Sisällysluettelo
Andien vuoristosta Etelä-Amerikasta peräisin oleva kokapensas on euforisoivan alkaloidin, kokaiinin lähde. Inkat pitivät "Mama Cocaa" pyhänä kasvina. 1300-luvulle tultaessa kasvi oli laajassa käytössä Etelä-Amerikan pohjoisosissa. On olemassa arkeologisia todisteita siitä, että kokaa käytettiin 3000-luvulla eKr, mutta luultavasti metsästys- ja keräilykulttuurien edustajat löysivät kokan jo 5000-luvulla eKr., samoihin aikoihin kun laama kesytettiin. Perulaiset intiaanit kertovat tarinaa, jonka mukaan kokaa käyttivät ensimmäisenä montanan - Andeilla sijaitsevan viidakkovyöhykkeen - halki kulkeneet laamat. Eläimet olivat nälkäisiä ja pureskelivat paremman puutteessa rinteillä kasvaneita koka-lehtiä. Lehdet elvyttivät eläimiä ja tämän perusteella ihmisetkin päättivät pureskella niitä. Tunnetaan myös tarinoita kokaa pureskelleista nälkäisistä apinoista ja laiskiaisista. Huolimatta siitä kuka löysi kasvin ensimmäisenä, kenelle tahansa karuilla Andeilla kulkeneelle olisi ollut eduksi nauttia tällainen ravitseva ateria. Tutkimusten mukaan sata grammaa koka-lehtiä sisältää energiaa 1275 kJ, proteiinia 18.9 sekä hiilihydraatteja 42.6 grammaa. Lisäksi mainittu määrä täyttää päivittäiset ravintosuositukset kalkin, raudan, fosforin, riboflaviinin sekä A- ja E-vitamiinien osalta. Todellakin, koka on parempaa ravintoa kuin ainakin 50 muuta latinalaisessa Amerikassa yleistä ruokalajia. Vaikka kaikki lehtien sisältämät ravinteet eivät välttämättä liukenekaan lehdistä pureskelemalla, lehden sisältämät useat alkaloidit kasvattavat veren sokeripitoisuutta ja auttavat sietämään kylmää ja nälkää.
Niiden tuhansien vuosien aikana joina kokalehtiä on käytetty Etelä-
Amerikan intiaanien keskuudessa, koka ei ole aiheuttanut minkäänlaisia
sosiaalisia ongelmia. Väärinkäytöstä johtuvat ongelmat alkoivat vasta, kun
tohtori Albert Niemann eristi puhtaan kokaiini-alkaloidin vuonna 1860.
Kuuluisa psykologi Sigmund Freud teki kokeita kokaiinilla ja havaitsi,
että se helpotti masennusta. Freud yritti mm. vieroittaa morfinisteja
riippuvuudestaan kokaiinin avulla. Kokaiinia käytettiin myöhemmin monissa
patenttilääkkeissä. Alunperin jopa Coca-Cola virvoitusjuoma sisälsi
kokaiinia, mutta Coca-Cola Company päätti korvata kokaiinin kofeiinilla
vuonna 1903 erottaakseen tuotteensa käsitteestä 'dope', joka oli
muodostunut synonyymiksi Coca-Colalle. Coca-Colan valmistukseen
käytetään tosin edelleen koka-lehtiä, joista kokaiini on poistettu.
Kokaiini ei yleensä aiheuta fyysistä riippuvuutta kuten heroiini, sen
sijaan se aiheuttaa voimakkaan henkisen riippuvuuden. Kokaiinin käyttäjät
potevat usein masennusta alkuperäisen euforian tunteen mentyä ohi.
Kokapensaiden sukuun - Erythroxylacae - kuuluu 250 erilaista pensastyyppiä. Näistä lajeista lähes 200 kasvaa pensaina tai pieninä puina Etelä-Amerikan viidakoissa tai niityillä. Vain kaksi lajiketta - Erythroxylum coca ja Erythroxylum novogranatense - sisältää niin paljon kokaiinia että niitä kannattaa viljellä. Kokapensaat saattavat kasvaa kolmemetrisiksi ja viihtyvät sekä kosteilla että kuivilla alueilla 500-1500 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella. Erityisen hyvin kokapensaat kasvavat Andien itäosissa sekä Amazonin alueella. Pensaiden lehdet ovat soikeita, tumman- tai kellertävänvihreitä; kukinnot taas mitäänsanomattomia ja kellertävänvalkoisia. Tiheän kasvullisuuden joukosta niitä on vaikeata erottaa. Villeistä koka-lajikkeista useimmat kasvavat keski- ja etelä-Brasiliassa. Suuria Erythroxylon coca-viljelmiä sen sijaan on Argentiinassa, Länsi-Brasiliassa, Boliviassa, Perussa ja Kolumbiassa. Viljeltynä koka kasvaa jopa 2000 metrin korkeudella.
Erythroxylum coca on eniten viljelty koka-lajike. Se viihtyy trooppisessa ilmastossa ja vuoriston rautapitoisessa mullassa. E.coca oli se koka-lajike, jota eurooppalaiset merenkulkijat toivat 1800-luvulla mukanaan palatessaan Eurooppaan. Laji ei kasva Etelä-Amerikan ulkopuolella jos ei oteta huomioon yksittäisiä näytekappaleita kasvitieteellisissä puutarhoissa. Intiaaniväestö on viljellyt sitä niin kauan, että se tuskin enää lisääntyy villinä. Kasvin tunnistaa suurista, soikeista ja tummanvihreistä lehdistä. Kukat ovat kellertävänvalkoisia ja kasvavat ryhmissä pienten varsien päässä. Kukkimisen jälkeen pensas tuottaa pieniä punaisia marjoja. Siemeten elinvoimaisuus ei säily kauan - vain parisen viikkoa - ja ne kuolevat helposti jos ne joutuvat alttiiksi kuivuudelle.
Erästä E.cocan alalajiketta, Erythroxylum coca ipadúa, kutsutaan myös nimellä 'Amazonin koka' ja sitä viljellään nimensä mukaisesti Amazonin alueella. Pensas on heikkokasvuisempi kuin E.coca ja sen lehdet ovat paksumpia. Sen siemenet itävät varsin heikosti, mutta se lisääntyy pistokkaiden avulla. Alkuperäisväestöllä on tapana kuivata lehdet ja jauhaa ne huhmareilla. Kokapulveri sekoitetaan sitten tuhkaan tai kasvien Cecropia ja Pourouma (Moraceae) poltettuihin lehtiin. Sekoitusta käytetään purumällinä, joka niellään hitaasti pieninä palasina. Amazoninkokan lehdet sisältävät joissakin tapauksissa vain 0.11 prosenttia kokaiinia, mikä on varsin alhainen pitoisuus. Lajia tutkittiin systemaattisesti vuonna 1979 Amazonin viljelyalueille sijoittuneen tutkimusmatkan yhteydessä.
Erythroxylum novogranatense on toinen kaupallisiin tarkoituksiin
viljelty koka-lajike. Sen viljely levisi 1900-luvun alussa
Brittiläisen Kansanyhteisön trooppisiin maihin. Lajia kasvatetaan yhä
Englannin vanhoissa siirtomaissa Intiassa, Afrikassa, Ceylonilla ja
Jamaikalla. Jaavalla oli lyhyen ajanjakson ajan 1900-luvun alussa
laajoja E.novogranatense-viljelmiä teollista kokaiininvalmistusta
varten.
Erythroxylon cocaan verrattuna E.novogranatensen lehdet ovat pienemmät
ja kapeammat, myös niiden väri on vaaleampi ja kellertävämpi. Toisin
kuin E.coca, E.novogranatense ei pudota lehtiänsä. Tämän vuoksi se
näyttää tuuheammalta ja tukevammalta. Se sietää pitkiäkin
kuivuuskausia. Muista koka-lajikkeista poiketen sen lehdet sisältävät
myös paljon metyylisalisylaattia. Tämän kemiallisen yhdisteen hajun
voi tuntea selvästi, kun lehtiä kuivataan.
E.novogranatensella on alalaji Erythroxylum truxillense, jota
tuotetaan Trujillon kaupungissa Perun pohjoisosassa. Coca-Cola Company
valmistaa Trujillon kokasta uutetta, joka antaa Coca-Colalle sen
ominaismaun. Nykyisin kokaiini erotetaan kokamassasta tämän uutosprosessin
yhteydessä.
Trujillonkokaa viljellään nykyisin Perun rannikolla sekä Andien
alimmilla rinteillä. Tämä lajike kasvaa korkeina, haarautuneina ja
tuuheina pensaina, joilla on pienet, paksut lehdet. Pensas kestää
kuivuutta ja kasvaa myös autiomaailmastossa. Trujillonkokaa pidetään
parhaan makuisena ja aromirikkaimpana kaikista koka-lajikkeista.
Trujillonkokan siemenet ovat kuitenkin varsin herkkiä kuivuudelle ja
viljelijöiden on säilytettävä niitä kosteina itävyyden
ylläpitämiseksi. Trujillonkoka onkin säilymisensä kannalta kaikista
koka-lajeista eniten riippuvainen ihmisistä.
Kokaviljelmät, Cocales, peittävät nykyään Bolivian, Perun, Ecuadorin ja Kolumbian porrastettuja rinteitä. Viljelmien koot vaihtelevat suurista plantaaseista pieniin perheviljelmiin. Kokanviljelyn menetelmät ovat pysyneet pohjimmiltaan muuttumattomina vuosisatojen ajan. Kokaviljelmä voi muodostua yhdestä pellosta ja olkikattoisesta vajasta. Vajassa kasvatetaan pieniä taimia, kunnes ne ovat 45 senttimetrin korkuisia. Sen jälkeen taimet istutetaan riveihin. Viiden vuoden kuluttua pensaat ovat täysikasvuisia, 2-3 metrin mittaisia. Sato voidaan korjata 3-4 kertaa vuodessa, kunnes pensaat ovat 20-50 vuoden ikäisiä. Tyypillisimmät sadonkorjuuajat ovat maaliskuu, kesäkuu, ja loka-marraskuu. Vuoden viimeistä sadonkorjuuta kutsutaan Kaikkien Pyhien Sadonkorjuuksi. Lehdet poimitaan ja levitetään sitten ohueksi kerrokseksi kuivumaan auringossa. Kuivaus lopetetaan ennen kuin lehdistä tulee hauraita. Ne saavat säilyttää muotonsa ja kiiltonsa, jos niitä säilytetään oikein ne säilyvät vuosikausia.
Etelä-Amerikan intiaanit (joista monet käyttävät edelleen kokaa) sekoittavat kuiviin koka-lehtiin kalkkia tai tuhkaa, asettavat sekoituksen hampaiden ja posken väliin ja imevät hitaasti tätä möykkyä. Koka-lehtiä voidaan myös polttaa esim. tupakkaan sekoitettuna. Vuoteen 1914 asti USA:ssa myytiin suosittua kokaiinipitoista Vin Mariani-viiniä.
1900 eKr Aikaisimmat arkeologiset todisteet kokanlehtien pureskelusta Perussa. 1500 eKr Arkeologisia löytöjä kokalehtimehusta, jota uskotaan käytetyn nukutusaineena. 500 eKr Löydöt osoittavat, että kokalehtien pureskelu on levinnyt laajalle Kolumbiassa ja Perussa. 300 eKr Perusta ja Equadorista löytyneillä hautapatsailla on posket pullollaan, mikä osoittaa, että kokanpureskelu oli nivoutunut osaksi kulttuuria. 600 jKr Inkat alkavat käyttää kokaa. 1250 Inkavaltio laajenee ja kokankäyttö yhdistetään entistä useammin uskonnollisiin rituaaleihin. 1471 Kokanviljelystä tulee valtionmonopoli ja kokanpureksimisesta tulee yleinen tapa hallitsijoiden keskuudessa. 1565 Lääkäri Nicolas B Monardes kuvailee kokan käyttöä. 1567 Katolinen kirkko kieltää kokan käytön. 1580 Monardes tuo mukanaan koka-kasvin Eurooppaan. 1786 Jean Baptiste de Lamarck antaa kokapensaalle nimen Erythroxylon coca, nyttemmin Erythroxylum coca. 1836 Saksalainen lääkäri Eduard Pöppig tuomitsee kokanpureskelun, jonka hän katsoo aiheuttavan anemiaa ja ruuansulatushäiriöitä. 1846 Johann Jacob von Tchudi ylistää kokalehden piristävää ja hengityselimiä hyödyttävää vaikutusta. 1859 K Scherzer kuljettaa kokalehtiä Eurooppaan ja luovuttaa ne kemisti V Wöhlerille, joka puolestaan antaa ne kemisti Albert Niemannille. 1860 Albert Niemann eristää kokapensaan psykoaktiivisen alkaloidin ja antaa sille nimen kokaiini. 1863 Ranskalainen kemisti Angelo Mariani esittelee kokajuoman Vin Mariani, joka tulee nopeasti hyvin suosituksi. 1868 Perulainen lääkäri Thomas Moreno y Maiz suosittelee kokaiinia piristyslääkkeeksi. Hän toteaa myöskin kokaiinin paikallispuuduttavan vaikutuksen. 1870 Lääkäri Charles Gazeau esittää kokavalmistetta ruokahalua vähentäväksi lääkkeeksi. 1873 Alexander Bennett demonstroi kokaiinin puuduttavaa vaikutusta. 1874 British Medical Journal ylistää kokaiinia pääkirjoituksessaan. 1875 Dictionnaire Encyclopedique des Sciences Medicales suosittelee kokaiinin käyttöä teollisuudessa ja sodankäynnissä. 1879 Vasilij von Anrep tutkii kokaiinin farmakologiaa mm. piikittämällä sitä omaan ranteeseensa. Hän suosittelee sitä puudutusaineeksi. 1880 W H Bentley kirjoittaa Detroit Therapeutic Gazette'ssa: "Erythroxylon Coca on lääke oopiumi- ja alkoholiriippuvuuteen". 1882 Monenlaiset kokauutteet kuuluvat Yhdysvaltain viralliseen lääkevalikoimaan. 1883 Armeijan lääkäri Theodor Aschenbrandt lisää salaa kokaiinia Baijerilaisten joukkojen juomaveteen ja raportoi, että heidän huomiokykynsä nousi. 1883-85 Suuri "kokaiiniräjähdys". Kokaiini saavuttaa valtaisan suosion suurten lääkeyhtiöiden (Parke, Davis ja Merck) mainoskampanjoiden myötä. 1884 Sigmund Freud julkaisee kunnianhimoisen artikkelinsa "Uber Coca" Wienissä. 1885 Carl Koller, Freudin ystävä ja kollega, julkaisee kolmesivuisen sensaatioartikkelin kokaiinista paikallispuudutusaineena silmäkirurgiassa. 1885 Tohtori Albrecht Erlenmeyer julkaisee kolme artikkelia, joissa hän arvostelee voimakkaasti kokaiinin puolestapuhujia ja kuvailee sitä "ihmiskunnan kolmanneksi kulkutaudiksi" (alkoholin ja morfiinin ohella). 1886 John Smyth Pemberton kehittää juoman nimeltä Coca-Cola. Se valmistetaan kokalehdistä ja afrikkalaisista kolapähkinöistä. Pemberton alkaa myydä juomaa soodaveteen sekoitettuna. 1886 New York Medical Journal kirjoittaa: "Mikään lääketieteellinen tekniikka, jolla on yhtä lyhyt historia, ei ole vaatinut niin montaa uhria kuin kokaiini". 1889 Ranskalainen psykiatri Valentin de Magnan kuvailee kokaiinihallusinaatioita nk. kokaiinieläimiksi. Tilaa aletaan kutsua nimellä Signe de Magnan. 1891 J B Mattison kirjoittaa huomiotaherättäneen artikkelin New York Medical Journalissa:"Kokaiinimyrkytykset vuosina 1888-1891." Hän raportoi kuusi kuolemantapausta omien potilaidensa joukossa ja viittaa 400 muuhun kokaiinikuolemaan samalta ajanjaksolta. 1903 Kokaiini poistetaan Coca-Colasta ja korvataan kokaiinittomilla kokalehdillä ja kofeiinilla. 1904 Keksitään prokaiini, uusi turvallisempi paikallispuudutusaine. 1914-1918 Kokaiinia käytetään laajalti ensimmäisen maailmansodan aikana sekä puudutusaineena kenttäkirurgiassa että piristeenä taisteleville sotilaille. 1921 Italialaisen kirjailijan Pitigrillisin kirja Cocaina ilmestyy Milanossa ja siitä tulee nopeasti kulttikirja mm. Pariisissa ja Berliinissä. 1922 Suomessa kriminalisoidaan oopiumin, morfiinin, heroiinin ja kokaiinin myynti. 1936 Suomessa kriminalisoidaan huumeiden hallussapito. 1961 YK julistaa huumausaineita koskevan sopimuksen (Single Convention), joka koskee myös kokaiinia. 1966 Suomessa kriminalisoidaan huumeiden käyttö. 1984 Kolumbian oikeusministeri murhataan sen jälkeen, kun hän määrää maan viranomaiset laajaan iskuun kokaiinilaboratorioita vastaan. 1988 Carlos Lehder, yksi tunnetuimmista kokaiinikartellien johtajista kuljetetaan Yhdysvaltoihin, jossa hänet tuomitaan vankeuteen 130 vuoden ajaksi. 1989 Medellinin kartelli murhaa kolumbialaisen presidenttiehdokkaan Luis Carlos Galanin. 1989 USA:n presidentti George Bush julistaa "sodan kokaiinia vastaan" ja antaa sotilaallista tukea Kolumbialle. 1990 George Bush kokoontuu Bolivian, Kolumbian ja Perun presidenttien kanssa Cartagenaan ja muodostaa 'kartellin kokaiinia vastaan'. 1990 USA:n ulkoministeriö toteaa raportissaan, että kaikista vastatoimista huolimatta kokaiinia valmistetaan ja käytetään enemmän kuin koskaan.