unimatka (sekaisin marista osa 1) alla on pätkä mailista jonka lähetin ystävälleni kokemukseni jälkeen, tekstinpätkä on puutteellinen koska en senhetkisessä tilassani kyennyt tarkemmin analysoimaan kokemaani. siitä puuttuu mm. selostusta saamistani aika vaikuttavista näköharhoista. jälkeenpäin heräsi epäilys että ko. marisätkässä oli jotain muutakin kuin pelkkää heinää :-D "eli sa kai nait ne viestit mita jaakolle lahetin? siis ma trippasin koko lauantai-illan yon ja sunnuntain ja vasta tana aamuna alkoi helpottaan ja todellisuus palautui jotenkin ennalleen. mutta siis kaikki on kuitenkin muuttunut vaikka kaikki on ennallaan. joku pieni muutos, asteen verran sivussa ja siksi... muttajoo, siis siina stonefootin edessa oli pari kaveria, toiselta sain ne gammat ja niilla oli vahan heinaakin mukana, pari satkaa ja sanoin et poltetaan kolmistaan se toinen, aattelin et poltan niiden kans ja jos siita tulis vaikka vahan rennompi olo tanssia kun gammaakin oli vaan niin vahan. siis sen jalkeen oli tarkotus menna ug:hen mut sit kun saatiin poltettua se, niin tuntui et mut nostettiin jonnekin, oli tosiaan kaukana normaalista pilviolosta ja ma luulin et skitsahdin ja vajosin psykoosiin tai jotain tollasta, sit se alkoi selveta, siis tossa oli kuluntu vasta muutama sekunti ja sit vasta tajusin et hei ma lahdin matkalle alitajuntaani, tuntui kuin olis ollut unessa ja vajosin syvemmalle ja jouduin paniikkiin kun luulin etta en paase koskaan pois siita tilasta, nytkin tulee flasarina pienta pelkotilaa tuosta olosta kun kirjoittaa tata. siis tiesin kuitenkin et se lakkaa mutten kuitenkaan tiennyt, soitin yhdelle tutulle muijalle ja sain menna niille istumaan ja selviamaan ja siella tuli vasta kunnon nousut ja ma olin vakuuttunut siita etta mua tai koko todellisuutta ja olemassaoloa ei ole olemassa, loysin varmuuden siita etta olemassaolon on kiellettava jatkuvasti itsensa, siis olemassaolo kieltaa itsensa olemassaolonsa perusedellytyksena, se tuntuu naurettavan yksinkertaiselta. siis 1-1 on 0 ja 1+1 on 2... siis matematiikka saa aivan uudet saannot kun olet matkalla :-DDDDDD aivan mieletonta.. jossian vaiheessa kun kavelin kaupungilla mulle tuli olo et olen neliulotteisessa impressionistisessa maalauksessa ja se oli hienoo mutta aloin tuntea siina vaiheessa aivan mieletonta *fyysista* kipua.. siis mun rintalastan sisalta alkoi tunkea esiin mieleton rautatanko tai piikki ja nenasta valui verta jasuussa maistui veri mutta se oli pelkkaa kuvitelmaa mut mikaan ole ikina kaynyt niin vitun kipeeta.. siis sattu ihan saatanasti, hankalaa varmaan kuvitella milta tuntuu kun paksu rautatanko pusketaan rintalastan lapi mut ma ajattelin etta se on kuvitelmaa ja annoin sen olla, se sit hellitti ajan kuluessa eika hairinnyt enaa niin hirveesti. mut kaikessa ma nain analogian maailman kaksijakoisuuteen, siis 0:aan ja 1:seen, siihen miten ne jatkuvasti kieltaa toisensa.. huah... tanaan aamulla oli tosi sekava fiilis kun tulin kouluun, varmaan huomaa tasta tekstistakin et ma kuljen ihan taysin ylikierroksilla ja oon vielakin sellaisessa tilassa kuin et olis pienessa pilvessa ja paa on pumpulissa ja pelottaa vahan se et mika toi matkan tarkoitus oli. kuitenkin juttelin yhden muijan kans joka on happoillut ja se rauhoitteli mua ja nyt tasta olosta alkaa oikeestaan jo nauttimaan:))) ne sanoo et taa "psykoosi" miksi ma ainakin tan tulkitsen, niin et se kestaa jotain parista paivasta pariin viikkoon.. et silleen =))) hyvaa suhinaa tiedossa viela ainakin taa paiva ja tolleen =))))"