Vedettiin koko jengin kans yhtenä perjantain dxm:ää. Olin tätä ennen kokeillut 600mg neljä kertaa ja aikomus oli nyt vetää 900mg. Sain sen vasta joskus puoli kymmeneltä tehtyä ja heti kun olin vetänyt sen naamaan tuli esille että koko porukan piti häipyä siitä kämpästä missä aiottiin tripata koko perjantain. 20 minuuttia vaikutukset alkoivat. kävely alkoi tuntua robottimaiselta ja muutenkin kaikki alkoi olla aika vitun sekavaa. Sitten päästiin viimeinkin jengin kanssa yhteen kämppään sisälle. Oltuani hetken sisällä heitin maaten ja vajosin tripille josta en muista paljon vittuakaan. Välillä kun avasin silmät tuntui aivakuin olisin maannut siinä vitun monta tuntia, vaikka se oli oikeastaan varmaan jotain 15-30 minuttia. Sitten me kuitenkin jouduttiin lähtemään siitäkin kämpästä ja mentiin yhteen toiseen kämppään. Siellä mä välillä luulin olevani joku koppakuorianinen ja mulla oli "out of body experience" eli maatessani lattialle mä niinkuin nousin ja lähtin kävelemään keittiötä päin ja sitten yhtäkkiä älysin että olin vieläkin maaten lattialla. Naurettiin kavereiden kanssa ku meidän kaikkien päät oli kaksi kertaa suurempia. Puhuminen ja ei meinannut oikein onnistua. Sitten taas kerran lähettiin vittuun siitäkin paikasta ja mä tein uuden maailman ennätyksen tullessani rappusia alas..vittu se kesti 20 vitun minuuttia. Olin vielä ulkona kavereiden kanssa joku 2 tuntia ja sitten lähdin kotia. Kotona jääkaapille kävelykin tuntui vielä oudolta. Aamulla oli vielä vähän outo fiilis mutta ei mitään erikoista. Kannattaa kokeilla!!!!!!!