Soma - Johdatus Psykoaktiivisten Kasvien Historiaan ja Ominaisuuksiin


Ja Maa cannoi rohot ia yrtit iotca siemen sigitteuet sisiunsa peräste, ia hedhelmeliset puudh, ioinenga siemen oli itze heisse, cullaki sisuns perästi. Ia Jumala näki ette se oli hyue.

(I Mooseksen kirja, Mikaelin Agricolan suomennos 1549)


Esipuhe

Tämä kirja käsittelee psykoaktiivisia aineita sisältäviä kasveja sekä niiden historiaa. Samalla sivutaan niitä perinteitä joissa shamanismiin, noituuteen ja parantamiseen kuuluu kasvien käyttö ekstaasin tai transsin aikaansaamiseksi. Kaksi piirrettä on noissa perinteissä silmään pistävää: ensinnäkin, noiden perinteiden piirissä on pidetty kasveja ja luontoa pyhinä ja eletty sen mukaisesti; ja toiseksi, nuo perinteet ovat tällä hetkellä joko kadonneet tai katoamassa, tai kokemassa perinpohjaista muodonmuutosta.

Kiinalainen hallitsija Shen Nung kutsui vuonna 2737 eKrhamppua tärkeäksi lääkkeeksi; hinduille se oli muutamia vuosisatoja myöhemmin "taivaallinen opas"; meillä hamppua nimitetään "sosiaaliseksi vitsaukseksi"! Tässä samassa mielessä lasketaan suurin osa "luonnon huumeista" meillä kategoriaan "myrkyt", ja latinanperäinen vastine noidalle, fenefica, tarkoittaakin "myrkyttäjätärtä". En usko tämän johtuvan siitä että nykyään tietäisimme noista kasveista enemmän, pikemminkin päinvastoin: tietomme on useimmiten hyvin pinnallista ja kirjallista ja yllättävän usein myös väärää.

Mitä syvemmin ja kokonaisemmin koemme yhteyttä luontoon, kasveihin, vuodenaikoihin ja aurinkoon, niin sitä syvemmin kykenemme ymmärtämään todellisuutta jossa shamaanit, noidat ja kansanparantajat (curanderot) ovat eläneet. Me länsimaiset ihmiset etsimme hyvää ilman pahaa, nautintoa ilman tuskaa, Jumalaa ilman Paholaista, ja rakkautta ilman vihaa. Mutta shamaani muistuttaa meitä tällaisen tilan mahdottomuudesta, koska hänen tehtävänään on liikkua noiden vastakkaisten voimien välillä ja välittää nuo kokemukset heimoveljilleen. Shamaanit ovat kansansa filosofeja, runoilijoita, taiteilijoita, muusikkoja, intellektuelleja, tiedemiehiä, lääkäreitä ja psykoterapeutteja.


Näin suppeassa kirjassa ei ole valitettavasti mahdollista paneutua niihin ongelmiin jotka syntyvät kun kasvi siirretään sakramentaalista, ritualistisesta ympäristöstään suurkaupungin katukauppaan.

Tärkeintä olisi oppia kunnioittamaan kasveja elävinä olentoina. Satoa ei saa korjata sateessa eikä sumussa, mieluiten aurinkoisena aamupäivänä kasteen kuivuttua. Yrtit kerätään laskevan kuun, juuret nousevan kuun aikaan. Yrttejä ei saa pestä, juuret kyllä. Kokonaiset yrtit kerätään kukkimisen alettua, hedelmät kypsinä. Juuret kaivetaan maasta kasvien ollessa täysikasvuisia; on varottava kaivamasta maasta harvinaisia kasveja. Kaarna kuoritaan nuorilta puilta ja mieluiten kesällä.

Yrtit kuivataan riiputtaen niitä ilmastoidussa huoneessa, ei auringossa (uunikin kelpaa alle 35 C:n lämmössä). Kuivatut yrtit hienonnetaan ja säilötään paperipusseihin tai lasipurkkeihin; säilyvät kolmatta vuotta. Juuret kuivataan halkaisemalla pitkittäin. Sienet kuivataan mieluiten nopeasti; uunissa n. 35 C lämmössä.

Voiteet valmistetaan joko keittämällä yrtit sianrasvassa ja lisäämällä viileään seokseen mehiläisvahaa, tai sekoittamalla yrtit kylmään, mietoon kermaan. Yrttiuute valmistetaan kolmessa viikossa säilömällä yrtit lääkepirtuun ja ilmatiiviiseen purkkiin ja lämpimään sekä ravistamalla purkkia joka toinen päivä. Eteeriset öljyt ja yrttihauteet ovat aavistuksen verran monimutkaisempia.

Kunnon kasvi- ja sienikuvasto on tämän kirjan ohella välttämätön. Mahdolliset puutteet suomenkielisessä nimistössä voi lukija itse korjata.

Olen karkeasti ottaen noudattanut lähinnä saksalaisen toksikologin Louis Lewinin vakiintunutta käsitteistöä. Euphorica eli euforisoiva aine tuottaa hyvän olon tunteen, esteettinen silmä kasvaa, aistit ja mieli etsivät uusia alueita, elämä naurattaa. Phantastica eli hallusinogeeni tuottaa aistivääristymiä ja tajunnan laajentumia, egon sulautumista ympäristöön, värillisiä visioita ja optisia hallusinaatioita. Excitentia eli stimulantti on toimintoja kiihdyttävä aine joka usein vie näläntunteen ja unentarpeen, saattaa kehittää psykooseja. Hypnotica eli sedatiivi on puolestaan rauhoittava, toimintoja hidastava, narkoottinen aine joka soveltuu mm. unilääkkeeksi. Joidenkin aineiden kohdalla saattaa esiintyä voimakas placebo mikä tarkoittaa että odotukset aineen suhteen saattavat itsessään tuottaa euforisen tilan.

Miksi ihmisille sitten pitäisi antaa uusia huumeita kun ihmiset eivät ole vielä oppineet käyttämään entisiäkään? Vitsi on siinä etteivät huumeet ole uusia. Globaalisessa kylässämme on kadonnut enemmän tietoa kasveista ja niiden psykoaktiivisista ominaisuuksista kuin meidän nykyaikainen lääketieteemme on koskaan kyennyt jäljittämään. Tämä kirja on tehty siinä vakaassa uskossa etteivät huumeet itsessään aja ihmistä tuhoon: ihminen tuhoaa itse itsensä. Ja tunnettuahan on että tämän päivän Suomessa pahimmat, tuhoisimmat huumeet ovat alkoholi ja synteettiset lääkeaineet.


Laittomien huumausaineiden kaupan arvioidaan käsittävän noin 8-9% maailmankaupasta. Huumausaineiden käyttö maailmassa lisääntyy kaiken aikaa sekä määrällisesti että geograafisesti. Käytännössä tämä merkitsee sitä että "keskiluokkaiset huumeet" kuten psyyken lääkkeet ja alkoholi, sekä amfetamiinit ja heroiini ovat tunkeutumassa voimalla kolmanteen maailmaan. Puhtaasti synteettisten huumausaineiden maailmankauppa on arviolta kaksi kertaa suurempi kuin heroiinin maailmankauppa.

"Tarpeiden viljeleminen ja kasvattaminen on petollista viisautta," kirjoittaa Jeremy Rifkin teoksessaan Entropy (NY 1980). "Se on myös petollista vapautta ja rauhaa. Jokainen tarpeen lisäys kasvattaa riippuvuutta niihin voimiin jotka eivät ole hallittavissa; jokainen tarve lisää eksistentiaalista pelkoa. Vain tarpeita supistamalla voidaan vähentää niitä jännitteitä jotka ovat riiston ja sotimisen perimmäisiä syitä."

Riippuvaiseksi voi tulla mistä tahansa: kahvista, kirjoista, televisiosta, seksistä, deodoranteista tai rahasta. Ilmeistä on että muutoksen on tapahduttava purkamalla luonnottomat yhteydet, etenkin yhteydet rahaan, ja jälleensynnyttämällä luonnolliset yhteydet kosmokseen, aurinkoon ja maahan, yhteydet ihmissukuun, kansaan ja perheeseen.

Olen omavaltaisesti muuttanut kaksi suomen kieleen vakiintunutta sanaa muotoihin joissa ne mielestäni kuulostavat paremmilta: sanasta s'amaani on tullut shamaani, ja sanasta has's'is on tullut hashis.

Lopuksi toivon ettei tätä kirjaa levitettäisi asiaankuulumattomien, harkintakyvyttömien henkilöiden - kuten lasten ja viranomaisten - käsiin. Eli kuten William Burroughs sen sanoo: "Valitettavasti meidän kulttuurissamme tarkoittaa Seikkailu lähes samaa kuin Rikos."

Ruber Roseus


Soma

3000 vuotta vanha itämainen teos Rigveda sisältää 1028 hymniä, joista 120 on omistettu Soma-jumalalle, joka oli pääjumala Indran veli. Soma tarkoitti aurinkoa, tulta ja auringonsäteitä. Soma oli myös kasvi ja kasvisuute, jota indoeurooppalaiset käyttivät uskonnollisissa menoissaan.

Rigveda kertoo soman kasvavan vuorilla, ja mainitsee ettei kasvilla ole siemeniä, lehtiä, kukintoa eikä juurta. Sitä ei koskaan mainita viljellyn. Yleisin metafora somalle oli härkä. Väriltään soma oli punainen ja hari (hiranya, keltainen).

"Päivisin se näyttäytyy liekkien väreissä, öisin hopean valkoisena." - Rgveda IX 97

Vuosisatojen ajan on soma ollut arvoitus tutkijoille: on ehdotettu oopiumia, hashista, useita Datura-lajeja sekä mm. kasveja Sarcostemma brevistigma ja Ephedra intermedia. Rigvedan kuvaukset eivät kuitenkaan tunnu sopivan yhteenkään edellä mainituista. Rigveda nimittää somaa ambrosiaksi (amrta), kuolemattomuuden juomaksi, ja sitä sanotaan nautitun tuoreena, uutteena, veden tai maidon kera, sekä somaa nauttineen henkilön virtsan kautta. Klassisessa Mahabharata-eepoksessa juo Uttanka Krsnan virtsaa. Zoroaster-raamattu Avesta (600 eKr) mainitsee huumeen nimeltä Haoma, Hom Yast, "ikuisen elämän kasvi", mikä saattaa olla viittaus somaan.

Punakärpässieni, Amanita muscaria, on väriltään punainen, valkoinen "kirjokansi" koristaa sitä, yöllä se on valkoinen. Sen uute on kellertävää, lähes kultaista. Sientä on erittäin vaikea viljellä, mutta sen voi kuivata, ja sen kanssa voi siis käydä kauppaa. Punakärpässientä esiintyy Hindu Kush-vuorilla sekä Himalajalla. Punakärpässientä tiedetään nautitun toisen henkilön virtsan kautta.

Kiinassa mainitaan soma ensimmäisen kerran Shih-huangin (221-207 eKr) aikana. Shih-huang oli innokas pyhän soman metsästäjä, mutta lähteistä käsin vaikuttaa siltä ettei hän tiennyt mitä etsiä. Vuonna 109 eKr tiedetään hallitsija Wu'n kasvattaneen ling chih-sieniä hallituspalatsinsa pihalla. Ling chih tarkoittaa hyvää onnea, pitkää elämää ja pyhää sientä, ja se koostuu kirjoitettuna kolmesta sanasta: "sade, kolme suuta, shamaani". Ling chih esiintyy taolaisessa taiteessa aina Yuan-dynastiasta (1280-) lähtien. Japanissa se tunnetaan nimillä "reishi" tai "mannentake", "kymmentuhatvuotinen sieni". Laji on tiettävästi Ganoderma lucidum. Edellä mainittu sieni esiintyy Noin Ulasta Mongoliasta vuonna 1924 löydetyissä ikivanhoissa tekstiileissä. Sienikiviä on lisäksi löydetty Tiibetistä ja Nepalista.

Manikkealaisten tiedetään käyttäneen punakärpässientä. Manikkealaiset toivat sienen Kiinaan 694-719. Vuonna 1166 kirjoitti Lu Yu heistä: "He nauttivat aina punaista sientä, hung hsun'a, ja pitävät virtsaa rituaalivetenään."

John Allegro on kielitieteellisessä tutkielmassaan The Sacred Mushroom and the Cross (NY 1970) esittänyt teorian että kristinuskon opit ovat jäänteitä muinaisesta sumerilaisesta sienikultista, ja että alkukristityt käyttivät sieniä. Tuossa sienikultissa näytteli Amanita muscaria hänen mukaansa keskeistä osaa. Hän mainitsee mm. Plaincouraltin autiokirkon freskon jossa Aatami ja Eeva seisovat suuren kärpässienimäisen puun alla käärmeen kiemurrellessa pitkin puun runkoa. John Allegron teos ei ole tieteellisestä vakuuttavuudestaan huolimatta saanut kirkonisiä puolelleen.


Siperian underground

Siperian underground oli pakoitettu siirtymään sienten salakauppaan venäläisten vallatessa Siperian 16. vuosisadan lopulla. Siperiassa kärpässieniä käyttivät ainakin syrjäänit, tseremissit, mordvalaiset, ostjakit, vogulit, jura-samojedit, ostjak-samojedit ja jenisei-ostjakit tundralla ja taigalla; sekä jukagirit, kamtsadaalit, korjakit ja tsuksit tsukotkalla. Inarin saamelaisilla on ainakin mainintoja sienien käytöstä, samoin unkarilaisilla.

Ensimmäinen länsimainen silminnäkijä sienien nauttimiselle oli oppimaton puolalainen Adam Kamienski vuonna 1658. Merkittävin dokumentti kärpässienistä ovat ns. sienilaulut, Fliegenpilzlieder jotka Antal Reguly ja Bernat Munkacsi keräsivät voguleilta 1800-luvulla.

"Korjakit pitävät sienistä enemmän kuin venäläisestä vodkasta ja väittävät ettei niiden nauttimisesta tule päänsärkyä tai muita sivuoireita," mainitsee von Langsdorf. Sienien vaikutus oli rauhoittava, "skromno", ja näkyjä tuottava. Sienien henget olivat sienien kaltaisia, ja usein sienien nauttijalla oli taipumus tulla sienimäiseksi; mansin (vogulien) kielessä onkin verbi "pinka", sienettyä.

Kärpässienen kielellinen juuri on monien lähteiden mukaan "pon". Selkupeilla "pönev" tarkoitti rumpua; tseremisseillä "pongo" sientä; komin kielessä "pagal" tajuttomuutta, transsia; tsakovin kielessä "pagar" myrkytystä, itsensä tappamista. Holger Pedersenin (1910) mukaan pon-sanasta johtavat myös kirkkoslaavin "goba", vanhan saksan "swamp", kreikan "sphongo" ja latinan "fungus". Suomen kielessä sana sampa tarkoitti sientä ja meren vaahtoa, ja "taikominen" liittyi (sieni-)istunnoissa koettuun hurmioon.

Karjalainen kertoo irtsostjekkien nielleen kolme tai seitsemän kuivattua tai tuoretta sientä kokonaisina. Kaikki muut lähteet puhuvat vain kuivatuista sienistä. Suurin osa mainitsee sieniä nautitun myös niitä nauttineen henkilön virtsan kautta. Von Maydell kertoo korjakkien polttaneen kuivattuja sieniä. Ainakin ketit ja selkupit uskoivat että vain shamaanit kykenevät syömään sieniä vaaratta; toisaalta ei tunneta yhtäkään kuolemantapausta. Siperiassa sienet olivat kallisarvoisaa lääkettä: tiedetään sienestä maksetun jopa kaksi poroa.

Unkarilaiset nimittivät kärpässientä "hullusieneksi", bolond gomba. Sienet herättävät usein näkyjä ja hallusinaatioita, joita seuraa intoutuminen lauluun, tanssiin, huutoon ja rummutukseen.

Euroopassa ei tiettävästi arvostettu kärpässientä huumeena. Samuel Odman mainitsee viikinkien käyttäneen sientä, mutta hänen väitteensä perustuu luultavimmin huhupuheisiin (hän mainitsee myös mahdollisina hampun, oopiumin, lemmonmarjan ja hulluruohon).

Punakärpässieni

Amanita muscaria

Amanita-lajeja on kaikkiaan 22, joista kahdeksan on varmuudella myrkyllistä, ja seitsemän muuta mahdollisesti. Tappavan myrkyllisiä ovat valkea kärpässieni (lakki valkea) ja vihreä kärpässieni (lakki vihreä tai hopeanharmaa). Sen sijaan punainen tai oranssinkeltainen pantterikärpässieni, Amanita pantherina, sekoitetaan herkästi punakärpässieneen; se on noin kolme kertaa punaista voimakkaampi.

Amanita muscaria on eräs yleisimpiä sieniämme, viihtyy kuusimetsissä ja koivikoissa. Jalka ja heltta ovat vaaleat, jalassa tunnusomainen rinki. Lakki punainen tai keltainen, usein valkeatäpläinen.

"Ainakin 1200-luvulta saakka on tiedetty että tästä sienestä saadaan kärpäsmyrkkyä liottamalla sitä maidossa: siitä nimi kärpässieni. Punaisen kärpässienen vaikuttavin myrkky on muskariini joka vaikuttaa aluksi samaan tapaan kuin alkoholi. Sitten voi seurata kouristuksia, oksennusta, ripulia, ja vihdoin tajuttomuus. Punaisen kärpässienen aiheuttamat kuolemantapaukset ovat harvinaisia."
(Rautavaara / Persson)

Aivan viimeaikaisimmat tutkimukset ovat selvittäneet että muskariini (jota sienessä on 0,0002-0,0003%) ei olekaan sienen psykoaktiivisin aine, vaan aktiiveja aineita on useita: atropiini, bufoteniini, muskimoli, jne.

Iboteenihappoa on tuoreessa sienessä 0,03-0,1%; kuivattaessa se muuttuu muskimoliksi. 10-15 mg muskimolia tuottaa voimakkaita hallusinaatioita, ajan- ja paikantaju saattaa kadota. Aktiivit aineet säilyvät kehossa vain lyhyen ajan ja poistuvat sitten virtsan kautta vaikka niiden vaikutus kestää useita tunteja - ilmiö on luonteenomainen lähes kaikille hallusinogeeneille.

Aktiivit aineet ovat pääosin sienen värillisessä lakissa, joten heltan voi leikata pois. Kuivatun sienen alkaloidipitoisuus on noin 0,1% (puna) ja 0,3% (pantteri). Oraalisesti nautittuna tuottavat tuoreet sienet koko joukon sivuoireita, joten sienet on paras kuivata; suositeltavinta on keittäminen (jolloin myös keitinvesi juodaan) tai polttaminen. Annostus poltettuna 1-2 g sientä. Keitettynä punakärpässientä 150 g (tuoretta), 5-15 g (kuivattua); pantterikärpässientä 30 g (tuoretta), 2g (kuivattua).

Aiheuttaa aluksi unisuutta muutamiksi tunneiksi, ehkä lievää halvaantumista. Sen jälkeen tulee kevyempi, tanssittava olo. Hallusinaatioita saattaa esiintyä. Vaikutus kestää seitsemisen tuntia. Annoksia ei kannata ylittää, ja on myös varottava sekoittamasta puna- ja pantterikärpässientä keskenään.

Punakärpässieni on englanniksi Fly agaric, saksaksi Fliegenpilz, venäjäksi mukhomor, ranskaksi tue-mouche, ja baskiksi amoroto.


Myrkyt

Venenum

"Vain annoksen suuruus ratkaisee sen onko jokin aine myrkkyä vai ei." -Paracelsus

Kotimaisten kärpäsientemme pahin myrkky on amanitiini. Tappava annos kavalaa kärpässientä (Amanlta phalloldes) on 60 g tuoreena ja 4 g kuivattuna. Tappava annos valkokärpässientä (Amanita verna) on 80 g tuoreena ja 4,4 g kuivattuna.

Suippomyrkkyseitikki, Cortlnarlus speciocissimus, on suipposilokkaa suurempi, kellanruskeahelttainen sieni josta myrkytysoireet tulevat 2-14 päivän kuluessa. Samoin vaaleahelttaisia ovat malikat, Clitocybe, joista useat sisältävät muskariinia (Clitocybe galllnacea sisältää pilokarpinia; euforisoiva). Tehokas vastaläake atropiini.

Tappavan myrkyllinen on kultainen oksa, Colchicum autumnale, joka on saanut nimensä Ovidiukselta egyptiläisten vanhimman asuinpaikan mukaan, Kasvi on ainoa tunnettu lääke lihasturvotukseen; 4 g siemeniä tappaa. Kolsikiinin on todettu kykenevän kehittämään kasvimutaatioita, kaksoiskromosomeja.

Rohtosormustinkukka, Digitalis purpurea, on myrkyllinen: 20 g tuoreita lehtiä tai 2-3 g kuivattuja tappaa. Myös Galerina marginata on myrkyllinen: 17 g kuivattuja lehtiä tappaa.

Syankaliumia löytyy sinihapon kalisuolasta, katkeromantelista sekä persikoiden, aprikoosien, luumujen ja omenien siemenkodista. Laakeriseppele sisältää 0,1 % sinihappoa. Tappava annos syankaliumia on 60 g.

Arsenikkia saadaan mineraaleista, ja on oikein annosteltuna hyvä lääke. Myrkyttäjätär Anna Zwanziger käytti kärpäsenmyrkkyä (metallista arsenikkia) ja rotanmyrkkyä (arsenikkihappoa) hoitaessaan päiviltä useita lähimmäisiään: hänet mestattiin vuonna 1811.

Englantilainen piraatti Sir Walter Raleigh toi 1500-1uvun lopulla Pohjois-Amerikasta intiaanien nuolimyrkkyä, curarea, jota valmistetaan Strychnos-liaaneista. Myös Siperian turkismetsästäjät sekä Afrikan krokotiilinmetsästäjät ovat tunteneet tämän myrkyn vuosisatojen ajan. Kurare on oraalisesti harmitonta mutta veressä tappavaa; krokotiilille riittää yksi gramma puhdasta strykniiniä.

Amerikan intiaanit ovat käyttäneet orapihlajansukuisen Podophyllum peltatum-kasvin juurta mm. itsemurhiin. Kalamyrkkyjä ovat olleet amollin (Sapindus saponarious) ja barbasco (Galega piscatorium).

Afrikan lukuisat heimot tuntuvat olevan myrkkyjen asiantuntijoita: mainittakoon vain bushmannien nuolimyrkky joka on jauhettu maan alla elävän kovakuoriaisen Diamphidia simplex takaruumiista.

Tappava annos morfiinia on sylivauvalle 0,0001 g, aikuiselle 0,1 g, ja lehmälle 2 g. Heroiini on 5-10 kertaa morfiinia voimakkaampaa.

Metyylialkoholi on myrkkyä. Venäläisissä häissä tiedetään kuolleen 30. Berliinissä siihen kuoli 20 koditonta alkoholistia jouluna 1911.

Tappava taajuus on 7 Hz.

Paras vastalääke myrkyille on intialaisten myyttien mukaan yksisarvisen sarvesta juotu juoma; "hän on immuuni kaikille taudeille ja kivuille, hän pystyy kävelemään läpi tulen, eivätkä voimakkaimmatkaan myrkyt häntä vahingoita." (Jung, Vol 12, 447)


Myrkkykatko

Conium maculatum

Antiikin Kreikassa kuun jumalatar Hekate suojeli noitia näiden puuhatessa rohtojensa parissa; myrkkykatko oli omistettu Hekatelle. Luultavaa on että Sokrates kuoli (399 eKr) tästä ja oopiumista tehtyyn juomaan. Plinius kertoo että tällä juomalla tapettiin kuolemaan tuomittuja (vain raskaan sarjan rikolliset tapettiin akonitiinilla).

Luostareissa myrkkykatkoa käytettiin himojen hillitsemiseen hieromalla sitä hienonnettuna sukupuolielimiin. Aina 1700-luvun loppuun sitä käytettiin estämään neitsyeiden rintoja kasvamasta liian suuriksi; sen jälkeen tulivat suuret rinnat muotiin.

Conium maculatum sisältää koniinia, ja sen sukulainen Cicuta virosa kaksi kertaa myrkyllisempää sisutoksiinia. Keitettynä juuri ei paljonkaan eroa selleristä. Yleensä puolet myrkytyksistä johtaa kuolemaan. Kasvi on harvinainen.

Ukonhattu

Aconitum napellus

Kreikkalainen myytti kertoo ukonhatun saaneen alkunsa kolmipäisen Kerberoksen suunpielistä valuneesta vaahdosta Herkuleksen nostaessa häntä maan alta. Ukonhattu on kaikista maagisista yrteistä epäilemättä vaarallisin. Monet metsästyskulttuurit ympäri maailmaa ovat käyttäneet akonitiinia nuolimyrkkynä, ja on ilmeistä että akonitiini tunnettiin myrkkynä jo kivikaudella.

Plinius kertoo että roomalainen Siniparta, Calpurnius Bestia, murhasi vaimon toisensa jälkeen voitelemalla näiden sukupuolielimiin akonitiinia. Akonitiini on edesauttanut päiviltä mm. Klaudiuksen ja Paavi Adrian VI:n. Akonitiini ja lemmonmarja kuuluivat noitien lentosalvoihin. Suomessa ukonhatulla on useita kuvaavia nimiä kuten myrskylakki, papinlakki, pukinsurma, pirunpippuri ja Venuksen vaunut.

Akonitiinia käytetään sydämen stimulanttina homeopatiassa. Aconitum D-4 on erinomainen lääke tulehduksiin. Tappava annos tuoretta juurta 4 g, kuivattua juurta 1-3 g. Vastalääkettä ei ole.


Jumalten lihaa

Psilocybe, Stropharia, Panaeolus

"Hay que ser muy limpio, es la sangre de Nuestro Senor Padre Eterno." "Sieniä syödäksesi sinun on oltava puhdas sillä ne ovat meidän Herramme Ikuisen Isän verta."
- Ricardo Garcia Gonzalez -

Psilocybe- ja Stropharia-lajeja esiintyy kaikkialla maailmassa paitsi napa-alueilla. Sieniä ovat käyttäneet Etelä- ja Keski-Amerikan intiaanit ja curanderot tuhansia vuosia. Guatemalasta, El Salvadorista ja eteläisestä Meksikosta on lydetty noin 200 sienikiveä, pientä hahmoa joka esittää sientä tai tämän henkeä. Vanhin niistä on vuodelta 1500 eKr.

Guatemalan intiaanit kutsuivat sientä nimellä "Teonanacatl", Jumalan liha. Espanjalaiset valloittajat kielsivät sienien käytön ja ristivät sienet Paholaisen lihaksi.

Oaxacassa, Meksikossa, käyttää ainakin viisi heimoa sieniä tänäkin päivänä. Menoja johtavat curanderot ja ne ovat sekoitus vanhoja rituaaleja ja katolista kirkkolitaniaa. Tilaisuutta nimitetään veladaksi. Veladan aikana on vallittava sopiva hämäryys sekä sopiva hiljaisuus. Tilaisuuteen osallistujien on pidättäydyttävä alkoholista neljän päivän ajan, sekä paastottava kyseinen päivä. Curanderot ovat kansanparantajia, ennustajia ja shamaaneja, välittäjiä Jumalan ja ihmisten välillä; sieniä popsittuaan he pystyvät vastaamaan ihmisten heille esittämiin kysymyksiin jotka koskevat sairauksia, unien merkityksiä ja muita arkipäiväisiä ongelmia.

Vuonna 1938 pääsi tri Blas Pablo Reko yhteyteen sieniä käyttävien intiaanien kanssa Oaxacassa. Mutta vasta vuonna 1955 vihkiytyivät entinen pankkiiri Robert G. Wasson ja hänen vaimonsa Valentina Pavlovna sienikulttiin oaxacalaisen curanderon, Maria Sabinan, välityksellä. Heidän artikkelinsa tapauksesta ilmestyi Life-lehdessä vuonna 1957, jolloin asiasta kiinnostui kemisti Albert Hofmann. Jo seuraavana vuonna pystyi Hofmann toimittamaan Maria Sabinalle sienipillereitä.

Eisenhowerin hammaslääkärin poika, tri Timothy Leary kiinnostui sienistä ollessaan lomailemassa Meksikossa vuonna 1960. Pian hän järjesti sienikokeilujaan yliopistossa (Harvard Psilocybin Research Project), ja niihin osallistui satoja vankeja, muusikoita, taiteilijoita ja opiskelijoita.

Psilocybe-sienet sisältävät vaikuttavia alkaloideja psilosiini ja psilosybiini. Psilosybiini (4-fosforioksi-N, N-dimetyylitryptamiini) muistuttaa rakenteeltaan läheisesti aivojen serotoniinia (joka säätelee keskushermostoa) sekä bofoteniinia. Psilosiinin, psilosybiinin ja LSD:n patentit kuuluvat Sandoz Pharmaceuticals-yhtiölle.

Psilocybe-sienet ovat hygrofaaneja, vettä rakastavia. Ne elävät hajoittamalla orgaanista ainetta. Yleensä sienen heltat ovat tummat, ja kuivattaessa sienestä kullankellertävä. Kuoleman tapauksia tunnetaan vain lajin Psilocybe baeocystis kohdalla

Sienet voi syödä suoraan maasta, tai ne voi kuivata hitaassa lämmössä. Sienten ollessa kuivia ja kovia ne voi kääriä ilmatiiviiseen muoviin ja pakastaa, tai vaikkapa sekoittaa notkeaan hunajaan jonka voi joulun tienoilla nauttia lettujen kera. Tuoreet sienet mustuvat pakasteessa. Sienistä voi myös keittää teetä, niitä voi polttaa, ja ne säilyvät kuivasäilössäkin noin vuoden. Keskimääräinen annos noin 10-50 mg psilosybiiniä, eli 10-50 sientä.

Sienet tuottavat hallusinaatioita, värejä ja värinää, arkkityyppisiä näkyjä. Sienet ovat parhaita mahdollisia hallusinogeeneja. Yleensä sienimatka soveltuu mainiosti luontoon. Siitä ei tule kankkusta. Suuret annokset saattavat rasittaa munuaisia. Monet suosittelevat whiskyä kyytipojaksi. Sienet ovat pyhiä: monien mielestä niitä ei pitäisi myydä.

Suipposilokka

Psilocybe semilanceata

Yleisin silokka Suomessa lantamadonlakin ohella. Lakki noin sentin, siinä tunnusomainen, nännimäinen nuppi. Jalka ohut, noin 5-12 cm. Tuoreena sieni on harmaanvioletti, ehkä ruskeansävyinen, lakissa raitalippa; kuivuttuaan lakki kellertyy kullan prismaan. Heltta tummanpunainen tai ruosteenruskea. Paleltunut sieni tummankeltainen.

Sientä esiintyy loppukesästä kosteilla ilmoilla ruohottuneilla niityillä, laidunmailla polkujen varsilla ja mieluiten happamassa maassa. Sieni viihtyy hyvin röyhyvihvilän (Juncu effusus) keskellä. Kerääminen vie aikaa ja vaatii tietynlaista intuitiota, tai kuten John Cage sanoo: "Hurja kohtaaminen avaruusajassa, sinä ja sienet. Se on ennalta arvaamaton tapaaminen, eikä sitä voi kiirehtiä."

Suipposilokka (amer. Liberty Cap) on varsin voimakas hallusinogeeni: tuoreita sieniä 2-10 g (5-25 kpl), vastakuivatuja 0,3-2 g (5-50 kpl) ja vuoden ajan säilöttyjä 0,5-3 g (10-50 kpl). Tunnettua yläraiaa ei ole, mutta suuret annokset rasittavat munuaisia. Sienessä on arviolta 0,25% psilosybiiniä.

Sinertyvä suipposilokka, Psilocybe cookei, sinertyy kosketettaessa; on yhtä voimkas kuin yllämainittu.

Magic Mushroom

Psilocybe cubensis

Punaisten norsujen salaisuus. Herkkusienentapainen lämpimien ilmastojen sieni. Lakki ruskea, suurehko, heltta harmahtavan violetti, jalka 4-9 cm. Maailman yleisin silokka koska sitä on suhteellisen helppo viljellä; tunnetaan mm Kuubassa, Meksikossa, Guatemalassa, Nepalissa, Balissa, Australiassa, Yhdysvalloissa ja Irlannissa. Sadonkorjuu helmikuusta jouluun. Villeillä lajeilla psilosybiiniä noin 0,3%. Vaikutus suipposilokkaa puhtaampi. Soveltuu erinomaisesti sienimunakkaisiin ja pizzoihin.

Lantamadonlakki

Psilocybe coprophila

Coprophila tarkoittaa lantaa rakastava. Lantamadonlakki on yleinen lehmien, lampaiden ja härkien laidunmailla. Lakki 1-3 cm ja puolikuulanmuotoinen, ruskeansävyinen, jalka 2-5 cm. Annostus 15-100 g (50-200 kpl) tuoreita sieniä (ei kestä säilömistä).

Punaruskeasilokka

Psilocybe montana

Lakki 0,5-1,5 cm, punaruskea ja varsin litteä; kuivuessaan vaaleanruskea. Heltta leveä ja roikkuva, jalka 2-4 cm. Viihtyy hiekkapitoisessa maassa. Sen lähisukulaiset P. muscorum ja P. bullacea tunnetaan myös Suomessa. Annostus 5-30 g (pienen koon takia 40-200 kpl).

Kirjoheltta

Panaeolus subbalteatus

Esiintyy ryhmissä lantamaassa, ulkonäkö vaihtelee. "Klassinen"kirjoheltta: lakki 2-5 cm, ensin puolipallo ja sitten litteä, tupakanruskea, reunalla tumma vyö. Jalka 5-10 cm, heltta leveä. Toinen muoto on punakuorentapainen; kasvaa tertuissa, heltta "marmorinen". Kolmas muoto kasvaa rykelmissä, lakki kuopikas. Kirjoheltta sisältää psilosybiiniä, annos 30-100 g tuoreina (kestää säilöä).

Harmaakirjoheltta

Panaeolus sphinctrinus

Lakki 1,5-4 cm leveä ja lähimain yhtä korkea, tummanharmaa; heltta harmaanmustaraitainen jalka 2-5 mm paksu. Viihtyy lannassa ja lannoitetussa maassa. Annos noin 200 sientä. Sienen sfinksinkaltaisempi serkku P. campanulatus on voimakkaampi: annos 40-50 sientä.

Valkea mustesieni

Coprinus niveus

Lakki 0,2-4 cm, korkeahko; jalka lyhyt, hutero ja karvaisa. Viihtyy tuoreessa lannassa. Annostus noin 50 g tuoreina. Muut mustesienet, kuten C. patouillardii ja C. narcoticus ovat samantapaisia.

Karvaslakki

Gymnopilus

Gymnos tarkoittaa palasta ja pilus karvaa. Karvaslakit ovat punaisia, keltaisia, leveälakkisia ja kitkeriä. 19 lajista on kuudesta löydetty psilosybiiniä. Ainakin kullankeltainen Gymnopilus spectabilis on hallusinogeeni; kitkerän maun takia siitä on syytä valmistaa pillereitä.

Boletus erythropus

Lakki 5-20 cm, tummanruskea; jalka paksu. Viihtyy lehtimetsissä. Tuoreeltaan suurina annoksina (yli 100 g) nautittuna hallusinogeeni. Etelä-Eurooppalainen Boletus satanas on myrkyllinen.

(Tri Harold Nelson asui kaimbi-heimon keskuudessa Uudella Guinealla vuosina 1967-68 ja oli todistamassa vuosittaisia sienifestivaaleja joissa ihmiset nonda-sieniä syötyään näkivät näkyjä ja hallusinaatioita, "olivat sienihulluuden vallassa". Mykologi tunnisti nonda-sienet lajeiksi Boletus migroviolaceus, B. niggerimus, B. kumaeus ja Boletus reayi. Myöhemmin Wasson tunnisti myös Boletus manicus-sienen hallusinogeeniksi.)

Suomesta saattaa löytää myös muita psilosybiinipitoisia sieniä kuten Panaeolina foenisecii, Psathyrella gracilis ja Psilocybe atrobrunnea. Richard Norland'n mukaan (What's in a Mushroom, USA 1976) sisältää pörhösuomuhelokka, Pholiota squarrosa, vastaavia aineita kuin punakärpässieni.

Psilosybiinipitoisia sieniä

Laji (Psilocybe)          Kasvupaikka
argentipes                Japani
atrobrunnea               Pohjola
aztecoram                 Meksiko
baeocystis                Lounais-USA
bonetii                   Meksiko
caerulescens              Alabama, Meksiko
caerulipes                Itä-USA
candidipes                Meksiko
coprinifacies             Algeria, Tsekosl.
coprophila                kosmopoliitti
cordispora                Meksiko
cropula                   Eurooppa
cubensis                  tropiikki
cyanescens                Eurooppa, USA
cyanofibrillosa           Luoteis-USA
fagicola                  Meksiko, Jamaika
fimetaria                 Skotlanti, Hollanti
galindii                  Meksiko
hoogshageni               Meksiko
kumaenorum                Uusi Guinea
liniformans               Hollanti, USA
mexicana                  Meksiko, Guatemala
montana                   tropiikki
pelliculosa               USA
quebecensis               Kanada
semilanceata              tropiikki, Pohjola
serbica                   Eurooppa
strictipes                USA, Meksiko
sturtzii                  USA
subaeruginosa             Australia
subfimetaria              Kanada
tampanensis               Florida
wassonii                  Meksiko
yungensis                 Meksiko
zapotecorum               Meksiko

Conocybe cyanopus         USA
Conocybe smithii          USA
Coprinus niveus           kosmopoliitti
Panaeolus ater            Eurooppa
P. cambodginiensis        tropiikki
P. chlorocystis           Florida
P. cyanescenc             Florida, Meksiko
P. tropicalis             Hawaiji, Meksiko
Psathyrella sepulchralis  Meksiko
Psathyrella gracilis      Eurooppa

(Lisäksi G.Guzman ja P. Vergeer luettelivat 36 psilocybe-sientä hallusinogeeneina; Mycotaxon 1978, bd 6, s 464-476).


Ergotismin mysteeriot

Eleusian kaksituhatvuotisen perinteen hävittivät kristityt 4. vuosisadalla. Vuosittain saapui 3000 pyhiinvaeltajaa kokemaan vihkiytymisen Eleusian mysteerioihin. Vihkiytyneistä tuli "mystes", hän-joka-sulkee-silmänsä, jonka jälkeen he olivat "epoptes", hän-joka-on-nähnyt; vihkiytyneiden välillä vallitsi "cifradia", veljeys. Ateenan lakien mukaan mysteerioista oli vaiettava; onneksi meille on jäänyt mysteerioista mainintoja Sofokleen, Euripideen ja muiden klassikkojen kirjoituksiin; sekä "Homeerinen hymni Demeterille".

Salattu tie johti telesterioniin, halliin jossa pyhiinvaeltajista tuli näkijöitä. Halli ei ollut tavallinen teatteri vaan tila haamujen, "phasmata", ilmestyä; Euripides puhuu "kaikkeuden tanssista" sielun paetessa ruumiista (ekstasis). Fyysisiä sivuoireita olivat vapina, pahoinvointi ja pelko. Aristoteles sanoo ettei Eleusian mysteerioista oikeastaan opi mitään.

Kerrotaan Demeterin Eleusiin tullessaan kieltäytyneen viinistä ja nauttineen sen sijaan torajyväuutetta johon oli sekoitettu minttua. Useat lähteet mainitsevat vihkiytyneiden nauttineen ohraa, minttua ja vettä astuessaan telesterioniin. Ohra, alphi, oli mitä ilmeisimmin ohran torajyvää, Claviceps purpurea; minttu taas Mentha pulegium. Plinius mainitsee airaleivän, torajyväisen ohraleivän. Torajyvää esiintyi myös villissä myrkkyraiheinässä, Lolium temulentum (Samuel Odman väittää viikinkien tunteneen ruohon hallusinogeenina).

Vergilius kertoo että Glausus rakensi Argon, "ensimmäisen laivan" joka vei Sankarit maagisen Medea-noidan puutarhaan vangitsemaan Kultaisen Oksan Jasonille joka oli lääkäri.

Keskiajalla rukiin torajyvistä tiedetään aiheutuneen taudin "Pyhä Tuli", johon haettiin apua Pyhältä Antoniukselta Egyptistä. 900-luvulla kuoli ergotismiin kymmeniä tuhansia Ranskassa ja Espanjassa. Kiinassa on torajyvää kuitenkin käytetty synnytyslääkkeenä jo noin 5000 vuotta.


Torajyvä on erään kotelosienen aiheuttama kasvitauti jota esiintyy erityisesti viljassa. Claviceps purpurea sisältää ergotamiinia ja ergotoksiinia sekä ergonoviinia. Alkaloidit eristi A. Stoll Vuonna 1819. Torajyvän ergotamiinista eristi Albert Hofmann vuonna 1938 LSD-25:n, d-lysergidihapon dietyyliamidin. Ergotamiinia käytetään lääkkeeksi migreeniin ja hermotauteihin. Oraalinen annos lysergidihappoamiideja 1-2 mg; annos vaikuttaa kymmenisen tuntia.

Ranskaksi torajyvä on seigle ivre, juopunut jyvä; saksaksi Mutternkorn, Todtenkorn, Tollkorn, eli emojyvä, kuolonjyvä, hullujyvä; suomeksi häränjyvä. Torajyvää voi viljellä, prosessi muistuttaa paljon silokan viljelyä (ks: Gottlieb, The Book of Acid).


LSD-25

LSD-25:n eristi tri Albert Hofmann vuonna 1938. Vuonna I943 (huhtikuun 16. klo 17.00) hän koki maailman ensimmäisen LSD-matkan. Tuohon aikaan voimakkain tunnettu hallusinogeeni oli meskaliini, mutta LSD-25 on 2000-3000 kertaa meskaliinia voimakkaampi: 0,3 milligramman (300 mikrogramman) annos tuottaa voimakkaan matkan.

Sandoz Pharmaceuticals markkinoi LSD:tä vuoteen 1956 saakka psykoterapeuttisia kokeita varten, koska huume oli minimaalisina annoksina käytettynä taipuvainen tuottamaan "skitsofrenian mallitiloja". 50- ja 60-luvuilla LSD-terapiaa harjoitettiin menestyksekkäästi sekä Yhdysvalloissa että Tsekkoslovakiassa. Jo 50-luvun alussa oli CIA hankkinut 10 kg LSD:tä MKULTRA-(aivopesu-)ohjelmaansa varten (10 kg vastaa n 100 miljoonaa matkaa).

60-luvun alussa LSD:n käyttö levisi laajalti opiskelijoiden, taiteilijoiden ja muusikoiden piiriin, joten LSD julistettiin vuonna 1967 laittomaksi. Tämän seurauksena markkinoille levisi valtava määrä "epäpuhtaita trippejä".

Myynnin helpottamiseksi "happo" myydään pieninä nappeina tai paperiin painettuina. LSD-matka vanhenee herkästi, joten se on säilöttävä viileässä, kuivassa ja ilmatiiviissä. Matka kestää noin 12 tuntia, ja matka saavuttaa huippunsa kahden-neljän tunnin kuluessa. Eläimille ei LSD:tä saa antaa.

LSD:n ei ole todettu aiheuttavan kromosomivaurioita eikä vaikuttavan vahingoittavasti aivoihin (vaikka niin aina väitetään). "Huono matka" johtuu yleensä siitä että henkilöllä on jo valmiiksi sosiaalisia ja psyykkisiä paineita jotka laukeavat matkan aikana psykooseiksi (tämä pätee myös muihin hallusinogeeneihin, minkä takia niitä ei voi suositella psyykkisesti epätasapainoisille tai masentuneille henkilöille). LSD-terapiassa onkin tärkeintä että olosuhteet ovat miellyttävät ja että matka tapahtuu terapeutin valvonnan alaisena. Holtittomasti ja vastuuttomasti käytettynä LSD on mitä vaarallisin huume.

Parker Tyler (Underground Film, NY 1369) vertaa elokuvaa lentävään mattoon, noitien lentoon ja huumeisiin, koska elokuva pystyy toteuttamaan erään primitiivisimmistä toiveistamme: muuntamaan todellisuuden fantastiseksi. Tyler jatkaa: "psykedeelisenä aikanamme on valitettavaa ilmiö että ihmiset yhä enenevässä määrin ovat riippuvaisia huumeiden aiheuttamista optisista räjähdyksistä eivätkä niinkän luovan intuition ja mielikuvituksen psykedeliasta."


Elämänlangat

Convolvulaseae

Espanjalaiset valloittajat kertoivat atsteekkien käyttäneen kolmea "lääkeainetta" uskonnollisissa seremonioissaan: peyotea, tlitliltzin-kasvia sekä ololiuhqui-siemeniä. Ololiuhqui oli peräisin kasvista coaxihuitl eli käärmeenyrtti, Rivea corymbosa. Espanjalaiset kertoivat että siementen käyttäjät saivat yhteyden Paholaiseen, ja että he uskoivat pöllöön ja imivät toistensa verta. Atsteekkipappien uskottiin käyttänen jauhettua ololiuhquita myrkkyhyönteisten tuhkan ja tupakan seassa salvana ennen uhrimenoja.

Convolvulaceae-perheeseen kuuluu yli 500 lajia, joista moni on nyttemmin todettu psykoaktiiviseksi - mutta tiettävästi vain Väli-Amerikassa niitä on käytetty huumeena. Atsteekit käyttivät ololiuhquita myös lääkkeenä kihtiä, kuumetta ja pahoinvointia vastaan. Käärmeenyrtti kuului osana pyhään lääkkeeseen toepatli joka sisalsi Intian kumia, ocotl-hartsia, tupakkaa ja pyhää vettä.

Richard Schultes löysi zapotec-intiaanien viljelemää käärmeenyrttiä Oaxacasta vuonna 1959 ja lähetti näytteen Hofmannille. Seuraavana vuonna Hofmann ilmoitti Rivea corymbosan sisältävän samoja alkaloideja kuin Claviceps. Pääalkaloidiksi osoittautui d-lysergidihappoamidi eli ergiini (tunnetaan myös nimellä LA-III).

Vuonna 1960 ilmoitti T. acougall että Ipomoea violacean siemeniä käytetään zapotec-intiaanien keskuudessa sakramentaalisena huumeena. Näiden elämänlangan siementen (joita intiaanit nimittävät "badoh negro"ksi) on todettu niin ikään sisältävän torajyvän alkaloideja. Atsteekkien tlitliltzin tarkoittaa mustaa; nuo siemenet ovatkin mustia.

Ipomoea violacea sisältää 0,06% alkaloideja ja Rivea corvmbosa 0,012%. Siemenet tehoavat vain jos ne murskataan ja survotaan, ja vastenmielisen maun takia niitä ei kannata pureskella. Annostelu 5-20 g (50-200 kpl). Koska on olemassa tietty makukynnys jonka takia siemeniä ei tule syötyä montaa kertaa yhden elämän aikana, on parasta aloittaa kunnon annoksella.

Elämänlanka vaatii hyvin rauhallisen kasvupaikan, mieluiten kasvihuoneen, mikäli halutaan siemensatoa. Ipomoea violaceae-lajia on Yhdysvalloissa useita lajeja: Clark's Blue, Blue Star, Summer Skies, Pearly Gates, Flying Saucers ja Wedding Bells.

Elämänlanka perheeseen kuuluvaan Argyreia-lajiin kuuluu 13 psykoaktiiveja aineita sisältävää alalajia: Argyreia nervosa, acuta, barnesii, wallichii, capitata, plendens, osyrensis, aggregata, hainanensis obtusifolia ja pseudorubicunda. Tunnetuin laji on Argyreia nervosa, Hawaijilainen puuruusu, joka on alunperin peräisin Aasiasta mutta viihtyy nykyäan Hawaijilla sekä viljeltynä että villinä.

Siemenet sisältävät noin 0,3 % ergiinejä. Ennen syömistä on siemenistä poistettava paksu sekä ohut kuori, sitten rouhittava ne. Sopiva annos 2 g. Vaikutus LSD'mäinen, pahoinvointia saattaa ilmetä. Siemeniä saa postimyynnin kautta USA:sta.

Kasvista nokkosvieras, Cuscuta europaea, on sen siemenistä löydetty lysergidiamiideja. Sen israelilaisen sukulaisen, Cuscuta monogyna, siemenissä on lysergidiamiidiagroklaviinia.


Peyote

Peyotl on nahuatlin kieltä ja tarkoittaa kaktuksia Lophora williamsii, Astrophytum asterias, Roseocactus fissuratus ja Pelecyphera aselliformis. Meksikon intiaanit tunsivat peyoten jo 300 eKr, ja läytöretkeilijöiden saapuessa käyttivät tolteekit ja atsteekit sitä laajalti.

Cortez määräsi kaikki atsteekkien kirjat tuhottaviksi, ja niinpä vain Bernardino de Sahagun kuvailee kaktusta kertoen että "ne jotka sitä syövat näkevät pelottavia ja naurettavia näkyjä...Se antaa heille rohkeutta taistella eivätkä he tunne pelkoa tai nälkää tai janoa; ja he sanovat sen suojelevan heitä vaaroilta." (Florentine Codex)

Inkvisitio kielsi peyoten vuonna 1620 ja samaisti sen käytön vuonna 1760 kannibalismiin. 1800-luvun lopulla peyote levittäytyi Yhdysvaltoihin, jossa useat intiaaniheimot alkoivat käyttämään kaktusta sakramentaalisena huumeena seremonioissaAn joissa laulettiin, hyräiltiin, mietiskeltiin ja rukoiltiin. Pian yli 50 pohjoisamerikkalaista heimoa käytti sitä, ja peyotistien lukumäärä nykyään lienee neljännesmiljoona (eli yli puolet jäljellä olevista intiaaneista). Native American Church perustettiin vuonna 1918 peyoten laillisuuden turvaamiseksi; peyote ja meskaliini julistettiin laittomiksi USA:ssa vuonna 1968.

Meksikossa peyoteseremonioita harjoittavat huichol-, cora-, yaqui- ja tarahumariheimot. Noissa seremonioissa peyote liittyy ennustamiseen, parantamiseen ja tiettyihin peleihin. Hucholit keräävät peyoten sadekauden lopulla syksyllä, ja koska heimo asuu kaukana peyoten kasvupaikoista muodostuu metsästyksestä eräänlainen pyhiinvaellustapahtuma. Metsästys sisältää erilaisia rituaaleja, kuten ripittäytymisen seksuaalielämän suhteen sekä peyotetansseja.

Nykyaikaisen psykofarmakologian lisäksi mainittu Louis Lewin sai peyoten käsiinsä 1800-luvun lopulla. Vuonna 1896 eristi Arthur Heffler psykoaktiivisen aineen jonka hän nimesi meskaliiniksi meskaleo-intiaanien mukaan. Vuonna 1927 julkaisi tri Kurt Bringer massiivisen tutkielman peyotesta, Der Meskalinrausch.

Peyoten alkaloideista on noin puolet meskaliinia; muita ovat mm. pellotiini, anhaloniidi ja lofoforniini (jälkimmäinen on myrkkyä). Aito meskaliinisulfa sulaa 35-36 C:ssa ja on valkoista, annos 200-600 mg. Raaka meskaliini on ruskeaa, annos 0,7-1,7 g. Itse kaktusta nautitaan tuoreena (50-200 g), keitettynä, tai sitä poltetaan.

Kaktus maistuu pahalle, mutta intiaanien mukaan maistat sinä itseäsi, ja mitä puhtaammaksi tulet sitä makeammalta peyote maistuu. Yleensä paastoaminen ja muunlainen puhdistautuminen poistaa sivuoireet. Intiaanit pitävät Isä Peyotea voimallisena läkkeenä: peyoten onkin todettu toimivan antibioottina useita bakteereita vastaan. Peyote nostaa verenpainetta ja lämpöä, ja aivojen hapenottokyky hidastuu - josta Huxleyn mukaan seuraa nautinnollinen antautumisen tunne. Peyote tuottaa hallusinaatioita, muodonmuutoksia, ajan laajentumia, läpinäkyväisyyttä. Holtittomasti käytettynä henkilö saattaa hyvinkin "seota". Alkoholia kannattaa peyoten yhteydessä välttää (vaikka meskaliinin voi huuhtoa alas kerma-rommi-jää-sekoituksella, kuten Richard Farima romaanissaan been down so long it feels like up to me).

Kaktus vaatii yli kymmenen vuotta kukkiakseen; vanhat kaktukset ovat erityisesti suosiossa. Kaktusta kastellaan säästeliaästi ruukun alta ettei se mätäne. Talvella se viihyy viileässä muttei pakkasessa. Punaisista ja puna-valkeista kukista voi karistaa siemeniä. Suurin osa meskaliinista on kaktuksen vihreässä latvassa; sato kerätään kuivan kauden lopulla.

San Pedro

San Pedro on arvossa pidetty kaktus Andeilta; tällä nimellä tunnetaan lajit Trichocereus pachanoi, T. macrogonus, T. terscheckii, T. werdermannius ja Equadorissa aguacolla. Kolmisen tuntia keitettyyn juomaan; cimoraan, voidaan sekoittaa muitakin kaktuksia kuten Neoraimonia macrostibas ja Pedilanthus tithymaloides.

San Pedro sisältää meskaliinia noin 2% kuivapainosta. Se viihtyy ruukkumullassa eikä pidä liiasta auringosta. Annostus noin 200 g tuoretta kaktusta. Yleensä alle 25 cm kaktuksia ei tulisi syödä: tämän koon se saavuttaa noin kolmessa vuodessa.

Edelweisskaktus, Ariocarpus kotschybeyanus, sekä A. fissuratus ja A. terusus ovat hallusinogeeneja; jälkimmäistä hyödynnetään lääketieteessä. Pelecyphora aselliformis on harvinainen, voimakas kaktus. Dona Ana, Coryphantha macromeris, on suosittu Yhdysvalloissa; annos viisinkertainen peyoteen verrattuna. Mulato,Epithelantha micromeris, ja Biznaga de chilillos, Mammillaria neyderi, edistävät selvännäköä ja ovat shamaanien suosiossa. Cawe, Cereus pecten-aboriginum, on suurikokoinen, näkyjä tuottava kaktus Meksikosta.

Pitallita, Echinocereus triglochidiatus, sekä Vanhentava Mammillopsis, Mammillopsis senilis, ovat myös hallusinogeeneja ja niitä on kuulemma helppo kasvattaa.

Syyrialainen ängelmä

Peganum harmala

Kasvi on kotoisin Keski-Idästä, Intiasta, Mongoliasta ja Mantsuriasta, mutta nykyään sitä viljellään USA:ssa Meksikossa, Tiibetissä ja Välimerellä. Siemeniä käytetan lääketieteessä sekä mattojen värjäämiseen (turkinpunaista).

Siemenet voidaan murskata jauhoksi tai pastamaiseksi aineeksi, josta voidaan muotoilla pillereitä; juurta voi myös käyttää. Vaikutus hyvin puhdas, lämmin ja selvänäköinen. Annostus aluksi 1-5 g, myöhemmin 10-30 g. Kasvi saattaa sopivasti kasteltuna selvitä kukkaruukussa yli talven; kesällä sen voi kiikuttaa ulos.

Siemenet sisältävät noin 3% alkaloideja, harmiinia ja harmaliinia. Oksat ja lehdet sisältävät vasikiinia. Puhtaiden alkaloidien tappava annos on laskettu rottakokeista käsin (The Merck Index, New Jersey 1968 - mg/kg x 50 kg):

harmiinia    10 000 mg (tappava)      500 mg (sopiva)
harmaliinia   6 000 mg (tappava)      500 mg (sopiva)


Ayahuasca

Banisteriopsis

Ayahuasca, "sielun liaani" tai "kuoleman viini", on juoma joka valmistetaan hienontamalla Banisteria caapi -liaanin kaarnaa ja sekoittamalla pulveriin lehtiä ja juurta lajeista Datura suaveolens, Brunfelsia, Psychotria viridis tai Haemadictyon amazonicum. Myös liaaneja Banisteria inebrians, B. rusbyana ja B. quitensis käytetän. Amazonilla ayahuasca tunnetaan myos nimillä caapi, yage, pinde ja natema.

Richard Spruce asui Amazonin intiaanien keskuudessa 19. vuosisadan puolivälissä, ja tunnisti yagen Rio Negron yläjuoksulla vuonna 1851. Seuraavana vuonna han osallistui Myrkkyjen juhlaan (dabocuri) jossa nuorille miehille tarjottiin ayahuasca-juomaa kalebassikulhoista miehuusrituaalien yhteydessä. Brucen muistiinpanot julkaistiin vasta vuonna 1908.

Vuonna 1858 kertoi equadorilainen geografi Villavicencio paikallisten käyttävän ayahuascaa erityisesti vaikeiden ongelmien ratkaisuun, selvännäköön, vieraiden toivottamiseen tervetulleiksi tai varmistaakseen hameväen suotuisuuden lemmen suhteen.

Ayahuasquerot asuttavat Amazonin, Bolivian, Kolumbian Equadorin ja Perun sademetsiä. Boliviassa sitä käytetään lähinnä stimulanttina. Kolumbian curanderot lisäävät keitokseen Daturaa tai "chagrapangaa", oco-yaje-kasvin lehtiä. Jivro-pääkallonmetsästäjien keskuudessa "yage-unia" pidetään aitona todellisuutena arkipäivän sijasta. Amazonilla curanderoiksi tulevien oli juotava ayahuascaa ja tupakkamehua vuoden verran ennen kuin olivat soveliaita parantajiksi.

Nykyään ayahuascaa käytetään paljonkin parantamiseen. Tällöin sekä curandero että potilas juovat juoman. "Luonto parantaa taudin parantajan viihdyttäessä potilasta."

Pienet annokset tuottavat hallusinaatiota, suuret psykooseja ja painajaisia. Karsten Helsingistä: "Annos noin litra... ilmenee näkyjä, meriä, kaupunkeja, eläimiä ja puita." Curanderot sanovat että "ellei laula niin näkee vain käärmeitä." Visiot ovat arkkityyppisiä käärmeriittoisia ja sinertäviä. Jopa kaupunkilaisten ja eskimoiden on raportoitu näkevän käärmeitä, panttereita, jaguaareja, "suuria kissoja", alastomia naisia ja muinaisia kaupunkeja. Usein kerrotaan kollektiivisista visioista.

Marlene Dobkin de Rios kertoo: "Useita tunteja sen jälkeen kun Harner oli nauttinut juoman hän löysi itsensä maailmasta joka ylitti sananmukaisesti hänen villeimmätkin unensa. Hän tapasi lintupäisiä ihmisiä ja lohikäärmemäisiä olentoja jotka kertoivat olevansa tämän maailman todellisia jumalia. Hän kertoi muista hengistä syöksyessään kohti galaksin pimeintä kolkkaa. Hän löysi itsensä vaipuneena transsiin jossa yliluonnollinen tuntui luonnolliselta, ja ymmärsi että antropologit - hän itse mukaan lukien - olivat perusteellisesti aliarvioineet tämän huumeen merkityksen paikallisen väestön maailmankatsomuksessa."

Richard Sprucen mukanaan tuomat Banisteria caapi-juuret (1851) tutkittiin vuonna 1969: harmiini- ja harmaliinipitoisuus oli yhä sama kuin tuoreella kasvilla. Vuodesta 1928 tiedetään psykoaktiivisen aineen liaanissa olevan harmiini (aik. telepatiini, banisteriini). Myöhemmin on löydetty mm harmaliinia. Neljänneskilosta kuivaa kasvia saadaan yksi gramma harmiinia.

Ayahuasca vaikuttaa nopeasti, noin viidessä minuutissa, ja aluksi ilmenee pahoinvointia. Harmaliinin epäillään vaikuttavan keskiaivojen tietoisuutta ja tajunnan tiloja säätelevään keskukseen. Harmiini ja harmaliini ovat serotoniini-antagonisteja ja CNS-stimulantteja.


Noitien koisot

Solanaceae (Forte phytotherapeutica)

Voimakkaita koisokasveja ei suositella käytettäväksi huumaaviin tarkoituksiin. Vaarallisuudestaan huolimatta niitä on käytetty tuhansia vuosia ja kaikissa kulttuureissa.

Jo dionyysiläsillä festivaaleilla Anthesteriassa nautittiin koisoilla maustettua viiniä. Käärmeiden kuviteltiin saavan myrkkynsä suoraan kasveista. Koisojen keräämisessä tuli käyttää oveluutta tai noudattaa tiettyjä menoja: esimerkiksi tuli syödä valkosipulia, juoda siilaamatonta viiniä, rukoilla Apolloa ja katsella kotkan pakoa.

Koisot olivat erityisesti noitien suosiossa. "Noitien lentosalvat ovat psykofarmakologisesti erityisen mielenkiintoisia koska ne kuuluvat todistettavasti ainoaan sellaiseen perinteeseen jossa hurmio saadaan aikaan psykofarmakologisin keinoin valmistetuilla seoksilla ja aineilla." (H.Leuner: Die toxische Ekstase, Basel 1968)

Lähes kaikki noitien keräämät yrtit tuli kerätä pimeän aikaan, ja eräät - kuten kuujuuri, Botrychium lunaria - täyden kuun aikaan.

Afrikassa noitien uskotaan kokoontuvän baobab- ja irokopuissa joissa myös lepakot viihtyvät. Dominikaani Bartholomaeus de Spine (1465-1546) puolestaan kertoo (kirjassaan Tractatus de strigibus sive maleficis) useita tarinoita joissa nainen löydetään tajuttomana lattialta ja herättyään tämä kertoo olleensa "matkalla". Tästä inkvisiittorit kehittivät lepakon symbolisoimaan noituutta.

Noituuden kohdalla vallitsi oikeudenkäytännössä samanlainen tilanne kuin Suomen huumeoikeudenkäynneissä: syytetyn oli todistettava syyttömyytensä eikä päinvastoin, kuten on tapana.

Kuuluisa noituuden historioitsija ja maagikko Karl Kiesewetter kuoli erään koisokokeilunsa jälkeen. Vaikuttavia aineita voimakkaissa koisoissa ovat hyoskyamiini ja skopolamiini. Seuraavassa oraalisesti nautitut annokset:

atropiini     3-30 mg    tappava 100-500 mg
hyoskyamiini  3-15 mg    tappava  50-300 mg
atroskiini    1-5  mg    tappava 100-200 mg
skopolamiini  1-2  mg    tappava  50-100 mg

Jos kasvista eristää hyoskyamiinia tulee siitä atropiinia samoin skopolamiinista tulee atroskiinia. Atropiini ja sen sukulaisaineet ovat kuuluja lääkeaineita. Skopolamiini tuottaa voimakkaita hallusinaatioita ja näkyjä. Jälkeenpäin useimmat vihaavat näitä aineita, joten minkäänlaista riippuvuutta ei pääse syntymään. Vaikutus on aina hienovaraisempi mikäli kuivattuja kasvinosia poltetaan.

Hulluruoho

Datura stramonium

Datura tulee sanskritin sanasta "dhat", joka tarkoitti Datura meterl-kasvista tehtyä myrkkyä jota hedelmällisyyden ja kuoleman jumalan Kalin palvojat thugit käyttivät päästäkseen kyllin maaniseen tilaan kyetäkseen vangitsemaan ja tappamaan Kalille osoitetut uhrit. Kasvi on luultavimmin kotoisin Kaspian meren seuduilta josta mustalaiset sen toivat Eurooppaan.

Teofrastus kertoo että "joka käyttää 3/20 unssia (4,2 g) juurta tulee tutustumaan Paholaiseen; kaksinkertainen, annos tuottaa hallusinaatiota, kolminkertainen tekee lopullisesti hulluksi, ja nelinkertainen tappaa." Plinius kertoo hulluruohoa käytetyn keihäiden myrkkynä ja antoi sille nimen "manicon".

Hulluruohoa esiintyy kaikkialla Euroopassa mutta on varsin harvinainen. Kukat ovat valkoiset, siemenkodat muistuttavat kastanjan terhoja. Kuivatut lehdet auttavat astmaan; sisältävät 0,3-0,5% alkaloideja, pääosin hyoskyamiinia. Siemenet sisällävät myös skopolamiinia. Lehdet on kuivattava nopeasti koska säilyvyys on heikko.

Annostus siemeniä 0,5-2 g (50-200 kpl); lehtiä 5-15 g tuoreina ja 2-3 g kuivattuina; ja juurta 4-8 g tuoreena, 0,5 g kuivattuna. Hulluruohoa on helppo viljellä: lisääntyy itsestään.

Muita Datura-lajeja käytetään hallusinogeeneina ympäri maailmaa. Datura meteloides -lajia käytetään shamanistisena huumeena Keski- ja Pohjois-Amerikan intiaanien keskuudessa. Hopi-intiaaneilla se on pyhä kasvi Qui-qui-sa-waal. Carlos Castaneda kertoo että yrtin avulla ihminen pystyy lentämään linnun tavoin paikasta toiseen. Atsteekeilla Datura oli "talapatl". Etelä-Amerikan intiaanit käyttävät Datura-puita Brugmansia aurea, candida, dolichocarpa, suaeolens, vulcanicola ja sanguinea hallusinogeeneina; siemenet jauhetaan ateriaan tai lisätään kaljaan. Kolumbialaisten heimojen payet eli noitatohtorit tuntevat Datura-puun Methyisticodendron amnesianum, joka on erityisen voimakas, näkyjä tuottava laji. Datura aurea -lajia käytetään puolestaan miehuusseremonioissa Equadorissa ja Kolumbiassa.

Aasiassa tunnetaan laji Datura fastuosa, eteläisessä Euroopassa Datura tolula, ja Etelä-Amerikassa puulajit enkelipasuuna, D. arborea, ja enkelitrumpetti, C. suaveolens.

Hullukaali

Hyoscyamus niger

Muinaiset egyptiläiset tunsivat hullukaalin; muinaisessa Kreikassa se sai nimen hyoskyamos, sianpapu. Nimen uskoaan tulevan siitä kun ennustaja Kirke muunsi Odysseuksen miehistön hullukaalijuomalla sioiksi.

Hullukaalin saksalainen nimi Bilsenkraut antoi nimen böömiläiselle Pilsenin kaupungille koska tuohon aikaan noilla seuduilla lisättiin murskattuja hullukaalin siemeniä kaljaan - mahtoi olla voimallista juomaa tuon ajan pilsneri!

Hullukaali mainitaan Eddasca Grimhildin suostutellessa Gudrunia hunnien kuninkaan Attilan puolisoksi Simon Paulli (1648) kertoo mustalaisten myrkyttäneen ja varastaneen kanoja hullukaalin siemeniä savustamalla.

Siemenet saattavat säilyä hapettomassa maassa satoja vuosia: 800 vuotta vanhoja siemeniä löydettiin vuonna 1915 Sjorringestä, Tanskasta.

Hullukaali muistuttaa perunaa harmaanvihreine, rungonmyötäisine lehtineen ja keltaisine suomuisine kukkineen (joita kutsutaan pirun silmiksi). Kaikki sen osat sisältävät hyoskyamiinia, siemenet myös skopolamiinia. Annostelu noin 20 g tuoreita ja 5 g kuivattuja lehtiä; 2-9 g tuoreita ja noin 2 g kuivattuja kukkia; 2-4 g siemeniä.

Hullukaalia on helppo viljellä, viihtyy ravintorikkaassa maassa. Kasvaa villinä suuressa osassa Eurooppaa. Välimeren maissa viihtyvät keltainen hullukaali, Hyoscyamus luter, sekä lääkekasvit valkea hullukaali, H. albus, ja kultainen hullukaali, H. aureus. Pohjois-Afrikassa kasvaa Hyoscyamus muticus, jonka siemenet sisältävät paljon alkaloideja.

Lemmonmarja

Atropa belladonna

Roomalaiset omistivat lemmonmarjan Bellona-jumalattarelle; papit nauttivat lemmonmarjamehua ennen seremonioita. Muinaiset nimet kuten ennustajanmarja, noidanmarja, murhaajan marja sekä transsimarja (norj. dvalebr) kertovat jotain yrtin luonteesta. Englanniksi nimi on Deadly Nightshade, saksaksi Todkirschen ja tanskaksi Galnebr. Kuoleman valtakunnan jumalatar oli Atropos.

Italian naiset käyttivät marjojen mehua silmätippoina miehiä miellyttääkseen ja ollakseen "bella donna". Marjat sisältävät atropiinia jota käytetään silmän takaseinän tutkimuksiin (pupillin laajentamiseen). Shakespeare puhuu Meduusan silmistä. Sodan aikana atropiinia käytettiin hermokaasua vastaan.

Lemmonmarja sisältää pääosin hyoskyamiinia. Tappava annos n. 10-20 marjaa. Annostelu 2-5 kpl marjoja, 5-15 g tuoreita ja 2-3 g kuivattuja lehtiä, n.2 g kuivattua juurta.

Kukat ovat ruskeanpunaiset ja kellomaiset, marjat mustia. Lemmonmarja esiintyy villinä Keski-Euroopassa ja Välimerellä. Voidaan viljellä kalkkipitoisessa maassa mieluiten kasvihuoneessa (oveen lukko).

Lähes kaikki jotka lemmonmarjasta puhuvat tekevät sen varoen. Tutkimusten mukaan mieto myrkytys tuottaa euforian ja eroottisia unia; keskivoimakas myrkytys tuottaa pahoinvointia ja syvän unen ja vakava myrkytys tekee sokeaksi, halvaannuttaa, ja tappaa.

Koisokasveihin kuuluu myös laji Brunfelsia. Kashinauat Amazonilla käyttävät kasvia Brunfelsia tastevini, keya-honea, puhdistaakseen itsensä taudeista ja nähdäkseen näkyjä tiikereistä ja lohikäärmeistä; matka kestää viitisen tuntia (raportoi lähetyssaarnaaja R.P.Tastevin). Katso myös "ayahuasca".

Lemmenmarja

Mandragora officinarum

Lemmenmaran juurta on löydetty pyramidien hautakammioista ja se mainitaan Ebersin papyruksessa (1700 eKr). H.J. Sshonfield (The Passover Plot) väittää Jeesukselle annetun ristillä lemmenmarjauutetta viinietikkaan sekoitettuna.

Lemmenmarjan juuri muistuttaa ihmisruumista; juuresta kaiverrettuja mies- ja naishahmoja käytettiin keskiajalla onnenkaluina taistelukentillä: sodassa, kaupankäynnissä ja rakkaudessa. Juurta ei kuitenkaan saanut pitää hallussaan liian kauaa "sillä onnen määrä maailmassa on vakio."

Antiikin Kreikassa juurta käytettiin sekä unilääkkeenä että lemmenyrttinä. Noidat käyttivät hedelmää ja juurta lemmenlääkkeissään ja lentosalvoissaan. Paracelsuksen lentosalvaan kuului lemmenmarjaa, oopiumia ja vastasyntyneen lapsen lihaa.

Mandragora-lajit ovat peräisin Välimereltä, ja nykyään voi M. autumnalis-lajia löytää Rhodokselta jossa se kukkii talvella valkoisenaan. Kullanpunaiset "rakkaudenomenat" kypsyvät toukokuussa ja on syötävä heti etteivät pilaannu.

Kasvi sisältää alkaloideja hyoskyamiini ja skopolamiini. Siitä kannattaa käyttää vain lehtiä ja hedelmiä, koska juuren ylöskaivaminen tappaa kasvin. Sopiva annos lienee 2 g tuoretta tai kuivattua hedelmää ja 1-2 g juurta.

Amerikkalainen lehtimies Lee Falk loi sarjakuvahahmon Mandrake vuonna 1934. Mandrake on mahtava maagikko joka flirttailee kauniin Nardan kanssa. Suhde on ollut toistaiseksi hedelmätön.

Mustakoiso

Solanum nigrum

Enqlanniksi Nightshade Enchanted. Raa'at marjat ovat myrkyllisiä, kypsät terveellisiä; sisältävät hieman atropiinia. Kuivattuja kasvinosia ei kannata syödä sillä ne sisältävät koko joukon myrkkyjä: ne kannattaa polttaa, jolloin annos noin yksi gramma.

Ylläoleva "käyttöohje" pätee myös mietoihin koisoihin kuten peruna, Solanum tuberosum; munakoiso, Solanum melongena; tomaatti, Lycopersicum esculentura; punakoiso, Solanum dulcamare sekä huopakeltano, Hieracium pilocella.

Ukontulikukan, Verbascum thapsus, siemeniä voi polttaa piipussa, tuottaa lievän euforian. Pääsiäisliljan, Narcissus poeticus jne, kukkia polttamalla useita tunteja kestävä euforia; sipuliin ei kannata seota.


Oopiumi

Somnus est imago mortis - uni on kuoleman kuva.

Oopiumi oli sumerilaisten käytössä sekä lääkkeenä että huumeena 4000-5000 vuotta sitten. Se esiintyy egyptiläisten hautakammioiden kirjoituksissa. Kreikan mytologiassa oopiumi oli omistettu yön jumala Nyx'lle, kuoleman jumala Thanatokselle, unen jumala Hypnokselle sekä Hypnoksen pojalle Morfeukselle, unien jumalalle. Homeros mainitsee Helenin taronneen Telemakhokselle "nepentheä", unikkoviiniä.

"Opion" on kreikkaa ja tarkoittaa oopiumiuutetta. Unta pidettiin antiikin Kreikassa ylimpänä lääkkeenä; krekkalainen mytologia vilisee viittauksia unikkoon, ja unikon kapseli esintyy rahoissa, koruissa ja taideteoksissa. Lääkäri Hippokrates (460-377 eKr) suositteli unikkoviiniä yleislääkkeeksi. Assyyrialaiset ja babylonialaiset käyttivät unikon juurta unilääkkeenä.

Rooman tuhon jälkeen oopiumin käyttö levisi Islamin maihin sekä Persiaan ja Intiaan. Jaavalla Formosalla ja Intiassa kasvatettiin oopiumia, Papaver somniferum, lääketarkoitukseen, ja Kiinassa aina 18. vuosisadalle saakka koristekasvina. Kiinalaisten yritys tukahduttaa oopiumin tuonti johti sotaan englantilaisia vastaan vuosina 1839-42. Kiinalaiset hävisivät ja joutuivat maksamaan 6 miljoonaa dollaria tuhotusta oopiumista. Kiinalaiset kutsuivat oopiumia "vierasmaalaiseksi mustaksi mudaksi".

Euroopassa kehitti alkemistilääkäri Paracelsus oopiumitinktuuran Anodynum specificum. F.W.A.Serturner eristi morfiinin vuonna 1803 (1817). Vuonna 1853 täytti ranskalainen Pravaz ensimmäisen ruiskun. Tuon ajan Euroopassa oopiumia määrättiin lähes kaikkiin vaivoihin: sillä parannettiin luulotaudit ja noidannuolet, nukutettiin sylivauvat, hoidettiin mielisairaita ja leikkauspotilaita. Morfinismia esiintyi jo 1900-luvun lopulla.

Tällä hetkellä oopiumia viljellään lääkekäyttöön Turkissa, Meksikossa, Jugoslaviassa ja Neuvostoliitossa, sekä unikonsiementen tuotantoon Raskassa ja Tanskassa. Laiton oopiumi oli vielä muutama vuosi sitten peräisin lähinnä "Kultaisen Kolmion" alueelta: Thaimaan, Burman ja Laosin vuoristoista. Nykyään suurin osa laittomasta oopiurllista tulee "Kultaisen Puolikuun" alueelta: Iranin, Pakistanin ja Afganistanin vuoristoista.

Kilosta oopiumia saadaan noin kymmenen grammaa puhdasta heroiinia. Katumyyntiin tuleva heroiini on aina "blandattua" - yliannostukset aiheutuvat yleensä liian voimakkaasta sekoituksesta. Morfiinia ja heroiinia ei suositella edes kokeiltavaksi.

Oopiumunikko

Papaver somniferum

Unikko istutetaan keväällä kevytmultaisaan maahan aurinkoiselle paikalle: viihtyy tuulensuojassa. Sato korjataan elo-syyskuussa noin viikko sen jälkeen kun kukka on pudottanut lehtensä. Vihreään kapseliin tehdään muutamia varovaisia viiltoja jolloin valkeaa maitia tihkuu kapselin pintaan; maiti korjataan sen kuivuttua. Kodat voi syödä myös sellaisinaan, ja kuivatuista kodista voi keittää teetä.

Oopiumiunikko sisältää 20-35% alkaloidela, joista 60% on morfiinia, 25% narkotiinia, 5% kodeiinia, 4% papaveriinia ja 3% thebaiinia. Kapselit sisältävät arviolta 0,5% morfiinia, jolloin yhdestä kapselista saadaan 20-150 mg oopiumia. Kodeiinia käytetään yskänlääkkeisiin, papaveriinia ruoansulatushäiriöihin, ja morfiinia kipuja lieventäviin lääkkeisiin.

Jättiunikko

Papaver orientale

Jättiunikko on yleinen puutarhakasvi jonka jättikukat (10 cm leveät) ovat punaisia, vaaleanpunaisia tai valkeita. Kota on hieman edellistä pienempi, kun taas sen lähisukulaisella, Papaver braeteatum, on suuret kodat.

Oopiumia voidaan valmistaa murskaamalla kodat tai polttamalla kuivatuja lehtiä. Oraalisesti nautittuna saattaa esiintyä lievää halvaantumista. Pääalkaloideja ovat isothebaiini, thebaiini ja oripaviini.

Silkkiunikkoa, Papaver rhoeas, on käytetty unilääkkeenä Pohjolassa aina keskiajalta lähtien; idässä oopiumin korvikkeena. Ei sisällä aktiiveja alkaloideja.

Muita Papaveraceae-perheen jäseniä

Keltamo

Chelidonium majus

Suhteellisen yleinen teiden varsilla ja raunioilla. Kuivattuja lehtiä poltetaan; Teofrastus suosittelee keitettynä kuukautiskipuihin. Aktiivit aineet selidoniini ja protopiini keltaisessa maidissa (jota alkemistit kutsuivat "taivaan lahjaksi"). Munkit käyttivät maitia lääkkeenä.

Kiurunkannus

Corydalis

Onttokiurunkannusta, Corydalis cava t. tuberosa, käytettiin aikaisemmin lääketeollisuudessa oopiumin korvikkeena. Polttamalla lehtiä noin gramma saavutetaan euforia; juuri on voimakkaampi mutta kasvia ei kannata repiä maasta. Kukkii punaista tai violettia. Alkaloidi on bulbokapniini. Keltakiurunkannus, Corydalis lutea, on edellistä miedompi.

Peltoemäkki

Fumaria officinalis

Pieni ja sitkeä heinäkasvi jonka rauhoittava vaikutus on noteerattu viime vuosina lääketieteessä; sitä on käytetty kansanlääkkeenä sukupuolitauteja vastaan. Uutteeksi puristamalla sivuvaikutukset katoavat. Sisältää vähän protopiinia.

Särkynyt sydän

Dicentra spectabilis

Yleinen, tähtikukkainen kasvi jonka kukasta roikkuu tötterö. Suhteellisen voimakkaasti euforisoiva, ja hyvä lemmenyrtti. Polta muutama sätkä kuivattuja lehtiä. Sisältää protopiinia.

Neidonunikko

Glaucium flavum

Viihtyy rannoilla, voidaan viljellä hiekkapitoisessa maassa, harvinainen. Kukka kuin suurella unikolla, keltainen tai (Glaucium corniculatum) punainen. Kuivattuja lehtiä polttamalla voimakas euforia muutaman tunnin ajaksi. Lehdet sisältävät pääosin glausiinia, juuri protopiinia.


Hamppu

Hamppua käyteään moniin eri tarkoituksiin. Hampun varresta saadaan köyttä, silkkikangasta, purjekangasta sekä paperia. Hampunsiemeniä käytetään ravintorikkaina linnunsiemeninä, ja niistä puristetaan öljyä. Hampunsiemenkakut ovat hyvin vitamiinipitoisia. Kiinassa käytetään lehtiä, juurta, sekä kukintoa lihasjännitykseen sekä astmaan. 1800-luvun alusta lähtien valmistettiin hamppupaperista Rahaa ja Raamattuja.

Hamppu lienee peräisin Keski-Aasiasta jossa sen lääketieteelliset ja euforiset ominaisuudet on tunnettu tuhansia vuosia. Kiinalaiset argeologiset kaivaukset kertovat hamppua käytetyn 8500 vuotta sitten vaatteiden ja köysien valmistamiseen, ja 4000 vuotta sitten lääkkeenä. Atharva-vedan mukaan hamppu oli eräs Intian viidestä pyhästä kasvista.

Altai-vuorilta Siperiassa on löydetty hampunsiemeniä haudoista jotka ovat olleet jään peitossa vuodesta 400 eKr. Sisilian rannikoilta löydetyistä karthagolaisista laivanhylyistä on löydetty hashista. Herodotos mainitsee skyyttien heittäneen hamppua kuumille kiville hautajaismenoissaan noin 500 eKr.

Ilmeistä on että mustalaiset toivat hampunsiemeniä mukanaan Intiasta, ja ajanlaskumme vaihteessa Pohjolaan. Suomessa hamppu on tunnettu yli tuhat vuotta, mutta on luultavaa että esi-isämme eivät tienneet kasvin huumaavista vaikutuksista; mustalaiset sen sijaan tiesivät. Gary Snyder mainitsee "hemp"-sanan olevan fennougrilaista alkuperää (?).

"Majoun" oli vuosituhannen alussa suosituin tapa nauttia hashista. Sufit levittivät hashiksen itään jossa 1500-luvulla kehittyi kaksi suurta hamppukulttia: toinen Afganistanin ja Kashmirin seuduille, ja toinen Bengalin ja Nepalin seuduille. Arabikauppiaat tuottivat hampun Intiasta eteläiseen Afrikkaan 13. vuosisadalla. Zambezi-laakson heimot polttivat hamppua suurissa nuotioissa, ennen kuin portugalilaiset tulivat paheksumaan tapoja. Myöhemmin he käyttivät menojensa yhteydessä kookoskuppeja, vesipiippuja ja bambukeppejä.

Belgian Kongossa tavattiin 1800-luvulla sotainen hamppukultti bena-Riamba, "hampunpojat", Tutkimusmatkailija Glaser mainitsee että "se päivä jolloin hamppua poltetaan on menetetty, usein seuraavakin... primitiivisillä se johtaa eläimelliseen apatiaan."

19. vuosisadalla paras charas (pers. hashish) tuli Turkestanista. Kiinan julistaessa vuonna 1934 hashiksen tuotannon laittomaksi tuli Afganistanista suurin hashiksen tuottaja. Afganistanissa charas poltetaan yleensä hienoksijauhetun tupakan, "nesvarin", seassa.

Paracelsus tunsi hampun sekä huumeena että lääkkeenä, samoin mm. kirjailija Rabelais. "Tuhat ja yksi yötä" ovat hashiksentuoksun kyllästämät. Virallisesti hashis esiteltiin länsimaiselle lääketieteelle vuonna 1839 W.B.O'Shaughnessyn toimesta. Psykiatri Joseph Moreau de Tours esitteli hashiksen Gautierille joka perusti seuran Le Club des Haschischins. Klubin asiakkaita olivat mm. Hugo, Balzac, Nerval, vanhempi Dumas ja Baudelaire; hashis oli tiettävästi Algeriasta.

Englannin parlamentti teetti vuonna 1893 tutkimuksen johon osallistui vajaat 1200 tohtoria, yogia, fakiiria, hullujenhuoneiden johtajaa, hashiksen viljelijää, salakuljettajaa, kauppiasta sekä veronkantajaa. Tutkimuksesta koostui 3281-sivuinen, seitsenosainen opus. "Kaikkiaan todisteet viittaavat siihen ettei kohtuullinen hampputuotteiden käyttö ole vahingollista..."

1500-1uvulla "tutkimusmatkailijoiden" saapuessa Amerikkaan hamppu kasvoi siellä villinä. Vuoden 1762 tienoilla Virginian farmareita rangaistiin elleivät he kasvattaneet hamppua Englannin laivaston köysiin ja purjeisiin. Presidentit Washington ja Jeffers kasvattivat hamppua; Washington puhui jopa naaras- ja uros-kasvien erottamisesta toisistaan. Hampusta tehtiin 1800-luvun alusta lähtien sätkäpapereita, rahaa, ja raamattuja. Bluesin syntyaikoina hamppua poltettiin yleisesti New Orleansissa; 20-luvun kieltolaki vain edisti käyttöä.

Suurimpia hampunvastustajia Yhdysvalloissa oli Harry J. Anslinger. Hän sai vuonna 1937 julistetuksi hampputuotteiden käytön ja kaupan laittomiksi: rangaistukset olivat 5-40 vuotta. Vuonna 1941 vedettiin 28 cannabis-lääkeainetta markkinoilta. Vuonna 1961 Anslinger onnistui saamaan Yleisen Huumausainesopimuksen läpi YK:ssa; lain seurauksena on hamppu kielletty kaikissa maailman maissa, vaikka useat maat olisivat valmiita vapauttamaan hampun täysin (mm. Espanja, Hollanti, Tanska, Intia ja Nepal). Anslinger kuoli vuonna 1975.

Linneus tunnisti lajin Cannabis sativa vuonna 1753; laji on yleisin Euroopassa ja Amerikassa. Lamarck tunnisti Cannabis indican vuonna 1783; yleisin Aasiassa ja Afrikassa; yleensä hashis on peräisin tästä lajista. Janischewsky tunnisti vuonna 1924 lajin Cannabis ruderalis, joka on harvinainen. Kannabinoolin eristivät kolme cambridgelaista kemistiä vuonna 1895; kaksi heistä räjähti kokeiden yhteydessä taivaan tuuliin. THC eli tetrahydrokannabinoli eristettiin vasta vuonna 1932. Kannabinoleja on kaikkiaan yli 80. Myöhemmin on kehitetty tapoja muuntaa kasvin kromosomeja ja lisätä siten sen voimakkuutta.

Viimeisimmät tutkimukset hampusta pitävät yhtä aikaisemmin mainitun englantilaisen tutkimuksen kanssa. Vuonna 1975 tehtiin tutkimus "Ganga in Jamaica" (Center for Studies of Narcotic and Drug Abuse, NIMH): "Gangan ja rikollisuuden välillä ei ole juuri yhteyksiä, ellei oteta lukuun sitä että gangan hallussapito ja viljely kuuluvat rikolliseen toimintaan. Ei ole ilmennyt merkkejä orgaanisista aivovaurioista, eikä merkittäviä kliinisiä eroja polttajien ja tutkijoiden välillä." Tutkimus perustui olosuhteisiin joissa rastafarit polttivat suuria määriä gangaa päivittäin.

Yhdysvaltain huippuauktoriteetti huumausaineiden alalla, tri Robert DuPont, ilmoitti vuonna 1975 että "tupakka ja alkoholi ovat käyttäjälleen huomattavasti vaarallisempia kuin marihuana."

Hamppu (Cannabis) on yleisin huumausaine maailmassa. Sen käyttäjiä on WHO:n arvioiden mukaan maailmassa liki miljardi. Marijuanan teollinen tuotanto on keskittynyt trooppisille seuduille: Kolumbia, Meksiko, Yhdysvallat, Jamaika, Brasilia, Nigeria, Kongo, Kenia ja Sri Lanka. Hashista tuotetaan pääosin Marokossa, Libanonissa, Turkissa, Pakistanissa, Afganistanissa, Nepalissa ja Intiassa.


Hashis

Hashis on hampun latvaosista erilaisilla menetelmillä saatua pihkaa eli "cannabishartsia", joka on yleensä pressattu tummiksi, ruskeiksi tai vihreiksi levyiksi. Charas on tummaa, öljyistä pihkaa jota muovaillaan käsin ja jota ei liiemmin Lännessä näe. Marokkolainen "zero-zero" on tummanvihreää, taipuisaa ja hyvälaatuista hashista. Nepalin hashis, "creme de la creme", on erityisen voimallista hashista jota polttaessaan nepalilaiset tervehtivät jumalia sanoin "Dam Maro, Dam Shiva". Nepalissa hashista poltetaan kookoshookah'ssa (narghile), ja sadonkorjuujuhlat, Happy Himalayan Hashish Harvest, on merkkitapahtuma.

"Hashish"-sana lienee peräisin Marco Pololta joka vuonna 1271 tutustui hashishins-kulttiin Persiassa. Assassiinien, salamurhaajien sanotaan käyttäneen Alamout'n mustaa hashista vihkiytymishuumeenaan (R.A.Wilson ehdottaa heidän käyttäneen hashista, lemmonmarjaa ja hulluruohoa suhteessa 20:1:1; John Allegro puolestaan ehdottaa punakärpässientä).

Venäjällä oli hashiskaupan keskus Astrakamin kaupunki, mutta hashista, "anaschaa", liikkui myös Kaspian merellä, Volgan alajuoksulla sekä luonnollisesti Aasian rajoilla. Afganistanin miehitys on kiihdyttänyt huomattavasti hashiskauppaa Neuvostoliitossa huolimatta ankarista tuomioista (kahdesta vuodesta ylöspäin).

Marokossa "kifiä" ja hashista poltetaan sebsipiipuissa. "Majoun" on suosittu herkku paikallisissa pidoissa joihin kuuluu oleellisena osana musiikki. Marokkolainen hashis-resepti (a la de Tours) on seuraavanlainen: "kukkivat latvat keitetään vedessä jossa on voita. Kun keitos on siirappia se siivilöidään puuvillakankaan läpi. Näin aikaansaatu vihertävä seos sisältää kaikki aktiivit aineet. Seos makeutetaan sokerilla ja maustetaan hedelmistä tai kukista puristetulla uutteella." Perusannos "dawamesc" nautitaan vahvan kahvin kera. Voimakas annos tuottaa ikuisen tyyneyden tilan, "al-kief".

Jamaikalla ganja on "pyhä yrtti", "viisauden ruoho", jota poltetaan rastafarien uskonnollisissa menoissa sekä juodaan teenä, rommiin tai viiniin sekoitettuna, tai syödään kakuissa ja pastoissa. "Köyhän ystävä", "kali", "lampaanleipä" eli marijuana on omistettu Jah-jumalalle ja sitä käyttää 2/3 jamaikalaisista siitä huolimatta että se on "laitonta". Hawaijilla yrttiä nimitetään "sensi" 'ksi ja Kolumbiassa "Santa Marta Gold" 'ksi.

Idässä hashista poltetaan chillumissa tai chupangissa. Etelä-Euroopassa ja Amerikassa suositaan sätkää eli "jointtia". Amerikoissa ei yleensä polteta kuin marijuanaa. Hashista ja marijuanaa voi polttaa myös vesipiipussa; ja varsin voimallinen tapa polttaa on väsätä "maahuukaja". Kannabisöljyä lienee helpointa polttaa tupakan päähän kastettuna tai sätkässä. Hashiksesta ja marijuanasta voi myös tehdä kakkuja, leipää ja pikkuleipiä.

Pot-chai eli marijuanatee kannattaa valmistaa 5-50 litran erissä. Hamppukasvin alalehtiä ja varsia keitetään inkiväärillä, kanelilla, kardemummalla, neilikalla, muskotilla ja voilla tai rasvalla maustetussa vedessä 3-10 tuntia; sen jälkeen lisätään maitoa ja kiehutetaan vielä hetki (erilaisia reseptejä kannattaa kokeilla).

Kerta-annos hashista poltettuna sekä oraalisesti noin 0,2-1 g. Hashis ei synnytä fyysistä riippuvuutta; psyykkinen riippuvuus "yhtä paha" kuin kahvin ja tupakan kohdalla. Hashis saattaa olla passivoivaa; soveltuu erinomaisesti konsertteihin, elokuviin, taidenäyttelyihin, avaruuslennoille sekä luovaan työhön. Marijuana ei ole lainkaan niin passivoivaa: kertakaikkiaan ihanteellinen huume ("Legalize it !"). Kannabis kuivattaa suuta ja silmiä, nostaa hieman pulssia, stimuloi aivoissa alfa-aaltojen tuotantoa ja vaikuttaa euforisoivasti.

Lyhyt johdatus hampunviljelyyn

Jumala loi luultavimmin hampun seitsemäntenä päivänä, sillä hamppua esiintyy sekä koiras- ja naaraskasvina että hermafrodiittina. Cannabis-lajeissa ovat naarasyksilöt voimakkaampia kuin urokset. Mitä enemmän valoa kasvi saa niin sitä todennäköisemmin kasvista tulee naaras.

Hamppu viihtyy lannoitetussa puutarhamaassa, mieluiten hieman hiekkapitoisessa (muttei liian hyvässä) mullassa. Sopiva happamuus on 6-8. Hamppu rakastaa erityisesti typpirikasta maata.

Parhaat siemenet tulevat Afrikasta ja Keski-Amerikasta; linnunsiemenet ovat kehnoja. Siemenet säilyvät kuivassa useita vuosia. C. indica on yleensä voimakkaampi kuin C. sativa. Siemeniä voi vuosien mittaan jalostaa ilmastoon sopivaksi (miten olisi "midnight-sun-grass"?). Mikäli siemeniä on vähän niin on parempi idättää sisällä. Kasvien välit on parempi harventaa puolimetrisiksi.

Kastele tarpeen mukaan. Kasvien ollessa puolimetrisiä kastele vain jos maa on hyvin kuivaa. Elokuussa ei kannata enää kastella. Hamppua voi myös kasvattaa ikkunalaudalla, vaikka sadosta ei tulekaan niin runsas kuin ulkona. Keinovaloa voi antaa noin 17 tuntia päivässä. Tärkeintä on että valoa on paljon, mutta on myös muistettava antaa kasveille tarpeeksi yötä. Kasvien ollessa täyskasvuisia voi päivää lyhentää 12 tuntiin jotta kasvit kukkisivat.

Ensimmäisen kuukauden aikana ei sukupuolta pysty erottamaan; sen jälkeen urokset kasvavat yleensä pituutta ja naaraat leveyttä. Uroskasvit korjataan aikaisemmin, mieluiten ennen kuin ne heittävät siemenpölynsä; yleensä uroksia ei korjata lainkaan. Naaraat korjataan noin kaksi viikkoa sen jälkeen kun ne ovat alkaneet kukkia. Suositeltavaa on odottaa kunnes ensimmäiset siemenet ilmestyvät. Hallaa on syytä varoa.

Sinsemilla valmistetaan siirtämällä uroskasvit ennen kuin ne heittävät siitepölynsa. Vaikeinta sinsemillassa on saada siemeniä seuraavan vuoden satoon.

Yleensä kasvit nostetaan maasta juurineen, juuri kastetaan kuumaan sokeriveteen ja kasvi ripustetaan ylösalaisin kuivumaan.

Hampusta saadaan erilaisia tuotteita:

Suomessa hampun viljely ei ole laitonta, mutta hampun kuivattaminen ja jalostaminen kyllä. Mikäli viljelyn todetaan tapahtuvan käyttö- tai myyntitarkoituksissa on mahdollista että sato korjataan väkivalloin.

"Galder" on vanhaa tanskaa ja tarkoittaa hampun uroskasvia sekä taikuutta; "galdre" larkoittaa "heittää pois urospuoliset hamppukasvit" sekä "laulaa noitalauluja, noitua".


Lemmenyrtit

Afrodisiaca

"Love love love is a dangerous drug" - Eurythmics

"Naiminen on kansanlyriikkaa", sanoi Baudelaire. Monet puhuvat seksistä kaikkein voimakkaimpana huumeena, ja onkin ilmeistä että huumausaineilla ja ja seksillä on paljon yhteistä. Ne molemmat synnyttävät voimakkaita illuusioita ja muuttavat ihmisen suhdetta "todellisuuteen".

Hyviä lemmenyrttejä ovat marijuana, hashis, meskaliini, silokat, elämänlangat ja muut tietoisuutta laajentavat ja kundaliini-energiaa kiihdyttävät luonnon psykoaktiiviset aineet. Oopiumia on tiettävästi käytetty "tyrmäystippoina", koisoista puhumattakaan.

Taolaisissa kirjoituksissa mainitaan "Kolmen Kukkulan Ihmeelliset Lääkkeet". Jadejuomaa juodaan seksuaalisesti kiihoittuneen naisen suusta, Punaisesta Lootuskukkulasta. Valkoista Lunta imetään seksuaalisesti kiihoittuneen naisen nänneistä, Kaksois-Lootuskukkulasta. Kuun Kukkaisvesiä, Valkoista Metallia, nautitaan seksuaalisesti kiihoittuneen naisen "yonista", Vaaleanpunaisesta Sienikukkulasta eli Valkoisen Tiikerin luolasta. ("Miksi huolehtia Ikuisen Elämän Pilleristä kun on mahdollisuus juopua Jadelähteestä!" runoili Hsu-Hsiao-Mu-Chi).

Intiassa lemmenyrtteinä käytetään mm. ginseng-juurta, safronia, muskottia kanelin kaarnaa, mustia papuja, sieniä, fenkolia, ukonhatun juurta hulluruohoa, unikon kuorta sekä charasta. Kama Sutra luettelee useita voiteita joita voi sivellä sukupuolielimiin; kuten sandaalipuun öljy sekoitettuna kaneliin ja inkivääriin. Voiteiden kanssa sopii kuitenkin olla varovainen.

Orchis (kreik. kivekset) on ollut käytössä lemmenyrttinä tuhansia vuosia sukupuolielimiä muistuttavien mukuloittensa takia. Pohjolassa sitä juotettiin sonneille jotta nämä innostuisivat paneskelemaan. Mitään aktiiveja alkaloideja orvokki ei kuitenkaan sisällä. Samaan tapaan on käytetty kasvia Vaccinium uliginosum.

Espanjankärpänen, Cantheras vesicatoria, on kullankeltainen, parisenttinen kovakuoriainen jonka siivistä jauhetaan "lemmenjauhoa"; ottaa pahasti munuaisiin, ei suositella. Sudaninkärpänen, Cantheras vesicatoria sudanii, on edellisen serkku ja yhtä vaarallinen.

Muira Puama, Ptychopetalum olacoides, käsittää edellä mainitun puun pihkaa, jota nautitaan herneenkokoinen pala päivittäin pidemmän aikaa. Alkaloidi muirapuamiini vaikuttaa stimuloivasti keskushermostoon. Niin ikään Etelä-Amer. lemmenyrtti on damiana, Turnera diffusa. Lehtiä poltetaan päivittäin sekä nautitaan teenä. Vaikuttavia aineita ei tunneta.

Potenssilääkkeenä tunnetaan aasialaisen ketunkakkupuun, Strychnos nuxvomican, strykniiniä sisältävät hedelmäkodat. Ne sisältävät 2-3% alkaloideja, joista puolet strykniiniä. Sopiva annos oraalisesti 2-4 mg, tappava yli 20 mg.

Afrikkalaiset lemmenyrtit

Afrikassa hedelmällisyys on myyteistä keskeisin, koska hedelmäton henkilö ei voi syntyä uudestaan maan päälle.Seuraavassa mainittujen lemmenyrttien tiedetään vaatineen myös kuolonuhreja.

IBOGA

Tabernanthe iboga

Gabonissa ja Kongossa suosittu tapa imeskellä ebokaa eli T. ibogan juurta. Kasvi esiintyy metsissä villinä mutta sitä myös viljellään. Toimii stimulanttina, hallusinogeenina sekä lemmenyrttinä 2-20 g:n annoksina. Bwiti-kulttiin kuuluu ottaa yliannostuksia (300-800 g kaarnaa) josta seuraa laulua ja näkyjä; mikäli annos johtaa kuolemaan niin sanotaan "hän ei ollut vielä valmis". Ranskalaiset valmistivat kasvista ihmelääkkeen Lambarene. Juurenkuori sisältää 5% ibogaiinia.

NIANDO

Alchernea floribunda

Niando tunnetaan Liberiassa, Nigeriassa ja Ugandassa, ja sen hienonnettua juurta nautitaan ruokaan tai palmuviiniin sekoitettuna ennen sotaanlähtöä sekä hedelmällisyysrituaaleissa. Niardo on hyvin voimakas huume; euforiaa seuraa usein syvä depressio. Sisältää yohimbiinia.

YOHIMBE

Corynanthe yohimbe

Länsiafrikkalaisen yohimbe-puun sisäkaarnasta saadaan tätä huumetta joka on erityisen voimallinen lemmenyrtti: "kyrvästä tulee kuin elefantin kärsä". Sitä ei tule sekoittaa muiden huumeiden sekaan, eikä sitä suositella sokeri-maksa-munuais- tai sydäntautisille 5-15 g kaarnaa puoleen litraan vettä; tai 50 mg puhdasta yohimbiinia.

Acacia nilotica         Kaarna t. juuri keit.  Mopira(h),Ol-Erbet
Afzelia anthelmintica   Tuore juuri imetään    Mkongo(w)
Anthericum suffrutiosum Tuore juuri imetään    Kilambito
Alchornea floribunda    Vain juuri, muu myrk.  Niando(kongo),Alan
Dregea abyssinica       Juuri imeskellään      Lamee(h),Ubombo(h)
Kigelia africana        Siemenet kaljassa      Murantina(meru)
Maytenus putr.          Juuri                  Shomafisi(h)
Moringa oleifera        Kukka                  Nebreday(seneg)
Parquetina nigrescens   Juuri keitetään        Ubombo(h)
Piper umbelatum         Juuri teenä            Masamaka(w),Gygyfa
Polygala paniculata     Uutteena               Sesemlanda(bondei)
Psychotria cyathicalyx  Juuri keitetään        Muhindia(h)
Stephania abyssinica    Juuri keitetään        Futeute(h)
Veronia lasiopus        Juuri imeskellään      Muhasha (w)

h / shambaa   m / masai   w / swahili

Lähteet

J.O.Kokwaro: Medicinal Plants of East Africa, Nairobi I976

J.M.Watt: Medicinal Plants of Southern and Eastern Africa, London 1962


Stimulantit

Koka

Erythroxylon coca

Kokapensasta viljellään pääosin Perussa, Boliviassa, Kolumbiassa, Brasiliassa ja Jaavalla. Sato saatetaan kerätä kolmekin kertaa vuodessa. Yksi noin kaksimetrinen pensas tuottaa satoa kymmenisen vuotta.

Andien intiaanit ovat käyttäneet kokaa stimulanttina tuhansia vuosia. "Mama Coca" on pyhä kasvi, jumalten lahja, joka ruokkii nälkäiset ja elvyttää uupuneet. Pensaan lehtiä pureskellaan 50-400 g päivässä kunkin varallisuuden mukaan. Boliviassa aikamitta "cocada" tarkoittaa sitä aikaa jonka kerta-annosmälli vaikuttaa.

Perun valtaaja Pizarro aloitti kokan länsimaisen historian v. 1532. Kokaiinia valmisti ensimmäisen kerran tri Albert Niemann vuonna 1860; jo tuolloin tunnettiin kokaiinin puuduttava vaikutus. Vuonna 1882 sovelsi tri Karl Koller sitä paikallispuudutukseen. Keväällä 1884 yrittivät Joseph Breuer ja Sigmund Freud vieroittaa morfinisteja kokaiinin avulla: yritys epäonnistui. Coca-Colan kehitti John S. Pemberton vuonna 1885, ja lisäsi siihen myöhemmin afr. kolapähkinää.

Pariisin Montmartre oli vuosisadan alun kokaiinikaupan keskus. 20-luvun Berliinissä esiintyi jo "blandattua koksia". Nykyään kokaiinia on kaupan kaikissa suurkaupungeissa ja se on niin kallista ettei rehellistä työtä tekevillä ole siihen varaa. Huolimatta Kolumbiassa suoritetuista takavarikoista tanssittavat kokaiini-cowboyt taaloja ulos kokaa tuottavista maista: narcotraficantes istuvat itse valtioidensa hallituksissa.

Kokaiinia nuuskitaan pulverina noin 0,2 g:n annoksina Vaikutus kestää muutaman tunnin. Kokaiinin pitkäaikainen käyttö polttaa nenän limakalvoja sekä aiheuttaa psykooseja. USA:ssa on tullut muotiin polttaa kokapastaa vesipiipussa.

Kokaiini vaikuttaa voimakkaasti stimuloivasti. Se ei synnytä fyysistä riippuvuutta. W. Burroughs kirjoittaa: "Kokaiinissa yläaivot välähtelevät flipperin tavoin sinisiä ja vaaleanpunaisia yhteyksiä sähköisessä orgasmissa."

Khat

Catha edulis

Arabialaisissa teksteissä chat mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1333. Tänään tuota Abessiiniasta kotoisin olevaa kasvia käytetään Afrikassa samaan kuin kokalehtiä Etelä-Amerikassa. Adenin päivittäisen khat-kulutuksen ylläpitämiseksi perustettiin Ethiopian Airlines. Khat sisältää alkaloideja dexeriini, efedriini ja pervitiini.

Mambog

aakkois-Aasiassa kasvaa valtavan suuri puu Mitragyna speciosa jonka lehtiä käytetään stimulantteina nimellä "kutum" tai "kraton". Lehdet voi joko pureskella tai niistä voi valmistaa rasvaista seosta nimelta "mambog". Huume ei ole juuri kahvia voimakkaampaa eikä synnytä riippuvuutta, mutta päivittäinen käyttö tuottaa koko joukon sivuvaikutuksia. Kasvi sisältää pääosin alkaloidia mitragyniini (jonka rakenne muistuttaa psilosybiiniä). Mitragyna parvifolio on edellisen sukulainen Ceylonilta ja on stimulantti sekin.

Kalmojuuri

Acorus calamus

Kalmojuuri on varsin yleinen hitaissa vesissä. Aikaisemmin sen juurta tuotettiin Intiasta lääkkeeksi. Munkit käyttävät sitä valmistaessaan liköörejä Benedictene ja Chartreuse. Juuri sisältää n. 0,5% eteerisiä öljyjä, joista 80% asaroonia jolla on samantapainen kaava kuin meskaliinilla. Juurta noin 7 g toimii stimulanttina. - Iitissä, Leningradissa ja Virossa esiintyvä taponlehti, Asarum europaeum, sisältää juuressaan samanlaiset öljyt.

Muut stimulantit

Tee, Camellia thea, mainitaan kiinalaisissa lähteissä jo vuonna 350 Kiinassa tee tunnetaan nimellä "cha". Tee on useimmiten peräisin Thaimaasta, Burmasta, Assamista, Junnanista, Intiasta ja Indo-Kiinasta.

Kahvi, Coffea arabica, on luultavimmin lähtöisin Abessiiniasta. 1600-luvulla se saapui Eurooppaan, ja pian porvariston suosimia kahviloita oli kaikissa suurkaupungeissa. Vuonna 1774 kahvi esiteltiin Brasiliaan, ja 1800-1uvulla Sao Paulon seuduilla viljeltiin jo suurin osa maailman kahvista. Kahvi sisältää 1% kofeiinia.

Tuhansia vuosia on Amazonin seuduilla viljelty Paullinia cupana -liaania. Sen siemenet sekoitettuna Manihot esculenta-kasvin juuresta saatuun kassavajauhoon ja veteen muodostaa guarana -pastan, josta valmistetaan paikallinen kahvi. Paullinia cupana sisältaa noin 5% kofeiinia.

Vuosisatoja ennen valloittajien tuloa käyttivät Brasilian, Paraguayn ja Argentiinan vuoristoissa asuvat kansat mate yerbaa, Ilex paraguayensis, stimulanttina. Valloittajien tultua se sai nimekseen "Jesuiittatee". Mate yerba sisältää noin 1% kofeiinia.

Kaakao, Theobroma cacao, oli atsteekkien ja mayojen suosiossa nimellä "chocolatl". Dona Marina kertoi Cortezille sen nimeksi "Jumalten ruoka", josta latinankielinen nimi Theobroma. 8-10 kaakaopavulla saattoi Chichen Itzan markkinoilla saada yöksi viereensä naisen. Suurimpia kaakaontuottajia ovat nykyään Ghana, Nigeria ja Brasilia.

Kolapähkinöitä, Cola nitida, imeskellään tuoreina tai nautitaan keitoksena läntisessä Afrikassa sekä Jamaikalla; on stimulantti.

Australiassa imeskellään ja poltetaan pituria, kasveja Duboisia hopwoodii ja D. myoporoides; pituria vie nälän, kivun ja väsymyksen tunteen. Kasvit sisältävät mm. skopolamiinia.

Eräs vanhimmista ja suosituimmista stimulanteista Etelä-Aasiassa ja Tyynellä Merellä on betel, joka on sekoitettu Piper betel-pensaasta ja Areca catechu-palmusta. Noissa kulttuureissa se on aivan yhtä tärkeä nautintoaine kuin tupakka meillä. Psykoaktiivinen alkaloidi lienee arekoliini. Kiinassa tunnetaan stimuloivat kasvit Ephedra vulgaris ja Panax genseng, joista älkimmäinen on varsin suosittu länsimaissa ginseng-juurina ja eliksiireinä. Myös kasvi Hydrocotyle asiatica minor tunnetaan stimulanttina; tunnetaan teenä Fo-Ti Tieng.

Ginsengin tapainen on Levisticum officinala, jonka juurta noin 3 g stimulantiksi. Saksaksi Liebestock, englanniksi lovage, venäjäksi ljubistoku.

Kiinalaisten vanhassa yrttikirjassa Pen Ts'ao (n. 2800 eKr) mainitaan pensas Ma huang, Ephedra vulgaris. Nykyään kasvi viihtyy Välimerellä ja Himalajalla. Vuonna 1887 eristi kemisti Nagajosi Nagai kasvista alkaloidin efedriini, jota käytetään astmalääkkeenä. Efedriinin vaikutus vastaa adrenaliinin vaikutusta, maksimaalinen annos 100 mg.

Mohawk-intiaanit käyttivät kokamaista kasvia (Tetradynamia?) jonka juurta he nauttivat stimulanttina (tri Colden 1744)

Hottentotit käyttävät channaa, Mesembryanthemum expansum ja M. tortuosum, stimulanttina sekä oluen käymisprosessin tehostamiseen; kaljasta tulee kuulemma "jytyä". He polttavat kasveja Nananthus albinotus ja Cineraria aspera.


Uudella mantereella

Atsteekkien käyttämistä hallusinogeeneista on jo mainittu sienet (teonanacatl), kaktukset (peyotl), liaanit (ololiuhqui) sekä Datura-lajit (toluah). Edellisten lisäksi Sahagun mainitsi kasvin poyomatli (jonka nimi nahuatlin kielessä ehkä pipiltzintzintli, mazateekeilla hojas de la Pastora). Wassonin toimesta kasvi sai vuonna 1963 nimekseen näkijöiden salvia, Salvia divinorum.

Mazateekit keittävät lehdet ja juovat keitoksen. Curandero saattaa antaa sata lehteä sairaalle, ja varttitunnissa tämä kertoo hänelle vaivansa. Matkan sanotaan sisältävän kolmiulotteisia tansseja. Kasvia viljellään kaukana asutuksista, eikä viljelyksistä puhuta ääneen. Sandozin laboratoriot eivät ole onnistuneet eristämään aktiivia alkaloidia.

Mexcalli tarkoitti nahuatlin kielessä yleensä kasvia Agave americana, josta valmistetaan tänäkin päivänä pulqueta ja thequilaa. Toisinaan juomaan sekoitettiin Sophora secundifloran jauhettuja siemeniä; ne kantavat nimeä "meskalpavut". Meskal-papuja on löydetty tuhat vuotta vanhoista arkeologisista löydöistä. Tiettävästi niitä käyttävät Pohjois-Amerikan arapahot, iowat ja tonkawat sekä lääkkeinä että hallusinogeeneinä. Yleensä meskalpapu paahdetaan ja sekoitetaan juomaksi; myrkytystila muistuttaa läheisesti korallipuun, Erythrina flabelliformis, tuottamaa tilaa.

Badianus Codexin mukaan atsteekit käyttivät Rynchosia pyramidalis ja R. longeracemosa- kasvin siemeniä huumeena nimellä piule (joka tarkoittaa samalla kaikkia elämänlankoja). Rynchosia-lajeja on kolmatta sataa sekä Afrikan tropiikissa että Amerikoissa.

Jumalan lehdiksi, thle-pela-kano, kutsuvat Oaxacan chintal-intiaanit Calea zacatechichi -kasvin lehtiä. He polttavat niitä ja sanovat sen "selvittävän aisteja"; muualla Meksikossa kasvi tunnetaan lääkkeenä. Pohjoisessa Meksikossa polttavat yaqui-tohtorit Genista canariensis -kasvin hieman paahdettuja lehtiä ja saavat siitä euforian.

Meksikonkiinalaisten sanotaan käyttäneen "chicalote-oopiumia", joka oli korjattu talteen oopiumiunikon ja Argemone mexicanan risteytyksestä (?). Jälkimmäisen siemeniä on käytetty huumeena pohjoisessa Meksikossa; sisältävät protopiinia ja berberiiniä.

Hopi-intiaanien lääkemiehet imeskelevät potilaitaan parantaessaan yrttien Mirabilis multiflora ja Quamoclidon multiflorum juuria (so'ksi, so'kya); sanovat sen parantavan selvännäköä.

Meksikon vuoristossa kasvista Heimia salicifolia valmistetaan "sinicuichia" liottamalla kasvia vedessä ja kuivattamalla sitten auringossa. Sinicuichin avulla intiaanit saavat yhteyden esi-isiinsä ja menneisyyteen: näyt ovat kullankeltaisia. Pitkäaikainen käyttö saattaa heikentää muistia. Sisältää sinikuisiinia.

Brasiliassa käytetään Virola -puusta (Virola calophylla, V. theiodora, V. calophylloidea) jauhettua nuuskaa sekoitettuna Theobroma subincanum- tai Elizabeth princeps-puiden tuhkaan. Sekoitusta nimitetään nimillä epena, parika, yakee ja nyakwana. Waika-heimossa sitä käyttävät lähes kaikki. Kolumbiassa borat, witotot ja muinanet sekoittavat Virolaa Gustavia poeppigiana-puun kaarnaan; heillä se on sallittu vain curanderoille. Alkaloidit ovat pääosin 5-metoksi-N-N-dimetyylitryptamiinia. Hallusinogeeneja ovat myös Virola-lajit sebifera ja rufula.

Itä-Brasilialainen Pilocarpus-pensas (Pilocarpus jaborandi, P. pennatifoilus, P. microphyllus) on iettävästi ainoa vastamyrkky koisojen atropiinia vastaan. Lehdistä valmistetaan huumetta jaborandi, jota käytetään sekä hallusinogeenina että lääkkeenä; vaikuttava annos pilokarbiini. Annostelu noin kolme lehteä, tappava annos noin 7 g puhdasta alkaloidia.

Amazonin sademetsissä käytetään punakukkaisen kasvin Justicia stenophyllan lehtiä "Kuoleman Enkelin Nuuskan", bolek-hena'n valmistukseen. Se on erityisesti waika-cunranderojen suosiossa; sisältää koko joukon myrkkyä tryptamiini. "Intialainen Nuuska", Rape dos Indios, jauhetaan Olmedioperebea sclerophylla -puun viikunoista, on näkyjä tuottava huume.

Von Humboldt ja Spruce ovat raportoineet niopo- ja yoponuuskan käytöstä Orinoco-laaksossa; Spruce vertaa vaikutusta kärpässieneen. Niopo on jauhettu kasvista Anadenanthera peregrina. Tapajoz-joen intiaanien tiedetään käyttäneen edellisen siemeniä (parica) pastana Perussa ja Boliviassa vilca ja huilca, Argentiinassa cebil. Ilmeisesti aine on sama jonka Kolumbus mainitsee Länsi-Intiassa "cohoban" nimellä. Vaikuttavat alkaloidit ovat N-N-dimetyylitryptamiini ja bufoteniini; on voimakas hallusinogeeni. Jo mainitun lisäksi käytetään Anadenanthera-lajeja macrocarpa, exelsa ja colubrina.

Pohjois-Amerikan intiaanien narkoottiset kasvit ovat luku sinänsä, sillä niiden määrään nähden niitä tunnetaan yllättävän vähän. Youngken (American Journal of Pharmacy) arvioi intiaanien yrttien lukumääräksi 450. Narkoottisia kasveja intiaanien lääkemiehet käyttävät vähän samaan tapaan kuin antiikin Kreikan temppeliparantajat jotka hoitivat potilaitaan eräänlaisen "hypnoterapian" avulla.

Cheyenne-heimon erään tarun mukaan oli Makea Juuri ihmisenkaltainen henki joka hedelmöitti cheyenne-neitsyen, ja suhteesta syntynyt lapsi sai nimekseen Makea Lääke.

Luoteis-Yhdysvalloissa esiintyy sudenkäpälä, Lycopodium selago, jota useat intiaaniheimot ovat käyttäneet narkoottisena lääkkeenä josta yliannostus saattaa johtaa tajuttomuuteen. Myös lajeja L. obscurum ja L. complanatum on käytetty.

Luoteisrannikon intiaanit ovat käyttäneet päätä sekoittavaa kinnikinnick'a, Arctostaphylos uva-ursi, josta kerrotaan että tupakkaan sekoitettuna se panee pään niin pyörälle että henkilö saattaa asettua nuotioon seisomaan kunnes seuralaiset repivät hänet sivuun.

Mahunaheimon lääkemiehen (brujo) tiedetään tunteneen Kalifornian unikon, Eschscholzia californica, jonka juuri sisältaä runsaasti oopiumia(sic).

Villin mustamarjan, Prunus serotina, kaarnaa ja juurta käyttivät lukuisat heimot narkoottisena uutteena. Myös "töylätintuhka", Ptelea trifoliata, tunnettiin hyödyllisenä lääkekasvien vaikutusten voimistajana; kuten myös toinen puu, Humulus lupulus eli humala, joka on peräisin vanhalta mantereelta.

Unikkojen sukulainen "verijuuri", Sanguinaria canadensis, on juurakko jota nimellä puccoon käytettiin rauhoittavana lääkkeenä. Intiaanien lääkkeisiin löysivät myös tiensä Euroopasta tuotetut koiruohot, kuten Artemisia absinthium.

Kolonialisteilla ilmennyttä hysteriaa ja hermoromahduksia hoidettiin kasveilla valkea kohossi, Actea alba, ja musta kohossi, Cimicifuga racemosa. Edellisestä valmistettiin uute koko

kasvista, jälkimmäisestä taas käytettiin hienonnettua juurta. Itäisten heimojen keskuudessa tuo suosittu juoma sai nimekseen skuoo-tee (vaimon tee).

Kermesjuuri, Phytolacca acinosa, toimi yleislääkkeenä ympäri mannerta; kansanomainen nimitys sille oli "syöpäjuuri". Kermesmarjaa, Phytolacca americana, käyttivät länsirannikon heimot kasvin narkoottisten ominaisuuksien takia. Kasvia on käytetty myös laajalti Aasiassa ja Länsi-Euroopassa. Kermesmarjaa sekoitettiin lukuisiin rohdoksiin ja pidettiin yleisesti oopiumin ja kokan veroisena kasvina.

Koillisvaltioiden intiaanit käyttävät kasvia Panax quinquefolium (nimellä garantoquen) voimallisena juurena. Neuvostoliittolaiset tiedemiehet ovat todenneet kasvin rauhoittavan vaikutuksen; intiaanit käyttävät sitä yleislääkkeenä sekä lemmenyrttinä.

Harvinainen ja aavemainen "ruumisyrtti", Monotropa uniflora, mustuu kosketettaessa. Kuivattuna sitä on käytetty oopiumin korvikkeena; ei tuota sivuoireita, ja onkin outoa ettei nykyajan lääketiede hyödynnä tätä kasvia.

Erityisesti kuukautiskipuihin, synnytyksiin ja hysteriaan pureksivat intiaaninaiset orkideojen, Cypripedium, juuria. Suosituimpia ovat lajit Cypripedium luteum, pubescens, parviflorum ja acaule.

Atsteekeilta on peräisin "uniruoho" (popoton sacaton), Stipa vaseyi, joka on yleinen unilääke Guatemalassa. Edellisen sukulainen, Stipa viridula, on myös narkoottinen kasvi, mutta sen käytöstä ei löydy mainintoja. "Skorpionin purema" (yauhtli), Tagetes lucida, on myös atsteekkien perintöä, käytetään leikkauksiin.

(Kuvia: Salvia divinorum, Tetrapteris methystica)


Muualla maailmalla

Tuskin tarvitsee muistuttaa, että seuraavassa mainittujen psykoaktiivisten kasvien lisäksi voidaan ympäri maailmaa jäljittää arvaamattoman paljon kasveja joita alkuasukkaat ovat käyttäneet hallusinogeeneinä, sedatiiveina ja narkoottisina aineina satoja, ellei tuhansia vuosia.

Muskotti, Myristica fragrans, on peräisin Banda- eli Muskotti-saarilta, jonne portugalilaiset saapuivat vuonna 1512. Vuonna 1829 kuuluisa biologi Purkinje kertoi nauttineensa kolme muskottipähkinää ja vertasi vaikutusta hampun vaikutukseen. Ayur-vedassa muskotti mainitaan nimellä "made shaunda", narkoottinen hedelmä. Eteläisessä Intiassa sitä sekoitetaan beteliin, Indonesiassa sitä nuuskataan.

Muskotti on suurikokoinen, keltakukkainen puu jonka pähkinät sekä kukat sisältävät myristisiiniä, joka puolestaan sisältää 4% pähkinäöljyä josta 25% elemesiinia ja safronia. Sopiva annos lienee 2-20 g (2-5 pähkinää); 20 pähkinää on jo tappava määrä.

Matka on värikäs ja kestää kuutisen tuntia, jonka jälkeen tulee uni. Aamulla on kankkunen eikä kalu seiso. Epileptikkojen on syytä pysyä muskotista kaukana; eipä silti, niin muidenkin.

Kasvia Piper methysticum viljellään useilla Tyynen meren saarilla sekä Uudessa Guineassa vuorilla. Kasvi saattaa yltää jopa seitsenmetriseksi. Kasvin liemeksi survottu tai paloiteltu juuri tunnetaan nimellä kava kava (sakao, jangona), ja sitä käytetään sedatiivina ja hallusinogeenina sekä rituaaleissa että kansanjuhlissa. Louis Lewin tutki kasvin vuonna 1886: sisältää alkaloideja kawaiini, dihydrokawaiini, metystisiini, jangoniini ja dihydrojangoniini. Adam Gottlieb suosittelee että juurta sekoitetaan veteen, kookosöljyyn ja lesitiiniin, maitomainen liemi juodaan.

Uudessa Guineassa käytetään Kaempferia galanga-kasvia nimellä maraba hallusinogeenina; Intiassa ja Malesiassa kasvia käytetään haavojen lääkitsemiseen sekä parfyymeihin.

Papuassa tunnetaan hallusinogeeni joka on valmistettu Homalomena ereriban ja Gelbulimina belgraveanan lehdistä; alkaloidit isokuinoliineja.

Uudessa Guineassa käytetään sientä Russula nondorbingia hallusinogeeninä. Bontok-kansa Filippiineillä käyttää punaista Banangnal-sientä hallusinogeeninä.

Kiinassa käytetään kasvia laikkuköynnös, Actinidia polygame, leijonien nukuttamiseen ja riisiviinan voimakkuutta lisäämään. Alkaloidi on aktiniidi, josta valmistettu tee tuottaa euforian.

Himalajalla käytetään narkoottisina aineina Dendrophthoe falcata -kasvin kaarnaa sekä Terminalia belerica -puun siemenkotia.

Hottentotit polttavat leijonanhännän, Leonotis leonuruksen, lehtien pihkaa, joka tuottaa miedon euforian. Itä-Afrikassa käyttävät oraakkelit kasvia Monadenium lugardae enteiden näkemiseen. Pohjois-Afrikassa on fenneli, Foeniculum vulgare, mauste ja lääkeaine; sen öljystä saadaan hallusinaatioita. Myös tillin, aniksen ja persiljan öljyä tiedetään käytetyn.

Knud Rasmunssenin mukaan grönlantilaiset käyttivät merikuninkaita, Plotus alle, hallusinogeeneina: linnut syötiin talvella erityisissä pidoissa.


Miedot yrtit

Rohtovirmajuuri

Valeriana officinalis

Kasvaa noin metrin korkuiseksi. Syyskuussa voi juuren kaivaa maasta ja kuivattaa. Vaikuttavin alkaloidi valepotriaatti, joka vaikuttaa vain yhdessä muiden alkaloidien kanssa. Vaikuttaa rauhoittavasti ja vain suurina annoksina euforisoivasti. Valerianatippoja saa apteekista. Viiniin sekoitettuna maanmainio lemmenjuoma. Valeriana jatamansi on kuuluisa Himalajan yrtti josta tehdään lääkesalvaa.

Katajaa, Juniperus communis, nuotiossa polttamalla ja savua intensiivisesti hengittämällä mieto euforia. Harmaalehden, Senecio cineraria, lehtiä polttamalla kevyt humala; sisältää retorisiinia joka vahingoittaa maksaa.

Cinnamomum camphora -puusta valmistettu kamferi tuottaa euforian 2 g:n annoksena; edistää epilepsiaa. Kurkun, Cucumus sativus, kuivattuja lehtiä polttamalla lyhyt euforia. Sama pätee maahumalaan, Glochoma hederacea, sekä kissanminttuun, Nepeta cataria. Nuottaruohon, Lobelie inflata, lehtiä tai siemeniä polttamalla mieto euforia (Andeilla käytetään Lobelia tupaa sedatiivina). Kaikilla mainituilla ilmenee voimakas placebo.

Salaattia, Lactuca sativa capita ja L. virosa, on aikaisemmin käytetty oopiumin korvikkeena sekä yskänlääkkeessä Lacturacin. Salaatin nuuduttua ja ja tultua kitkeräksi sisältää sen juuri jonkin verran hyoskyamiinia: syö se.

Kirjopeippi (Coleus blumei) on suosittu ruukkukasvi, vaikuttaa yli 100 g:n annoksina miedon sienimäisesti.

Euforisoivat kalat

Näihin ei tiedetä kenenkään kuolleen. Suurin osa aktiiveista aineista keskittyy kalan päähän. Kalat esiintyvät trooppisissa vesissä.

Abudefduf septemfasciatus(Sergeant major)  Tyynimeri, Afrikka
Epinephelus corallicola (Grouper)          Tyynimeri
Kyphosus cinerascens (Bluefish)            Indonesia
Kyphosus vaigiensis (Brass bream)          Indonesia
Mugil cephalus (Flathead mullet)           Tropiikki
Mulloidichtys samoensis (Golden goatfish)  Indonesia
Neomyxus chaptali (Mullet)                 Indonesia
Saganus oramin (Rabbitfish)                Indonesia,Itä-Afrikka
Upeneus arge (Goatfish)                    Indonesia

(Halstead, Courville: Poisonous and Venomous Marine Animals of the World, Vol 2, U.S.Government Printing Office 1967)

Ei suositella

Kolmisäteinen tyräkki, Euphorbia peplus, tuottaa poltettaessa hasiksenkaltaisen euforian: sisaltää syöpääkehittävää ainetta 5-deoxyingenooli. Sama pätee viisisäteiseen tyräkkiin, Euphorbia helioscopa. Itä-Afrikassa puolestaan kasvaa edellisen sukuinen kaktus Monadenium lugardae, joka on varsin tappava (Transvaalissa sitä käytetään hallusinogeeninä).

Venäläinen ukontatarin serkku Calligonum minimum sisältää harmiinia ja on siis hallusinogeeni; saattaa tuottaa halvauksen.

Madagasgarilla kasvava Catharanthus roseus tuottaa terapeuttisina annoksina euforiaa ja hallusinaatiota sekä koko joukon sivuoireita.


Elämänpuu

Lienee eräs ihmiskunnan vanhimmista myyteistä. "Omenapuumyytti" on peräisin Eufratin lähteiltä josta se levisi "ikuisen elämän" myyttinä sekä itään että länteen. Elämänpuu perustuu yleisimmin niihin puihin joiden hedelmät tai kuori sisältävät narkoottisia tai alkoholipitoisia nesteitä. Egyptiläiset kayttivät pyhän viikunapuun, sykamoren, mehua; Intiassa pyhä puu oli peepul. Afrikassa pyhästä palmusta tehtiin viiniä. Siperiassa ja Suomessa elämänpuita olivat lääkepuut tammi ja koivu; punakärpässienihän viihtyy koivikoissa.

Arabialaiset alkemistit hankkivat prima materian eli Eliksiirin "eräästä puusta joka kasvaa Lännen mailla" (Holmyard). Alkemiassa puun istuttaminen symbolisoi alkemistista työtä ja puun hedelmät (fructus arboris immortalis) olivat siis työn hedelmiä. Quebecissä valmistettiin 1500-luvulla elämänpuusta (L'arbre de vie) eli valkeasta seetristä ihmelääkettä joka tehosi kaikkiin tunnettuihin tauteihin.

Kristinuskon saapuessa Pohjolaan julistettiin pyhät puut pannaan. Knud Suuri päätti vuonna 1018: "Me kiellämme vakavasti kaikenmoisen pakanallisuuden. Pakanallisuus on sitä että palvotaan pakanallisten jumalien kuvia, aurinkoa, kuuta, tulta tai vettä, lähteitä, kiviä tai puita."

Tiedän, että riipuin tuulisessa puussa yhdeksän yön ajan, olin keihäällä isketty, Odinnille annettu, uhrina itselleni itse, Siinä puussa, josta kukaan ei tiedä, mistä juuresta se juontuu.

..an kenties oli veden henki. Puun alle oli myös kätketty se torvi, jolla puhalletaan kerran kutsu viimeiseen taisteluun. Pyhän puun vierellä asuivat suuret nornat, kolme kohtalotarta. He olivat itse jumaltenkin yläpuolella. He 'kaiversivat puuta', sanoo runo: he leikkasivat riimuja ja jakoivat elämanosat. Heidän nimensa olivat Urdr, Menneisyys, Verdandi, Nykyisyys ja Skuld, Tulevaisuus. Tutkijat arvelevat, etta näistä kolmesta kenties vain Urdr oli alkuperäinen, Verdandi ja Skuld olisivat myohempiä oppitekoisia hahmoja. Uskomuksen taustalla olisi tieto antiikin Kreikan kolmesta kohtalottaresta. Uno Harva on selvitellyt maailmanpuu-elämänpuu-motiivia teoksissaan Elämänpuu seka Altain suvun uskonto. Ammoisina aikoina maailmankannattajapatsas on kuulunut intialaisten, muinaisegyptiläisten, muinaisbabylonialaisten uskomuksiin. Monet Siperian kansat ovat säilyttäneet kansanperinteessään tietoa tällaisesta patsaasta, ja maailmankannattajan tuntevat myös Suomen lappalaiset. Yggdrasill on Harvan mukaan kehitelmä samasta ideasta: sekä kannattaja että ruokkija. Grimnirin runo mainitsee Heidrun-vuohen ja Eikthyrnir hirven, jotka syövät sen lehtiä. Heidrun valuttaa utareistaan simaa, jota Valhöllin sankarit juovat. Eikthyrnirin sarvesta taas valuu manalan lähteeseen vesi, josta maailman kaikki virrat täyttyvät. Martti Haavio selittäa teoksessaan Suomalainen mytologia nämä molemmat eläimet kehitelmiksi maailman keskuksessa sijaitsevan alkulähteen ideasta. Yggdrasillin latvassa istuu kotka, ja sen juurella on joukko käärmeitä. Pahin niista on Nidhoggr, hirvittävä ruumiita syövä lohikäärme, joka nakertaa elämänpuunjuurta. Sekä kotka että käärme...

Alkaloideista

Kasvilajeja on kaikkiaan 500 000 - 800 000. Ilmeistä on ettei kaikkia kasvilajeja vielä edes tunneta. Vain noin 150 lajia kuuluu viljelyskasvien piiriin.

Tutkija Daniel Efron on kirjannut kaikkiaan 1555 psykoaktiivisesti kiinnostavaa molekyyliä (Psychotropic Substances and Related Compounds).

Alkaloidit ovat typpipitoisia, orgaanisia yhdisteitä; proteiineja ei lasketa alkaloideihin. Monet psykoaktiiviset kasvit sisältävät joko indoli-alkaloideja tai B-fenethylamiineja, ja monilla kehossa luonnostaan esiintyvillä aineilla on samantapainen kemiallinen rakenne kuin edellä mainituilla alkaloideilla; mainittakoon serotiini, adrenaliini, noradrenaliini ja dopamiini.

adrenaliini     meskaliini      harmiini       harmaliini


ibogaiini       skopolamiini    DMT/MMT        LSD/lysergidiamidi


strykniini      protopiini      morfiini       THC


kofeiini        psilosybiini    nikotiini      alkoholi

Typpipitoiset yhdisteet

Kemiall. ryhmä     Laji         Alalaji       Lajeja noin  Paikka

B-karboliini    Zygophyllaceae      Peganum harmala           6
Aasia
B-karboliini    Malpighiaceae       Banisteriopsis           100 
E-Amer.
Ergoliini       Convolvulaceae      Ipomoea, Rivea,          500 
K-Amer.
                                    Argyreia, Stictocardia
Iboga-indoli    Apocynaceae         Tabernanthe iboga          7
Afrikka
Isoquinolini    Cactaceae           Lophophora                28 
Meksiko
Isoksazooli Agaricaceae             Amanita                50-60 
Kosmop.
Fenylethylamini Cactaceae           Lophophora, Ariocarpus,       
                                    strophytum, jne          28 
Meksiko
Fenylethylamini    Trichocereus     T. pachanoi, jne          40 
Andit
Quinolizidiini     Leguminosae      Cytisus canariensis       25 
Meksiko
Quinolizidiini     Sophora          S. secundiflora           50 
Meksiko
Quinolizidiini     Lythraceae       Heimia salicifolia         3 
Amerikat
Tropani            Solanaceae       Atropa belladonna          4 
Eurooppa
Tropani            Datura           Stramonium, Datura,    15-20 
Kosmop.
                                    Ceratocaulis, Brugmansia
Tropani            Hyoscyamus       Hyoscyamus niger          20 
Eurooppa
Tropani            Latua            Latua pubiflora            1 
Chile
Tropani            Mandragora       Mandragora officinarum     6 
Välimeri
Tryptamiini        Acantheceae      Justicia pectorali       300 
Tropiikki
Tryptamiini        Agaricaceae      Conocybe, Panaeolus, Kosmop.  
                                   Psilocybe, Stropharia
Tryptamiini        Leguminosae      Anadenanthera peregrina 2 
E-Amer.
Tryptamiini        Mimosa           Mimosa hostilis          500 
Brasilia
Tryptamiini        Malpighiaceae    Hanisteriopsis           100 
E-Amer.
Tryptamiini        Myristicaceae    Virola                 60-70 
E-Amer.
Tryptamiini        Rubiaceae        Psychotria               700 
E-Amer.
                   Lycoperdaceae    Lycoperdon               100 
Meksiko
                   Araceae          Acorus calamus             2 
Kanada
                   Homalomena       Homalomena               140 
Papua
                   Amaryllidaceae   Pancratium trianthum      15 
Botswana
                   Zingiberaceae    Kaempferia galanga        70 
Uusi Guinea
                   Moraceae         Maguira sclerophylla       2 
Amazon
                   Alzoaceae        Mesembryanthooum        1000 
E-Afrikka
                   Himantandracea   Galbulimina belgravena     3 
Papua
                   Gomortegaceae    Gomortega keule            1 
Chile
                   Leguminosae      Erythrina                100 
Meksiko
                   Rhynchosia       Rhynchosia               300 
Meksiko
                   Malpighiaceae    Tetrapteris methystica    80 
Amazon
                   Coriariaceae     Coriaria thymifolia       15 
Equador
                   Cactacese        Ariocarpus                 5 
Meksiko
                   Epithelantha     Epithelantha micromeris    3 
Meksiko
                   Pachycereus      P. pecten-aboriginum       3 
Meksiko
                   Ericaceae        Pernettya furiens         25 
Chile
                   Desfontainiaceae D. spinosa                 1 
Chile
                   Apocynaceae      Prestonia amezonica        1 
Amazon
                   Labitae          Salvia divinorum         700 
Meksiko
                   Labitae          Coleus                   150 
Aasia
                   Solanaceae       Brunfelsia                25 
Amazon
                   Solanaceae       Iochroma                  25 
Andit
                   Campanulaceae    Lobelia tupa             400 
Andit
                   Compocitae       Calea zacatechichi       100 
Meksiko

Ei-typpipitoiset yhdisteet jaetaan kahteen ryhmään:

dibenzopyranit, joihin kuuluu laji Cannabaceae (mm. Cannabis), ja fenylpropenit, joihin kuuluu Myristicaceae (mm. Myritica fragrans). Niihin kuuluu myös laji Labiatae (mm. Lagochilus inebrians jota Aasiassa juodaan päihdyttävänä teenä).

- Lähteet: Richard Evans Schultes ja Srian M. du Toit (Drugs, Rituals and Altered States of Consciousness, Rotterdam 1977).


Alkoholi ja tupakka

"Sillä simapullosta tulee olutpullo ja olutpullosta holipompelipullo. Eikä sitten ole pitkä matka vaivaistaloon eikä Vankilaan." - Eino Leino -

Gilgamesissa puhutaan viinistä, ja onkin luultavaa että viini tunnettiin muinaisessa Persiassa 6000-8000 vuotta sitten. Kaikkialla sai viinikultti oman suojelijansa: sumerilaisilla Ama-Gestin, egyptiläisillä Osiris, kreikkalaisilla Dionysos ja roomalaisilla Bacchus. Kiinassa tunnettiin viini 4000 vuotta sitten, mutta sitä ei ollut tarkoitettu kuolevaisille.

Ennen muinoin suosituinta oli palmuviini, mutta myös banaaneista, kaktuksista, akaasioista ja viinirypäleistä tehtiin viiniä. Tataarit ja kirgiisit joivat maitoa, "kumys", joka sisälsi 3% alkoholia.

Olut on luultavasti vanhempi kuin viini. 5000 vuotta vanhat egyptiläiset lääketieteelliset teokset mainitsevat yli 100 olutpohjaista lääkettä, ja Kuoleman Kirja puhuu oluesta nimellä "hek". Afrikassa sekä läntisessä Aasiassa olut valmistetaan yleensä hirssistä, Itä-Aasiassa riisistä, Euroopassa ohrasta ja Amerikassa maissista.

Tulivesi, aqua vitae, tunnettiin keskiajan Euroopassa apteekkitavarana, ja jo 8. vuosisadan alkemisti Marcus Graecus taisi taidon tehdä viinistä viinaa. 1500-luvun Baijerissa viina oli jo verolla.

Vinho de jurema oli muinaisen juremakultin yleisin hallusinogeeni: se oli viiniä joka oli valmistettu tuntomimosasta, Mimosa hostilis. Tuntomimosan juuri sisältää 0,6% DMT:tä. Vastaavanlainen juoma jurema branca on käytössä pankarur-intiaanien keskuudessa; on valmistettu Mimosa verrucosa-puun kaarnasta. Meksikossa vastaava kasvi on enkeliyrtti, Calliandra anomala.

Arvioiden mukaan on 5-9% länsimaisista ihmisistä riippuvaisia alkoholista ja siis alkoholisteja. Suomessa voi "alkoholin väärinkäytöstä julkisella paikalla" saada sakot. Miten alkoholia sitten käytetään oikein?

Tupakka

Nicotiniana

Amerikan intiaanit (ainakin mayat) tunsivat tupakan jo ennen ajanlaskumme alkua. Pohjois-Amerikan intiaanit polttlvat lajeja N. bigelovii, N. attenvata ja N. rustica uskonnollisissa menoissaan. Löytöretkeilijöiden mukana saapui laji N. tabacum vanhalle mantereelle jossa "korsteenien tavoin savuavista nenistä" joutui aluksi vankilaan.

Nimensä Nicotiana tupakka sai vuonna 1570 Lissabonin hovissa liikuskelleen ranskalaisen Jean Nicot'n mukaan. Tupakka levisi ympäri Eurooppaa huomattavasti nopeammin kuin peruna. Tupakasta tuli valtion monopoli Englannissa vuonna 1619 - verorahoilla käytiin sotaa Manner-Euroopassa.


Laki

Huom! Vuonna 1994 astui voimaan uusi huumausainelaki, joten tämän kappaleen tiedot eivät enää ole ajan tasalla.

Huumausainelaki Suomessa (Ri 6 a)

noudattaa kansainvälisiä huumausainesopimuksia ja käsittää koko joukon niistä aineista "joilla on huumaava tai siihen rinnastettava vaikutus" (1). Aineiden ja valmisteiden maahantuonti, maastavienti, valmistus ja kauppa, hallussapito ja käyttö on kielletty sakon tai enintään kahden vuoden vankeuden uhalla (2). Ammattimaisesta toiminnasta "taikka erityisen vaarallisesta tai vahingollisesta huumausaineesta" saattaa seurata 1-10 vuotta vankeutta taikka kuritushuonetta (3). Edellisen valmistelusta seuraa korkeintaan kaksi vuotta vankeutta (4). Salakuljetuksessa tai kuljetuksessa käytetty ajoneuvo voidaan tuomita menetetyksi valtiolle (7).

Pidätyksen yhteydessä on poliisin esiteltävä itsensä, sekä oikeuden kirjoittama pidätysmääräys, ja sama pätee kotietsintään. Poliisille ei tarvitse ilmoittaa kuin nimensä ja sosiaaliturvatunnuksensa. Mitä enemmän puhuu niin sitä vaikeampi on kieltää mitään. Mikäli tunnustaa niin kannattaa huolehtia siitä ettei sotke muita juttuun mukaan. Juoruaminen ei lievennä tuomiota; siitä menee vain maine ja terveys.


Kirjallisuutta

Yleisteokset

Apollonius, Rhodius: Argonautica, London 1912

Arenas, Reinaldo: Le monde hallueinant, Paris 1968

Arber, Agnes: Herbals, Their Origin and Evolution, Cambridge 1938

Atkinson, D.D.: Magic, Myth and Medicine, London 1948

Bibra, E.Freiherr von: Die narkotischen Genussmittel, Nurenberg 1855

Clark, Guidice: Principles of Psychopharmacology, London 1970

Conway, David: The Magic of Herbs, London 1973

Dioscorides: The Greek Herbal, London 1968

Emboden, William: Narcotic Plants, London 1972

Furst, Peter: Hallucinogens and Culture, USA 1973

Hand, W.D.(ed): American folk medicine, California 1973

Harner, Michael: Hallucinogens and Shamaism, USA 1973

Hoffer, A.: The Hallucinogens, NY 1967

Hyatt, Harry: Hoodoo, Conjuration, Witchcraft, Rootwork, (4 vols) Hannibal

Larris, Sten: Forbyde Hallueinogener ? Kobenhavn 1982

Leary, Metzner, Albert: The Psychedelic Experience, NY 1968

Leuner, H.: Die toxische Ekstase, Basel 1968

Levi-Strauss; Claude: The Structural Study of Myth, California 1970-82

Murti, G.S.: The Science and Art of Indian Medicine, Madras 1948

Nielsen, Harald: Laegeplanter og trolddomsurter, Kobenhavn 1965

Plinius: Natural History, London 1938-62

Ropp, R.S. de: Drugs and the Mind, NY 1957

Sehultes, Hofmann: The Botany and Chemistry of Hallucinogens,USA 1973

Silas, Haslam: A General History of Labyrinths, Uqbar 1875

Smith, M.V.: Psychedelie Chemistry, USA 1974

Stafford, Peter: Psyehedelies Eneyclopedia, California 1977

Thacker, Eric: Musrum, London 1968

Theophrastus: Enquiry into Plants, London 1916

Wagner, Hildebert: Rauschgift-Drogen, Berlin 1970

West, Louis: Hallucinalions, London 1962

Vogel, Virgil: American Indian Medicine, NY 1973

Soma

Bhaw, S.S.: The Soma-hymns of the Rgveda, Baroda 1957

Huxley, Aldous: Uljas uusi maailma, Helsinki

Itkoen, T.I.: Heidrische Religion und späterer Aberglaube den Finnischen Lappen, Helsinki 1946

Krasheninnikov, S.: Opisoniye Zyamli Kamchatki, St.Petersburg 1755

Lehtisalo, T.: Entwurf einer Mythologie der Jurak-Samojeden, Hki 1924

Lehtisalo, T.: Sampa, sammas, Virittäjä XXXIII

Reguly & Munkacsi: Vogul Nepköltesi Gyujtemeny, Budabest 1892-1902

ödman, S.: Försök at utur Naturens Historia förklara de nordiska gamla Kämpars Berserka-gang, Kungl. Vet. Akad. Vol 5, Sthlm 1784

Wasson, R.G.: Soma, divine mushrooms of immortality, NY 1969

Wasson, R.G.: Mushrooms, Russia and History, (2 vols) NY 1957

Sienet

Bisehoff, W.H.: The Ecstasy Drugs, NY 1963

(The) Complete Psiloeybin Mushroom Cultivation Bible, Miami

Haard, R.: Poisonous & Hallucinogenic Mushrooms, BC 1975

Harris, Bob: Growing Wild Mushrooms, California 1976

Heim, R.: Les champignons toxiques et hallucinogenes, Paris 1963

H0iland, Klaus: Norske Psilocyber, Norw.Journ.of Botany, bd 25, 1978

Oss & Oerie: Psilocybin Magie Mushroom Growers Guide, California 1976

Ott & Bigwood: Teonanaeatl, Seattle 1978

Stamets, Paul: Psiloeybe Mushrooms & Their Allies, California 1978

Wasson & Heim: Champignons Hallueinogenes du Mexique, Paris 1965

Wasson, R.G.: Maria Sabina and her Mazatee Mushroom Velada, NY 1974


28 Concerning the "golden flower" of medieval alchemy (cf. fig. 30), see Adolphus Senior, Azoth. The golden flower comes from the greek (greek) (Berthelot, Alch. grecs, III, xlix, 19) and (greek) = 'golden flower', a magical plant like the Homeric (greek), which is often mentioned by the alchemists. The golden flower is the nobelest and purest essence of gold. The same name is sometimes given to pyrites. (Cf. Lippmann, Entstehung und Ausbreitung der Alchemie, I, p. 70.) The strength of aqua permanens is also called flos, 'flower' (Turba, ed. Ruska, p. 214, 20). Flos is used by later alchemists to express the mythical transforming substance. (Cf. "flos cirinus" in Aurora consurgens; "flos aeris aureus" in "Consil. coniug., Ars chemica," p. 167; "flos est aqua nummosa Mercurius" in "Allegoriae sapientum," p. 81; "flos operis est lapis" in Mylius, Philosophia reformata, p. 30.)


Torajyvä ja LSD

Abramson, H.: The use of LSD in Psychotherapy and Alcoholism, NY 1966

Barger, R.: Ergot and Ergotism, London 1931

Caldwell, W: LSD Psychotherapy, California 1970

Gottlieb, Adam: The Book of Acid, Kingstone 1975

Grof, Stanislav: The Realms of the Human Unconscious, NY 1975-82 (4 vols)

LSD, The Consciousness-Expanding Drug, (anthology) NY 1972

Sankar, Siva: LSD - A Total Study, NY

Smith, M.: Psychedelic Chemistry, NY 1973

Wasson, Hofmann, Ruck: The Road to Eleusis, NY 1978

Peyote

Aberle: The Peyote Religion Among the Navaho, Chicago t966

Barre, W. la: The Peyote Cult, USA 1938

Bruhn, Jan: Pharmacognostic Studie of Peyote...Uppsala 1975

(The) First Book of Sacraments (The Church of the Tree of Life), USA

Huxley, Aldous: Doors of Perception, USA

Marriott: Peyote, USA 1963

Myerhoff, Barbara: The Peyote Hunt, USA

Kluver, H.: Mescal and mechanisms of hallucinations, Chicago 1966

Review Peyote, Lloydia 1 973, bd 36

Slotkin, J.S.: The Peyote Religion, USA 1937

Noitien koisot

Cavendish, R.: The Black Arts, London 1967

Hansen, Harold: Heksens Urtegerd, Kobenhavn 1976 (engl & ruots)

Heiser, Charles: Nightshades, the Paradoxical Plants, USA 1969

Huysmans, J.K.: Down There (La Bas), NY 1958

Levi, E.: The History of Magic, NY

Scott, J.: The Mandrake Root, London 1946

Thompson, C.J.S.: The Mystic Mandrake, London 1934

Thorndike: A History of Magic and Experimental Science, 1923-58 (8 vols)

Hamppu

Andrews & Vinkenoog: The Book of Grass, NY 1967

Chernick, Laurence: The Great Books of Hashish, California 1979

Drake, Jr: Connoisseur's Handbook of Marijuana, USA

Drake, Jr: International Cultivator's Handbook, USA

Frank & Rosenthal: Marijuana Grower's Guide, USA 1978 (tansk. 1980)

Gottlieb, Adam: Art & Science of Cannabis Cookery, USA 1978 (tansk. 1984)

Hoye, David: Extracts of Cannabis alchemy, California 1973

Stevens, M.: How to Grow the finest Marijuana Indoors, USA 1979

Lemmenyrtit

Douglas & Slinger: Sexual Secrets, the alchemy of ecstasy, NY 1979

Gottlieb, Adam: Sex, Drugs and Aphrodisiacs, California 1977

Ranga, Ananga: The Hindu Art of Love by Kalayena Malla, NY 1964

Vatsjajanan Kama Sutra, Tampere 1966

Muuta kirjallisuutta

Baudelaire, Charles: Artificial Paradise, NY 1971

Burroughs & Ginsberg: the YAGE letters, NY 1968

Castaneda, Charlos: The Taeching of Don Juan, LA 1968

Dahlgren, Rolf: Angiospermernes taxonomi 1-4, Kobenhavn 1974

Efron, D.H.: Ethnopharmacologic Search for Psychoactive Drugs, USA 1967

Farrere, C.: Black Opium, California 1974

France, Hector: Musk, hashish and blood, USA 1965

Glaser, Hugo: Gift, Stockholm 1939

Hyams: Dionysos - A Social History of the Wine Vine, NY 1965

Lamb, Bruce: Wizard of the Upper Amazon, USA 1965

Lee, David: Cocaine - Consumers Handbook, USA

Lewis, Louis: Phantastica, Narcotic and Stimulating Drugs...London 1931

Lindesmith, A.R.: Addiction and Opiates, Chicago 1968

Ludlow, F.H.: The Hasheesh Eater, USA 1975

Mortimer, Golden W.: History of Coca, NY 1901

Mrabet, Mohammed: MHashish, NY 1970

Naranjo, Claudio: The Healing Journey, NY

Pitigrilli: Cocaine, California 1974

Rinboche, echung: Tibetan Medicine, London 1973

Rios, M.D.: Visionary Vine, NY 1970

Sahagun, B.: Histria General de las cosas de Nueva Espana, Mexico 1938

Steinmetz: Kava-kva, California 1973

Stubbs, H.: The Indian Nectar, London 1662

Taylor, Norman: Plant Drugs that Changed the World, NY1965

Taylor, Norman: Narcotics, Nature's Danaerous Gifts, NY 1966

Wickizer, V.D.: Coffee, Tea and Cocoa, California 1951


Indeksi

Aconitum napellus............. 9    
Echinocereus..................17
Acorus calamus................31     
Ecuadorissa aguacolla.........17
Actea alba....................34     
Elizabetha princeps...........33
Actinidia polygame............36     
Elaphrium bipinnatum..........36
Alchornea floribunda..........30     
Ephedra vulgaris..............32
Amanita muscaria............. 5-7   
Epithelantha micromes.........17
Anadenanthera.................34     
Erythrina flabelliformis......33
Aqua vitae....................41     
Erythroxylon coca.............31
Arctostaphylos uva-ursi.......34     
Eschscholzia californica......34
Areca catechu.................32     
Foeniculum vulgare............36
Argemone mexicana.............33     
Fumaria officinalis...........24
Argyreia nervosa..............15     
Galbulimina belgraveana.......36
Ariocarpus....................17     
Galerina marginata............ 8
Artemisia absinthium..........34     
Ganoderna lucidum............. 5
Asarum europaeum..............31     
Genista canariensis...........33
Astrophylum asterias..........16     
Glaucium flavum...............24
Atropa belladonna.............22     
Glochoma hederacea............37
Banisteriopsis................18     
Gustavia poeppigiana..........36
Boletus.......................12    
Gymnopilus....................12
Botrychium lunaria............19     
Heimia salicifolia............33
Brunfelsia tastevini..........18,22  
Hieracium pilocella...........22
Calea zacatechichi............33     
Homalomena ereriba............36
Calliandra anomala............36     
Humulus lupulus...............34
Camella thea..................32    
Hydrocotyle...................32
Cannabis sativa...............25-28  
Hyoscyamus niger..............20
Cantharis.....................29     
Ilex paraguayensis............32
Catha edulis..................31     
Ipomoea violacea..............15
Catharanthus..................37     
Juniperus communis............37
Cereus Fecten.................17     
Jurema branca.................41
Chelidonium majus.............24     
Justicia peetoralis...........34
Cicuta virosa................. 9     
Kaempferia galanga............36
Cimicifuga racemosa...........34
Lactuca.......................37
Cineraria aspera..............32     
Laburnum......................-
Cinnamomum camphora...........37     
Leonitis leonurus.............36
Claviceps purpurea............13     
Levistieum officinale.........32
Clitoeybe..................... 8     
Lobelia tupa..................37
Coffea arabica................32     
Lolium temulentum.............13
Cola nitida...................32     
Lophophora williamsii.........16
Colchium autumnale............ 8     
Lycium halimifolium...........34
Coleus blumei.................37     
Lycopersicium esculentura.....22
Conium maculatum.............. 9     
Lycopodium selago.............34
Conocybe......................12     
MammiIlaria neyderi...........17
Coprinus niveus...............12     
MammillOpsis senilis..........17
Cortinarius................... 8     
Mandragora officinarum........22
Corydalis.....................24     
Manihot esculenta.............32
Corynanthe yohimbe............30     
Mentha pulegium...............13
Coryphantha macromeris........17     
Merremia tuberosa.............17
Cucumis.......................37  
Mesembryanthemun..............32
Cuscuta.......................15     
Mimosa hostilis...............41
Cypripedium...................35     
Mirabilis multif lora.........33
Datura........................18,20  
Mitragyna speciosa............31
Dendrophthoe..................36     
Monadenium lugardae...........36,37
Dicentra spectabilis..........24     
Monotropa uniflora ...........35
Digitalis purpurea............ 8     
Myristica fragrans............36
Duboisia hopwoodii............32
Nananthus albinotus...........32
Narcissus.....................22
Neoraimundia macrostibus......17
Nepeta cataria................37
Nicotiana tabacum.............41
Olmedioperebea scierophylla...34
Panaeolina....................12
Panaeolus.....................11-12
Panax ginseng.................32
Pancratium trianthum..........16
Papaver somniferum............23-24
Paullinia cupana..............32
Pedilanthus titimaloides......17
Peganum harmala...............17
Pelecyphora aselliformis......16,17
Pholiota squarrosa............36
Phytolacca....................35
Pilocarpus....................33
Piper betel...................32
Piper methysticum.............36
Piptadenia....................-
Plotus alle...................36
Prestonia amazonica...........34
Prunus serotina...............34
Psathyrella gracilis..........12
Psilocybe.....................11-12
Psychotria viridis............18
Ptelea trifoliata.............34
Ptychopetalum.................29
Rivea corymbosa...............15
Roseocactus fissuratus........16
Russula nonborbingia..........36
Rynchosia.....................33
Quamoclidon multiflorum.......33
Salvia divinorum..............33
Sanguinaria canadensis........34
Sceletium expansum............36
Sclerocarya caffra............36
Senecio cineraria.............37
Solanum.......................22
Sophora secundiflora..........33
Stipa raseyi..................35
Strombocactus disciformis.....16
Stropharia....................11-12
Strychnos.....................8,29
Tabernanthe iboga.............30
Terminalia belerica...........36
Tetradynamie..................32
Tetrapteris methystica........32
Theobroma cacao...............32
Theobroma subincanum..........33
Trichosereus pachanoi.........17
Turnera diffusa...............29
Thuja occidentalis............37
Valeriana officinalis.........37
Verbascum.....................22
Virola........................33
Vitis vinifera................41

Printed in Denmark

Copyright Ruber Roseus

Assassins Press

Copenhagen 1985

ISBN 87-981830-0-1


Tilaukset:

Anarkistisk Bogcafe

Nansensgade 43

DK - 1366 Kobenhavn