinen.. ensimmäistä kertaa elämässäni.. vittu mä en ole ikinä rakastanut elämää näin paljon.. mä rakastan kaikkea, ystäviä, metsää joka näkyy mun ikkunasta, kaikkea.. ja haluaisin että kaikki olisivat yhtä onnellisia.. kohta kai sekoan lopullisesti ja käännyn uskoon ;)" "Ymmärsin silloin tripin aikana todella paljon, mutta olen jo unohtanut suurimman osan, olisi pitänyt silloin päästä kirjoittamaan kaikki ylös.. Nyt muistan enää vain vähän ja välillä palailee jotain juttuja muistiin.. Näin kuolemankin jossain välissä.. Se oli uskomattoman kaunis musta hahmo joka vaeltaa tämän maailman ja Helvetin välissä. muistan vain kuinka se katsoi minua ja kuinka kaunis se oli.." "pidä hauskaa.. taidan lähteä metsään vaeltamaan jos vain pääsen kuumeeltani ylös tuolilta.."