Etanoli

Erilaisten perusaineiden (viljat, peruna, riisi, jne.), hiivan ja sokerin käymisreaktiosta muodostuva eräs yhdiste.

Käyttö

Ryyppäämällä eli dokaamalla.

Vaikutukset

Satunnaisesti nautittuna 1-2 ravintola-annosta ei aiheuta seurauksia. Jos käyttö on tätä suurempaa päivittäin, voi kehittyä ohimeneviä tai pysyviä häiriöitä (rytmihäiriöitä, sydänlihasvaurioita, sydäninfarkteja). Verenpaine kohoaa. Valtimoiden kovettumia. Aivoverenkirtohäiriöitä. Alkoholisteilla esiintyy muuta väestöä yleisemmin keuhkokuumeita ja tuberkuloosia. Maksalle ei satunnaisesta ja vähäisestä käytöstä aiheudu elimellistä vauriota. Runsas, pitkäaikainen käyttö voi kuitenkin aiheuttaa maksan rasvoittumista, tulehdusta tai kirroosia. Aiheuttaa vatsakatarria ja haimatulehdusta, jonka saurauksena ruoansulatushäiriöitä, sekä diabetesta. Ruokatorven ja peräsuolen syöpäriski kohoaa. Alkoholissa on runsaasti energiaa, joka vähentää nälän tunnetta. Joistain revintoaineista voi tulla puutetta (esim. vitamiinit). Runsaasti kuluttavilla sekä yli- että alipainoisuus tavallista.

Runsas käyttö vähentää miehen siittiösolujen määrää ja aiheuttaa häiriöitä naisen kuukautiskierrossa. Hedelmällisyys voi siis heiketä. Alkoholi aiheuttaa sikiölle keskushermostovaurioita, henkisen kehityksen hidastumista ja epämuodostumia. Suomessa syntyy vuosittain noin 100-300 alkoholin raskauden aikana vaurioittamaa lasta.

Psyykkiset ja sosiaaliset vaikutukset: Alkoholi lamauttaa keskushermoston toimintoja, sekä aiheuttaa päihtymyksestä johtuvia toimintahäiriöitä. Herkkyys ulkoapäin tuleville ärsykkeille, sekä lihasten yhteistoiminta heikkenee. Pitkäaikainen runsas käyttö voi aiheuttaa keskushermoston fyysisiä vaurioita, tylsistymistä ja epilepsiaa.

Alkoholi vähentää sosiaalisia estoja pienissä määrissä nautittuna, mutta vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä. Se lisää vilkkautta ja seurallisuutta, mutta myös eristäytymistä masentuneisuutta, arvaamatonta käyttäytymistä ja väkivaltaisuutta. Suuria määriä käytettäessä harkintakyky ja seksuaalinen kyvykkyys heikkeneät.

Sivuvaikutukset

Riippuvuus ja sietokyky: Alkoholi aiheuttaa fyysistä riippuvuutta kohtalaisesti, sekä säännöllisesti käytettynä aineenvaihduntamuutoksia. Vieroitusoireet hoituvat yleensä vajaassa viikossa. Alkoholi aiheuttaa myös huomattavan voimakasta psyykkistä riippuvuutta pienellä osalla väestöä. Sietokyky alkoholiin kehittyy nopeasti.

Myrkyllisyys: Tappava annos on suuri myös niillä, jotka eivät ole käyttöön tottuneita (noin 5 promillea). Lapsilla ja nuorilla pienetkin annokset ovat vaarallisia. Alkoholi aiheuttaa miljoonia kuolemantapahtumia maailmassa vuosittain. Suurin osa näistä aiheutuu sydämen ja maksan sairauksista ja onnettomuuksista. Suomessa myös alkoholimyrkytykseen kuoleminen on yleistä. Virallisten tilastojen mukaan Suomessa kuolee alkoholin käytön seurauksena noin 2000 ihmistä vuosittain, alkoholimyrkytykseen noin 300-450. [Päihteiden vaikutuksista ihmiseen]